perjantai 28. elokuuta 2020

Huijauksen uhri

Kissanpentu puistossa.
Huijauksesta siis....Minulla on , ainakin omasta mielestäni, aina ollut hyvä huijariseula. Esim. Venezuelassa, josta ei puuttunut huijareita,  tunsin parissa tapauksessa että kyseessä oli sellainen,  kun taas eksällä ei silloin toiminut minkäänlainen huijariseula. Myöhemmin selvisi että olin oikeassa...  Aiemmat työpaikkani ovat myös valmentaneet olemaan tarkkana netissä, ja jos joku tuntuu kummalliselta,  tarkistan yleensä kaiken tiedon mitä löydän . 

Toukokuun loppupuolella sain sähköpostiini meilin , jossa tarjottiin  yhteistyötä   reppuja ja matkalle tarvittavia  tuotteita  myyvän sivuston kanssa. Meilissä pyydettiin ottamaan yhteyttä heidän yhteyshenkilöönsä Instagramin kautta.  En pitänyt sitä mitenkään kummallisena tuossa vaiheessa   sillä  olen aiemminkin  muutaman kerran saanut muutamia tavarayhteystyöjuttua Instagramin kautta.  

Kysyin mitkä ovat heidän ehtonsa, ja sain linkin tälle sivulle,  joka on siis siellä yrityksen nettisivustolla..  Tässä vaiheessa aloin jo ihmetellä,  sillä  siinä tarjoiltiin reppua,  ja repun saamisen jälkeen  olisi pitänyt meilata heille 5 kuvaa , josta he maksaisivat  150 dollaria per kuva. Häh! Mikä ihmeen yritys muka maksaisi tuollaisia summia  jollekin instagrammaajalle,  jolla on vain joku 4400 seuraajaa... En uskonut siihen tippaakaan,  mutta  halusin ihanan kanvaksisen  repun ,  johon oli kirjailtu kaunis kukka. Sain linkin  repun  tilaamista  varten ,  jolla minun pitäisi saada reppu ilmaiseksi.  Sitä ennen kävin koko heidän  hvvin ammattimaiselta vaikuttavan   nettisivustonsa tarkasti läpi.  Tosin hieman ihmettelin sitä että   yrityksen pitäisi olla Los Angelesissä ,  mutta reppu lähetetään Liettuasta.  Mutta koska sivusto vaikutti  niin ammattimaiselta, eikä googlattaessa löytynyt mitään  negatiivista tietoa yrityksestä,  ja tuolla sivustolla on jopa rekisteritiedot, ja halusin niin sen repun, päätin tilata ilmaisen repun itselleni.  Hieman ihmettelin kun  jouduin maksamaan lähetyskulut   vaikka reppu oli ilmainen. Mietin että jos heillä on varaa lähettää ilmainen reppu ,  jonka kuvia ehkä jaan somessa,  niin miksi eivät voi maksaa myös postikuluja,  jotka ovat  vain pieni  osa repun hinnasta.  
Jäin odottelemaan kaunista reppuani (kuvassa). 
Minulle ilmoitettiin että repun saaminen voi kestää myös kuukauden, koronan vuoksi. Kuukauden kuluttua otin yhteyttä yritykseen,  ja kerroin että reppu ei ollut vielä saapunut. Minulle ilmoitettiin että kun reppu tilataan   Euroopan tai Yhdysvaltojen ulkopuolelta , eikä reppua kuulu,  heihin voi ottaa yhteyttä vasta 61 päivän jälkeen.   Tarkistin sen yrityksen nettisivuilta,  ja siellä se lukikin. Kun repun tilauksesta oli kulunut  puolitoista kuukautta, alkoi olla epäilyksiä  mutta   päätin vielä odotella , ja tarkistin postilaatikkoni joka päivä, mutta ei mitään ilmoitusta postista.  Sitten eräänä päivänä päätin taas googlailla yritystä ,  ja yhtäkkiä sieltä löytyikin  sivusto,  jonne olivat kirjoittaneet ihmiset, joille myös oli tarjottu reppua (ja korkeita summia kuvista;D)    Selvisi että  kyseessä oli todellakin huijaus, eikä ihana reppuni koskaan tulisi perille, nyyh.  Kirjoitin  heti Instagramin kautta  yhteyshenkilölle, että tiedän että   he ovat huijareita  ja haluan maksamani postikulut takaisin,  PayPalin kautta.   Heiltä tuli viesti että tietenkin he palauttavat summan, mutta on selvää etteivät he palauta. 

Yritys siis huijaa ihmiset tilaamaan tuotteita,  pitää ne postituskulut itsellään,  eikä koskaan   lähetä mitään tuotetta.  Kun nettikauppasivusto on laadittu  niin ammattimaisesti kuin tämä, pitää olla todellakin tarkkana ettei joudu huijatuksi.  Minulla oli onnea että  menetin vain noin 16 euroa, mutta kyllä harmittaa  sillä minusta tuo reppu on ihana.  Samanlainen löytyi sitten Etsystä ja AliExpress.nettikaupasta,...kiinalaisista nettikaupoista siellä...

tiistai 18. elokuuta 2020

Jokiretki

Viime perjantaina  teimme eksän kanssa iltapäiväretken Ashdodin kaupunkiin.  Viimeksi olin siellä 3 vuotta sitten, meren puoleisella  upealla alueella,  mutta nyt kävimme  Ashdodin sataman vieressä virtaavan  Lakshish-joen äärellä olevassa puistossa.  Perjantai oli tosi kuuma päivä,  ja  kunnon kävely  tuolla nosti hien pintaan.  Joella näkyi ihmisiä erilaisten polkuveneitten kyydissä.   Tuo joki  oli aikaisemmin todella saastunut ja likainen,   koska takana olevasta satamasta ja  teollisuusalueelta  valui jätteitä jokeen, mutta nyt se on enemmän tai vähemmän puhdistettu. En kuitenkaan viitsisi uida tuolla....Joen takana näkyy sataman kontteja.
Puistossa oli paljon  ihmisiä piknikillä ,  ja siellä  näkyi erityisen paljon uskovaisia ihmisiä .
Meidän mielestä puistossa ei ollut sopivasti varjoisia paikkoja, ja jotkut osat puistosta olivat tosi kuivettuneita, joten   keinokastelua olisi voinut olla enemmän. Talvella,  sateitten aikaan,   puisto on takuulla paljon kauniimpi.
Mikä teki kävelyreitistä mielenkiintoisen oli se että matkan varrella oli paljon eläimiä,  kuten antilooppeja,  strutseja ja erilaisia kauriseläimiä.
Ai että meillä on kuuma...
Strutsiparisknnta
Ja seepra! Kuvaan mahtui vain seepran  kroppa,  pää  jäi piiloon,  Seeprapariskunnan toinen osapuoli oli paljon kauempana.
Komeat sarvet
Ja emu,
Välillä piti istahtaa... Oli tosi kirkas päivä, ja kännykameralla on silloin vähän hankalempi kuvata kohteita.
Puiston loppupuolella oli pieni silta kohdassa  jossa joki haarautui. Tässä kohtaa vesi oli vähemmän kirkasta, mutta talvella  varmaankin pajon paremman näköistä kuin nyt.  Kävelimme takaisin ,  ja ajelimme Ashdodissa kohti  venäläistä markettia,   jossa oli karviaismarjoja  pakasteena, mutta en lopulta ostanut niitä kun ei ollut kylmälaukkua mukana.
Ja tällä viikolla oli ihanaa herkutella Geishalla,   jota löytyi pienestä kaupasta,  ja vieläpä erittäin edullisesti.  Täällä ei pitkään aikaan ole näkynyt Fazerin suklaata, mutta tuo kauppa maahantuo Fazerin suklaita,  ja ensi kuussa on kuulemma tulossa uusi lasti.  Nuo punaiset tarrat  ovat nykyään pakollisia pakatuissa tuotteissa   joissa on sokeria,  tyydyttämätöntä rasvaa tai paljon suolaa.


tiistai 11. elokuuta 2020

Ilman hikeä elokuussa

Kaunis  temppelipuu kukkii lähistöllä
Tuo otsikko viittaa siihen  että kun normaalisti  elokuussa on todella hikisiä päiviä,  niin 2 viimeistä päivää ovat  olleet  tosi miellyttäviä,  sellaisia  että on voinut   kävellä ilman että hiki on valunut:)
Eilen aamulla oli pilviä,  ja jossain jopa satoi, mikä on äärimmäisen harvinaista  elokuussa.  Harmi että jo huomenna kuumenee ja on taas kosteaa.  Tuntuu että kestän kosteaa kuumuutta joka vuosi vähemmän ja vähemmän.
Viimekin viikolla oli yksi suhteellisen miellyttävä päivä,  ja  kävin eräässä vähän kauempana olevassa kaupassa, josta halusin ostaa samanlaiset valkoiset tennarit  jotka ostin viime vuonna. Tennareita oli mutta ei kokoani. Ne edelliset tennarit värjäsin vihreäksi,  ja nyt olisin halunnut värjätä valkoiset tennarit oranssin värisiksi.  Tennareita en siis ostanut  mutta huomasin siellä  tosi hyviä ja edullisia  kasvomaskeja,   joten ostin muutaman.   Nyt on kankaisia kasvomaskeja sen verran etten tarvitse enään yhtäkään. 
Koska sää oli sellainen ettei hikoiluta,  päätin tehdä hieman pidemmän lenkin ja kävellä Saronan puistoalueen kautta. Viimeksi olin täällä ennen korona-aikaa,  ja nyt Saronassa oli tosi tyhjää.
Olin ihan unohtanut miten rauhallinen paikka tuo alue on,  ja samalla huomasin että monessa tutussa paikassa oli ovet kiinni. 
Ei pahemmin näkynyt ihmisiä, vaikka oli lounasaika.  Tosin elokuu on lomakuu täällä, joten sekin voi olla syynä, ja tietenkin taloudellinen korona.
Greippipuussa oli jo aika valmiin näköisiä hedelmiä.
Kävelin ruohikkoa pitkin  kohti korkeita taloja, joiden alakerroksessa on Saronan ruokamarketti.
Anitan jäätelöpaikassakaan ei ollut ketään.  Anita on Israelin suurin jäätelöpaikkaketju, ja ketjun historiaan kuuluu  ryysyistä rikkauksiin -tarina,   jossa  köyhä leski Anita sai yhdeltä lapseltaan  lahjaksi jäätelökoneen, ja siitä alkoi  jäätelöbisnes,   ja Anitan jäätelöpaikkoja on tänään myös Australiassa ja New Yorkissa.
Kävelin Saronan ruokahallin  läpi, ja ruokahalli oli tyhjä, vaikka oli  sellainen aika päivästä jolloin tuolla on paljon ihmisiä. Monta paikkaa oli täälläkin kiinni, mikä on masentavaa.
Seuraavaksi  tulin tälle aukiolle, matkalla kohti bussipysäkkiä.  Huomasin että  edullinen , kiva ja hyvä ravintola, jonka toinen puoli aukeni aukiolle, ja jossa  olin usein käynyt,   ei enään ollut olemassa. Etsin tietoja  ravintolan nettisivuilta, mutta nettisivujakaan ei enään ollut.

Aukion toisen puolen yläpuolelle oli pystytetty tällainen katos, joka  näytti hyvältä:)
Ja eilen saman kadun varrella asuva ystäväni Evelyn yllätti kun hänen kotonaan löytyi tällainen kaveri, shih tzu-hauveli Toy.    Toy oli Evelynin pojan  ystäväpariskunnan koira,  ja kun pari erosi ,ei entinen vaimo halunnutkaan  enään pitää Toyta, joten  hauveli tarvitsi uuden kodin.  En kyllä ymmärrä miten hän pystyi  luopumaan tästä suloisesta olennosta, joka on vähän yli vuoden ikäinen. Kun Evelyn näki Toyn,  hän päätti että siitä tulee hänen koiransa, ja eilen illalla ulkoilutin omaa koiraani sekä tätä kaveria.  Evelynillähän on myös Grey kissa, jonka toin pikkuruisena penturääpäleenä hänelle viime syksynä, ja  kissalla on nyt totuttelemista, kun  vierastaa koiria ja on tottunut olemaan  kodin kunkku.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Heinäkuun vika

Maanantaina matkustin kotiin bussilla,  joka kiertää hieman enemmän asuinkaupunkini  Holonin katuja,  ja huomasin että nyt kukkivia  keltaisia liekkipuita on kaupungin uudemman alueen katujen varsilla todella paljon. Senhän huomaan vain silloin kun  puut kukkivat. Tässä kohtaa oli pitkä rivi näitä puita, ja ovathan ne tosi kauniita kukkiessaan.
Kuvasin bussin ikkunan kautta, ja tässä näyttää kuin olisi sateista, mutta bussin ikkunaan on teipattu tai maalattu pieniä mustia pisteitä,  kai varjoa antamaan.
Kaupungin  uudemman osan talot ovat täysin erilaisia kuin oma 70-luvun alussa rakennettu asuintaloni. 
Viime vuosina rakennetuissa taloissa on ollut paljon harmaata väriä.
Vähän vino kuva, jossa näkyy tuo asuinalue joka oli kuoppa kun muutin tähän kaupunkiin, ja  niiden edessä   pieni kauppakeskus, vaikka ihan vieressä on kaupungin suurin kauppakeskus.
Luin että Suomessa mietitään maskipakkoa    Täällähän maskipakko on ollut jo huhtikuusta alkaen,  ja kun alussa  kirurgiset maskit olivat tosi kalliita,  ja  kangasmaskeja  oli vaikeaa löytää,  ei maskipakko ollut helppoa,  mutta  ystävä ompeli kasvomaskin , ja vähitellen maskien hinta aleni ja kangasmaskeja alkoi olla vähän joka paikassa.  Tämä koju on torilla, missä näinä päivinä on montakin tällaista kojua, sillä kasvomaskit ovat korona-aikaan ja maskipakon aikana menekkituote.  Minulla on 5 kankaista kasvomaskia,  ja   myös kirurgisia kasvomaskeja, Täällä saa tosi korkean sakon   (125 eur) jos kaupúngin tarkistaja tai poliisi tulee vastaan,  eikä ole kasvomaskia päällä.  
Toisella puolella 34 astetta ja toisella puolella vain 33 astetta...
Täällä on nyt tosi kuumaa sekä kosteaa,  eikä maskia ole erityisen kiva pitää  päällä, mutta lauantai-aamuna kun menin aikaisin aamulla  ulos Bambin kanssa, huomasin olevani ilman maskia joka sai minut melkein paniikin valtaan, ja  heti oli palattava kotiin hakemaan maski.     Mutta kyllä odotan että maskista päästään eroon;  tosin  flunssa-aikana jatkossakin maski voi olla hyvä juttu ainakin julkisessa liikenteessä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Hyvän mielen paikka

Kissa aamiaisella.  Kävelen usein  Tel Avivin keskustaan  , bussimatkan jälkeen,  pitkin erästä katua jonka yhdessä kohtaa  näen joka aamu sinne laitetun kissojen purkkiruuan. Tänä aamuna tämä kissa sai ruhtinaallisen aterian,  sillä yleensä katukissoille  annetaan kuivaruokaa, mutta  tässä oli kissoille paljon parempaa purkkiruokaa, mjau:)
Perjantaina kävelin  tähän ihastuttavaan paikkaan, johon olin aikonut mennä jo  jonkun aikaa.   Olen muutaman vuoden seurannut täkäläisen  piirtäjän ja animaattorin   ihastuttavaa  Simple Happy Kitchen-sivustoa,  ja Simple Happy Market on rakentunut tuon brändin ympärille.   Brasilialaisen ystäväni  Eliseten piti esiintyä tuolla terassilla myöhemmin,   mutta olin liian aikaisin liikkeellä, joten en jäänyt odottelemaan Eliseten esiintymistä. 
Perjantai-aamuna ajattelin että juon tuolla  viimeisen kahvini pitkästä aikaa kahvilassa istuen,  sillä samana  aamuyönä ravintoloille ja kahviloille ilmoitettiin uudestaan että  tästä lähtien  vain  take-awaytä eikä istumista,  kunnes toisin ilmoitetaan.   Koronan toinen aalto on nyt menossa, ja se pitäisi pysäyttää. 
Osa Happy Simple Marketin terassia.

 Ravintoloille  ilmoitettiin aikaisin perjantaiaamuna , että klo 17 iltapäivällä pitää olla ovet kiinni,  sillä  tästä lähtien on myös ulkonaliikkumiskielto viikonloppuisin. Aivan käsittämätöntä että heille ei annettu lisäaikaa,  sillä monet paikat olivat tilanneet viikonlopuksi paljon  ruoka-aineksia, jotka eivät kestä  pitkää säilytystä ,   kuten vaikka kalaa ja äyriäisiä. Sama juttu tapahtui   muuten myös  maaliskuussa,  kun ravintoloille ilmoitettiin päivää aikaisemmin että koronan vuoksi pitää sulkea ovet.

  Ravintoloiden omistajat olivat raivoissaan, ihan syystä, ja päättivät uhmata kieltoa ja pitää paikat auki kielloista huolimatta.  Toiset taas  heittivät  ruokaa pois ja lähettivät taas työntekijänsä    palkattomalle lomalle, sekä  peruuttivat paikkatilaukset. Klo 16 pääministeri ilmoitti että  ravintolat saavatkin lisäaikaa maanantain ja tiistain väliseen yöhön saakka.  Eli tällaisia siksak-päätöksiä täällä. 
Ihana paikka tämä vegaaninen kahvila-herkkukauppa -ja lelukauppa,  ja kivasti oli laitettu vihreää joka  paikkaan.

Lähiseutuni ihana  ravintolapitäjä  Bernardo (joka veti lähiseutukierrosta muutama vuosi sitten)  kirjoitti aamupäivällä  FB-sivuillaan että ravintolassa oli  valmistettu   niin paljon taikinaa focaccioita varten, mutta koska hän ei halua heittää taikinaa pois, leipoivat he focaccioita joita sai tulla hakemaan  ravintolasta.  Ja tämän jälkeen tulikin tieto että ravintola saakin olla auki vielä pari päivää , ihan hullua!
Vegaaniset leivonnaiset, joita tehdään tuossa takana olevassa keittiössä,  näyttivät hyviltä.

Täällä on viime aikoina ollut paljon  mielenosoituksia hallitusta vastaan   , sillä kuten tuo ravintolapäätös, ovat viime aikaiset päätökset välillä tuntuneet kummilta. Pääministeri saisi jo vaihtua...Hänen virkakotinsa edessä Jerusalemissa on osoitettu mieltä jo pitkään.   Jossain muualla pääministeri luopuisi jo,  mutta ei tämä....  (linkin takana Ylen uutisjuttu tapahtumista)
Simple Happy Kitchen- pehmovihanneshahmot . 

Ulkonaliikkumiskielto  perjantai-iltapäivästä  sunnuntai-aamuun (sunnuntai arkipäivä)  ei tunnu yhtä vaikealta kuin  kunnon ulkonaliikkkumiskielto, ja toivottavasti ei sellaiseen päädytä.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Pilviä taivaalla

Sää on koko heinäkuun ajan ollut tosi kuuma ja kosteakin,  ja kuumuuden huippu on vasta  elokuussa.  Aikaisin aamulla on kuitenkin ollut miellyttävää,  ja lauantaina tein pidemmän lenkin  Bambin kanssa lähiseudulla.
Torstaina   kävin mammografiassa, ensimmäistä kertaa 2 vuoteen,  vaikka pitäisi käydä useammin koska  olen riskiryhmässä.   Mutta peruin marraskuisen aikani   koronan vuoksi,  joten aika siirtyi monella kuukaudella.   Kaikilla klinikan työntekijöillä tietenkin maskit päällä, myös hänellä joka minut tutki,  ja myös kysyttiin tiedänkö olleeni jonkun sairaan lähellä  viime aikoina.  Ennen mammografiaa piti tällä kertaa täyttää myös monen kymmenen kysymyksen lomake netissä, mitä ei aiemmin tarvinnut tehdä.  Tänään sain tulokset,  ja kaikki  ok💗

Kuten viime postauksessa kirjoitin,   koronaan sairastuneiden määrä on noussut reilusti (lähes kaikki oireettomia) ja kun kesäkuun alussa Israel oli koronaluokituksen mukaan vihreä,  on se nyt punainen, eivätkä israelilaiset pääse matkustamaan minnekkään,  ellei heillä satu olemaan toisen maan passi.   Uusien sairastuneiden vuoksi rajoituksia  tuli uudelleen,  ja baarit ,  kuntosalit, uima-altaat ja juhlahuoneistot piti sulkea.    Ravintoloihin tuli rajoituksia  eli vain 20 maksimissaan sisälle ja hieman enemmän  ulkona, mikä joillekin ravintoloille oli uusi kuolinisku.    Koska juhlahuoneistot ovat kiinni eikä häitä voi pitää,  oli kiva nähdä juttu siitä miten monet ystävälliset ihmiset tarjosivat omia pihojaan  hääpaikaksi. Jotain täällä on tehty väärin  kun tuli tämä toinen aalto...Koska täällä ei ole autettu yrityksiä ym, kuten monesssa muussa maassa, monet ovat hätätilanteessa,  Työttömien  työttömyysraha-aikaa on pidennetty   ja yrityksille ainakin luvattiin  apua,   mutta lauatai-iltana Tel Avivin keskustassa oli valtava mielenosoitus hallituksen toimia vastaan. 
Tapani mukaan tulin klinikan alueelle liian aikaisin, ja ennen sisälle menoa ihailin rakennusten edessä olevan lammen koikarppeja.
Klinikka sijaitsee pilvenpiirtäjässä , ja sen edessä  on   korkeita asuintaloja.
Mammografian jälkeen kävelin siltaa pitkin keskustaan.  Nyt kun on tämä silta joka ylittää valtavan autostradan,  keskustaan pääsee helpommin kävellen.
Sillan toinen puoli, keskustaan päin.
Sillasta näkyy monikaistainen autotie molempiin suuntiin,  ja niiden välissä on junarata.
Klinikan vieressä on monta pilvenpiirtäjärakennusta.
Tässä piti odottaa monen liikennevalon kohdalla.  Kävelin kohti bussipysäkkiä.   Uusien koronajajoitusten vuoksi busseissa pitää olla ikkunat auki.  Ilmastointi saa olla päällä mutta kun ikkunat auki niin se ei niin auta,  ja sen vuoksi laukussani on nyt viuhka.... Oman kodin viereltä lähtevä nivelbussi on onneksi sellainen missä ikkunoita  ei saa auki (kuten kuvassa näkyvä harmaa &musta  bussi) , joten  bussissa on mukavan viileää.