sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Hauskaa Vappua


Oikein hyvää vappuaattoa ja vappua teille rakkaat lukijat.🎈🎈🎊🎉

Täällä Israelissa (eikä kai muissakaan maissa pohjoismaiden ulkopuolella)vietetä vappua.Olen  aikaisemminkin maininnut täällä blogissa,että täällä oli ensimmäistä kertaa täällä asuessa vappupäivänä aina työväen paraati,mutta sellaista en ole nähnyt viime vuosina,ja kun täällä harva se päivä mielenosoituksia, niin se varmaan jäisi ilman huomiota.

Viime viikolla kännykkäni varastettiin, ja samana päivänä huoli oli suuri,ei itse puhelimesta, vaan kaikesta mitä siellä oli sisällä, eli kuvat,tiedot,salasanat  ym.ym.Minulla oli pilvipalvelussa vain pikkuinen osa siitä mitä tarvitsin puhelimeen, ja tosi vanhassa kännykässäni, oli osa puhelinnumeroista ,ja onneksi tiedot esim .pankkiaplikaation tunnukset.

Kännykkäni  varastettiin suuressa vihanneskaupassa ,kassajonossa, ja oli osittain omaa syytäni. Etsin lompsaani reppulaukustani,ja laitoin puhelimen pöydälle,ja unohdin sen...Noin 8 minuutin kuluttua  tajusin ettei minulla ollut kännykkää, ja juoksin takaisin vihanneskauppaan, ja olin varma että se löytyisi sieltä Mutta eipäs löytynyt, sillä joku oli sen ottanut , sen sijaan että olisi  antanut sen jollekin kaupan työntekijälle. Olin ihan itkun partaalla ,ja kaupan mukava työntekijä soitti kännykkänumerooni 10!kertaa, mutta kukaan ei vastannut.Hän antoi minun myös soittaa operaattorille, jotta voisin jäädyttää Sim-kortin,kunnes voin aktivoida numeroni uudelleen uudessa Sim-kortissa. Otin bussin Tel Avivin keskustan kauppakeskukseen,ja halusin ostaa uuden kännykän, mutta kaiken järkytyksen vuoksi en muistanut luottokorttini koodia,joten kännykkä jäi ostamatta sinä päivänä.

Onneksi ikivanha kännykkäni vielä toimii jotenkuten,ja sain onneksi vaihdettua pankkiaplikaation tunnukset. Onnistuin myös aktivoimaan puhelinnumeroni uudessa Sim-kortissa, ja peruutettua lopullisesti varastetun  kännykkäni Sim-kortin. Seuraavana aamuna uusi kännykkäostoyritys, ja tällä kertaa onneksi muistin koodin😁 .Ikivanhassa kännykässäni oli vain osa puhelinnumeroista ja tiedoista,joten koko ilta meni siihen että latasin ne tärkeimmät aplikaatiot ja vaihdoin salasanat. Aamulla huomasin että kännykässäni oli jotain häikkää,erityisesti galleria-osassa, ja iltapäivällä töiden jälkeen suuntasin taas tuttuun kännykkäkauppaani.Uusi kännykkäni on Samsungin, monen kiinalaisen jälkeen, ja kännykkäkaupan vieressä on Samsung-kauppa Ystävällinen työntekijä  tutki kännykkääni,ja tuli siihen tulokseen että pitää palauttaa tehdasasetukset, ja alkaa kaikki uudelleen..Eli taas meni kokonainen ilta siihen että sain laitettua  kaikki välttämättömät kännykkään Nyt kännykkä näyttää toimivan ok,mutta edelleen  harmittaa tosi paljon sen edellisen  menetys.📱

Eilen lauantaina oli tosi mukava sää, vielä hieman viileää ennenkuin sää muuttuu totaalisesti. Aikaisin lauantai-aamuna kävelin taas lähellä olevan toimistotaloalueella.

Tässä kohtaa on 4 suurta toimistotaloa, ja yhdessä niistä pieni taidegalleria. Huomasin että ovi sinne avautui, vaikka rakennusten kaikki ravintolat/kahvilat ja muut paikat olivat kiinni,eikä ihmisiäkään näkynyt (kello oli 6 30 viikonloppuaamuna).
Mutta mikäs siellä sohvalla nukkuu...Ystävällinen kissa heräsi kun tulin lähelle; aika hyvin varmaan maistuu uni tuossa sohvalla 🐈❤️
Siellä oli toinenkin kissa, eri sohvalla.
Tässä vaiheessa tuonne aulaan ilmestyi joku, näköjään talonmies , ja kysyin häneltä kissoista. Hän sanoi että kissat tulevat sisälle ihmisten perässä,automaattiovien kautta, ja että näistä kahdesta on tullut talon kissoja,mjau🐈🐈Olivat hyväkuntoisia ,joten heistä taidetaan  pitää hyvää huolta tuolla .
Galleriatilassa oli kahden eri ihmisen töitä, ja ajattelin että jaan pari kuvaa toisen töistä Instagramissa, mainiten teosten tekijän.Kun etsin tietoa hänestä, huomasin että näiden tekijä oli menehtynyt 3 vuotta sitten. Selvisi että näyttelyn oli järjestänyt  yhdistys, joka oli nimetty hänen mukaansa,ja joka auttaa aloittelevia taiteilijoita. Teosten tekijän,Tomer Ben Horinin tarina on surullinen: hän aloitti historian opinnot yliopistossa  sähköinsinööritutkinnon jälkeen, ja oli juuri aloittamassa tohtori väitöskirjaansa Sen lisäksi Tomer oli näyttelijä, muusikko ja viimeisinä vuosinaan hän opiskeli myös taidetta.Vuonna 2020 hän hukkui, lomamatkalla Meksikossa. Lahjakkaan ihmisen surullinen  loppu.

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Ei hullumpi huhtikuu

Upeat laventelit kukkivat

Siitä onkin jo vähän aikaa kun viimeksi postasin tänne, ja sinä aikana on ollut kaikenlaista. 
Toissa viikolla suloisen Shadowin perhe tuli takaisin Yhdysvalloista, mukanaan uusi lisäys, eli pikkuinen vauva Liam. Shadow oli luonani 2 kuukautta, ja totuin pienen hauvelin läsnäoloon niin että koti tuntui tyhjältä sen jälkeen kun olin palauttanut hänet omistajilleen. Toiseksi viimeisenä yönä Shadow herätti minut klo 2 ,ja näytti että sillä oli kipuja korvan alueella, sillä Shadow hankasi oikeaa korvaansa tassullaan. Annoin hänelle särkylääkettä, mutta se ei niin auttanut. (löysin laukkuni pienestä taskusta Shadowin särkylääkkeet, eli iso koira Tered ei niitä syönytkään). 

Kun olin palauttanut Shadowin, Sagi, Shadowin isäntä, vei hauvelin eläinlääkärille, ja selvisi että korvassa oli tulehdus, ei ihme että Shadow niin vaikeroi silloin yöllä. Shadow saa nyt lääkettä, ja varmaan on pian entisellään. Kävin katsomassa häntä muutama päivä sitten, ja Shadow ei kuullut paljon mitään, mutta nyt kun lääkkeitä on laitettu muutaman päivän ajan, olo jo parempi. 
Olin jo maaliskuun lopulla kirjoittanut että laitoin kumisaappaat jo pois, mutta sitten saimmekin yllättäen kunnon takatalven, eli hurjasti sadetta, ukkosta, salamointia ja kylmää säätä muutaman päivän ajan. Kukaan ei muista tällaista sääilmiötä huhtikuussa! Se tuntui ihanalta, mutta aiheutti myös paljon vahinkoa mm. maataloudelle.,ja ihmishenkien menetystä erämaassa, jonne valtavat vesimassat voivat yhtäkkiä vyöryä, peittäen kaiken alleen. Kuvan otin kotirakennuksen edestä, ja sadevesi oli jo uhkaavan lähellä ulko-ovea. 
Silloin kun sää on hyvä lenkkeilyyn, eli tarpeeksi viileää eikä liian aurinkoista, teen yleensä lauantaisin  kävelykierroksen lähialueella, yleensä missä paljon  toimistorakennuksia. Hienan kauempaa näin tällaisen, enkä heti nähnyt mistä kyse. 
Lähempänä huomasin että tämä oli kierrätykseen liittyvä juttu. 
Lähimpänä kotia olevan suuren toimistotalon puutarha on suosikkipaikkojani lähialueella, ja nyt kun laventelit 💜kukkivat, huomasin että niitä oli istutettu puutarhaan tosi paljon. (1.kuva).Tämän kuvan  Aasiasta kotoisin olevan  upean pensaskasvin nimeä en löytänyt suomeksi, mutta se on jonkinlainen orapihlaja, ja noita sinisiä marjoja kuulemma voi syödä, keitettynä, eli hillon muodossa. Pensaan kukat ovat herkän kauniita 🌺🌺. 
Viime viikolla tapasin pitkästä aikaa amerikkalaisen ystäväni Nancyn,(kuvassa) joka oli juuri saanut uuden työnsä ensimmäisen välityspalkkion, ja tarjosi minulle jäätelön kodin vieressä olevassa jäätelöbaarissa. En ollut aikaisemmin poikennut tuolla, vaikka ihan lähellä, ja jäätelöni oli tosi herkullinen 🍦
Muutama päivä myöhemmin vietettiin Shadowin isäntäperheen uuden vauvan juhlaa, samoin kuin pariskunnan  tyttären 3.vuotispäivää🎂🎁. 
Juhlapaikka oli sekin suhteellisen lähellä kotia, ja olin kuullut kehuja paikasta, ja siitä että ruoka siellä tosi hyvää. Pöytiin oli laitettu salaattikulhoja, ja pian tuon asetelman yläpuolelle tuotiin tabuuniuunissa paahdettua munakoisoa tahinilla ja samassa uunissa valmistettua ohutta leipää ja bataattia. Ruokaa tuli jatkuvalla syötöllä, ja lisää sai kun pyysi. En syö lihaa mutta oli onneksi myös kala-annos, ja minulle tuotiin erikseen kvinoapihvejä. Vaikka söin vain kasvisruokaa(ja vähän kalaa), olin halkeamaisillani tuolta pois lähtiessä. 
Juhlapaikka näytti hyvältä. 
Syntymäpäiväsankari Ann oli hieman hämmentynyt kaikesta huomiosta. 
Lasten isoäiti oli järjestänyt ohjelmaa pienille vieraille. 
Heillä oli jopa karkkivaunu🍭🍬Oli kyllä kivat juhlat🎉

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Tuli ja meni

Maaliskuu siis, tuli ja meni, ja nyt on jo huhtikuun 2.päivä. Kuivan helmikuun jälkeen maaliskuun alkupuoli toi sateita ja kylmää säätä, jonka jälkeen tuli taas lämmintä ja kuivaa, kunnes maaliskuun lopulla saimme lyhyen "takatalven" eli kylmää ja vähän sadettakin. Kaikenkaikkiaan mennyt talvi oli tosi huono: vähäsateinen ja liian lämmin. Tänään laitoin kumisaappaat pois, sillä niitä tarvitsee seuraavan kerran vasta vuoden loppupuolella. 
Ensimmäisessä kuvassa näkyy upea pinkki jousilieskapuu, joita näkee täällå paljonkin, nyt kun ne kukkivat. Puu on kotoisin Etelä-Amerikasta ja on Paraguayn kansallispuu. Maaliskuun alkupuolen myrskyn jälkeen sairastuin flunssaan, joka alkoi parin päivän kuumeella, (ei koronaa, tarkistin..) ja jatkui kuun loppupuolelle saakka räkätautina. Nyt on olo jo parempi. 
Pomeranssipuut kukkivat, ja tuoksu oli ihana. Kohta näkee pieniä pomeranssin alkuja. Täällä ollut tosi ikävä tilanne poliittisesti, ja valtavia mielenosoituksia jo 13 viikkoa, ja niistä on kirjoitettu myös Suomen lehdistössä. Nyt on jonkinlainen tauko, pyhien vuoksi, mutta mielenosoitukset jatkuvat viikonloppuisin,ja saa nähdä mitä tapahtuu pyhien jälkeen.. 
Edellisen viikon lauantain aamu oli viileä ja pilvinen, ja tein kävelylenkin lähellä olevien uusien toimistotalojen alueella. Niitä on 4 vierekkäin, ja muutama uusi kahvila, jotka kiinni lauantaisin, mutta viherseinä oli tosi hieno💚
Muutamassa uudessa toimistotalossa on iso terassimainen tila takana, ja sieltä näkyy sen edessä oleva hökkelikylä. Kuulemma laittomasti sinne joskus asettuneita, ja mitenköhän kauan saavat olla tuolla koska alueelle tulee varmaan vielä lisää toimistotaloja. 
Tänä vuonna kaikkien 3 suuren uskonnon pyhät osuvat samaan aikaan, eli muslimien ramadan, kristittyjen pääsiäinen ja juutalaisten pääsiäinen eli pesah. Pesah kestää viikon, ja sinä aikana marketeista ei löydy mitään hiivalla kohotettua leivonnaista, eikä tavallisia jauhoja ole silloin myytävänä, paitsi jossain kaupoissa. Sen sijaan tarjolla on hurja määrä gluteenittomia tuotteita, eli keliaakikkojen lempipyhä täällä. 
Shadow on nyt ollut luonani lähes 2 kuukautta, ja 2 viikon kuluttua Shadow palaa kotiinsa kun isäntäpari palaa Yhdysvalloista. Tulee ikävä tätä pikku koiraa. Tulen kyllä näkemään Shadowin silloin tällöin, mutta se ei ole sama asia. Shadow on tosi omistushaluinen, ja juoksee haukkuen perään kun lähden pois, ja pitää äkkiä sulkea ovi ja katsoa ettei pieni koira jää vahingossa oven väliin. Silti Shadow on niin ihana ja rakas❤️
Pitkästä aikaa kävin tänään torilla, ja laitan tänne pienen kuvakierroksen siitä. 
Muutamassa kojussa oli myynnissä gluteenittomia pikkuleipiä. Pesah on se aika jolloin suurin osa leipomoista on kiinni. 
Lisää gluteenittomia pikkuleipiä. 
Yksi torin ruokakojuista. 
Itämaisia leivonnaisia. 
Piirakoita (empanadas). 
Voileipäkoju
Mehukoju. 

Hyvää alkanutta huhtikuuta ja pääsiäisen aikaa🐰💚

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Karnevaalitunnelmaa

Viime tiistaina koitti sitten pitkän pitkän tauon jälkeen Purim-paraati. Viimeksi oli paraati täällä asuinkaupungissani Holonissa keväällä 2019. Paraatireitti oli myös muuttunut, sillä entisen reitin varrella kevytraitiotietyöt. 

Tässä postauksessa on hurja määrä kuvia, varoitus jo etukäteen🎉
Halusin varmistaa hyvän katselupaikan, ja niinpä tulin paraatin ensimmäiselle etapille jo tunti ennen paraatin alkamista. Paraatin alku oli nyt lyhyen kävelymatkan päässä kodista, ja sää oli onneksi miellyttävä, ja aika kului ihan mukavasti ennen paraatin alkua. Onneksi tulin ajoissa, sillä jo puolen tunnin kuluttua alkoi olla tosi täyttä. 

Tämän kuvassa näkyvän ensimmäisen lapsiryhmän tytöt(ja muutama poika..) alkoivat jo olla hieman kärsimättömiä.
Paraatin alkua odotellessa napsin muutaman kuvan yleisöstä. 
Sain luvan ottaa kuvan tästä perheestä. 
Ensimmäisen  kuvan hevosvaunua edelsivät nämä herrat. Olin edellisen kuvan lapsiryhmän kohdalla, joten jouduin ottamaan kuvan kännykällä kauempaa, jonka vuoksi kuva ei terävä. Olen ennen aina ottanut kuvat kameralla, mutta tällä kertaa kännykällä. Kameralla tulee kyllä paremmat kuvat. 
Ensimmäinen lapsiryhmä sai vihdoinkin lähteä liikkeelle. Tämä ja suurin osa lapsiryhmistä asuinkaupunkini eri tanssiryhmistä, mutta mukana oli myös muutama ryhmå muista kaupungeista täällä. 
Tämän vuoden paraati poikkesi edellisistä myös siinä, ettei tänä vuonna ollut kaupungin kerhojen valmistamia suuria hahmoja. Seuraavan vuoden paraatin suunnittelu ja valmistus aloitettiin heti edellisen loputtua, mutta  viime keväänä ei vielä ollut varmaa toteutuisiko tämän vuoden paraati (korona...), joten niiden sijaan oli kaikenlaisia puhallettuja hahmoja ym. , joista monet olivat Liisa Ihmemaassa - teemaa.
Toinen lapsiryhmä. 
Liisa ihmemaassa-teemaa. 
Tämä oli hauska😁
Ja toinen auto😬
Tänä vuonna paraatissa oli myös vieraileva ryhmä Barcelonasta, eli mahtava Todozancos- ryhmä. Vuonna 2006 perustettu ryhmä tekee kaiken puujaloilla liikkuen:njo 3 jopa juoksivat hetken tuolla. 
Pikku tanssijat
Heillä  oli kivat asut💛
Tanssin iloa. 
Näitä oli 3.Mahtoi olla kuuma puvun sisällä. 
Vihreä lohikäärme🐉
❤️💚💛
Sirkus/karnevaali oli tämän vuoden teema. 
Mukana oli myös brasiliaista tunnelmaa. 

Brasiliaisteemainen ryhmä oli suurin kaikista ryhmistä.
Valtava ryhmä. 
Värikästä💚💛
Akrobatiaa🤸
Hmm, olisko mammutti... 
Taitavia akrobaatteja 
Lisää pikku tanssijoita. 
Sitten tuli yllättäen jonkinlainen tauko, ja paraati jatkui toisella puolella katua. Kun tajusin sen tuli kiire mennä aidan yli (onneksi tarpeeksi matala..) nurmikolle kadun keskiosaan. Kuvan ihmiset eivät osa paraatia. 
Outoa että paraati jatkui kadun toisella puolella, sellaista ei tapahtunut edellisellä reitillä. 
Lisää puhallettavia hahmoja. 

Lisää akrobatiaa. 
Balleriinat
Hauskoja hahmoja 

Värikästä
He taisivat olla espanjalaisesta ryhmästä. 
Hurja lohikäärme
Tämä oli paraatin viimeisin osa. 
Poismennessä päälle osui confetti-sade, ja otin muutaman kuvan edellä kävelijöistä. 
Enkeli
Perhe Perhonen🦋
En meinannut löytää mistä kävellä kotiinpäin, sillä kaikki lähikadut oli suljettu aidoilla. Lopulta löytyi mistä päästä ulos alueelta, ja otin viimeisen kuvan tästä perheestä. 

Samana tiistaina oli monessa muussa kaupungissa täällä purim-tapahtumia, mutta täällä Holonissa se on aina suurin. Paraati jatkoi matkaa kaupungin toiselle puolelle, jossa esiintyi Israekin tämän vuoden euroviisuedustaja, Noa Kirel. 
Minulla ei sitten ollut naamioasua, koska luvattu asu jäi saamatta kun pikku Shadow-koiran omistajat joutuivat yllättäen matkustamaan Yhdysvaltoihin, ennen suunniteltua aikaa. Mutta oli minulla jotain, eli tämä hieno letti😁