Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. helmikuuta 2021

Purim-muistoja

Purim-koristeita supermarketissa

Torstaina täällä on taas vuoden hauskimman juhlan, purimin , aatto.  Vuosi sitten  rajut koronarajoitukset alkoivat juuri  purimin aikaan,  ja harmittelin silloin sitä että asuinkaupunkini vuotuinen purim-karnevaalikulkue oli peruttu, sen jälkeen kun koko vuoden oli työskennelty hahmojen , pukujen ja tanssien parissa. Ja koska korona, ei tuota kulkuetta ole tänäkään vuonna.  Hallituksen pitäisi päättää tuleeko  yösulku torstain ja   perjantain välille, sillä täällä pelätään mahdollisia kiellettyjä purim-juhlia silloin.    Ja ihan syytäkin on niitä pelätä,  sillä kun  kaupat ,torit , kauppakeskukset,  kuntosalit ja kulttuuritapahtumat (vain sellaisille joilla takana 2 rokotetta)  avautuivat  eilen sunnuntaina,  niin koronakerroin onkin heti pompahtanut ylöspäin.  
Lähiseudun  jättimarketin toiseen kerrokseen vievien rullaportaiden alla oli suuri valikoima  erilaisia  koreja. Purimin aikanan on tapana antaa ruoka& herkkulahjoja muille,  ja tuolla oli kaikenlaisia  pieniä makeisia,  naksuja ja muuta joita voi kerätä koriin ja paketoida sen sitten nätisti.
Koska  tänä  vuonna ei ole mitään suuria Purim.-juhlia eikä tapahtumia, päätin tehdä tänne koosteen edellisten vuoden  paraateista ja ihmisistä. Tämän perheen  näin viime vuonna kävelykadulla, juuri ennenkuin  alkoi ensimmäinen lockdown.  Paraati siis peruttiin viime vuonna,  mutta monet juhlat olivat silloin koronalinkoja, joista tartunnat lähtivät leviämään.
Tämä hassu vaatekaupan ukko on joka vuosi aika hassun näköinen. Näin hänet tänään , ja kysyin aikooko hän  naamioitua,  ja hän sanoi että aikoo naamioitua hmmmm.... huoraksi... No se pitää nähdä;D
Tästä eteenpäin  kuvia edellisvuosien purim-kulkueista, joissa pääosassa ovat aina lapset ja nuoret. 

Beatles
Haaremitanssi
Mitäköhän tapahtui hahmoille joita valmistettiin kokonainen vuosi viime vuoden paraatia varten.Toivottavasti niitä voidaan käyttää tulevina vuosina.

Angry Birdsit joitakin vuosia sitten.

Intiaaneja
Tällä miehellä oli hieno asu,
Kukkaistytöt

Minni Hiiret
Papukaija
Merirosvot
Pikku Chaplinit
Intiaanitytöt
Värikästä menoa
Sadetakit
Toivottavasti ensi vuonna tilanne on sellainen että kulkue voidaan taas järjestää.