Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Lempiaikani sitrusten aika

Ihana sitrusten aika, olen ihan hulluna  sitruspuihin silloin kun niissä on hedelmiä.  Näen aina bussistani asuinkaupunkini keskustan alueella olevan pienen puistikon sitruspuut, ja viikon alussa päätin mennä katsomaan saisinko poimittua puista muutaman hedelmän. Minulle tulee tähän aikaan vuodesta kauhea hinku tehdä sitrushilloja,  ja nuo puiden sitrushedelmät eivät ole hyviä sellaisenaan syötynä, mutta loistavia sitrushilloissa.
Kaikkien puiden hedelmät olivat tosi korkealla, eikä alaosissa ollut hedelmiä. Ehkä kaupungin puutarhurit ovat tarkoituksella poistaneet alaosien hedelmät.... Mutta en halunnut kuin ihan muutaman...
Puissa on myös piikkejä, mikä vaikeutttaa hedelmien poimimista.  Enkä löytänyt kepppiä millä olisin voinut hieman ravistella puita. Lopulta onnistuin poimimaan yhden vaivaisen hedelmän....
Mutta ei hätää; myöhemmin samana päivänä kun vein Bambin ulos,  kävelimme kotikatuni loppupäähän, jossa on pieni piha, jossa pieni mökki ja suuri pomeranssipuu. Pomeranssipuun omistaja vuokraa mökkiä, eikä kukaan käytä puun hedelmiä, mutta hän ei kuitenkaan antanut lupaa poimia hedelmiä. Niitä putoo puusta maahan mädäntymään, Sattumalta pihalla oli puutarhuri, joka leikkasi pensaiden kuivuneita oksia pois. Sanoin että otan puusta muutaman hedelmän,  mutta ne olivatkin liian korkealla. Maahan pudonneista ei löytynyt hyviä.  Puutarhuri siirsi tikapuut puun lähelle ja poimi minulle noin  2 kiloa pomeransseja. Mahtavaa! Kun kysyin häneltä että tietääkö hän mitä näillä tehdään, sanoi hän ettei hänellä ole siitä aavistustakaan. Sama juttu muuten omistajan kanssa. Minä  kuivatan ohuesta keltaisesta osasta leikkaamani suikaleet, ja jauhan ne sitten pomeranssijauheeksi.   Siemenet taas ovat hyvin pektiinipitoisia. 
Talvi tuli ja meni, ja nyt on aurinkoista  ja huomenna pitäisi olla yli 20 astetta.  Täkäläisten mielestä täällä on edelleen talvi, mutta  minusta talvi oli se kylmä puolentoista viikon episodi  joka vielä viime viikolla aiheutti tulvia, hengenmenetyksiä ja paljon aineellista vahinkoa. Täällä on joka talvi suurinpiirtein viikon kestävä talvinen episodi, joka tänä vuonna oli kylmempi kuin vuosiin.  Käytin talvitakkiani enemmän kuin 2 kertaa, ja parin päivän ajan piti jopa laittaa sukkahousut  housujen alle, sen verran viileää oli. Mutta ei enään.  Sadetta tietysti tulee edelleenkin joskus   ennen loppukevättä,mutta ei enään  sellaista kuin viime viikolla. Aika outoa että täällä oli kylmempää kuin pitkään aikaan, ja samaan aikaan Suomessa harvinaisen leutoa....
Minusta tämä on kevät... Kukat kukkivat, luonto kukoistaa ja on aurinkoista. Talvitakkia ei ehkä enään edes tarvitse.
Torin luomumarketin ihana Herzel-kissa. En tiedä kuinka vanha Herzel on ,mutta jo vuosia se on ollut luomumarketin sisäänkäynnin edessä

lauantai 3. elokuuta 2019

Kuumenee

Hyvää elokuun alkua:)  Täällä elokuu tarkoittaa kuuminta aikaa, josta en tykkää lainkaan,  kuten jo tiedätte.  Kuumuus ei niin paha, mutta kun se yhdistyy kosteuteen,  on se aivan kamalaa.  Kodin lähellä ,  erään talon pihassa,  granaattiomenat ovat jo melkein kypsiä.
Hyvän näköiset granaattiomenat.
Nyt on ollut 2 päivää todella  miellyttävä sää aamulla ja illalla ,  ja kun aikaisin perjantai-aamuna odottelin bussipysäkillä  bussia,  olin aivan ihmeissäni ,  sillä  viileähkö tuuli tuntui ihanalta, eikä kosteuskaan tuntunut. Kosteus tuli sitten myöhemmin. Sama tänään: aikaisin aamulla  ja nyt illalla miellyttävää, vaikka onkin elokuu.  Bussipysäkillä aika kului  kun seurasin miten vastapäätä  oleva suuri tornitalorakennusprojekti edistyy. Edistyy mutta hitaasti... Toista oli Kiinassa,  jossa 57-kerroksinen tornitalo rakentui 19 päivässä!  (linkin takana video siitä)
Viime viikolla oli  mukava kohtaaminen, kun tapasin 16 vuoden jälkeen vanhan täkäläisen ystävän,  joka asui ennen Suomessa.   Aamiainen tässä lähelläni eräässä kahvilassa oli  tosi hyvää ja täyttävää. Kuvasta puuttuvat kahvi ja tuoremehu.
Toisen bussiaseman takana olevan salaattibaarin pöydillä oli tosi kivat suola&pippurisetit:)

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kuuma syyskuu

Täällä aina sanotaan että  heinä-ja elokuu ovat ne kuumimmat ja kosteimmat kuukaudet.  Mutta ei tällä kertaa, sillä heinäkuu oli suhteellisen miellyttävä,  elokuu tietysti kuuma ja kostea, mutta syyskuu.... Syyskuu alkoi kosteana ja kuumana, ja on sitä edelleenkin, ja huomenna kuulemma vieläkin kuumempaa,  ja  vasta keskellä viikkoa sään pitäisi palautua normaaliin, mutta edelleen kuumana ja kosteana. Huh ja huh, hiki virtaa.... Onneksi kuitenkaan ei ole hurrikaaneja  kuten Miamissa juuri nyt; pikkuserkkuni pelkää että vanhempiensa asunnon katto siellä ei kestä, koska se oli kesken korjausta,  ja voi hyvinkin lentää tuulen voimasta.
Kävin katsomassa kaupungintalon edessä olevan aukion ekologista lampea,  mutta siellä vielä viime viikolla olevat afrikanhanhet  olivat poissa. Sen sijaan  suihkulähteessä aina oleva lokki oli taas kyttäämässä kaloja. 
Tänään iltapäivällä menin katsomaan lähialueella olevaa uutta markettia, joka on kuulemma tosi edullinen,   Siisti se oli kyllä mutta  kun olen tottunut lähempänä olevaan paljon esteettisempään ja parempaan markettiin niin taidan  edelleenkin tehdä ostokset siellä.    Sattumalta juuri tänään kun olin tuolla niin uutisissa kerrottiin että markettiketjun omistaja oli pidätetty, korruptiosyystteiden johdosta...
Paremmassa marketissa oli kivan näköisiä jakkaroita virkatulla päällysteellä.
Marketissa oli vihreitä appelsiineja mutta nämä ovat täysin kypsiä. Lämpimällä säällä sitrusten kuori on vihreä , mutta viileämmällä säällä kuori on se tuttu oranssi. Muistan että Venezuelassa tavallisetkin sitruunat olivat vihreitä eikä keltaisia. Viileämmällä säällä klorofylli haihtuu sitrusten  kuorista , ja ne muuttuvat oransseiksi/keltaisiksi.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Sitruspuiden taikaa

Tämä on sitä aikaa täällä jolloin sitruspuut tarjoavat paljon silmänruokaa,ja olen edelleenkin ihan otettu niistä.  Otin muutaman kuvan sitruspuista kun kävin Bambin kanssa iltapäivälenkillä ; lähellä on omakotitaloalue,jossa lähes joka pihalla on joku hedelmiä täynnä oleva sitruspuu,
Yhden omakotilalon aidan reunalla kasvaa monta erilaista sitruspuuta,ja etenkin täynnä hedelmiä olevat kumkvattipuut osuvat silmiin.
Siis ihan mieletön määrä kypsiä hedelmiä näissä kumkvattipuissa,mutta käyvätköhän talon asukkaat napsimassa niistä hedelmiä...Kauheasti tekisi itse mieli tehdä niin,tykkään kumkvateista.
Hyviä sellaisinaan ,tai vaikka paloiteltuna salaateissa.
Myös Tel Avivin Carmel-torin vieressä olevan kävelykadun varrella olevan talon pikkuruisessa pihassa on  hedelmiä täynnä oleva kumkvattipuu.
Oman asuintaloni sisäänkäynnin edessä olevalla puutarha-alueella on pikkuinen sitruunapuu,jossa tasan 2 hedelmää,ja jonka istuttivat sinne edesmenneen asukkaan lapset muistoksi.  Siitä en ottanut kuvaa mutta huomasin tämän kasvin kukkivan  sitruunapuun vieressä.En muista tämän nimeä,mutta olen muistaakseni nähnyt tällaisia kukkakaupoissa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Viikonloppua kohti

Violetit bougainvilleat kukkivat niin kauniisti tässä lähistöllä.Kotikadullani asuva Evelyn vannoo että niillä on lääketieteellistä vaikutusta,että auttavat flunssaan ym. ja olen ollut aika skeptinen kun hän on kerännyt terälehtiä.Mutta taitaa Evelyn sittenkin olla oikeassa.... Meillä on edelleenkin täällä kuumaa siis hellettä,mutta kosteusprosentti on vihdoinkin mennyt alas,ja mikä valtava ero verrattuna mitä oli vielä joitakin viikkoja sitten.Nyt voi jo olla ilman tuuletinta ja ulkona on jo mukavempaa kävellä:)
Aamulla aikaisin maustetorin alueella törmäsin tähän mopon istuimella viihtyvään kauniiseen ja ystävälliseen kissaan.Muistutti minua edesmenneestä Otto-kissastani.
Kissalla /kissoilla oli nurkassa juoma-ja ruoka-astia,ja hyvin syötetyn näköisiä olivatkin.
Puhelimeni käyttöjärjestelmä uusiutui totaalisesti muutama päivä sitten,ja sen jälkeen on tuntunut että puhelimella otetut kuvat ovat entistä vähemmän tarkkoja. 
Kotiin tullessani otin Bambin ja menimme kävelylle samarialaisten pikkuiseen kaupunginosaan kodin lähistöllä.Heilläkin on lehtimajajuhla,mutta erilainen. Heidän lehtimajajuhlansa on kattoon rakennettu upea hedelmäkatos. Näiden laittamiseen on mennyt valtavasti työtunteja.Huomennä heillä on viimeinen juhlapäivä,ja hedelmäkatokset otetaan alas.
Molemmat kuvassa näkyvät kattorakennelmat oli rakennettu ulkoterasseille. Kurkin sisään ja kysyin saanko kuvata. Olivat kovin ystävällisiä ja viivyin kauemmin kuin oli tarkoitus. 
Samarialaiset eivät koskaan istu suoraan katoksen alla,vaan sivuilla,ettei vain joku hedelmä putoisi päälle.
Samarialaisten kirjoitusta.  Tuo pitkä keltainen hedelmä on etrog,Citrus medica. Kysyin mitä siitä tehdään pyhän jälkeen,...kuulemma hilloa.. Samarialaisista lisää täällä