lauantai 10. kesäkuuta 2023

Ikäänkuin ei olisi huomista

Otsikko on otettu suosikkikauppakeskuksessani olevan ekologisen näyttelyn nimestä "As if there was no tomorrow". Rakastan tätä vanhaa kauppakeskusta,(Dizengoff Center)jossa vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia, katolla puutarhoja ,mehiläispesiä, hyönteishotelleja ja paljon muutakin.

Viime viikolla, keskiviikkona ja torstaina iltapäivällä, siellä oli kaikenlaisia kierrätykseen liuttyviä tapahtumia, joihin en harmikseni päässyt, mutta ehdin käydä  katsomassa kauppakeskuksen gallerian uutta, kierrätykseen liittyvää näyttelyä. Jo ennen näyttelyaluetta huomasin katonrajassa nämä kangaspaloista tehdyt tekstiiliteokset .
Kierrätystaidetta oli gallerian lisäksi  ympäri kauppakeskusta, yhteensä 39 taiteilijalta.  Galleriatilassa pidin erityisesti paperisista teoksista, jotka on valmistanut hollantilainen, mutta täällä asuva Bianca Severijns.
Severinjs on paperitaiteilija eli kaikki hänen teoksensa on valmistettu paperista.
Paperihattu..
Lisää Severinjsin töitä. Täällä Severinjsin nettisivuilla lisää hänen uskomattoman upeita paperitöitään .
Taiteilija joka käyttää puiden siemenkotia töissään.
Risutaidetta.
Tämä risuteos oli niin upea .Olisi kiva olohuoneen seinällä😁.
Kauppakeskuksessa oltiin juuri pystyttämässä iltapäivän valmisruokatoria, kun kävin tuolla.
Kulunut viikko oli Tel Avivin Pride-viikko, johon kuului monta tapahtumaa,ja joka huipentui viikon loppupuolella vuotuiseen Pride-paraatiin ja juhliin.Olen monena vuonna kuvannut tänne blogiin tapahtumassa olevia värikkäitä tyyppejä, mutta nyt paraati oli suureksi harmikseni siirretty entiseltä paikaltaan perjantai keskipäivä/iltapäivästä myöhäiseen  torstai-iltapäivään. Ajankohdan vuoksi en päässyt sinne ,ja todellakin se perjantai olisi ollut parempi päivä...
Eilen perjantaina kävin katsomassa nyt kukkivia,  upeita liekkipuita. Liekkipuut ovat viimeiset kevään/alkukesän kukkivista puista,  ja ehkä ne upeimmat kukkivat puut.
Että osaavatkin olla upeita,ja tuo kirkkaanpunainen väri❤️
Perjantai-aamuna tuli ilmastonmuutos mieleen, sillä heräsin  aamulla klo 5 30 ukkosen jylinään, salamointiin ja sitten sateeseen, jota ei tullut paljon, mutta sen verran että kostutti maan, ja minut ja Shadow-koiran,kun vein hänet aamupisulle.  Oli myös hyvin lämmintä, ja sää toi mieleen ukkosilman kesäisessä Suomessa Täällä ei ikinä ukkosta tai salamoi eikä sadakaan tähän aikaan vuodesta, ja olin ihan ihmeissäni tuosta oudosta säästä. . Tämä kuva on otettu ikkunani kautta, juuri kun sade oli kostuttanut maan, mikä ei näy tuossa kuvassa .Täällå on muutenkin ollut toukokuun ja nyt kesäkuun aikana tosi usein kuumia hiekkatuulia, mikä sekin on erilaista  sillä niitä ei ole yleensä tullut niin rinsaasti eikä tähän aikaan vuodesta. Perjantai-aamun kumma sääilmiö tuli Egyptistä. Päivän aikana tuli vielä sadetippoja muutaman kerran, mutta se oli hiekkatomun likaamaa sadetta,mikä näkyi eniten autojen pinnoilla.

Kaunista viikonloppua toivotellen💐

24 kommenttia:

  1. Olipa upea näyttely. Ihan uskomatonta mitä kierrätysmateriaaleista voi saada aikaan.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Tosiaankin upeaa taidetta kierrätysmateriaaleista,etenkin nuo paperityöt aika huikeita Oikein hyvää viikonloppua Outi

      Poista
  2. Näyttää tosiaan hienolta, ja olen samaa mieltä Outin kanssa, hämmästyttävää, mitä kierrätysmateriaalista voi saadakaan aikaan! Mutta kyllä ovat upeita myös nuo kukkivat liekkipuut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko:Todellakin upeaa mitä kierrätysmatetiaalista voi tehdä,tosi upeita töitä tuolla Ja liekkipuut upeita kukkiessaan.Itse asiassa olisi vasta nyt pitänyt kuvata ne,sillä kukinta oli kuvaushetkellå vasta alkuvaiheessa

      Poista
  3. Liekkipuu näyttä todella komealta!
    Sää tekee välillä outoja ilmiöitä näköjään kaikkialla. Sade varmasti teki hyvää, vaikka ei paljon tullutkaan.
    Taidenäyttely ostoskeskuksessa tuo taiteen kaikkien nähtäville. Tykkään eniten ekasta punasävyisestä teoksesta. T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:Liekkipuut ovat huikean upeita kukkiessaan. Tänän postauksen jälkeen tuli vielä kerran sadetta ja ukkosta,vueläkin enemmän,eikä voi kuin ihmetellä näitä sääilmiöitä ja mitä niistä seuraa.Tuo kauppakeskus hienoine näyttelylyineen on kyllä ihana,ja tällä kertaa tosi upea näyttely

      Poista
  4. Moni elää ikään kuin huomista ei olisi. Eikä ihmiskunnalle ehkä kohta olekaan, jos sama meno jatkuu…

    Jännää kierrätystaidetta, tykkäisin itsekin tuollaisia käydä katsomassa ihan paikan päällä!

    Liekkipuut ovat kyllä nimensä verosia, komeita kukkijoita. <3

    Täällä on ollut epätavallisen kuivaa. En edes muista, milloin viimeksi on satanut. Ruoho kellertää ja monista paikoista se on jopa hapertunut pois. Joet ovat lähes kuivia eikä virtausta juuri ole. Itsekkäästi ajateltuna se on tietty mukavaa, mutta luonnon kannalta olisi hyvä kun sitä sadetta jo tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia;Niinhän se on,ja etenkin sellaiset jotka eivät usko ilmastonmuutokseen,kyten vaikka Trump...Tuo näyttely tällä kertaa oli kyllä tosi inspiroiva. Ja liekkipuut,ehdottomasti upeimmat täällä kukkivat puut,ja parasta niissä se niiden tarjoama varjo.Toivottavasti saatte sinne sadetta Tääällähön on totuttu puolen vuoden sateettomuuteen,mutta onneksi keinokastelu pitää paikat vihreinä.

      Poista
  5. Ihanaa luovuutta kierrätystaiteessa. Ei voi kuin ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino:Todella paljon luovuutta olikin esillä tuossa kierrätystaiteessa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. LauraKatarooma:Todella upeita,osaispa tehdä tuollaisia.

      Poista
  7. Kyllä nuo liekkipuut ovat huikeita!
    Kiitos näyttelykierroksesta. Kierrätystaide on mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Liekkipuut upeita kukkiessaan,aiheuttavat vau-efektin.Tuolla oli kyllå niin hienoa kierrätystaidetta

      Poista
  8. Niin inspiroivaa tuollainen kierrätystaide! Risutaideteokset sopisivat meidänkin seinälle. Niistä tuli juuri nyt mieleeni suurensuuret unisiepparit. Sellaisia olisin tarvinnut viimeyönä painostavaa untani karkottamaan. Paperitaide taas vei sydämeni Amsterdamissa ja huomasinkin, että nuo olivat entisen "maan naiseni" valmistamia. Varmasti paperitaidetta muuallakin tehdään, mutta minä tutustuin siihen vasta Hollannissa.
    Liekkipuut ovat kuvissasi joka vuosi yhtä upeita! Vaikka teillä siellä on niin värikästä, liekkipuut eivät todellakaan huku muun väri-ilotulituksen sekaan.

    Merkit ilmastonmuutoksesta ovat kyllä tosi huolestuttavia ja sellaisia todellakin taitaa näkyä jo ihan kaikkialla tuollaisina kummallisina sääilmiöinä. Itse poden huonoa omaatuntoa siitä, että en ole elämäni aikana osannut tehdä riittävästi asioita muutoksen hillitsemiseksi. Silti! Edes nyt ei pidä luovuttaa, vaan yritetään pienissä asioissa tehdä parhaamme.

    PS. Sinulla on kivan vihreä näkymä ikkunastasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Eikös olekin inspiroivaa.Aloinkin jo katsomaan mistä löytyisi risuja,mutta ainoat mitä näin oli ikkunani taakse tehty pulunpesä,joka tietysti piti hävittää..Kiva kuulla että paperitaide oli sinulle tuttua.Vaikka vietin montakin kuukautta Amsterdamissa,niin minulle se ei ollut tuttua..
      Liekkipuut ovat tosella upeita,ja oikeastaan kuvasin niitä vähän liuan aikaisin,kun kukinta vasta alussa Nyt täällå näkee ihan huikean upeita kukkivia liekkipuita. Ilmastonmuutos selvästi näkyvissä,ja vaikeaa uskoa että jotkut eivät siihen lainkaan usko.Ja totta,pienetkin teot ympäristön hyväksi hyvä juttu💚Kiitos Leena,noita jakarandoja ukkunan 3dessä leikattiin joku aika sitten,mutta pidin huolen siitä ettei leikelty liikaa.Kaunista uutta viikkoa💐

      Poista
  9. Miellyttävää taidetta 🤎 Paperiteoksia teki heti mieli kosketella käsin kun aloin katsella kuviasi. So so, sanoo teoksien vartija museossa jos yleisö menee liian lähelle 😀 Liekkipuu, ah miten upea kukinta ❤️ Viimeinen kuva on tosi ihana tuon perspektiivin ansiosta. Hienoa nähdä puita noin ylhäältä. 🌴

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita:Nuo paperityöt olivat kyllä tosi hienoja.Joo,liian lähelle ei sovi mennä,etteivät mene pilalle,mutta ruudun kautta onneksi voi..Liekkipuut ovat niin upeita kukkiessaan.Hij,tuosta kuvasta luulisi että asun tosi korkealla,.utta asun vain 3.kerroksessa, ja noita jakarandoja leikattiin matalemm8ksi viime kuussa,joten optinen harha🤣Kiitos Rita💚

      Poista
  10. Miten upeaa taidetta! Ajatella, mitä kaikkea ihmiset osaavat – ja keksivät!

    Hyderabadissakin saatiin jokin aika sitten valtavat kaatosateet, eikä sielläkään pitäisi sataa siihen aikaan vuodesta. Saa nähdä, mihin tämä ilmaston muuttuminen vielä johtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu;Iskomattoman hienoja töitä tosiaankin. JA kävin jo toista kertaa katsomassa,kun ihastuin siihen risuteokseen.
      Säät ovat kyllä olleet sekaisin joka puolella Saimme vielä toisenkin kerrran ukkosta ja sadetta,mutta se taisi olla siinä.

      Poista
  11. Liekehtivät puut - upeita, samoin kuin paperi- ja risutaide!! Ihanaa- kekseliästä kierrtätystaidette ja juuri tuo KIERRÄTYS viehättää siinä eniten! Pakko oli zoomailla.
    Kuinka monennessa kerroksessa sinä oikein asut, kun korkeat palmut vain huojuvat alapuolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repolainen:Luekkipuut ovat kyllä niin upeita kukkiessan,mutta e antavat myös kunnon varjon,tärkeää siellä missä monta kk tosi lämmintä.Kiertötystaide on kyllä tosi inspiroivaa ja upeaa.

      Hih,kunnon optinen harha,eli kyseessä 3. kerros ja äskettäin matalemmaksi leikatut jakarandapuur💜

      Poista
  12. Tämä ihmiskunnan tuhlaileva elämäntyyli on kyllä ihan uskomaton... Miten talous voisi muka koko ajan vain kasvaa ja kulutus lisääntyä, kun siihen tarvitaan lisää luonnonvaroja? Kaikkea ei voi kierrättää. No onneksi tähän ollaan herätty, mutta aika myöhään, eikä kehitysmaissa ole varaa ajatella luontoa ja ympäristöä. Ihmiset tekevät mitä tahansa pysyäkseen hengissä... Mutta kuten tuolla Kieltenopettajan blogissakin totesin, positiivinen ajattelu ja paremman maailman luominen on nyt entistä tärkeämpää. Ei se murehtimalla parane.
    Hienoja kuvia taas täällä! Mikä blogialusta sinulla on käytössä ja miten saat kuvista noin isoja? Täytyy yrittää säätää omaa kuvaleveyttä, kun päätin, että mun on pakko pitää blogia (vaikka aikaa siihen ei aina olisi), koska haluan kuvilleni jonkun alustan. Tulee sitten samalla ylimääräiset varmuuskopiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne;Totta,tuhlaavaisuus kanalaa ja täällå se näkyy esim.ihmisten supermarket-kärryissä,kun tavaraa lastataan ihan täyteen ja osa varmaan mener roskiin.Tosin nyt kun hinnat. niin nousseet niin ihmiset katsovat tarkemmin mitä ostavat

      Siis ihan tavallinen Bloggerin alusta eikä mun kuvat suuria vasn aina pienennän ne 800 levyiseksi,mutta vaikossa voi valita laita alkupeäinen kuva ja sitten se näkyy isona.

      Poista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...