Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dizengofcenter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dizengofcenter. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. kesäkuuta 2023

Ikäänkuin ei olisi huomista

Otsikko on otettu suosikkikauppakeskuksessani olevan ekologisen näyttelyn nimestä "As if there was no tomorrow". Rakastan tätä vanhaa kauppakeskusta,(Dizengoff Center)jossa vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia, katolla puutarhoja ,mehiläispesiä, hyönteishotelleja ja paljon muutakin.

Viime viikolla, keskiviikkona ja torstaina iltapäivällä, siellä oli kaikenlaisia kierrätykseen liuttyviä tapahtumia, joihin en harmikseni päässyt, mutta ehdin käydä  katsomassa kauppakeskuksen gallerian uutta, kierrätykseen liittyvää näyttelyä. Jo ennen näyttelyaluetta huomasin katonrajassa nämä kangaspaloista tehdyt tekstiiliteokset .
Kierrätystaidetta oli gallerian lisäksi  ympäri kauppakeskusta, yhteensä 39 taiteilijalta.  Galleriatilassa pidin erityisesti paperisista teoksista, jotka on valmistanut hollantilainen, mutta täällä asuva Bianca Severijns.
Severinjs on paperitaiteilija eli kaikki hänen teoksensa on valmistettu paperista.
Paperihattu..
Lisää Severinjsin töitä. Täällä Severinjsin nettisivuilla lisää hänen uskomattoman upeita paperitöitään .
Taiteilija joka käyttää puiden siemenkotia töissään.
Risutaidetta.
Tämä risuteos oli niin upea .Olisi kiva olohuoneen seinällä😁.
Kauppakeskuksessa oltiin juuri pystyttämässä iltapäivän valmisruokatoria, kun kävin tuolla.
Kulunut viikko oli Tel Avivin Pride-viikko, johon kuului monta tapahtumaa,ja joka huipentui viikon loppupuolella vuotuiseen Pride-paraatiin ja juhliin.Olen monena vuonna kuvannut tänne blogiin tapahtumassa olevia värikkäitä tyyppejä, mutta nyt paraati oli suureksi harmikseni siirretty entiseltä paikaltaan perjantai keskipäivä/iltapäivästä myöhäiseen  torstai-iltapäivään. Ajankohdan vuoksi en päässyt sinne ,ja todellakin se perjantai olisi ollut parempi päivä...
Eilen perjantaina kävin katsomassa nyt kukkivia,  upeita liekkipuita. Liekkipuut ovat viimeiset kevään/alkukesän kukkivista puista,  ja ehkä ne upeimmat kukkivat puut.
Että osaavatkin olla upeita,ja tuo kirkkaanpunainen väri❤️
Perjantai-aamuna tuli ilmastonmuutos mieleen, sillä heräsin  aamulla klo 5 30 ukkosen jylinään, salamointiin ja sitten sateeseen, jota ei tullut paljon, mutta sen verran että kostutti maan, ja minut ja Shadow-koiran,kun vein hänet aamupisulle.  Oli myös hyvin lämmintä, ja sää toi mieleen ukkosilman kesäisessä Suomessa Täällä ei ikinä ukkosta tai salamoi eikä sadakaan tähän aikaan vuodesta, ja olin ihan ihmeissäni tuosta oudosta säästä. . Tämä kuva on otettu ikkunani kautta, juuri kun sade oli kostuttanut maan, mikä ei näy tuossa kuvassa .Täällå on muutenkin ollut toukokuun ja nyt kesäkuun aikana tosi usein kuumia hiekkatuulia, mikä sekin on erilaista  sillä niitä ei ole yleensä tullut niin rinsaasti eikä tähän aikaan vuodesta. Perjantai-aamun kumma sääilmiö tuli Egyptistä. Päivän aikana tuli vielä sadetippoja muutaman kerran, mutta se oli hiekkatomun likaamaa sadetta,mikä näkyi eniten autojen pinnoilla.

Kaunista viikonloppua toivotellen💐

perjantai 30. joulukuuta 2022

Niin se vuosi vaihtuu taas


Mukavaa loppuvuotta, ja toivottavasti teillä oli tosi mukava joulu🎅
Tämän viikon mukavin juttu oli työpaikan järjestämä tapahtuma, eli leffa+ruokaa. Tapahtuma oli naapurikaupungin suuressa leffateatterissa nimeltä Cinema City, jossa en ollut käynyt aikaisemmin. Leffateatterin suuri alue sijaitsee suuressa kauppakeskuksessa, ja koko alue on täynnä eri leffoista tuttuja hahmoja. 
Olin tosi iloinen että pitkä räkätauti oli jo melkein ohi, mutta arvatkaa mitä? 2 viikon aikana yskin  niin paljon ja niin kovaa, että sain hiusmurtuman kylkiluuhun. Sellaistakin  voi tapahtua jos yskii liikaa. Onneksi se ei rajoita liian paljon, mutta se tuntuu syvään hengittäessä ja kun menen nukkumaan, enkä voi juosta enkä tehdä toistaiseksi selkäliikkeitä mitä yleensä teen. 

Ennen leffaa oli ruokailu, ja ensin kaikki ryntäsivät pasta-asemalle. Söin kaksi erilaista raviolia kastikkeen ja munakoisokuutioiden kanssa, ja olin yllättynyt siitä miten hyvää pasta oli, sillä en odottanut että leffateatterin catering - palvelu olisi erityisen hyvää. 
Pizzaakin oli, mutta jätin väliin.
Sämpylät oli hyviä. 

Jälkiruuat olivat kyllä parasta tuolla. Nuo kuvan pikkuisen marjamousset olivat niin hyviä että taisin syödä 3 kappaletta, mutta ne olivat tosi minikokoiset. 
Ruoka oli kyllä tosi hiilihydraattipitoista, ja olisin kaivannut tuolla kasviksia, mutta jälkiruoka-asemilla oli myös hedelmiä tarjolla Saimme myös lipukkeet popcornia ja juotavaa varten, leffaan vietäväksi, mutta en todellakaan jaksanut enää mitään kaikkien herkkujen jälkeen. 
Koko leffateatterin iso kerros oli täynnä leffahahmoja. 
Parhaat hahmot olivat leffateatterin ulkopuolella, dinosauruspuistikossa🦖🦕Olen monta kertaa nähnyt nämä kauempaa, bussin ikkunan kautta, matkalla Ikeaan, mutta en tiennyt että osa hahmoista liikkuu ja ääntelee😲
Viikon alussa, samaan aikaan joulun kanssa, täällä vietettiin hanukka-juhlan viimeisiä päiviä. Keskustan vanhassa kauppakeskuksessa oli suuri Lego-tapahtuma lapsille (kauppakeskuksessa suuri Lego-kauppa), ja sinne oli rakennettu Lego-palikoista valtava hanukka-kynttelikkö, joka oli päässyt Guinness-listalle. 

Oikein hyvää tulevaa vuotta 2023 🎉

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Toivottavasti viimeinen kerta

Lähiseudun jättimarketissa oli maitojen edessä pöytä, jossa  ehdotus uuden vuoden kattaukselle.

Otsikko viittaa tänään klo 17 alkaneeseen kolmanteen lockdowniin, jonka on arveltu kestävän kuukauden. Ja jos tämä lockdown ei ole viimeinen ,niin räjähdän....  Itse asiassa lockdown numero 2 ei koskaan loppunut kunnolla, mutta nyt tuli 3. kertaa täyspysähdys, eli taas kaikki kiinni paitsi ruokakaupat ja apteekit,  julkinen liikenne toimii puoliteholla,  ja  liikkua saa 1000 metriä, ellei mene ruokakauppaan ym. 
Bad hair day;D  Pari päivää on ollut kova tuuli, ja otsatukka hävisi jonnekin;D
Sain tänään ensimmäisen koronarokote-erän.   Täällä aloitettiin rokottamiset  puolitoista viikkoa sitten , ja tähän mennessä on rokotettu jo aika suuri määrä ihmisiä, ja nyt  kuulemma lisätään  rokotuspaikkoja-ja aikoja. Minullahan on astma,  joten helpotus kun nyt on parempi suoja koronaa vastaan,  ja toisen erän saan tammikuussa.   Rokotusaikoja  oli tosi vaikeaa saada puhelimetsi, ja  se johti siihen että ihmisiä alkoi tulla jonoihin ilman aikoja, mutta kaikki saivat kuitenkin rokotteen.  Rokotus ei tuntunut missään,  ja siitä kun tulin tuonne ja lähdin pois,  kesti ehkä 5 minuuttia.   Näiden rokotusten vuoksi toivon todellakin ettei enään tule  neljättä lockdownia,  Kun sain flunssarokotteen  lokakuun lopussa,  rokotuspaikka oli lähes viikon hieman turvonnut ja kosketusarka, mutta tämä koronarokote ei tuntunut jälkikäteen missään.
Rokotuspaikasta otin bussin torille.   Taas kerran on vaikeaa tajuta mitä päättäjien päässä liikkkuu kun ulkoilmatorit taas suljettiin,  mutta töpötäysiin  supermarketteihin saa mennä vapaasti. Torilla ja kaduilla oli normaaliin sunnuntaihin verrattuna enemmän ihmisiä,  sillä kaikki halusivat tehdä ostoksia ennenkuin kaupat suljettiin  moneksi viikoksi klo 17.   
Torilta kävelin   keskustan vanhaan kauppakeskukseen,   joka ehti olla auki pari viikkoa ,  ja nyt sulkeutui taas. Olin juonut aamulla kotona pari kuppia  kahvia,  ja oli ihan pakko päästä vessaan.  Huomasin että vessat oli siirretty uuteen paikkaan,  ja tosi hienot vessat olikin laitettu, esim.  vessapönttö oli täysin automaattinen eikä tarvinnut  itse  vetää vaan pönttö itse tajusi koska piti vetää vedet.
Täydellinen  korona-ajan vessa , jossa kaikki automatisoitua.

Kävelin kauppakeskuksen kaksi osaa yhdistävää osaa pitkin ,  jossa  oli ehkä paras lasten liukumäki jonka olen ikinä  nähnyt, eli tuo elefantti. Kärsän kohdalla rappuset, ja takapuolen kohdalla  liukumäki;D    Aika kiva:)
Käytäväosan , joka kadun yläpuolella, molemmilla puolilla on suuret ikkunat, ja otin kuvan  kadusta. Näistä postauksen kuvista huomaa että kännykkäni kamera  on jo tosi huono, eikä sillä enään saa teräviä kuvia kuten ennen. Muutenkin kännykkä,  joka on  ollut minulla melkein 3 vuotta , menee usein jumiin ja joudun käynnistämään sen usein uudestaan.  Joten oli aika ostaa uusi kännykkä.  Halusin kännykän joka ei liian kallis mutta kuitenkin hyvä,  ja päädyin tähän kännykkään.  En ole vielä siirtänyt SIM-korttia uuteen puhelimeen,  sillä en ole löytänyt siihen koteloa,  ja olen niin tottunut siihen että kännyköissäni on kotelo, ja ilman koteloa pelkään että pudotan puhelimen. Joudun näköjään tilaamaan  kotelon Kiinasta,   ja siihen voi mennä aikaa.

Tämä on vuoden viimeinen postaus,  ja toivottelen teille rakkaat lukijat oikein Hyvää Uutta Vuotta 2021,  joka toivottavasti on paljon parempi kuin tämä vuosi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ihmeellinen toukokuu

Päivänliljat kukkivat puistossa
Aivan kuten Suomessa, jossa lunta tuli toukokuussa,  on täälläkin ollut erittäin kummallinen ilmasto toukokuussa.  Edellisessä postauksessa   mainitsemani extreme kuumuus kesti kokonaisen viikon, ja  se oli aivan kamalaa.   Ensinnäkin se väsytti ihan kamalasti,  ja  oli koko ajan janoinen olo. Mutta oli siinä jotain hyvääkin,  eli pyykki kuivui ennätysajassa;D
Bambi oli täysin väsähtänyt jokaisen ulkoilun jälkeen.   Minullahan ei ole  ilmastointia joka tuli asunnon mukana mutta hajosi muutama vuosi sen jälkeen,  joten asunnossakin oli tosi kuumaa, mutta onneksi  joka huoneessa tuulettimet. Bambilta hävisi  ruokahalu,  ja olin ensin kovin huolissani siitä. Yritin maanitella Bambia syömään lisäämällä  ruokaan raejuustoa tai tonnikalaa, jonka Bambi normaalisti hotkisi hetkessä, mutta ei... Ihan vähän söi, ja sitten luin Googlesta että koirat tosiaankin menettävät ruokahaluaan kun on tosi kuuma. Mutta niinhän käy ihmisillekin.  Teki mieli vain kylmiä juomia.
Kun ´superhelle loppui  perjantaina, oli vielä aika kuumaa, mutta ei kuitenkaan yhtä pahasti, ja eilen, lauantaina,  aikaisin aamulla oli pilvistä ja viileähkö tuuli, joten  pystyin tekemään pitkän lenkin Bambin kanssa. Tänään on sitten ollut aivan ihanaa: niin miellyttävä tuuli ja jopa hieman viileää,   ehkä  korvaus siitä että oli niin pirun kuumaa....
Kävin samalla kadulla asuvan naapurini Evelynin luona,  ja hänen kissansa Grey (jonka pelastin kadulta pienenä rääpäleenä syksyllä) on kasvanut kauniiksi isoksi kissaksi, mutta nyt se murisi minulle eikä ollut lähelle tulemista. Vähän oikukas kissa...
Eläimistä vielä että vaikka inhoan puluja jotka jatkuvasti  yrittävät pesiä joka ikkunani viereen, (yhtenä aamuna hätyytin pulun pois kylppärin ikkunasta)  niin   tämä kyyhkynen torin lähellä oli ihan eri juttu:  miten jännä kuvio sillä olikaan selässä. Torilla on vielä aika monta  kiinni olevaa kojua, ja kuume mitataan edelleenkin torille tullessa.  Täällä ei ole ollut nyt moneen päivään yhtäkään koronaan kuollutta,  ja sairastuneita tosi vähän,  joten ehkä maskipakko on sittenkin hyvä asia:  täällähän pelättiin että kun paikat avataan niin luvut pomppaavat ylöspäin mutta  kävi täysin päinvastoin.
Tänään kävin  kauppakeskuksessa ensimmäistä kertaa 2.5 kuukauteen! Olinkin jo kaivannut tätä keskutan vanhaa ja mielenkiintoista kauppakeskusta (josta olen usein kirjoittanut). En viipynyt siellä kauan, mutta huomasin että keskuksen 2 osaa yhdistävällä käytävällä oli uusi mielenkiintoinen taidenäyttely.
Taulut oli maalannut taiteilija Itamar Tal, joka muutama vuosi sitten kiinnostui mehiläisten maailmasta, ja kaikissä töissä oli jotain mehiläisten maailmasta.  Tässä  on Honey Mona;D

lauantai 14. joulukuuta 2019

Kauppakeskuksessa tapahtuu

Tel Avivin keskustan vanhassa kauppakeskuksessa tapahtuu aina jotain,  ja tällä viikolla  siellä "lenteli"  hämähäkkimiehiä ja muita Marvelin hahmoja,  kun  japanilaiskiinalaisen  Miniso-ketjun kauppoihin lanseerattiin Marvel-tuotteiden kokoelma.
Hahmot ja Miniso-kauppa ovat ihan edellisen postauksen joulutorin lähellä.
Pikkupojat, ja miksei isommatkin pojat, varmaankin innostuvat näistä kunnolla.
Miniso-kaupassa oli valtava kokoelma erilaisia Marvel-tuotteita.
Tiistaina vietimme  hieman jälkikäteen  Suomen itsenäisyyspäivää  Suomi-Israel ystävyysseuran  järkkäämässä  juhlassa.   Juhlat  vietettiin  suuren Suomi-fanin Gabyn luona (joka marraskuun alussa  vei meitä arkkitehtuuriselle kierrokselle)  ja tarjottavat  olivat nyyttäriperiaatteella, eli jokainen toi jotain.  Tässä vain osa herkuista, sillä tuolla oli myös  Pirjon leipomia karjalanpiirakoita ja Annelin leipomia  korvapuusteja,  jotka eivät näy kuvassa.
Kuvassa Riikka  glögitarjottimen kanssa.  Oli kivat juhlat, ja  Suomen suurlähettiläs täällä,  Kirsikka Lehto-Asikainen  oli myös mukana juhlissa.
Teki niin mieli ottaa tästä muutama kumkvatti mutten kehdannut.....
Tällä viikolla meillä oli vihdoinkin vähän "talvista", eli satoi ja oli vähän viileämpää. Mutta ei täällä kyllä kylmää ole,  ja edelleenkin nukun ohuella peitolla, enkä lämpimällä untuvapeitolla, kuten yleensä tähän aikaan vuodesta. Mutta tällä viikolla tuli kivasti sadetta,  ja luonto on jo alkanut hieman vihertää.

Hyvää 3.adventtia huomenna,  ja joulun odotusta.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Jouluisia merkkejä

Kun tulin kotiin,  päivän myöhässä,  Bambi hyppi ilosta kun avasin oven.  Säikähdys Suomessa  kun luulin että Bambi  joutuisi olemaan kokonaisen päivän yksin  ei onneksi toteutunutkaan,  ja ihana naapuripariskunta oli pitänyt hyvää huolta  Bambista poissaollessani.  Tässä kuvassa kävimme  viereisessä  kaktuspuistossa pitkästä aikaa.
Näin pitkästä aikaa  Eliseten.   Elisete oli upea , kuten aina, mutta hieman ihmetytti  hänen koiransa Mishkan töppöset kuivana ja aurinkoisena päivänä.  No väri soveltui Eliseten asuun hyvin;D
Tänä vuonna  Hanukka-juhla osuu taas joulun kanssa samaan aikaan,  ja juhlaan kuuluvia munkkeja näkyy joka puolella. Kuvassa näkyvät Roladin-leipomon munkit ovat aina upeimmat.
Eräänä aamuna,  Bambin aamulenkillä,  näin nuoren kissan puussa.  Kun menin siitä ohitse,  kissa maukui säälittävästi.   Otin tämän kuvan ja lähetin sen kaupungin aplikaation avulla  kaupungin palveluosastolle,  mutta sieltä ilmoitettiin etteivät he pysty auttamaan kissaa tässä tapauksessa, mutta välittävät eteenpäin pyyntöni että alueen monet nuoret kissat sterilisoitaisiin. Kun tulin myöhemmin  takaisin puistoon, kissaa ei enään näkynyt puussa,  joten se oli ehkä itse onnistunut poistumaan sieltä.
Tällä viikolla tuli sitten vihdoinkin kunnon sateita.  Sunnuntaina iltapäivällä ja eilen iltapäivällä, mutta tänään tiistaina  tuli vain joitakin tippoja.  On kuitenkin lämpimämpää kuin yleensä   joulukuussa,  ja nukun edelleenkin ohuella peitollani,  kun yleensä tähän aikaan olen jo ottanut untuvapeittoni esille. Mutta  on hassua nähdä ihmisiä  toppatakeissa kun päivälämpötila on 20 asteen tienoilla:  täällä monet luulevat että on talvi heti kun on vähän pilvistä ja sataa;D
Keskustan kauppakeskukseen oli pystytetty joulutori. Oikeastaan Joulu&Novy God(venäläinen uusi vuosi)-tori. Jouluhan ei täällä ole virallinen  pyhä, mutta jouluiset koristeet kuuluvat venäläiseen uuteen vuoteen.
Musisoiva joulupukki oli tuttu jo viime vuodelta;D (hankittu varmaan  AliBaban verkkokaupasta, )
Poro oli ihan kiva;D
Herkkukaupassa oli paljon joulunameja,