tiistai 31. maaliskuuta 2009

Vähän valittelua....

Elävä patsas Tel Avivin taide/käsityötorilla.Kävelykatu muuttuu tiistaisin ja perjantaisin taide-ja käsityötoriksi.

En yleensä valittele täällä blogissa ,mutta nyt piti hieman purkautua tänne.Tänään Israel sai uuden hallituksen,ja en voi käsittää, että siinä on yli 30 ministeriä, samalla kun rahoja ei löydy korjaamaan jätevesitilannetta.Siis pohjoisessa Israelissa samoin kuin täällä keskisessä Israelissa jätevedet pääsivät valumaan mereen, koska systeemit eivät olleet kunnossa.Ja mikä estää niiden kunnostamisen, rahapula tietenkin. Mutta rahapula ei estä yli 30 ministerin hallituksen muodostamista, ihmeellistä. Siihenhän uppoaa mielettömästi rahaa, jokaisella ministerillä täytyy tietenkin olla auto,ja toimisto, ja avustajat ja muutakin.Iso osa ministereistä on vielä kaiken lisäksi salkuttomia ministereitä,joilla ei edes tule olemaan mitään kunnon tekemistä.Kamalaa rahan tuhlausta!

Viime vuonna lakiesitys, joka rajoittaisi ministerien määrän 18 ministeriin, pääsi läpi ensimmäisellä kierroksella, mutta ei päässyt kolmannelle kierrokselle,jolloin laki olisi tullut voimaan. Niin kauan kuin tuollaista lakia ei ole, täällä on tuollaisia järjettömän suuria ja turhia hallituksia. Kaiken lisäksi uusi pääministeri Nataniyahu vielä kritisoi aikoinaan Olmertin hallitusta juuri siitä ,että siinä oli liikaa ministereitä.Ja mitä teki itse,ihan samaa.Kaksinaamainen ärsyttävä pääministeri!

Violetti kollaasi

Ajattelin tällä viikolla kokonaan skipata viikon kollaasin,kun oli niin vaikea väri, mutta löytyi sitten vähitellen ainakin jotain lilalle vivahtavaa.Violetti onkin tosi haastava väri;edellinen väri turkoosi tuntuu jopa helpolta tämän rinnalla.Mulla ei ollut yhtäkään kokonaan violettista juttua kotona, vaikka väri mielestäni kaunis onkin.Monien tavaroiden kohdalla piti miettiä oliko se oikeastaan violettia vai ehkä siniselle vivahtavaa purppuranpunaista ja niin edelleen.

Kollaasissa oli näitä juttuja: alimmassa ruudussa vasemmalla sukka, sitten väripulveria, jota tilasin kakunkoristelua varten Englannista, mutta se ei tainnutkaan olla syötävä versio, sitten violetille vivahtavia kukkia, koru, joka näyttää siniseltä ,mutta kyllä se on violettikin, valosta riippuen joko violetti tai siniselle vivahtava,sitten kaunis kortti ja lopulta Picasson maalauksen innoittama huivi.

Muita kivoja violetteja kollaaseja löytyy täältä..

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevät on saapunut….

Kiinanruusut                  Kiinanruusut kukkivat joka puolella

Kevät on täälläpäin kaunein vuodenaika;silloin on kaikkein vehreintä ja kaikkialla kukkii.Kesällä kaikki kuivuu eikä ole yhtä kaunista. Otin hieman kuvia; en voi olla kuvaamatta nyt kun kaikkialla kukkii!

Viikonloppuna olin vieraisilla ja koiraa ulkoiluttaessa en voinut olla ihailematta kerrostalon takana ollutta, juuri kunnostettua puutarhaa.AloetSieltä löytyy muunmuassa tällaisia kukkivia aloekaktuksia

Iiriksia                             Iiriksiä oli myös

KUVAT 003            sekä kukkiva puu kukkivien kaktusten keskellä

Kumkvat puu Sinne oli myös istutettu muutamia pieniä kumkvattipuita. Kuvaamisen jälkeen puussa oli vähemmän hedelmiä…….;-)

Ruusut

Erivärisiä ruusupensaita oli myös paljon:punaisia ja valkoisia ruusuja

ruusut valkoiset         Kävelimme lähellä olevaan Tel Avivin keskuspuistoon.

Pilvenpiirtajat Oli pilvistä ja takana näkyy Tel Avivin pilvenpiirtäjiä. 2 pyöreän vasemmalla olevan tornin suunnittelussa on ollut mukana kuuluisa ranskalainen suunnittelija Philippe Starck.

Joki Puiston läpi virtaa Yarkon-joki, tässä kuvassa se näkyy tosin huonosti tuolla puiden alta.

Pensaat Tänään otin vielä pari kuvaa kukkivista pensaista…

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 29.3

Myöhäisessä teini-iässä tutustuin amerikkalaisen kämppäkaverin kautta the Rochesien musiikkiin ja olin myyty! The Roches koostuu 3 amerikanirlantilaisesta siskoksesta, Maggie, Terre ja Suzzy Rochesta, jotka ovat levyttäneet ja esiintyneet 70-luvun puolivälistä lähtien. Ihastuin siihen, miten hyvin he lauloivat yhteen ääneen. Ja laulujen sanoituksiin,joista jotkut ovat hauskoja. Ihastus on säilynyt kaikki nämä vuodet, ja minulla on osa heidän albumeistaan.Oli enemmänkin,mutta ne olivat kaseteilla.Viimeisin albumi , Moonswept, ilmestyi vuonna 2007.

Rochen siskokset tulevat erittäin musikaalisesta perheestä.Maggien poika on julkaissut 2 albumia , ja Suzzyn tytär Lucy Wainwright Roche on myös julkaissut musiikkia. Lucy on Suzzyn tytär suhteesta Loudon Wainwrightin kanssa, ja Lucyn puolisisaruksia ovat Rufus ja Martha Wainwright, joiden musiikista pidän paljon, erityisesti Marthan musiikista.Siitä voisikin tehdä erillisen sunnuntaiklassikkopostauksen.....

Halusin laittaa tänne videona kappaleen Big Nuthing, mutta sen pystyy laittamaan ainoastaan linkkinä. Laitoin sen sijaan hauskan laulun Mr Sellack. Kuunnelkaa sanoja ;-)

Muita sunnuntaiklassikkoja voit kuunnella täällä.

P.S. Olin pistanyt taman ajoitukseen perjantaina,niin etta se olisi julkaistu sunnuntaina aamuyona.Ei toiminut! Onko muilla ollut ongelmia ajoituksen kanss?

torstai 26. maaliskuuta 2009

8 faktaa minusta

Sara haastoi minut kertomaan 8 faktaa itsestäni. Sara on ruotsalainen tanssija, joka kuuluu nyt israelilaiseen tanssiryhmään,joka tällä hetkellä on Euroopan kiertueella. Kuvauksellinen Sara kirjoittaa blogiaan englanniksi.

Olen aikaisemmin kertonut 6 faktaa itsestäni ruokablogissani, mutta se oli jo kauan sitten.Nyt sitten tässä pari faktaa:

Pieni me

  1. Olen eläinrakas ja ottaisin mielelläni lisää eläimiä ,jos vain voisin…
  2. Olen suklaaholisti, mutta yritän parhaani mukaan pitää suklaahimoani kurissa.
  3. Musiikki on tärkeää,;en voisi elää ilman musiikkia
  4. Pidän pyöreistä esineistä
  5. Minun on vaikeaa heittää pois sanomalehti,jota en ole kokonaan lukenut..
  6. Annan helposti anteeksi,paitsi äärimmäisissä tapauksissa
  7. Rakastan matkustamista;matkustaisin usein jos voisin.
  8. Inhoan yksinasumista

Ja jotta Sarakin tätä ymmärtäisi, niin tässä samma på svenska..

  1. Jag älskar djur och skulle gärna ta till djur, om jag bara kunde…
  2. Jag är chokladholist, men gör mitt bästa för att hålla i kontroll min åtrå för choklad
  3. Musik är viktigt för mig;skulle inte kunna leva utan musik
  4. Jag gillar runda saker
  5. Jag har svårt att kasta bort tidningen som jag inte hunnit helt läsa
  6. Jag förlåter lätt, utom i extrema fall
  7. Jag älskar att resa; skulle resa ofta om jag bara kunde
  8. Jag hatar att bo ensam

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Turkoosi kollaasi

Tämän viikon värikollaasin väri turkoosi on ihana väri, mutta kyllä oli vaikeaa löytää mitä laittaa kollaasiin. Vaikka pidänkin kovasti tuosta väristä, en kyllä montaakaan sen väristä esinettä kotoa löytänyt. Välimeressä tietenkin on ihanan turkooseja sävyjä, mutta en jaksanut meren äärelle mennä kuvaamaan,ja muutenkin on luonnosta aika vaikeaa löytää turkooseja sävyjä. Ja tällaisia juttuja sitten löytyi..
  1. Vasemmalla alareunassa pyyhe Kreikasta
  2. Sen yläpuolella turkoosi ovi (jota olisi pitänyt kuvata paremmin) ja seinäpiirrustus turistihostellissa Jaffassa.
  3. Sitten turkoosinsävyinen hellemekko
  4. jonka alla turkoosi kori täynnä passionhedelmia, sen vieressä
  5. osa nitojaa
  6. sitten pyöreä IKEAn ajastin
  7. pelikortit
  8. ja ihanat kesäkengät
Lisää kollaasejä löytyy napin takaa....

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Templarien talot

Tänä aamuna menin klinikalle hakemaan mammografian tulokseni (kaikki ok :-) ja sieltä pois tullessani kävelin Saronapuiston ohitse. Otin pari kuvaa templarien taloista. Templarit olivat saksalainen messiaaninen ryhmä,jotka perustivat siirtokuntia silloisen Palestiinan alueelle, esimerkiksi Haifaan ja Jerusalemiin (the German Colony) .Saronan siirtokunta perustettiin vuonna 1871 ja se ,kuten muutkin templarien siirtokunnat, rakennettiin saksalaisten kaupunkisuunnitelmien mukaisesti.

Talojen lisäksi templarit perustivat maatiloja, yrityksiä, hotelleja sekä järjestivät kuljetuksia pyhiinvaeltajille. Jokaisessa siirtokunnassa oli yhteisötila sekä kouluja. Templarit perustivat omia leipomoita, vaunujen korjauspajoja, metallipajoja sekä muita yrityksiä. Vähitellen he myös oppivat puhumaan hepreaa, mutta kaikki kirjoitettu materiaali oli saksankielistä.

Templarien lapsia 1900-luvun alussa

Templarit ajettiin kuitenkin pois Palestiinasta ensimmäisen maailmansodan aikana ,brittien valloitettua alueen ottomaaneilta. Heille templarit olivat vihollisen edustajia. Sodan jälkeen templarit palasivat takaisin.Sarona oli huonossa kunnossa, mutta templarit kunnostivat alueen saatuaan briteiltä korvauksia.

Useat templarit alkoivat kuitenkin kannattaa natsien ideologiaa 30-luvulla natsipuolueen noustessa valtaan Saksassa. Natsipuolueen haarakonttoreita perustettiin jokaiseen templarisiirtokuntaan ja useat natsipäälliköt vierailivat niissä. Saronan miehet ja naiset ottivat Adolf Eichmanin innostuneesti vastaan. Suhteet juutalaisiin Palestiinan alueella katkesivat ja templarien tuotteita ei enään ostettu.Toisen maailmansodan alku merkitsi lopun alkua templarien siirtokunnille.Britit karkoittivat heitä Saksaan sekä Australiaan. Templarit saivat korvausta menetetystä omaisuudesta.
Saronan alue on aivan lähellä Tel Avivin keskustaa. Osa rakennuksista siirrettiin pala palalta ja alueiden ympärille rakennettiin puisto. Olen ymmärtänyt, että rakennuksille etsitään vuokraajia,jotka kunnostaisivat talot ja perustaisivat sinne esimerkiksi ravintoloita. Talot eivät ole mitenkään kauhean kauniita,mutta ovat silti viehättäviä ja ympäröivä puisto tekee alueesta vielä viehättävämmän.
Ja asiasta toiseen: jokin aika sitten kirjoitin puluongelmastani ja miten en ollut saanut karkoitettua pyykinkuivaustasanteelleni majoittunutta pulupariskuntaa.Ja miten hellyin nähdessäni siellä pulunmunan.

No, pulupienokainen tuli maailmaan parisen viikkoa sitten.Äitipulu istui yli viikon sen päällä ja ihmettelin asiaa, mutta kai oli vielä sen verran viileää, että pikkupulu tarvitsi lämpöä. Isäpulua taas en ole aikoihin nähnyt. Tänään otin kuvan pululapsesta, ja sitä ei tosiaankaan voi kauniiksi kehua......Kunhan se tuosta vielä kasvaa niin häätö on edessä....

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 22.3

Lepis ilmoitti , että yleisön pyynnöstä tällä viikolla on taas teemaklassikon aika.Ja teema oli sellainen,että piti muistaa biisi,joka sai vanhemmat aikoinaan hermoromahduksen partaalle.No,mulla ei ole sellaista, mutta joskus on ollut päinvastoin,eli pojan laittamaa musiikkia,jota en ole voinut sietää. Eli mulla tämä ei nyt mene tuon teeman mukaisesti....Mutta enimmäkseen olen pitänyt hänen soittamastaan musiikista. Yksi sellaisista on Goldfrapp. Ensimmäinen heidän kappaleensa,jonka kuulin , oli tämä. Niin kaunista.... Pojallani oli heidän Feltmountain albuminsa,johon ihastuin niin, että itsekin hankin sen.Poikani kautta olenkin tutustunut moneen artistiin,joista pidän. Tämä on lempikappaleeni tuosta albumista.Tämä kappale on heidän viimeisimmästä albumistaan,jossa myös on hyviä kappaleita, vaikka eniten pidän Feltmountain albumista. Albumilla kappale kuulostaa paremmalta kuin tässä YouTube-videossa.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kutsu teelle….

Sain Sirokolta ihastuttavan  kutsun tulla teelle, kiitos sinulle, Sirokko :-) Sirokko kertoikin omassa blogissaan  saharalaisesta teehetkestä ja tarjoili teen kanssa makeita leivonnaisia sekä taateleita. Ihanalta näytti hänen teehetkensä..

Olin ennen oikea kofeinisti ,mutta nykyään olen vain satunnainen kahvinjuoja ja enemnänkin teen ystävä.Täällä Israelissa juodaan paljon kahvia mutta myös teetä, ja olen huomannut, että kaikenlaiset  yrttiteet ovat hyvin suosittuja täälläpäin. Oma teeni oli tällä kertaa omenasiiderin makuista teetä, joka sisälsi omenaa,karhunvatukoiden lehtiä, kanelia, sikurinjuurta, appelsiininkuorta, rommin ja omenan makua. Pakkauksessa lukee ,että tätä teetä voi juoda sekä kylmänä että kuumana,Tänään oli tuulista, ja lämmin tee maistuikin hyvältä, varsinkin tämä, joka vielä toi lämpimän siiderin mieleen,mutta varmaankin kesällä maistuu raikkaalle kylmänä.Pakkauksen mukana tuli pieni lehtinen, jossa oli kaikenlaista tietoa teestä:tiesittekö että punainen Etelä-Afrikkalainen Rombuistee sisältää antioksidantteja sekä erilaisia mineraaleja…..Teen kanssa tarjoilin auringonkukkahalvanamusia.

Marketeissa  voi sormi jäädä keskelle suuta koska teetä on mahtava valikoima. Hups, mitäs sitä valikoisikaan tänään….Itse pidän näistä erilaisista sekoituksista,missä  on mausteita, hedelmiä tai marjoja. Monta on vielä kokeilematta.  Myös monessa maustekaupassa myydään erilaisia houkuttelevia sekoituksia,joita voi ostaa  niin pienen tai suuren määrän kuin haluaa.

Täällä toimiva teeyritys Wissotzky perustettiin jo vuonna 1849 Moskovassa, ja  ensimmäinen tehdas täällä pystytettiin vuonna 1936.      YteaHousrityksellä on myös teekauppa Tel Avivissa, jossa myydään eri teelaatuja sekä kaikenlaisia teehen liittyviä astioita ja välineita.Kauppa on oikea teefriikin unelma!           

Kutsu teelle

Ja koska teetä on mukavaa juoda seurassa, lähetän teekutsun Hipulle Intiaan Kukkapilliblogista.Hippu varmaankin voisi kertoa,miten teenjuonti sujuu eksoottisessa Intiassa. Siellähän sitä paljon viljelläänkin.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kisuneiti yövieraana

Viime yönä Bambi-koiralla ja minulla oli tällainen suloinen yövieras,pieni tricolor tyttökissapentu, jonka olin jo 3 viikon ajan nähnyt asuintaloni ympärillä sekä viereisessä puistossa.Kissaneiti oli täysin kesy, ja tuli aina luokseni,jos näin sen ulkoiluttaessa Bambia.Se myös tuli syliini,kun istuin puiston penkillä,eli todennäköisesti joku oli sen hylännyt.Kissahan oli selvästi syntynyt ja viettänyt ensimmäiset kuukautensa ihmisten parissa;kaikki muut kissat puistossa ja talon lähellä ovat säikkyjä ja villejä. Kyselin ihmisiltä,jos joku tiesi,mistä kissaneiti oli sinne joutunut,mutta kukaan ei tiennyt. Eilen illalla, kun vein Bambia ulos, se taas tuli luokseni ja en voinut enään jättää sitä sinne, joten vein sen kotiin. En tietenkään olisi vienyt kotiin mitään villiintynyttä säikkyä kissaa, mutta tämä oli eri tapaus, täysin kesy kissanpentu, jonka joku näköjään oli hyljännyt.Kuinka ihmiset voivat ottaa kissan tai ylipäänsä eläimen, ja sitten heittää sen pois noin vain,ilman että huolehtivat siitä,että se saa uuden kodin..

Bambi ja kisuneiti yrittivät tehdä jonkinlaista tuttavuutta, mutta se ei ihan onnistunut.Kissan ollessa sylissä Bambi sai mustasukkaisuuskohtauksia ja haukkui tauotta. Bambi näytti pelkäävän kisua hieman enemmän kuin kissa Bambia,mutta mitään sähinöitä ei syntynyt;kissa tosin hieman yritti läpsiä Bambia kuonolle,kun se tuli liian lähelle. Luulen, että kissa oli myös jotenkuten tottunut koirien läsnäoloon. Aamulla soitin Tel Avivin Eläinsuojeluyhdistykseen ja vein kissaneidin sinne. Eläinsuojeluyhdistys toimii pelkästään lahjoitusten sekä vapaaehtoisten avulla, ja lisätuloja yhdistys saa pitämällä eläinklinikkaa,jossa maksut ovat yksityisiä eläinlääkäreitä halvemmat, sekä pitämällä koirien pensionaattia,joka myös on yksityisiä pensionaatteja paljon edullisempi. Pensionaattikin syntyi siitä kun monet ihmiset hylkäsivät lemmikkinsä lähtiessään lomalle; tänne voi tuoda lemmikkinsä pientä korvausta vastaan ja hoitoon kuuluuvat myös eläinlääkärin palvelut.
Yhdistyksen toimistossa tapasin hollantilaisen naisen, Hilman, joka kertoi olevansa 1/4 suomalainen; isoisä oli Suomesta.Hän ei kuitenkaan osannut sanaakaan suomea eikä edes koskaan ollut käynyt Suomessa.Hilma kertoi minulle hieman yhdistyksen toiminnasta, ja menin sitten katsomaan muita koiria. Ensin näin ylläolevan häkin,missä oli kanoja, pupuja ja muita lintuja, kaikki huostaanotettu.Näitäkin eläimiä voi adoptoida.Yhdistyksen tiloissa on myös hevosia sekä aaseja, joita en nähnyt,mutta kaikilla on surullinen historia takanaan, ja täällä he saavat levätä sekä hyvää hoitoa. Koirien alueelle tullessani haukunta ei loppunut. On todella sääli nähdä eläimiä,jotka kaikki haluaisivat löytää kodin ja jotka ovat niin surullisen näköisiä.

Näin siellä vähintään 4 Bambia muistuttavaa, sekaroituista minipinsseriä. Toivottavasti he löytävät kodin.Nyt kun taloudellinen tilanne on vaikea, on entistä vaikeampaa löytää näille koirille uusi koti. Tilanne on aika paha, sillä hyljättyjä koiria on paljon.Syy voi olla esimerkiksi ei-toivottu pentue,josta halutaan päästä eroon.

Oikealla olevalla koiralla oli erityisen surullinen ilme. Kysyin mitä tuomalleni kissaneidille tapahtuu, ja he kertoivat, että ensin eläinlääkäri tutkii sen, ja jos se on terve, se sterilisoidaan ja sitten toivotaan sen löytävän hyvän kodin.Luulen tällä kissaneidillä olevan hyvät mahdollisuudet,koska se on täysin kesy ja ihmisrakas, sekä vielä pentu, lisäksi se on kovin suloinen.Puhuin vielä Hilman kanssa, ja sanoin ,että olisin valmis toimimaan vapaaehtoisena silloin tällöin, joten menen puhumaan hänen kanssaan ensi viikolla.
Eläinsuojeluyhdisyksen läheisyydessä on venäläisortodoksinen Pyhän Pietarin vaaleanpunaiseksi maalattu kirkko,jota aina ihailen bussin ikkunasta. Kuva ei nyt kunnolla onnistunut,kun yritin aidan kautta kuvata.

Pienessä kuvassa, jota en ole minä ottanut, on pieni yksityiskohta sisältä.

Edit.Unohdin laittaa tänne vielä tärkeän asian yhdistyksen toiminnasta:sinne tulee koululaisryhmiä,joille opetetaan vastavuoroisuutta eläinten kanssa sekä suvaitsevuutta.Tärkeää toimintaa!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Valkoisen kollaasin viikko

Tällä viikolla tehdään valkoisia kollaaseja. Kaikkien värikkäiden kollaasien jälkeen valkoinen oli vieläkin vaikeampi väri kuin keltainen, mutta kyllä sitten jotain löytyi.
Eli näin: vasemmassa alareunassa ankka kaupungin suurimmassa puistossa, ihana pikku koirahahmo, pari hyllyä valkoista avohyllyrakennetta olohuoneessa,sen alla IKEAn lamppu, ja vartalovoide, ja sitten kukkia ja ihana kukkiva puu puistossa.Kuva suurenee klikkaamalla.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 15.3

Olen viimeisen viikon aikana kuullut Michael Jacksonin Billie Jean-kappaletta useammankin kerran; sen ollessa täkäläisen TV-draamasarjan toisen kauden promon taustamusiikkina. Koko ajan soi päässä,niin oli pakko laitttaa se tänne sunnuntaiklassikoksi, vaikka cover versio onkin. Billie Jean on tuossa promojutussa viime vuoden American Idol voittajan David Cookin esittämänä,mutta hän lauloi siinä Chris Cornellin cover-version kappaleesta.

Billie Jeanin levytti Michael Jackson vuonna 1982 ja vuonna 1983 kappale oli yksi sen vuoden suosituimmista kappaleista. Vuonna 2007 Chris Cornell levytti kappaleen Carry On-albumiaan varten ja muutti kappaleen musiikin R&B-tanssimusiikista syvemmäksi, bluesimaiseksi musiikiksi.Ehdottomasti pidän tästä Cornellin versiosta enemmän kuin alkuperäisestä Jacksonin versiosta. Tällä viikolla vertailin Cornellia ja David Cookia, ja huomasin pitäväni kappaleesta hieman enemmän David Cookin laulamana.,ehkä alitajuisesti,kun olin sitä viikon aikana niin usein kuunnellut.Mutta molemmat laulavat sen upeasti. Muita sunnuntaiklassikoita voit löytää täältä.


perjantai 13. maaliskuuta 2009

Blogitunnustus

Sain Helenalta tällaisen mieltä ilahduttavan tunnustuksen.Kiitos paljon Helena :-)
En nyt jaa tätä eteenpäin kenellekään erikoisesti, vaan haluan jakaa tämän tunnustuksen kaikkien täällä käyvien kesken.Kiitoksia kaikille täällä kommentoiville ihanille henkilöille!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Purimjuhla


Tänään täällä vietetään Purim-juhlaa. Täällä onkin hyvä suomenkielinen selitys juhlasta,joten en lähde sitä sen enempää selittämään. Lapset (lomapäivä koulusta)ovat silloin naamiaisasuissa, eri kaupungeissa on paraateja, joista suurin on nykyisessä kotikaupungissani. Tarkoituksena oli ottaa paljon hyviä kuvia paraatista, ja lähdinkin hyvissä ajoin kävelemään (20 minuutin kävely kodistani) kuvitellen saavani hyvän kuvauspaikan, kun tulin noin 40 minuuttia ennen paraatin alkamista.Hah, siellä olikin valmiina jo suuri ihmismuuri ja minulla oli surkeatakin surkeampi kuvakulma!Kaiken lisäksi edessä seisoivat koko ajan poliisimopot,jotka änkesivät joka kuvaan.Mutten voinut muuttaa paikkaakaan, sillä olisin löytänyt vieläkin huonomman kuvauspaikan. Tämän vuoden paraatin teemana oli ympäristösuojelu, ja suurin osa paraatin hahmoista oli tehty kierrätysmateriaaleja käyttäen.

Hui, hämähäkki!

Jääkarhuja ja ne häiritsevät poliisimopot....

Tässä oli sulava jäävuori ja pingviinejä

Kalahahmoja ja taas ne mopot...

Maapallo

Nooan arkki


Presidentti Peres ja Harjalintu,Israelin kansallislintu

Ja jopa Obamakin oli paikalla, vihreähenkisenä tietenkin.....


Tässä pieni videopätkä paraatin alkumetreistä

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Keltainen kollaasi

Tämän viikon värikollaasin väri oli keltainen ja kaikista tähän asti tekemistäni värikollaaseista tämä oli vaikein.Kaikkiin muihin kollaaseihin löytyi kotoa kivasti esineitä, ,mutta keltaisia esineitä mulla on äärettömän vähän verrattuna muihin väreihin. En edes omista keltaisia vaatteita...
Tällaisia juttuja sitten löytyi tähän kollaasiin: vasemmassa alanurkassa koiran muovinen lelu, sen päällä maalaamani taulu,jossa keltainen pohja, sitten sitruuna.liimapuikko,pieni banaanikeittokirjamagneetti, kukka puistossa, puiston keltainen penkki,kukkia kukkakaupassa sekä keskellä IKEAn keltainen lamppu,joka myös Suomessa oli makkarissani.Rakastan tätä lamppua, ja harmi, ettei sitä enään ole myynnissä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Naisten päivän kunniaksi vielä vähän lisää musiikkia...


Näin naistenpäivän kunniaksi laitan tänne vielä linkin musiikkiin,jota mielestäni myös voidaan pitää klassikkona; yksi ehdottomista suosikeistani: Indigo Girls!!

Ja tämän linkin takana voi heidän tuoretta live konserttiaan kuunnella ilmaiseksi!Ekstrana on upean blueslaulajan Shemekia Copelandin musaa. Enjoy! I do.......

Sunnuntaiklassikko 8.3.2009

Sunnuntaiklassikoksi valitsin tällä kertaa Portisheadin kappaleen Numb. Bristolista kotoisin olevan yhtyeen musiikki on mielestäni aina ollut mielenkiintoista ja pidän heidän hieman melankolisesta soundistaan.


Lisää klassikoita löytyy täältä

Naisten päivä

naisten paiva

Oikein hyvää naistenpäivää !

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Cantabrialaista musiikkia ja vierailu cantabrialaisessa pikkukaupungissa

Kesäkuussa 2007 ajoimme eksän kanssa läpi koko Espanjan pohjoisen rannikon, San Sebastianista Santiago de Compostelaan.Matkan varrella näimme useita kaupunkeja ja kyliä, ja eräänä erittäin sateisena iltapäivänä löysimme itsemme Comillasissa, pienessä cantabrialaisessa pikkukaupungissa. Satoi aivan kaatamalla, ja eksä oli huonolla tuulella, koska halusi jatkaa matkaa, mutta sain hänet suostuteltua jäämään,ainakin pariksi tunniksi. Sateen helpottaessa huomasimme kaupungin keskellä olevan kentän(kuvassa sateen jälkeen, oikealla näkyy pappien yliopisto), ja sitä vastapäätä pienellä kukkulalla olevan linnan. Selvisi,että linna kuului Comillasin markiisille, jolla vieläkin on seremoniallinen asema kaupungissa. Kentän toisella puolella olevalla korkeammalla kukkulalla oli upean näköinen linnamainen rakennelma:katolisten pappien yliopisto.Yliopisto oli remontissa,joten emme harmiksemme päässeet sitä katsomaan.Sen sijaan näimme El Caprichon, Gaudin rakennuttaman ihastuttavan fantasiamaisen rakennuksen.

Sillä välin kentälle oli pystytetty kaikenlaisia kojuja , sekä esiintymislava ja sain selville, että siellä tulisi olemaan cantabrialaiset markkinat/festivaalit. Jäimmekin sitten Comillasiin yöksi ja vietimme koko illan festivaaleilla, jossa päätähtenä oli cantabrialainen musiikki.
Perinteistä cantabrialaista musiikkia,kuten myös asturialaista, galicialaista sekä pohjoisen Portugalin musiikkia yhdistää gaita, sikäläinen säkkipilli. Musiikissa on selvästi kelttiläisiä vaikutteita. Nykyään tässä musiikissa on selvästi myös irlantilaisia sekä skotlantilaisia vaikutteita. Ihastuimme sinä iltana festivaaleilla esiintyvään cantabrialaiseen yhtyeeseen , Garmaan, jonka CD:n myös ostin. Kuuntelimme sitä koko matkan Santiago de Compostelaan saakka, yhä uudestaan ja uudestaan. Tällä viikolla taas kuuntelin tuota albumia,ja ajattelin esitellä kappaleen heidän musiikkiaan tässä postauksessa.




torstai 5. maaliskuuta 2009

Lähiympäristössä kukkii...

Kuvasin kukkivia kasveja lähiympäristössä.Viime viikonloppuna ja viikon alussa oli ihanan talvista (Välimeren talvi) ja sadetta tuli vihdoinkin aika paljon, vaikkei se suinkaan riitä. Sade saa kasvit kukkimaan ja tässä sitten pari sellaista.En oikein hyvin tunne kasvien nimiä täälläpäin, mutta Israel-Nature-blogissa on hyvät selitykset ja kuvat täkäläisistä luonnonkasveista.Tuo iso punainen on unikko, rauhoitettu kasvi, ja violetin värinen kukka vasemmalla on malvankukka. Ylimmässä nurkassa oikealla ei ole kukkaa, vaan rosmariinipuska, joka on tässä ihan asuintaloni alla.
Tänään on lämmintä ja ensi viikonlopuksi on luvattu 29 astetta! Huh! Mikä ero viime viikonloppuun....
Edit. Tänään mitattiin Tel Avivissa 33 astetta! ! Minä pidän enemmän Välimeren talvesta.....