Näytetään tekstit, joissa on tunniste Israel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Israel. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. heinäkuuta 2023

Miniloma Tiberiaksessa

 

Pitkään aikaan en ole oikein ollut missään (viimeksi syksyllä eksän kanssa pohjoisessa)  ,joten olin tosi iloinen  kun työnantaja järjesti  vuorokauden mittaisen hotelliloman pohjoisessa.  Olin kuullut että aikaisemmin  nämä minilomat olivat olleet Kuolleen meren hotelleissa, mutta olin tosi tyytyväinen että se tällä kertaa oli Tiberiaksessa, Genetsaret-järven äärellä Meidän piti itse maksaa  50 €, joka vähennetään palkasta, mutta se on tosi pieni summa kun ajattelee mitä saimme .
Tapaamispaikka maanantai-aamuna oli  kuvan design-museon takana, klo 7 aamulla,mutta olin tuolla jo noin  puoli tuntia aikaisemmin, tapani mukaan aina liian aikaisin paikalla....
Tarkoitus oli että bussimme lähtee liikkeelle joskus  7.30 aikaan, mutta ärsyttävän monet ihmiset myöhästyivät, ja lopulta lähdimme liikkeelle yli tunnin! myöhässä aikataulusta. Odotusta lievensi hieman tämä mukava kissa. Matka tilausbussilla Tiberiakseen kestää täältä Holonista hieman yli 2 tuntia, ja välillä meillä oli noin 20 minuutin tauko. Saavuimme hotelliin (1.kuva) joskus klo 11 aikaan. Meitä odotti siellä infotilaisuus, kahvia ja pikkuleipiä, ja saimme jättää tavaramme konferenssihuoneeseen , koska oli vielä aikaa siihen kun saisimme huoneavainkortit.
Sitä ennen meitä kuitenkin odotteli lounas,  ja olinkin jo tosi nälkäinen, sillä olin ennen sitä syönyt nektariinin  klo 5 aamulla 
Lounas, ja ruoka tuolla muutenkin oli paras juttu tässä hotellissa. Mieletön valikoima joka aterialla, ja minulle kasvisruuat olivat super herkullisia.
Lounaan jälkeen kävin katselemassa mitä hotellista löytyy. Tämä hotelli on ollut olemassa jo todella pitkään, mutta joitakin  vuosia sitten se siirtyi uuteen omistukseen, ja uusittiin täysin.
Klo 15 aikaan saimme vihdoinkin huoneavainkortit  Hotellissa on 2 osaa: korkea vanhempi rakennus ja kuvassa näkyvä matalempi rakennus , jossa oli minun huoneeni. Minulta oli kysytty ennen matkaa kenen kanssa  haluan jakaa huoneen, ja koska en tunne lukuisia muita työntekijöitä, samoin että voisin jakaa huoneen Tanjan kanssa. En tuntenut Tanjaa, mutta  asumme samalla kadulla, ja olemme jo monta vuotta olleet hyvän päivän tuttuja, sen enempää tuntematta. Tiesin että Tanja puhuu venäjää ,ja että hänen pojallaan on iso koira. Vuoden alussa työpaikka järjesti meille elokuva+ateria-tilaisuuden, ja silloin selvisi että Tanjalla sama työnantaja kuin minulla. 

Tanjalla (alunperin Ukrainasta) oli meidän matkalla samankielisiä tuttuja, joten lopulta Tanja jakoi toisen huoneen 2 ystävänsä  kanssa, ja minä sain ihan oman huoneen, mahtavaa😁
Huoneeni oli tosi mukava, oli kaikki tarpeellinen, ja pieni parveke , josta näkymä suoraan järvelle.
Siellä se meidän paatti tulee, edellisen ryhmän
kanssa
Myöhemmin iltapäivällä ohjelmassa oli järviristeily, ja tuttu kuljettaja busseineen odotti meitä hotellin edessä. Meillä oli muuten tosi mukava kuljettaja, koko matkan aikana.
Laivalla oli mukavaa ohjelmaa, mutta välillä ehdin katsella hieman maisemiakin. Kesällä tuolla tuulee iltapäivisin, ja välillä oli lähellä että kännykkä putoaa mereen, koska tuuli oli aika voimakas   Genetsaret-järven väri myös muuttuu sään mukaan: kun aurinko paistaa väri on kirkkaan sininen, mutta pilvisellä säällä  tämän väristä .Taka-alalla näkyy hieman Tiberiaksen kaupunkia.
Oli musiikkia , tanssia, kevyttä syötävää  ja muuta kivaa. 
Vielä hieman maisemia, laivalta katsottuna.  
Laivan jälkeen tulimme hotellille, ja suoraan illalliselle. Lounaalla jälkiruokina oli vain hedelmiä, mutta illalla kakkuja, suuri valikoima.
Iltaisin hotellin  ulkotiloissa on elävää musiikkia.
Uima-allas illalla.
Aamulla aikaisin aamupalalle.Aamiainen tuolla oli kyllä paras vuosiin: täällä on hotelleissa tosi runsaat aamiaiset, mutta tuolla se oli erityisen runsas ja herkullinen. Ja oli graavilohta ja hyvää tummaa leipää.😋
Aamiaisella istuin samassa pöydässä ukrainalaisten/venäläisten kanssa, ja tutustuin paremmin niin sympaattiseen  Tanjaan, jonka oli tarkoitus  olla huonekaverini .
Hotellia vastapäätä on kylpylä, jossa kuumia lähteitä. Hotellin asiakkailla on sinne vapaa pääsy, ja kävin pikaisesti katsomassa mutta en uimassa koska ei ollut uimapukua mukana. Muutenkin minulle mieluummin kylmiä kuin kuumia lähteitä ..
Kotiinlähtöön oli vielä aikaa, ja tuttu bussimne oli viemässä halukkaita lähellä  olevan Meir Baal HaNessin-haudalle .Rabbi Meir oli ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla  elänyt viisas tietäjä, ,tannaiitteihin kuuluva, joka on oletettavasti haudattu tuonne. Ennen hauta-aluetta markkina-alue jossa myynnissä kaikenlaista mm.uskonnollista krääsää . Rabbi Meir oli kuulemma  ihmeiden tekijä, ja hänen hauta-alueensa on suosittu vierailu/rukouspaikka osalle uskovaisista.
Sisäpuolella oli hienot kattokruunut .
Kurkistus tänne .
Hienot kattokruunut sielläkin.
Tulimme pyhälle paikalle bussilla, mutta halusin lähteä takaisin hotellille ennen muita, ja sanoin kuljettajalle että kävelen takaisin.. Tiberiaksen alue on tosi kuuma kesällä, ja vaikka matka takaisin hotellille ei ollut pitkä, (hieman yli 3000 askelta) niin 35 asteen kuumuus tuntui...
Hieman ennen lähtöä huomasin että hotellin  yhteydessä on pieni sitrustarha.🍋🍊🍋🍊
Oli vaikka mitä  sitruksia,mutta kaikki tietysti raakileita tähän aikaan vuodesta.

Paljon sitä ehtikin vuorokauden aikana,ja toivottavasti jatkossakin tällainen pieni irtiotto.

lauantai 11. helmikuuta 2023

Kukkii kukkii


Nyt on taas se aika kun kruunuvuokot kukkivat eteläisessä Israelissa, ja eksä ehdotti että menemme ihailemaan upeaa kukintaa🌺
Paikka oli sama kuin viime vuonna, eli Shokedan metsäinen alue, mutta onneksi maaperä oli kuivaa, vaikka oli satanut muutama päivä sitten. Viime vuonna kävimme tuolla heti sateiden jälkeen, ja kotiin tuomisena oli kuraiset kengät.... 
Kruunuvuokot ovat kyllä upeita, mutta ovat rauhoitettuja, eikä niitä saa poimia. 
Ihmisiä piknikillä. Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä, ja monet olivat tuoneet eväät mukaan. 
Kuten viime vuonna, aloitimme kierroksen lasillisella juuri puristettua appelsiinimehua. Olipa hyvää🍊. Viime vuonna tuolla oli paikallisten pienyritysten kojuja, ja niin oli nytkin, mutta vähemmän kuin viime vuonna. 
Teimme alueella vähän pidemmän kävelylenkin, ja matkan varrella bongasin villiintyneitä sitruspuita, joissa pieniä sitruunoita 🍋. Poimin niitä niin paljon  kuin kassiin mahtui, mutta kotiin tullessa huomasin että pikku sitruunat olivat täynnä siemeniä mutta vain vähän  mehua... 
Seuraavaksi pysähdyimme Yad Mordechain kibbutsissa, joka on tunnettu hunajatuotteistaan(ja muista tuotteista), koska luulimme että siellä on hunajaan liittyvä vierailukeskus. Ensin piti kuitenkin käydä tervehtimässä lehmiä🐮
Selvisi että vierailukeskus onkin sellainen, että sinne pitää ilmoittautua etukäteen, ja nyt se oli kiinni. Oikeastaan se on sellainen paikka missä kerrotaan hunajatuotannosta ja mehiläisistä. Siellä on myös hunajakauppa, joka oli kiinni, mutta eksä soitti kaupan ovessa olevaan numeroon, ja pian tulikin myyjä avaamaan kaupan. Keskuksen puutarhassa oli erikoisia taideteoksia, jotka oli tehty Gazasta kibbutsiin ammutuista raketeista. Tämä raketti näköjään ei ollut räjähtänyt, mutta muut teokset oli valmistettu räjähtäneistä raketeista.  Aika pahaa jälkeä tulee jos tuollainen osuu rakennukseen.. 
Pieni pommisuoja hunajatalon vieressä. Myös lähialueen kaikki bussipysäkit ovat tämän tapaisia pommisuojia. 
Hunajakaupan myyjä ehdotti että käymme katsomassa kibbutsin alueella olevan kukkulan huipulla olevaa patsasta ja muistomerkkiä. Patsas esittää Mordechai Anielewicziä, jonka mukaan kibbutsi on saanut nimensä. Anielewicz oli puolalainen vastarintaliikkeen taistelija, joka johti taistelujärjestöä Varsovan geton kansannousun aikana, ja sai siellä surmansa toukokuussa 1943.
Näkymä kukkulalta  alas kibbutsiin. 
Kibbutsin jälkeen sanoin eksälle että.meidän on pakko nähdä Pariisi..... tai melkein... Ajoimme Netivotin kaupunkiin, jossa sijaitsee Paris Center, eli Pariisista inspiraation saanut kauppakeskus. 
Luin kerran että Paris Centerin rakennutti paikallinen yrittäjä, joka halusi tuoda tuulahduksen Pariisia kaupunkiin, ja niinpä siellå on Eiffel-tornin pienempi kopio, ja kauppakeskuksessa ikäänkuin pariisilainen katu, jonka varrella, ja keskellä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Paris Center oli visuaalisesti aika vau!, ja kaikesta näkyy että paikkaan on kunnolla panostettu. Olisi kiva nähdä tuo paikka illalla,, kun torni ja "katu" on valaistu. 
Hienot vaunut "Pariisissa". 
Tässä vaiheessa meillä oli kunnon nälkä, ja kävimme lounaalla juustokauppa/ravintolassa. 
Pois lähtiessä vielä nopea kuva tästä kellosta. 
Kuluneella viikolla täällä vieraili myrsky nimeltä Barbara, joka toi mukanaan hurjia tuulia, sadetta ja kylmää säätä, mutta nyt se on jo ohi. Barbara aiheutti omalla alueellani vain vähän vahinkoa, kuten tämä eukalyptuspuusta pudonnut suuri oksa, mutta muualla Barbara oli hurjempi. Samaan aikaan Turkin traagisten maanjäristysten kanssa myös täällä oli 4 maanjäristystä,(pohjoisessa Israelissa) tosin paljon lievempiä, jotka eivät aiheuttaneet tuhoja, mutta samalla muistuttivat että kunnon järistys on  myös täällä mahdollista.... 
Tulevalla viikolla hoitooni tulee, yhdeksi viikoksi, tämä TOSI SUURI koira, jonka emäntä matkustaa ulkomaille Koiran emäntä, jonka tunnen ystävän kautta, kävi luonani tänään Teredin kanssa Iso ja tosi ystävällinen koira, ja tulemme varmaan hyvin toimeen. Teredillä on hassu nimi, sillä Tered tarkoittaa pinaattia🤣💚