keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Taas kiinni

Tällaiselta on näyttänyt jo 4 aamuna täällä.  Tuossa edessä olevaa,  melkein valmista toimistorakennusta ei näkynyt lainkaan sumun lävitse. Sää on tänä talvena täällä tosi outo: sumuista, mikä ei kuulu täällä talveen, kosteahkoa ja lämmintä.   En haluaisi valitella siitä että on lämmintä, mutta kun on monta monta kuukautta odottanut että tulee kylmää, niin on suuri pettymys kun sellaista ei tule.   Sitäpaitsi tämä sää ei todellakaan tee hyvää maataloudelle.
Meillähän on nyt ollut täällä  jonkinlainen kevyempi  lockdown  puolentoista viikon ajan, eli torit, kauppakeskukset   ja katukaupat kiinni,  mutta ihmisiä on liikkunut paljon rannoilla ( kesäinen sää...) puistoissa ja   muissa paikoissa,  ja nyt ovat sitten tartuntaluvut taas korkeat. Näistä nopeasti nousseista luvuista voi syyttää  niitä nopeasti tarttuvia koronamutaatioita,  samoin kuin kahta väestösektoria täällä, jotka vähemmän välittävät  koronarajoituksista:(
Olen vapaasti voinut kävellä Tel Avivin keskustan alueella tämän reikäisen lockdownin alueella, mutta välillä on näkynyt myös poliisiautoja, ehkä tarkistamassa että ihmisillä on maskit päällä tai ei ole kiellettyjä kokoontumisia tai kauppoja auki.
Huomenna aamulla on sitten viimeisen kävelykierroksen aika  Tel Avivin keskustassa,  sillä nousevat luvut  (8000 tuhannen paikkeilla, joista suurin osa kahden väestösektorin alueella , grrhhh) aiheuttivat sen että torstaiyöllä klo 12 astuu voimaan tosi  tiukka lockdown,   jolloin kaikki sulkeutuu , paitsi  ruokakaupat ja apteekit.  Töissä saavat käydä vain ne joiden työ on välttämätön, ja  julkinen liikenne kulkee harvoin. Tämä tuleva tiukka lockdown muistuttaa enemmän ensimmäistä kuin toista lockdownia,  sillä tätä tullaan valvomaan tarkemmin kuin toista,  ja kun  toisen lockdownin ohjeissa luki " saa mennä ruokaostoksille.... " eikä ollut merkintää siitä että  ei saa mennä oman alueensa ulkopuolelle, niin nyt ohjeissa lukee selvästi että   kauppoihin voi mennä vain omassa kaupungissaan /alueessaan. Tekee mieli ihan itkeä  nyt, sillä    kun näitä lockdowneja on ollut niin monta jo  ja rokotukset ovat lähteneet käyntiin, niin tällainen tosi tiukka lockdown tuntuu tosi pahalta.

Kävin nyt iltapäivällä oman alueeni jättimarketissa, joka oli pullollaan ihmisiä,  ja en ole siellä varmaan koskaan nähnyt  niin paljon ihmisiä kassajonoissa. Kuului jopa riitelyä jossain jonossa. Minulla oli vain 3 tuotetta ja menin pikakassalle, mutta  eikös sinne ängennyt ihmisiä joilla täydet kärryt, ja kuulemma voivat niin tehdä kun  ovat invaliideja.  Selvisi että yksi pikakassoista tosiaan antaa etusijan invaliideille  ,mutta oli niin täyttä etten päässyt eteenpäin seuraavalle pikakassalle.   Ihmisten määrästä olisi luullut  että ruokakaupatkin kiinni lockdownin aikana, mutta  ihmiset näköjään  ovat menneet nyt siihen ensimmäisen lockdownin "moodiin" , jolloin hamstrattiin juttuja.
Tämä supertiukka lockdown kestää  jonnekin kuun loppuun, mutta ei sitä tiedä vielä milloin tämä loppuu. Ja tuntuu hassulta että on tämä näin tiukka lockdown kun rokotukset ovat päässeet hyvään vauhtiin, ja joku 11-12% väestöstä on jo rokotettu.  
Rokotteista puheenollen, olen  edelleenkin niin helpottunut että sain sen sen rokotteen ensimmäisen osan, ja että on aika varmaa että saan sen toisenkin osan, sillä alun rokote-euforia on nyt laantunut. Selvisi että rokotteita on jäljellä tosiaankin niille jotka saivat ensimmäisen  rokotteen, mutta ei enään muille, sillä ei ole selvää milloin tänne saadaan uusia rokote-eriä. Se sitten siitä  pääministerin itsehyvyydestä: sen sijaan että pian pääsisimme tästä koronasta  eroon täällä , niin on supertiukka pitkä lockdown   ja ei tietoa koska  muut väestönosat rokotetaan. Esim. opettajat ovat olleet tosi  pettyneitä siitä ettei heille ole annettu rokotteita,  ja opettajien liitto uhkaa etteivät koulut avaudu lockdownin jälkeen , jos opettajia ei rokoteta. Tämä lockdown on kuin lahja taivaalta pääministerille, jonka oikeudenkäynti piti alkaa tammikuussa...
Eilen kuljin kaupungintalon edessä olevan  aukion ohi, ja siellä oli kaksi telttaa: tämä kuvassa oleva jossa rokotetaan ihmisiä,  ja toisella puolella teltta jossa tehdään koronatestejä.  Mutta tuohon telttaan kai ei enään saada rokotteita.
Tulee niin ikävä  näitä aamuisia kävelyjäni Tel Avivin sydämessä: se on aluetta missä asuin ensimmäistä kertaa täällä asuessa, ja minulle rakasta aluetta.
Kävin viimeistä kertaa pitkään aikaan  kahvilla  tässä Katrico-kahvilassa , josta pidän.  Tämän  reikäisen lockdownin aikana  tuonne sisälle ei ole voinut mennä, mutta  kahvilanpitäjä toi tilatun kahvin ulkopuolelle, jossa yleensä terassipuoli. Oikeastaan tämän kevyen lockdownin aikana myös take-away on ollut kielletyllä listalla. mutta Tel Avivin kaupunki on katsonut sitä sormiensa läpi, sillä sielläkin ymmärretään että nämä paikat toimivat ihan äärirajoilla. Nyt sitten sitäkään palvelua ei enään saa huomisen jälkeen , enkä muutenkaan voi tulla tuonne koska en saa poistua omalta alueeltani.

Hyvää loppiaisen iltaa:) Täällä tämä oli ihan tavallinen päivä, mutta Jaffassa ehkä näkyy hieman pyhää.

lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuoden eka

Hyvää alkanutta vuotta teille, toivottavasti uusi vuosi sujui hyvin. Täällähän alkoi tämä viimeisin lockdown viikko sitten , mutta se on ollut aika reikäinen, sillä samalla kun torit , kauppakeskukset ja suurin osa katukaupoista taas kiinni,  niin  en ole erityisesti huomannut että sitä  1 km  liikkumarajoitusta niin valvotaan, ellei ole kyse kokoontumisista ym. Tosin nyt näitä rajoituksia  halutaan kiristää  kun tämä lockdown ei toistaiseksi vielä   ole vaikuttanut tartuntaluvuihin   , vaan ne ovat nousseet, kahdella sektorilla enimmäkseen,  kun taas Tel Aviv on vihreä....Viime viikolla teinkin aamuisin kävelyretkiä Tel Avivin kaduilla,  ja aamulla aikaisin  on ollut miellyttävän viileää, kun taas keskipäivällä suorastaan lämmintä. Tulevan viikon keskivaiheessa  lämpötilan pitäisi olla päiväsaikaan melkein  helleasteissa, eikä sadetta näkyvissä,  joten tämä taitaa  olla kyllä lämpimin talvi täällä ikinä, mikä ei ole hyvä asia,  ja lämmin "talvi" näkyy esimerkiksi mansikoiden korkeissa hinnoissa.
Juuri ennen lockdownia kävin  eräässä  lempipuistossani Tel Avivissa, kun kuvittelin   etten pääsisi sinne  lockdownin aikana.  Viime viikolla olisin kyllä päässyt, mutta voi olla etten ensi viikolla. Silloin oli kaunis pilvinen päivä   ja puistossa ihanan vihreää. Siellä on tämä pieni puutarha-alue  missä jotkut viljelevät vihanneksia, mutta nyt siellä ei näkynyt vihannesten alkuja.
Tällaisia telttarakennelmia oli ilmestynyt puiston alueelle, minne oli istutettu uusia hedelmäpuita.

Pieni carob-puun alku näytti hyvinvoivalta.

Huomenna  on kulunut viikko siitä kun sain rokotteen  ensimmäisen erän,  ja olen erittäin helpottunut että sain sen , sillä   viikon päästä   rokotustahti hidastuu kunnolla  kun pitää varmistaa että minä ja muut saamme sen toisen annoksen,(minulla 17.1)   eikä vielä ole varmuutta  siitä paljonko uusia rokotteita saadaan tänne ja koska. mutta tähän asti täällä on  rokotettu jo yli miljoona ihmistä ,  mikä on suhteessa enemmän kuin missään muualla.

Rokotusten jälkeen yli 200 täkäläistä sairastui koronaan , rokotteesta huolimatta,  mikä  tarkoittaa sitä että rokotteenkin jälkeen  pitää olla varovainen,  sillä  kestää  8-10 päivää ennenkuin Pfizerin rokote alkaa tehota,  ja täysi teho saavutetaan vasta  viikko toisen annoksen jälkeen , eli minunkin pitää olla edelleen varovainen.  Tosin nuo yli 200 saivat koronan tietenkin paljon lievempänä kuin jos eivät olisi saaaneet rokotetta.
Puistossa oli taas joku päiväkotiryhmä telttoineen.
Ihana puisto, ja pitää toivoa että jossain vaiheessa saadaan taas sadetta jotta luonto ei kuivu ennen aikojaan.
Puistossa on aina ollut myös yrttejä, rosmariinin lisäksi. Mutta nyt siellä oli vain hieman meiramia, ja  rosmariini oli vallannut kaikki paikat, mutta keräsin hieman meiramia mukaani.

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Toivottavasti viimeinen kerta

Lähiseudun jättimarketissa oli maitojen edessä pöytä, jossa  ehdotus uuden vuoden kattaukselle.

Otsikko viittaa tänään klo 17 alkaneeseen kolmanteen lockdowniin, jonka on arveltu kestävän kuukauden. Ja jos tämä lockdown ei ole viimeinen ,niin räjähdän....  Itse asiassa lockdown numero 2 ei koskaan loppunut kunnolla, mutta nyt tuli 3. kertaa täyspysähdys, eli taas kaikki kiinni paitsi ruokakaupat ja apteekit,  julkinen liikenne toimii puoliteholla,  ja  liikkua saa 1000 metriä, ellei mene ruokakauppaan ym. 
Bad hair day;D  Pari päivää on ollut kova tuuli, ja otsatukka hävisi jonnekin;D
Sain tänään ensimmäisen koronarokote-erän.   Täällä aloitettiin rokottamiset  puolitoista viikkoa sitten , ja tähän mennessä on rokotettu jo aika suuri määrä ihmisiä, ja nyt  kuulemma lisätään  rokotuspaikkoja-ja aikoja. Minullahan on astma,  joten helpotus kun nyt on parempi suoja koronaa vastaan,  ja toisen erän saan tammikuussa.   Rokotusaikoja  oli tosi vaikeaa saada puhelimetsi, ja  se johti siihen että ihmisiä alkoi tulla jonoihin ilman aikoja, mutta kaikki saivat kuitenkin rokotteen.  Rokotus ei tuntunut missään,  ja siitä kun tulin tuonne ja lähdin pois,  kesti ehkä 5 minuuttia.   Näiden rokotusten vuoksi toivon todellakin ettei enään tule  neljättä lockdownia,  Kun sain flunssarokotteen  lokakuun lopussa,  rokotuspaikka oli lähes viikon hieman turvonnut ja kosketusarka, mutta tämä koronarokote ei tuntunut jälkikäteen missään.
Rokotuspaikasta otin bussin torille.   Taas kerran on vaikeaa tajuta mitä päättäjien päässä liikkkuu kun ulkoilmatorit taas suljettiin,  mutta töpötäysiin  supermarketteihin saa mennä vapaasti. Torilla ja kaduilla oli normaaliin sunnuntaihin verrattuna enemmän ihmisiä,  sillä kaikki halusivat tehdä ostoksia ennenkuin kaupat suljettiin  moneksi viikoksi klo 17.   
Torilta kävelin   keskustan vanhaan kauppakeskukseen,   joka ehti olla auki pari viikkoa ,  ja nyt sulkeutui taas. Olin juonut aamulla kotona pari kuppia  kahvia,  ja oli ihan pakko päästä vessaan.  Huomasin että vessat oli siirretty uuteen paikkaan,  ja tosi hienot vessat olikin laitettu, esim.  vessapönttö oli täysin automaattinen eikä tarvinnut  itse  vetää vaan pönttö itse tajusi koska piti vetää vedet.
Täydellinen  korona-ajan vessa , jossa kaikki automatisoitua.

Kävelin kauppakeskuksen kaksi osaa yhdistävää osaa pitkin ,  jossa  oli ehkä paras lasten liukumäki jonka olen ikinä  nähnyt, eli tuo elefantti. Kärsän kohdalla rappuset, ja takapuolen kohdalla  liukumäki;D    Aika kiva:)
Käytäväosan , joka kadun yläpuolella, molemmilla puolilla on suuret ikkunat, ja otin kuvan  kadusta. Näistä postauksen kuvista huomaa että kännykkäni kamera  on jo tosi huono, eikä sillä enään saa teräviä kuvia kuten ennen. Muutenkin kännykkä,  joka on  ollut minulla melkein 3 vuotta , menee usein jumiin ja joudun käynnistämään sen usein uudestaan.  Joten oli aika ostaa uusi kännykkä.  Halusin kännykän joka ei liian kallis mutta kuitenkin hyvä,  ja päädyin tähän kännykkään.  En ole vielä siirtänyt SIM-korttia uuteen puhelimeen,  sillä en ole löytänyt siihen koteloa,  ja olen niin tottunut siihen että kännyköissäni on kotelo, ja ilman koteloa pelkään että pudotan puhelimen. Joudun näköjään tilaamaan  kotelon Kiinasta,   ja siihen voi mennä aikaa.

Tämä on vuoden viimeinen postaus,  ja toivottelen teille rakkaat lukijat oikein Hyvää Uutta Vuotta 2021,  joka toivottavasti on paljon parempi kuin tämä vuosi.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Pukki ja poro

Tällainen hauskan värikäs pukki& poro-juttu oli ruokakaupan edessä.  Tuo oli niin värikäs että näkyi pitkän matkan päähän.

Suklaapukkeja toisessa kaupassa.
Viime postausksessa  kerroin miten  täällä suunniteltiin ilta&yö-ulkonaliikkumiskieltoa,  jota muutettiin muutaman kerran , ja lopulta perutiiin.   Sen jälkeen päätettiin että kauppakeskukset  ja kaupat, sekä torit  saavat olla auki tämän 8-päiväisen   Hanukka-juhlan aikana,  ja myös sellaiset kauppakeskukset, jotka eivät siihen asti olleet auki,  kuten tämä  Tel Avivin vanhin, keskustassa sijaitseva kauppakeskus,  joka on suosikkini.  Viimeksi taisin olla kauppakeskuksessa joskus syyskuussa, ennenkuin ne suljettiin.  Oli tosi kiva päästä tuonne taas, ja osa kaupoista oli auki,   mutta eivät kaikki. Kauppakeskus on ollut osittain auki tämän ajan,  sillä siellä on apteekki ja ruokakauppa, mutta kaikki muut kaupat ovat olleet kiinni, eikä mitään tapahtumia ole ollut tuolla.

Tämän " vapauden " vuoksi  meitä odottaa sitten tämän jälkeen täysi lockdown,   ja toivon että se on viimeinen , sillä rokotusten pitäisi alkaa ihan pian,  ja tiedotusvälineissä on ollut paljon tietoa rokotuksista viime päivinä.  Aiotteko ottaa rokotteen? Minä kyllä aion,   sillä muuten emme pääse eroon tästä vitsauksesta.
Joulukuusi Jaffan kellotornin edessä . Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa että siinä on myös   islamin  puolikuusymboli  sekä Hanukka-juhlan kynttelikkö, eli kaikki 3 täällä olevaa uskontoa otettu tuossa huomioon.
Tällä viikolla oli myös surua,  sillä suosikkikissani Neko jouduttiin lopettamaan eilen. Kuvassa  Neko pienenä pentuna, ja toisessa kuvassa  sen jälkeen kun Neko ilmestyi  meidän takapihalle yli kuukauden poissaolon jälkeen.  Tuon poissaolon aikana tapahtui jotain,  sillä kun Neko tuli takaisin, se oli laihtunut,  turkki oli täysin kiilloton,  ja kissa jotenkuten heikko.  Yhdessä vaiheessa otin Nekon kotiin,  kun yritin antaa sille matolääkettä , mutta Neko ripuloi  sohvalleni, eikä siitä tullut mitään.  Vajaa kaksi viikkoa sitten  otin Nekon kuljetuskoriin, ja   pidin Nekoa kylpyhuoneessani, kunnes erään eläinsuojelujärjestön edustaja haki Nekon heidän klinikalleen.  Eilen eläinlääkäri soitti sieltä, ja kertoi  että he ovat yrittäneet hoitaa Nekoa parhaansa mukaan, mutta mikään  lääke ei ole tehonnut, eikä kissa halua syödä.  Siinä tilanteessa paras vaihtoehto oli  nukuttaa kissa ikuiseen uneen,  sillä  täällä pihalla/puistossa   se ei olisi enään pärjännyt, eikä sille  olisi löytynyt tuossa kunnossa kotia.    Mitäköhän Nekolle tapahtui sen poissaolon aikana, ja miksi se hävisi, se jää ikuiseksi mysteeriksi.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Jouluisia juttuja ja kolmas lockdown

Toissa aamuna aikaisin kävelin pitkin keskustan alueen katua,  ja ohitin tämän kaupan,  missä aina upeita juttuja ikkunassa.  Nyt juuri jouluisia juttuja,  mutta oikeastaan nämä ovat  venäläisten Novi God-juhlintaa varten.  Kuvaan ei tullutkaan koko tekokuusi,  vaan  yläosassa näkyvät vastapäiset talot.
 
Eilen meille ilmoitettiin  että huomisesta lähtien on uusi lockdown,   numero 3. , kohonneiden lukujen vuoksi.  Mutta tällä kertaa  ilta&yö-lockdown,  jonka pitäisi alkaa  klo 18 tai 19 (veikkaan tuota aikaisempaa aikaa)   joka kestäisi aamuun saakka.   Myös liikkumarajoitus oli vielä epäselvää eli kuinka pitkälle saa liikkua kotoa. Mutta juuri äsken katsoin uutisotsikoita, ja nyt sitten mietitään jo toista ratkaisua. Tässä voisi tulla jo hulluksi, kun päättäjät muuttavat näitä rajoituksia koko ajan. Ja  kun on selvää että lockdownin  aikana  tartuntaluvut laskevat, ja  sen jälkeen nousevat, niin aikamoista turhauttavaa siksakkia tämä toiminta. Eli nyt on  sitten jotain laillisia  esteitä tuolle ilta&yö-lockdownille, ja nyt  mietitään uusia rajoituksia, mitä ne sitten lienevät, huoh.....
Eli mitä sitten ovatkaan ne eilen ilmoitetun  lockdownin korvaavat rajoitukset, niin selvää on että  joulukuun juhlat,  eli Hanukka, Joulu ja Uusi vuosi ovat sellaisia joita ei voi juhlia tänä vuonna.
Täällä Israelissa on kuitenkin 2  vihreää "saarta",   joita nuo rajoitukset eivät koske,  eli Kuollut Meri ja Eilat, jonne ei pääse ilman  negatiivista koronatestiä . eikä kukaan pääse niille alueille ilman koronatestiä.  Eilatissa jopa ravintolat ovat auki  , toisin kuin muualla maassa,  missä sallitaan vain takeway.   P.S, Ensimmäinen Pfizerin  rokotelähetys saapuu tänne huomenna.....
Jouluisia namuja toisessa kaupassa.Ehkä sulaisivat matkalla,  sillä täällä  on ollut todella  lämmintä päiväsaikaan koko joulukuun.  Nytkin on jo ilta,  ja 20 astetta...

perjantai 4. joulukuuta 2020

Flunssa onneksi eikä koronaa

Talon edessä olevassa pikku sitruunapuussa on yksi sitruunaraakile!

Viime perjantaina heräsin siihen että  sekä nenästä ja  keukoista alkoi tulla räkää ja limaa. Ensin  pelästyin ,  ja mielessä  oli tietysti korona, mutta minulla ei ollut kuumetta, ei lihaskipuja, ei maku/hajuaistin häviämistä,  vaan vain nuhaa ja limaa irrottavaa yskää, mikä helpotus.  Lievän laatuinen flunssa siis.  Mistäköhän senkin olen saanut : ainoat paikat missä olen voinut saada tartunnan ovat  supermarketti ja bussit. Ehkä busseissa , jotka joskus ovat olleet aika täynnä,  vaikka itselläni ja kaikilla on maskit päällä, ja busseissa pitää olla ikkunat auki nyt kun on korona.  Olen voinut välillä ihan hyvin ja välillä on olo ollut tosi räkäinen,  mutta nyt tuntuu että  alkaa olla parempi olo, mutta olen ollut jonkin verran liikkeellä, koska piti käydä ruokakaupassa.   Bussissa oli kyllä tosi vaikeaa olla maskin kanssa matkalla supermarkettiin ,   kun sieraimet ovat tukossa,   ja sain ihan kamalan yskänkohtauksen bussissa, niin että  oli melkein vaikeaa hengittää.  Jouduin poistumaan sen takia bussista paljon aikaisemmin, ja voin kuvitella mitä liikkui kanssamatkustajien mielessä....
Maanantaina meidän talossa ja koko kotikadun taloissa  oli 9-tuntinen sähkökatko: aamusta klo 17.30 saakka. Tämä oli jo kolmas kerta tänä vuonna kun sähkölaitos katkaisi sähköt näin moneksi tunniksi,  korjausten vuoksi kuulemma.  Viesti sähkökatkosta tuli 3 viikkoa aikaisemmin, mutta kyllä taas ärsytti ja kiroilin sähkölaitosta.  Edellisenä päivänä täytin monta vesipulloa,  sillä  meidän talon vesipumppu käy sähköllä, ja ilman sähköä  vettä ei tule kunnolla.  Onneksi on kaasuhella,  joten pystyi tekemään ruokaa/ kuumaa juotavaa sähkökatkosta huolimatta.  Noin tunnin jouduimme olla pilkkopimeässä,  ja olin varautunut kynttilöin. Toivottavasti saivat kaikki korjattua, sillä suutun jos  sähkölaitos tekee näin vielä neljännen kerran.
Ennen nuhaflunssan puhkeamista ehdin käydä saman kadun naapurini Evelynin luona  katsomassa kissoja. Siellähän on tämä iso kissa  Grey, jonka toin   viime vuonna pienenpienenä rääpäleenä heille, ja  nyt siellä on 3 pentua,  joista 2 on kuvassa. Alussa Grey oli todella  mustasukkainen, mutta nyt ollaan jo niin kavereita:)
Eilen kävimme pikaisesti eksän kanssa Jerusalemissa,  ja sen  jälkeen  eräässä pienessä artisaanisiideripaikasas  Jerusalemin lähellä.   Eksän piti järjestää joku juttu Jerusalemissa , ja sanoin jo matkalla ettei siellä voi varmaankaan järjestää mitään ellei ole sopinut vuoronumerosta netissä,  mutta eihän hän uskonut ennenkuin olimme paikalla, ihan turhaan.  Tämä kuva on otettu paluumatkalla , kun ajoimme kapeaa tietä pitkin , osan  siitä metsän keskelle  rakennetun tien kautta. Ennen tätä kohtaa , joka on korkealla vuoristossa, näin yhtäkkiä alhaalla,  oikealla puolellani,  upeat kullatut kupolit.  Auto ajoi niin nopeasti että ehdin nähdä  venäläisortodoksisen  Gorny-luostarin kupolit vain hetken. Olen aiemmin nähnyt luostarirakennuksen alhaalla, mutta ylhäältä katsottuna ne kullatut kupolit olivat todella vau!
Siideripanimo oli tosi ihana,  ja parasta siinä oli se että  siiderit, sekä omena-että päärynäsiiderit, tehdään hedelmistä jotka eivät kelpaa kauppoihin tai toreille, ja jotka muuten joutuisivat roskiin.  Myös jäljelle jäävä omenamassa  käytetään hyödyksi kompostoimalla se.  Panimon nuori omistaja kertoi miten oli päätynyt siiderin tekijäksi: hän oli ollut töissä läheisessä kibutsissa  , ja näki miten maahan pudonneet ja ei-täydelliset hedelmät hävitettiin.  Joten hän päätti  tehdä niistä siideriä. 
Saimme maistella siidereitä, jotka olivat tosi hyviä,  ja pidin eniten kuivasta omenasiideristä, jota ostin kotiin 2 pulloa. Näissä oli aika korkea alkoholiprosentti, eli 7%. ja se alkoi hieman tuntua siidereitä maistellessa;D Kysyin miten eri omenalajikkeet vaikuttavat makuun.  Tomer, paikan omistaja sanoi että ero on hyvin pieni  valmiissa siiderissä,  eikä kuluttuja sitä helposti tunnista, mutta hän on oppinut tunnistamaan makuerot.

Oikein hyvää viikonloppua, toista Adventtia ja Itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna meidän suomalaisten kesken täällä ei ole mitään Itsenäisyyspäivän juhlintaa, sillä koronan vuoksi  suurlähettilään itsenäisyyspäivätilaisuus on tietysti peruttu, samoin kuin muut tapahtumat.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Reppu

Reppu saatu
Muistatteko muutama kuukausi sitten kun kerroin miten jouduin huijatuksi , haluamani repun suhteen? Sehän oli aikamoinen pettymys, vaikka menettämäni rahamäärä onneksi ei ollut erityisen  suuri. Joten olin enemmän kuin iloinen kun ruotsalainen  Gaston Luga otti minuun yhteyttä  ja kysyi haluanko tehdä yhteistyötä  heidän kanssaan , reppua vastaan. Tottakai , sillä heidän reppunsa ovat todella tyylikkäitä ja hyvälaatuisia.  Minua ei pyydetty tekemään blogipostausta repusta, mutta koska olen niin tyytyväinen tähän reppuuni, niin kirjoitan siitä täälläkin.    Gaston Lugan webbisivuilta sain valita mieleiseni repun ,  ja valitsin tämän kuvassa näkyvän Pråper-mallisen repun.   Itse asiassa mietin hieman tuota väriasiaa, sillä sama reppu oli myös musta-pinkkinä,   mikä oli ihana sekin,  mutta lopulta valitsin tämän mustan ja terrakotan värisen repun,  joka miellytti silmää, ja onhan se tyylikkän näköinen.
Bambikin näkyi hyväksyvän repun;D     Reppu on tosi tilava, ja sinne mahtuu kaikki mitä tarvitsen mukaani,  ja minullahan on yleensä puoli kotia käsilaukussa;D   Repun hyvä puoli on myös se että se on sisältä jaettu   kahteen osaan, niin että toinen , pehmustettu osa sopii pienelle läppärille tai tabletille.   Repun  materiaalit ovat myös  tosi   kestävän tuntuisia. Takana on pieni tasku,  johon mahtuu sekä puhelimeni että bussikorttini.
Pyysin talossa asuvaa tuttavaani ottamaan muutaman kuvan minusta ja repusta puistossa,  ja kissat tulivat mukaan kuvaan,   luulivat varmaan että tuon heille ruokaa;D Olisi pitänyt laittaa paremmat kuvausvaatteet päälle, sillä noita housuja käytän vain kun vien Bambia ulos, samoin kuin noita rumia feikki-Crocksejani.
Tyhjällä torilla viime viikolla (tori avattiin muutama päivä tämän jälkeen).  Käytän nyt reppua  käsilaukkuna,  paitsi sateisina päivinä, vaikka  se varmasti kestäisi sadettakin.  Olen aivan ihastunut tähän uuteen käsilaukkureppuuni,  ja tämä sai minut unohtamaan sen edellisen pettymykseni.  Gaston Lugan webbisivuilta löytyy reppuja moneen makuun,  ja sain alennuskoodin ,  "jael2020",  jolla repuista saa 10 prosentin alennuksen. Reput eivät ole halpoja, mutta todellakin hyviä ja kestäviä:)