torstai 15. maaliskuuta 2012

Emu joka häiritsi valokuvaamista

Törmäsin ensimmäistä kertaa koristekaaliin,kahvilassa. Aika kivan näköinen!
Bussin ikkunasta näkee kaikenlaista,kuten tämän vanhan,ei enään käytössä olevan toimistotalon,jonka joku grafiittiartisti on onnistunut koristelemaan.
Menin aamulla aikaisin taas Yarkon-puistoon,keräämään syötäviä villikasveja.Tulin puistoon sisälle kohdasta,jonka lähellä on muutamia eläimiä,kuten kauriita,strutseja ja muita lintuja. Viime vuonna Elegian kanssa puistossa kierrellessä näimme myös kaurisperheen.
Olisin halunnut kuvata kauriita hieman enemmän,mutta samassa aitauksessa oleskeleva emu 
pisti päänsä ja pitkän kaulansa ulos joka kerta kun olin jo valmiina kuvaamaan tuon aidan läpi.Se ei kerta kaikkiaan antanut minun kuvat! Eräs työntekijä sitten meni ohi,ja sanoi,että emu tykkää,kun sen päälakea taputetaan.Eli sitä se halusi,ja sen vuoksi työnsi päänsä ulos aina kun olin aidan vieressä;D
Taputa nyt mun päälakea,please!
Toisella puolella oleva strutsi oli kuulemma agressiivinen;sen päätä ei kannattanut silitellä.
Muitakin lintuja löytyi puistosta
Villisinapin kukka
Ja tietenkin löytyi myös sitä,mitä olin tullut sieltä hakemaan.

39 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Hitsi oli pelottavan nàkòinen emu. En olisi vàlttis uskaltanut tuollaista silitellà. Uskalsitko sinà? Niin ja olipas erikoinen tuo koristekaali, sà teet aina erikoisia lòytòjà :D

Yaelian kirjoitti...

Ciacy:juu silittelin kun siihen kehotettiinkin.Ja se tykkäsi todella paljon.Mihin tahansa aidan kohtaan menin,niin se työnsi päänsä ulos juuri siitä kohdasta.Oli aika söpö itse asiassa. Koristekaali oli kahvikuppini edessä,kaksi tuollaista,toinen vähän erilainen.Aika kivan näköinen kasvi!

Maria kirjoitti...

En olisi uskaltanut taputella:) voi miten kaunis on sinapinkukka.
Ihanaa viikon loppusuoraa sinulle Yaelian!

Allu kirjoitti...

Etkö taputtanut?

Sateenkaari kirjoitti...

Olipa silittelynkipea emu.
Meilla oli pari oikein lamminta paivaa, ja heti alkoi luonnonkukkia ilmestya maköpiiriin. Kaupunki on myös ahkeraoinut kukkaistutuksien kanssa.

Mine kirjoitti...

Hellyydenkipeä, niinpä tietysti. Monen koviksen sisältä löytyy taputusta kaipaava sisin:). Miten käytät villisinapin kukkaa?

Yaelian kirjoitti...

Maria;itse asiaassa tuo emu oli aika liikuttava,niin sitä uskalsi taputtaa:) Ja sinapinkukka on kaunis,ja sen voi myös syödä! Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Maria!

Allu:No tottakai taputin;D

Sateenkaari:todellakin hellyydenkipeä:) Emut kuulemma ovat aika sosiaalisia. Ja meilläkin on jo ollut lämmintä,mutta tänään on satanut ja ollut viileämpää.Kuvat ovat eilisestä aamusta

Mine:Ihan liikuttavan hellyydenkipeä emu;D Niinpä,koviksen näköinen muttei lainkaan kovis.En kyllä olisi uskaltanut silitellä ellei se työntekijä olisi sanonut sen pitävän siitä.Sinapista yleensä kerään vain lehtiä,mutta kukatkin ovat syötäviä.Lehdet ovat kivasti sinapinmakuisia,ja kiva lisä salaatissa.Lisäksi poimin kaalivalvattia,joka on yksi alkuperäisistä salaateista,ja sekin on ihana salaattiaines:)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Strutsit ja emut molemmat ovat mielestäni hieman pelottavia, vaikka tuo sinun kohtaamasi emu olikin pohjimmiltaan vain hellyydenkipeä. :)

Johanna / Omamaamansikka kirjoitti...

Voi hellyydenkipeää emua! Onpas suloinen.

En muuten ole tainnut nähdä keinotekoista koristekaalia ennen. Ajatuksena se ei ole huono, vaikka tekokukista en liiemmän välitäkään.

Suvi kirjoitti...

En olisi uskaltanut silittää...sen verran pelottavan näköinen kaveri!

tea kirjoitti...

Ihana emu! <3
Koristekaaleja on täälläkin... kauniita!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Mistäköhän tuollaisia koristekaaleja saisi...Hauskaa, että sulla on mun pärstävärkistä kuva postauksessasi :D (Siis R:ni mielestä olen niin tuollainen lintu..)

Leena Lumi kirjoitti...

Kauriit ovat niin ihania! Olemme olleet Saksassa pari kertaa hotellissa, jossa ravintolan ikkunat maahan asti ja siinä ympärillä on vanhan aatelistilan maat. Kauriit tulivat siihen ikkunan taakse katsomaan ravintolan ruokailuja. Sitä ei vain unohda. Hesarissa oli vähän aikaa sitten ihana kuva Richmondista, jossa kauriit kisailivat lumisessa puistossa.

Strutsit ovat äkäisiä. Ajoimme kerran lasten takia sinne kolmårdeniin ja silloin sinne leijona-alueelle pääsi vieä omilla autoilla. Kun pysähdyimme seuraamaan leijonia, vihainen strutsi tuli hakkaamaan auton kattoa.

Kai sä vähän silitit emua;-)

Yaelian kirjoitti...

Mine:ensin ajattelin että mitä se oikein haluaa kun koko ajan työntää päänsä esille ja tukkii näköetäisyyden kuvatessa,mutta työntekijän rohkaisemana uskalsin sitten silitellä:)

Johanna:Ei mikään kaunis eläin mutta aika söpö kuitenkin.Koristekaali on ihan oikea kasvi,ei tekokukka.

Suvi:Ei se loppujen lopuksi mitenkään pelottava ollutkaan...

Tea:Emu oli aika hellyttävä:) Ja koristekaali vaikutti sellaiselta kasvilta,että voisi harkita tuollaisen ostamistakin.

Helmi-Maaria:Täällä olen tuollaisia nähnyt jossain kukkakaupassa.Vai että olet emu;D Olet kyllä paljon sitä kauniimpi...

Leena:Nuo bambit ovat kyllä ihania.Mutta kun olivat samassa aitauksessa emun kanssa,niin en onnistunut oikein kuvaamaan.Tuo toinen strutsi oli kuulemma äkäinen,mutta emu ei lainkaan:)

Hannah kirjoitti...

Incredible! I've actually never seen an ostrich in real life. :)

Kiirepakolainen kirjoitti...

Minusta ihana tuo päänsilitysemu!! Aika mainio vekkuli :D

Johanna / Omamaamansikka kirjoitti...

Olen niin pöhkö, että ajattelin tämän llevan ilman muuta tekokukan. Mutta siis ihan oikea! Aina parempi :)

mummeli kirjoitti...

Ompa emu keksinyt konstin, millä saa vähän hemmottelua. Suloinmen pää sillä. Kauriit on kyllä kauniita!

SusuPetal kirjoitti...

Huh, en olisi uskaltanut silittää emua. Pelottavan näköinen. Olet rohkea!

Vera Vala kirjoitti...

Mussa on varmaan jokin vikana, kun mun mielestä emu oli vain mahdottoman söötti. Sydän heltyi, kun ajattelin, että toinen näyttää monista varmaan pelottavalta ja oikeasti onkin vain hellyydenkipeä reppana. Niin se ulkonäkö pettää. <3

Vera Vala kirjoitti...

Ja olen Helmi-Maariankin kuvaan muistaakseni kommentoinut, että se on ihanista ihanin <3 Minä tykkään emuista :D

Hippu kirjoitti...

Ihana emu! Yleensä vähän pelkään lintuja, mutta tuo on kyllä aika söötti. Huomionkipeäkin vielä. :-)

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kauriit ovat minustakin niin ihania. kuinka joku voi metsästää noita suloisia olioita?
Emu on hauskan näköinen..
ihanaa viikonloppua sulle ♥

Yaelian kirjoitti...

Hannah:these ostriches are in the Yarkon park
in Tel Aviv,which is the city's central park.And that emu was quite cute!

Kiirepakolainen:aika kiva vekkuli olikin,vaikka häiritsikin kuvaamista,,,

Johanna:Ihan aito on,puristin yhtä lehteä.,Noita koristekaaleja on kuulemma eri värisinäkin.Kaunis se on!

Mummeli:Se oli kyllä aika itsepäinen ennenkuin sai haluamansa;D Ja kauriit ovat ihania:)

SusuPetal:Minusta se on aika hellyttävä eikä lainkaan pelottava,mutta ennen sitä työntekijää ajattelin,että mitä jos se puree...Ei todellakaan yrittänyt purra,halusi vaan pään paijauksia.

Vera:Ei sussa mitää vikaa ole,minustakin tuo on aika hellyttävän näköinen.Ja koko sen tapa saada huomiotakin oli aika liikuttava;D Joo ei ole yhtään kovis vaikka niin voisi luulla;D Emut ovat ihania! Siellä luki ettei eläimiä saa syöttää mutta se työntekijä paljasti että sille voi antaa leipää.Eli ehkä menen antamaan herkkupaloja uudella kamulleni joku päivä.

Hippu:minä taas tykkään linnuista. Etelä Amerikassa tuli tutustuttua aika moniin suuriin papukaijoihin parissa kodissa,ja tämä emu ei ollut lainkaan hullumpi,kun selvisi mitä se halusi:)

Yaelian kirjoitti...

Hanne:Kauriit ovat todella kauniita,enkä minäkään voi ymmärtää että tuollaisia haluaa joku tappaa.Ja emu oli söötti! Hyvää viikonloppua sinullekin!

arleena kirjoitti...

Emu halusi huomiota ja hellyyttä.
Strutseja minäkin pelkään., ovat arvaamattomia.

kaisa jouppi kirjoitti...

Tuttavani laittoi ulkorappusten viereen upean koristekaalirivistön.
Eräänä alkusyksyn iltana kotiin tullessaan, rappusilla oli puolestaan vastassa upea, monisatapäinen kaalimato-armeija.
Seuraavana päivänä ei ollut (eikä sen koommin) enää kaaleista, eikä maskeista hajuakaan :D
-Yök, sanoi tuttavani asiasta kertoissaan ja hytisytteli hartioitaan.

PS. Emuja en ole nähnyt livenä.

Yaelian kirjoitti...

Arleena:emu tosiaankin halusi huomiota.Strutsit kuulemma ovatkin äkäisiä,mutta tämä taisi olla poikkeus;D

Kaisa:Voi surku,miten kävi ystäväsi hienolle koristekaalirivistölle;voin vain kuvitella miten upea se oli.Madot taisivat olla kovin nälkäisiä....

Kirsti kirjoitti...

Hyvän näköisiä noi emun kuvat! Se on kuin häirikkö,aina edessä kun kuvattaisiin ihan muita eläimiä.

Suloista, kun se halusi taputusta ja silitystä!!

Luova Lauantai kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elegia kirjoitti...

Ai ne haluaa taputtelua! itse olen aina luullut, että ne haluaa näykkästä :D Emut ovat jotenkin pelottavia, varmaan siksi kun ovat niin isokokoisia. Australiassa niitä hengaili vapaana eräällä luontolenkkialueella ja olin ihan pissit housuissa, kun niitä tuli vastaan :D

Muistan nuo kauriit, ihania! Ja kiva nähdä, että ne edelleen ovat siellä.

Koristekaali ilmeisesti ei ole syötävää, vaikka herkulliselta näyttääkin? :D

Marleena kirjoitti...

Minua aina kauheasti säälittävät nuo eläimet häkeissään. Ihmisten takia ne on vangittu ja laitettu häkkiin. Ovat poissa luonnollisesta ympäristöstään. Emu-parkakin, yksinäinen ja silityksiä vailla! :)

Unelma kirjoitti...

Kivoja eläinkuvia, olisin minäkin mielelläni taputellut emun päälakea. :-)
Hyvä kuva tuosta villisinapista. Pitäisi oikeastaan lähteä vielä ulos kaupungista ja etsiä tuota sinappia. olisi kiva maistaa.

BLOGitse kirjoitti...

On se hyvä kun sun ei tarvitse lähteä Afrikkaan eläinseikkailuille kun lähempääkin löytyy. :)
Mukavaa viikonlopun jatkoa mökiltä Porvoon läheltä!

sirokko kirjoitti...

On se nyt vaan aika hurjaa kun tuollainen palavasilmäinen otus työntää päätään eteen, minä ainakin olisin hypännyt pari askelta suosiolla taaksepäin, hauska veitikka kuitenkin.
Mitenkähän artisti(t) ovat päässeet talon katolle asti ja joka kerrokseen erikseen, paljon vapaata pintaa on löytynyt eikä yhtään hassumman näköinen tulos.

Yaelian kirjoitti...

Kirsti:aikamoinen häirikkö se olikin ,mutta loppujen lopuksi aiva kiva:)

Elegia;Kai nuo isot linnut normaalisti ovatkin vähän pelottavan agressiivisiä,tämä tapaus taisi olla kiva poikkeus;D Tosin ei antanut minun kuvata niitä suloisia kauriita...Koristekaali taitaa olla ihan vain koriste.Tuossa kahvilassa niitä oli 2 kappaletta,tosi nättejä!

Marleena:Surullistahan se on,että eläimet ovat aitauksissa (tuo alue emulla ja kaurisperheellä oli aika iso,ei mikään häkki) mutta ilman eläintarhoja emme toisaalta näkisi kaikkia kaukaisia eläimiä.Emu taitaa kyllä saada silityksiä henkilökunnanta,näin ymmärsin.

Unelma:Pitkään silittelinkin tuon emun päälakea,ja se oli niin tyytyväinen:) Jos löydät villisinappia ,poimi ihmeessä,Lehdet maistuvat kivan sinappiselle:)

BLOGitse: jeps,ja tuonne ei edes tarvitse pääsymaksua,jos noita haluaa katsella. Mukavaa viikonloppua Porvoon mökillä,toivottavasti on hyvät mökkisäät!

Yaelian kirjoitti...

Sirokko:No minä väistelin sitä vaikka kuinka kun halusin ottaa bambeista kuvia mutta tuo olio koko ajan tuli perässä ja työnsi päänsä ulos.Oli se aika liikuttava,eihän sitä voinut pelätä;D Minäkin olen ihmetellyt miten tuohon taloon on nuo grafitit maalattu...

MaaMaa kirjoitti...

Hahhhahhhahhaa miten hassu emu :D
Taputapu - mistäköhän se on keksinyt että se taputtelu tuntuu mukavalle. Oikea linssilude :D

Yaelian kirjoitti...

MaaMaa:Musta se oli niin hassu kun se tuli perässä siellä aidan toisella puolella mun perässä koko ajan ja työnsi aina päänsä ulos kun pysähdyin;D Hassu emu;D