lauantai 26. syyskuuta 2026

Miniloma Jerusalemissa osa 2

Torin jälkeen kävelin huonekaverini kanssa paikalle missä bussimme odotti, ja sieltä jatkoimme hotellille. Hotellimme ,Dan Jerusalem, sijaitsee Scopusvuorella, ja on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen. Sisäänkäynti ja vastaanotto hotelliin sijaitsevat 6.kerroksessa, ja meidän huone, joka oli 2. kerroksessa, tuntui kuin olisi paljon korkeammalla. Kuvassa näkyy hotellin yläosaa.
Meidän hotellihuoneessa ei ollut parveketta vaan parvekkeen sijaan käynti tasanteelle, jossa otin tämän kuvan.

Hotellissa oli monta eri sisäpihaa.

Toinen sisäpiha.


Näkymä kohti uima-allasaluetta.
Tällä kertaa meillä ei ollut kolme ateriaa kuten aikaisemmilla kerroilla, joten olimme matkalla saaneet täytetyt sämpylät ,ja jokainen sitten osti torilta mitä halusi; siellä kun on paljon katuruokapaikkoja.

Kun olimme saaneet huoneet, kävimme kiertelemässä hotellin eri osia. Illallinen oli aika myöhään, joten olin aika nälkäinen kun sen aika koitti. Valtava buffet ,jossa kaikille jotain, ja kaikki oli hyvää. Ruokailun jälkeen meille oli järjestetty ohjelmaa eräässä hotellin salissa: hieman puheita ,mikä jälkeen oli vuorossa erään laulajan vuoro,mutta siinä vaiheessa olin niin väsynyt että menin nukkumaan.

Aamulla nousin tosi aikaisin,ja onneksi aamiainen myös alkoi aikaisin. 
Rakastan täkäläisten hotellien vihannesvoittoisaa buffet-tarjontaa.Tosin olin hieman pettynyt ettei tarjolla ollut ituja, kuten 2 edellisessä hotellissa.Idut tahinin kanssa on hyvää💚.

Klo 11 aikaan piti luovuttaa huoneet, minkä jälkeen oli paluumatka .Lainakoira Shadow oli loman aikana toisen omistajan vanhempien luona, ja onneksi Shadow tuotiin minulle kotiin. 
Matka Jerusalemiin oli 8-9 syyskuuta, ja 2 päivää sen jälkeen oli Rosh HaShana eli juutalainen uusi vuosi . Alkoi vuosi 5787. Supermarkettiin oli laitettu pöytä, jossa oli esillä uuteen vuoteen kuuluvia tuotteita. Kuten omenat ja hunaja:omenapaloja dipataan hunajaan, mikä symbolisoi makeaa uutta vuotta.
Viime viikolla työpaikan toimistoon oli kutsuttu kaikki Neitsyen merkeissä syntyneet, juhlimaan syntymäpäivää. Tuosta pöydästä puuttuvat pizzat ja kakut,jotka tulivat kuvan ottamisen jälkeen. Tosi kivaa että järjestivät tällaista;minulla oli syntymäpäivä Jerusalemin matkan aikana, mutten viettänyt syntymäpäivää.
Red Velvet-kakku oli hyvää. Saimme lahjankin eli lahjakortin  kosmetiikkakauppaketjuun. .

Hyvää syyskuun loppua teille.🍂🍁 Syyspäivän tasauksen jälkeen alkoi tuntua että se pahin kosteus ja kuumuus alkaa olla pian jo ohi,ja vaikka edelleenkin kuumaa ja kosteaa ,se ei kuitenkaan tunnu yhtä pahalta kuin vielä muutama viikko sitten.

maanantai 21. syyskuuta 2026

Miniloma Jerusalemissa osa 1

Syyskuun alkupuolella, juuri ennen juutalaista uutta vuotta, vuorossa oli vuosittainen, työpaikan järjestämä vuorokauden hotelliloma. Tällä kertaa matka lomalle oli lyhyt, sillä se oli Jerusalemissa. Aiemmat lomat olivat Tiberiaksessa pohjoisessa sekä Kuolleella Merellä, jonne bussimatkat olivat pitkiä.

Bussien lähtöpaikka oli sama kuin ennen, ja onneksi tällä kertaa ei ollut myöhästyjiä ,joten pääsimme matkaan hyvissä ajoissa. Vaikka matka Jerusalemiin ei ole niln pitkä, tunnin vertainen, niin meillä oli silti pysähdystauko matkan aikana. Ja se oli Elvis-ravintola&kaupassa. Ensimmäisen kuvan kitara on sieltä.
Tämä kokonaan Elviksen hahmoon keskittyvä paikka on ollut olemassa 50 vuotta, ja sen vieressä on bensa-asema. Sisäpuolella on amerikkalaisen dinerin tyyppinen ravintola sekä kauppa jossa myydään kaikkea Elvikseen liittyvää. 
Osa sisäpuolen sisustusta.
Lisää sisäpuolen sisustusta.
Alakerrassa sijaitsee hotelli helpotus.
Lähtiessä meille jaettiin  vesipullot sekä sämpylät.

Elvis-paikasta jatkoimme matkaa kohti Jerusalemia. Koska hotellihuoneet jaettiin vasta paljon myöhemmin , bussit pysähtyivät lähelle Jerusalemin Mahane Yehuda -toria, jossa meillä oli vapaata aikaa 3 tuntia.
Tältä taatelikauppiaalta ostin puoli kiloa tuoreita taateleita, jotka oli ensin pakastettu. (Nuo sileät taatelit). Ehdottomasti parhaimmat maistamani taatelit ikinä, aivan kuin toffeeta, ja myöhemmin harmitti että olin ostanut vain puoli kiloa....Muutama päivä myöhemmin ostin asuinkaupunkini pienestä vihanneskaupasta lisää tuoreita,pakastuksen jälkeisiä taateleita, mutta Jerusalemissa ostamani taatelit olivat parempia .Tuoreista kypsistä taateleita tulee parempia kun ne pakastetaan ensin.
Oliivikauppias



Itämaisia makeisia
Lisää liian makeaa(minulle....)
Kahvikauppa

Monta makeaa myyvää.kauppaa.

Eräässä kaupassa oli sitten sellaisia baklawa ym. leivonnaisia, joita en ollut aiemmin nähnyt, sillä näitä oli värjätty elintarvikeväreillä.
Ovathan nuo kauniita, mutta en oikein tiedä mitä ajatella tuosta värjäyksestä....

Jatkuu seuraavassa postauksessa...