keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Heinäkuun vika

Maanantaina matkustin kotiin bussilla,  joka kiertää hieman enemmän asuinkaupunkini  Holonin katuja,  ja huomasin että nyt kukkivia  keltaisia liekkipuita on kaupungin uudemman alueen katujen varsilla todella paljon. Senhän huomaan vain silloin kun  puut kukkivat. Tässä kohtaa oli pitkä rivi näitä puita, ja ovathan ne tosi kauniita kukkiessaan.
Kuvasin bussin ikkunan kautta, ja tässä näyttää kuin olisi sateista, mutta bussin ikkunaan on teipattu tai maalattu pieniä mustia pisteitä,  kai varjoa antamaan.
Kaupungin  uudemman osan talot ovat täysin erilaisia kuin oma 70-luvun alussa rakennettu asuintaloni. 
Viime vuosina rakennetuissa taloissa on ollut paljon harmaata väriä.
Vähän vino kuva, jossa näkyy tuo asuinalue joka oli kuoppa kun muutin tähän kaupunkiin, ja  niiden edessä   pieni kauppakeskus, vaikka ihan vieressä on kaupungin suurin kauppakeskus.
Luin että Suomessa mietitään maskipakkoa    Täällähän maskipakko on ollut jo huhtikuusta alkaen,  ja kun alussa  kirurgiset maskit olivat tosi kalliita,  ja  kangasmaskeja  oli vaikeaa löytää,  ei maskipakko ollut helppoa,  mutta  ystävä ompeli kasvomaskin , ja vähitellen maskien hinta aleni ja kangasmaskeja alkoi olla vähän joka paikassa.  Tämä koju on torilla, missä näinä päivinä on montakin tällaista kojua, sillä kasvomaskit ovat korona-aikaan ja maskipakon aikana menekkituote.  Minulla on 5 kankaista kasvomaskia,  ja   myös kirurgisia kasvomaskeja, Täällä saa tosi korkean sakon   (125 eur) jos kaupúngin tarkistaja tai poliisi tulee vastaan,  eikä ole kasvomaskia päällä.  
Toisella puolella 34 astetta ja toisella puolella vain 33 astetta...
Täällä on nyt tosi kuumaa sekä kosteaa,  eikä maskia ole erityisen kiva pitää  päällä, mutta lauantai-aamuna kun menin aikaisin aamulla  ulos Bambin kanssa, huomasin olevani ilman maskia joka sai minut melkein paniikin valtaan, ja  heti oli palattava kotiin hakemaan maski.     Mutta kyllä odotan että maskista päästään eroon;  tosin  flunssa-aikana jatkossakin maski voi olla hyvä juttu ainakin julkisessa liikenteessä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Hyvän mielen paikka

Kissa aamiaisella.  Kävelen usein  Tel Avivin keskustaan  , bussimatkan jälkeen,  pitkin erästä katua jonka yhdessä kohtaa  näen joka aamu sinne laitetun kissojen purkkiruuan. Tänä aamuna tämä kissa sai ruhtinaallisen aterian,  sillä yleensä katukissoille  annetaan kuivaruokaa, mutta  tässä oli kissoille paljon parempaa purkkiruokaa, mjau:)
Perjantaina kävelin  tähän ihastuttavaan paikkaan, johon olin aikonut mennä jo  jonkun aikaa.   Olen muutaman vuoden seurannut täkäläisen  piirtäjän ja animaattorin   ihastuttavaa  Simple Happy Kitchen-sivustoa,  ja Simple Happy Market on rakentunut tuon brändin ympärille.   Brasilialaisen ystäväni  Eliseten piti esiintyä tuolla terassilla myöhemmin,   mutta olin liian aikaisin liikkeellä, joten en jäänyt odottelemaan Eliseten esiintymistä. 
Perjantai-aamuna ajattelin että juon tuolla  viimeisen kahvini pitkästä aikaa kahvilassa istuen,  sillä samana  aamuyönä ravintoloille ja kahviloille ilmoitettiin uudestaan että  tästä lähtien  vain  take-awaytä eikä istumista,  kunnes toisin ilmoitetaan.   Koronan toinen aalto on nyt menossa, ja se pitäisi pysäyttää. 
Osa Happy Simple Marketin terassia.

 Ravintoloille  ilmoitettiin aikaisin perjantaiaamuna , että klo 17 iltapäivällä pitää olla ovet kiinni,  sillä  tästä lähtien on myös ulkonaliikkumiskielto viikonloppuisin. Aivan käsittämätöntä että heille ei annettu lisäaikaa,  sillä monet paikat olivat tilanneet viikonlopuksi paljon  ruoka-aineksia, jotka eivät kestä  pitkää säilytystä ,   kuten vaikka kalaa ja äyriäisiä. Sama juttu tapahtui   muuten myös  maaliskuussa,  kun ravintoloille ilmoitettiin päivää aikaisemmin että koronan vuoksi pitää sulkea ovet.

  Ravintoloiden omistajat olivat raivoissaan, ihan syystä, ja päättivät uhmata kieltoa ja pitää paikat auki kielloista huolimatta.  Toiset taas  heittivät  ruokaa pois ja lähettivät taas työntekijänsä    palkattomalle lomalle, sekä  peruuttivat paikkatilaukset. Klo 16 pääministeri ilmoitti että  ravintolat saavatkin lisäaikaa maanantain ja tiistain väliseen yöhön saakka.  Eli tällaisia siksak-päätöksiä täällä. 
Ihana paikka tämä vegaaninen kahvila-herkkukauppa -ja lelukauppa,  ja kivasti oli laitettu vihreää joka  paikkaan.

Lähiseutuni ihana  ravintolapitäjä  Bernardo (joka veti lähiseutukierrosta muutama vuosi sitten)  kirjoitti aamupäivällä  FB-sivuillaan että ravintolassa oli  valmistettu   niin paljon taikinaa focaccioita varten, mutta koska hän ei halua heittää taikinaa pois, leipoivat he focaccioita joita sai tulla hakemaan  ravintolasta.  Ja tämän jälkeen tulikin tieto että ravintola saakin olla auki vielä pari päivää , ihan hullua!
Vegaaniset leivonnaiset, joita tehdään tuossa takana olevassa keittiössä,  näyttivät hyviltä.

Täällä on viime aikoina ollut paljon  mielenosoituksia hallitusta vastaan   , sillä kuten tuo ravintolapäätös, ovat viime aikaiset päätökset välillä tuntuneet kummilta. Pääministeri saisi jo vaihtua...Hänen virkakotinsa edessä Jerusalemissa on osoitettu mieltä jo pitkään.   Jossain muualla pääministeri luopuisi jo,  mutta ei tämä....  (linkin takana Ylen uutisjuttu tapahtumista)
Simple Happy Kitchen- pehmovihanneshahmot . 

Ulkonaliikkumiskielto  perjantai-iltapäivästä  sunnuntai-aamuun (sunnuntai arkipäivä)  ei tunnu yhtä vaikealta kuin  kunnon ulkonaliikkkumiskielto, ja toivottavasti ei sellaiseen päädytä.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Pilviä taivaalla

Sää on koko heinäkuun ajan ollut tosi kuuma ja kosteakin,  ja kuumuuden huippu on vasta  elokuussa.  Aikaisin aamulla on kuitenkin ollut miellyttävää,  ja lauantaina tein pidemmän lenkin  Bambin kanssa lähiseudulla.
Torstaina   kävin mammografiassa, ensimmäistä kertaa 2 vuoteen,  vaikka pitäisi käydä useammin koska  olen riskiryhmässä.   Mutta peruin marraskuisen aikani   koronan vuoksi,  joten aika siirtyi monella kuukaudella.   Kaikilla klinikan työntekijöillä tietenkin maskit päällä, myös hänellä joka minut tutki,  ja myös kysyttiin tiedänkö olleeni jonkun sairaan lähellä  viime aikoina.  Ennen mammografiaa piti tällä kertaa täyttää myös monen kymmenen kysymyksen lomake netissä, mitä ei aiemmin tarvinnut tehdä.  Tänään sain tulokset,  ja kaikki  ok💗

Kuten viime postauksessa kirjoitin,   koronaan sairastuneiden määrä on noussut reilusti (lähes kaikki oireettomia) ja kun kesäkuun alussa Israel oli koronaluokituksen mukaan vihreä,  on se nyt punainen, eivätkä israelilaiset pääse matkustamaan minnekkään,  ellei heillä satu olemaan toisen maan passi.   Uusien sairastuneiden vuoksi rajoituksia  tuli uudelleen,  ja baarit ,  kuntosalit, uima-altaat ja juhlahuoneistot piti sulkea.    Ravintoloihin tuli rajoituksia  eli vain 20 maksimissaan sisälle ja hieman enemmän  ulkona, mikä joillekin ravintoloille oli uusi kuolinisku.    Koska juhlahuoneistot ovat kiinni eikä häitä voi pitää,  oli kiva nähdä juttu siitä miten monet ystävälliset ihmiset tarjosivat omia pihojaan  hääpaikaksi. Jotain täällä on tehty väärin  kun tuli tämä toinen aalto...Koska täällä ei ole autettu yrityksiä ym, kuten monesssa muussa maassa, monet ovat hätätilanteessa,  Työttömien  työttömyysraha-aikaa on pidennetty   ja yrityksille ainakin luvattiin  apua,   mutta lauatai-iltana Tel Avivin keskustassa oli valtava mielenosoitus hallituksen toimia vastaan. 
Tapani mukaan tulin klinikan alueelle liian aikaisin, ja ennen sisälle menoa ihailin rakennusten edessä olevan lammen koikarppeja.
Klinikka sijaitsee pilvenpiirtäjässä , ja sen edessä  on   korkeita asuintaloja.
Mammografian jälkeen kävelin siltaa pitkin keskustaan.  Nyt kun on tämä silta joka ylittää valtavan autostradan,  keskustaan pääsee helpommin kävellen.
Sillan toinen puoli, keskustaan päin.
Sillasta näkyy monikaistainen autotie molempiin suuntiin,  ja niiden välissä on junarata.
Klinikan vieressä on monta pilvenpiirtäjärakennusta.
Tässä piti odottaa monen liikennevalon kohdalla.  Kävelin kohti bussipysäkkiä.   Uusien koronajajoitusten vuoksi busseissa pitää olla ikkunat auki.  Ilmastointi saa olla päällä mutta kun ikkunat auki niin se ei niin auta,  ja sen vuoksi laukussani on nyt viuhka.... Oman kodin viereltä lähtevä nivelbussi on onneksi sellainen missä ikkunoita  ei saa auki (kuten kuvassa näkyvä harmaa &musta  bussi) , joten  bussissa on mukavan viileää.

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Heinäkuun alkua

Heinäkuu tuli ,  ja samalla kosteusprosentit sekä asteet nousivat. Olen jo parin viikon aikana nukkunut  niin että tornituuletin on päällä koko yön. Kun alkaa olla liian kuumaa, ulkona on vähemmän kiva olla,  eikä Bambikaan jaksa viettää paljon aikaa ulkona kun on kuuma.  Kuvassa upea liekkipuu, joiden paras kukinta-aika täällä  on kesäkuussa, mutta  vielä on kukkia jäljellä joissain puissa. Liekkipuita saisi  olla mahdollisimman paljon, sillä niiden tarjoama varjo on puiden parasta antia.
Aikaisin aamulla on vielä miellyttävää, ja eräänä aikaisena aamuna tällä viikolla kävimme ystävän kanssa tarkistamassa uuden pienen kahvilan.  Kun niin monta paikkaa on joutunut koronan vuoksi sulkemaan ovensa, on mukavaa että joku uskaltaa avata uuden paikan.
Istuimme tuolla ulkoterassilla, mutta pikku kahvilan sisäpuolikin oli kivasti sisustettu. 
Kahvin jälkeen kävelimme puistossa,  jossa oli tämä tuttipuu, eli puu johon oli ripustettu kymmeniä erivärisiä tutteja.  Mietin että onkohan tämä se paikka johon ripustetaan tutti kun siitä luovutaan. Muistan kun poikani oli pieni ,  ja oli korkea aika luopua rakkaasta tutista.  Heitimme tutin yhdessä parvekkeelta ja kerroin jonkun hölynpölytarinan,  jotta poika raaskisi luopua tutistaan, Tällaisen puu olisi silloin ollut kätevä:)
Puiston jälkeen olin menossa torille, ja bussipysäkiltä näin miten poliisi oli juuri kirjoittamassa sakkolappua naiselle,   joka oli ulkona  ilman maskia.  Täällä ovat oireettomien tartunnat lisääntyneet roimasti viime päivinä,  ja  nyt saa jo kunnon sakot jos jää kiinni ilman kasvomaskia. Kuumalla on vähemmän kiva pitää maskia päällä, mutta minulla on se kyllä aina päällä ulkona.  Surettaa että täällä on näköjään alkanut toinen aalto, ja kevään rajoituksista otettiin osa takaisin.  Nyt pitää toivoa että  tilanne ei mene taas pahemmaksi.  Niin sääli kun ajattelee että kesäkuun alussa  näytti siltä että korona on melkein voitettu täällä, mutta täällä se edelleenkin on.
Torin lähellä on tämä aika huonossa kunnossa oleva vanha talo, joka piti kunnostaa putiikkihotelliksi. Korona taisi jäädyttää suunnitelmat,  mutta sillä välin taloa voi maalailla vähän värikkäämmäksi...
Talosta hieman eteenpäin näin tämän kissan ,  joka lepäsi  baarin ulkotilan pöydällä.-  Laukussa oli muutama kissojen makupala, ja tämäkin sai muutaman.
Alkuviikosta huomasin  että kotitalon edessä olevasta puusta oli pudonnut lähes puolet. Kun menin lähelle, luulin ensin että joku oli tahallisesti puolittanut puun, mutta ylemäpänä oli mädäntyneen näköinen kohta ,  ja näköjään jokin oli syönyt puuta sisältäpäin.  Kaatunut osa on vieläkin maassa, ja tuo puu joudutaan kai kaatamaan,  ja toivottavasti viereiset puut ovat terveitä, ettei nille tapahdu näin.  Onneksi tuolla pläntillä  ei ole yleensä ihmisiä,  sillä joku olisi voinut loukkaantua jos iso osa puuta putoaa päälle.

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Lauantaiklassikko 27.6



Paul Simon kotistudiossaan muutama viikko sitten.  Hänen äänensä on aina koskettanut minua, ja koskettaa edelleenkin. 79-vuotiaan Simonin ääni on  säilynyt hyvin vuosien kuluessa ja  , edelleenkin kaunis ja koskettava. Simon kirjoitti Homeward Bound-laulun vuonna  1964, Liverpoolin juna-asemalla,  odottaessaan junaa Lontooseen. 

Alkuperäinen versio Homeward Bound-laulusta  vuodelta 1966- Laulu julkaistiin singlenä,  mutta oli mukana samana vuonna ilmestyneellä,  Simon&Garfunkel-duon kolmannella  studiolevyllä "Parsley, Sage , Rosemary and Thyme".  Kun nyt kuuntelen näitä kahta versiota,  pidän ehkä enemmän tuosta ylemmästä, ihan tuoreesta versiosta-

Muut lauantaiklassikot löydät täältä:

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Juhannusjuhlat

Lauantaina,  juhannuspäivänä,  meillä suomalaisilla täällä oli kiva juhannusjuhla.  Juhlaa vietimme Paulan ja hänen miehensä kauniilla piha-alueella.
Kirjastohoitajamme  Anu miehineen. Suomalainen kirjasto täällä Israelissa on viimeiset vuodet ollut heidän kotonaan. Paulan upea kärhö heidän takanaan.
Tarjoilu toimi nyyttikestiperiaatteella,  mutta isäntäväki oli savustanut lohta ja isännän leipoma hapanjuurileipä oli tosi hyvää.
Ihan parasta....
Anneli oli leiponut pullaa
Mustikkapiirakkaakin oli.  Kuvia tuli otettua vain ihan vähän ,  ja enimmäkseen ruuista ,  kuten huomaatte. Meitä oli tuolla alle 50 henkeä, ja kaikilla maskit mukana, kuten oli kutsussa muistutettu. . Nousevien tartuntalukujen vuoksi  maskisakkoa korotettiin,  ja jos nyt jää kiinni ilman maskia, sakko on jo melkein 150 euroa.  Tänään bussissa  kuljettaja torui jokaista joilla maski ei ollut päällä tai vain suun edessä,  eikä maskiton tyttö saanut tulla bussiin.

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Hyvää Juhannuksen aikaa

Hyvää juhannusta:)
Kaunis pinkki kukka on tästä pullopuusta, jonka  kukat nyt putoilevat maahan.
Kuluneella viikolla kaupungin sateenkaariliput heiluivat kaupungin pääkatujen varrella, mutta vuoden suurin tapahtuma Pride-viikko ja paraati oli tietysti peruttu.    Monessa paikassa  huomaa miten on tyhjempää kuin ennen:  ei vaan turistien poissaolon vuoksi vaan myös sen vuoksi että  monet Tel Avivissa asuneet nuoret,  jotka menettivät työpaikkansa,  joutuivat palaamaan vanhempien luokse tai muuttamaan kauemmaksi. Eilen uutislähetyksessä kerrottiin kaupungeista, jossa  ennen koronaa oli toivottu vähemmän  turisteja (kuten Venetsia,  Barcelona, Lontoo)  mutta eivät he ihan nollaturismia sentään tarkoittaneet. Pääasia on löytää  tasapaino ,  jotta esim. Venetsiassa paikallinen väestö ei liikaa häiriintyisi  turistien vuoksi.
Täälläkin sateenkaariliput liehuivat. Normaalisti kaupunki on erityisen täynnä ihmisiä ja elämää tuon tapahtumaviikon aikana.
Jehudan korukoju torilla. Toivottavasti pysyy pystyssä kun ostajia on niin vähän aikaisempaan verrattuna. Tällä viikolla  huomasin että yksi lempikahviloistani oli sulkeutunut. Kirjoitin paikan ihanan sympaattiselle omistajalle, joka kertoi että oli niin vaikeaa ettei pystynyt avaamaan uudelleen,  ja nyt vain toimittaa voileipiä toimistoille. 
Kauppakeskuksessa vastaan tuli tällainen vessapaperirullista koottu juttu. Aika hauskoja juttuja saa niistäkin tehtyä.
Ja kotona suurin tomaattitaimeni kukkii.