maanantai 29. maaliskuuta 2021

Pitkä viikonloppu

Tämä hieno tulppaanikoriste tuli tänään vastaan,  kun menin pitkästä aikaa käymään  Tel Avivin keskustan vanhassa kauppakeskuksessa , josta pidän paljon enemmän kuin uusista, suurista kauppakeskuksista. 
Hienosti oli kauppakeskus taas koristeltu,  ja tällä kertaa keväisesti. Tässä kauppakeskuksessa on aina niin kivat koristelut.
Viikonloppu oli normaalia pitempi,  sillä Pesah eli juutalainen pääsiäinen osui heti sapatin jälkeen. Kristittyjen pääsiäinen on saanut alkunsa pesahista, mutta on saanut uuden sisällön.   Lauantai-iltana,  pesah-aattona,   olin kutsuttu naapuripariskunnan luokse, jotka asuvat 2 kerrosta ylempänä.  Todella lyhyt matka  oli vieraalla eli minulla.  Meillä oli tosi mukava ilta: naapuripariskunta on  tavannut myöhäisellä iällä,  ja  mies asui monta vuotta  Hollannissa ,  ennenkuin   palasi tänne Israeliin.  Juhla-aterialla oli myös miehen poika vaimoineen ,  sekä heidän kaksi pientä poikaansa. Miehen poika sekä pojan vaimo ovat kasvaneet Hollannissa, ja molemmilla on  hollantilainen  äiti ja israelilainen isä.  Oli todella herkullinen ilta, kuten kuvastakin  näkyy, ja kotimatkani  oli mukavan lyhyt illan  jälkeen:) Harmi vaan että kiva pariskunta on etsimässä asuntoa toisesta  kaupungista, ja muuttavat pois jossain vaiheessa.

Viime postauksessa kerroin että kylmä kausi on loppunut, mutta taisin hieman erehtyä, sillä tuo  ilta oli tosi viileä, ja yö kylmä . Olin jo vaihtanut paksun talvipeittoni hyvin ohueen  kevätpeittooni,  ja se ei lämmittänytkään tarpeeksi,  joten piti laittaa jotain päälle.   Nyt on ollut muutamia tosi miellyttäviä päiviä ja illat ja aikaiset aamut viileitä.
Aamulla aikaisin kävin torin kahvikaupassa kahvilla,  ja torin edessä  olevalla aukiolla on tämän viikon aikana näyttely torin historiasta,  sillä tori täyttää 100 vuotta.
Tässä kuva torin alkuajoista,  1920-luvulla.   Silloin  torikauppiaat tulivat tuonne hevosten ja kärryjen   kanssa,   eikä vakituisia kojuja vielä ollut; ne tulivat   muutama vuosikymmen myöhemmin. Molemmat kuvassa olevat talot ovat vieläkin tuolla, vaikkakin hieman eri näköisinä.
Edellisen kuvan oikealla oleva rakennus  on tänään matalempi ja ehkä eri värinenkin.

Pesah-viikolla  on hieman turhauttavaa   käydä  supermarketeissa sillä niin monet tuotteet on piilotettu  kuten oluet tässä kuvassa. Tuotteet jotka kuuluvat  Hametz-ryhmään ovat pannassa tällä viikolla. Muttta on olemassa kauppoja , joissa näitä säännöksiä ei noudateta, joten jos  haluaa vaikka tavallista pastaa tai leipää, niin sitä kyllä löytää helposti. Pesah-viikkona suurin osa leipomoista on kiinni, ja  gluteenittomia tuotteita on tarjolla enemmän kuin normaalisti.

Hyvää uutta viikkoa ja Pääsiäisen aikaa:)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Kevätpäivän seisauksesta se alkoi

Kissa  bussipysäkillä

Tasan kevätpäivän tasauksesta alkoi täällä lopullisesti lämpimämpi kausi.   Muistin että viime vuonna  lämpimämpi aika alkoi  myöhemmin,  ja kun tarkistin , niin se tosiaankin alkoi vasta huhtikuussa. No ei ihme kun tänä vuonna  on ollut ennätyslämmin talvi.    Eilen  tiistaina oli yli 30 astetta ,nihkeää ja hiekkapölyä,  ja huokaisten vaihdoin  lämpimän talvipeittoni ohuempaan peittoon. Huokaisten koska nukun niin paljon paremmin kun yöt ovat kylmiä. Tänään on sitten ollut parempi sää, ja  sää on  näinä aikoina kyllä tosi miellyttävää: ei liian kylmää eikä liian lämmintä mutta minä pidän kylmästä...
Kaunis nuori  orkideapuu  kukkii lähellä terveyskassani klinikkaa,  jossa kävin ravintoterapeutin luona.  Kiloja on tullut enemmän  ja pitäisi mahtua kesävaatteisiin ihan kohta ,  ja ajattelin että  käynti ravintoterapeutilla selventää mitä tehdä. En syö erityisen paljon,  pidän tosi pitkiä taukoja,  ja syön kerran päivässä   kunnolla kun sen sijaan pitäisi  jakaa pieniä aterioita päivän aikana. En  normaalisti syö klo 18 jälkeen,  eikä aamullakaan ruoka aina maistu erityisesti ,  ja ongelmani on lähinnä klo 12-18 aikana syödyt ateriat, joita  on ehkä vain yksi  ja liikaa lyhyessä ajassa.  Kävimme läpi  parin kuukauden takaisia  verikokeiden tuloksia,  ja sain muutamia ohjeita sekä uuden ajan.
Klinikka on lähellä toria ja sen viereistä kävelykatua,  jonka penkit maalattu iloisilla väreillä. Tässä on ihanat värit:)

Lockdownin aikana  katutaiteilijat olivat käyneet lisäämässä väriä tuonne. Kissa oli  jo aikaisemmin mutta  pylväät oli maalattu ja seinää lisätty lisää  väriä.
Tein kävelylenkin   samalla alueella ,  ja huomasin että tämä talo hävitetään  koska sinne rakennetaan uusi kallis talo.
Tosi harmi sillä kivan näköinen pikku kulmatalo, mutta talo ei ole suojeltavien talojen listalla. Eilen meillä sitten oli täällä 4. vaalit kahdessa vuodessa,  ja saapa nähdä  jos  syntyy hallitus.  Minusta 3 viimeisintä vaalia ovat olleet turhia, ja  syypää niihin jatkaa  pääministerinä.,,,
Lähes joka päivä menen Bambin kanssa tästä ohi, ja  olen katsellut miten kypsiä sitruunoita putoaa maahan ,   eikä kukaan näytä poimivan noita sitruunoita.  Talo on samarialaisten alueella,   joka on vastapäätä kodin viereistä puistoa. Samarialaisista ja käynnistäni heidän luonaan olen kertonut täällä.
Ihan mieletön sitruunasato!  Samarialaisilla on tuolla alueellaan juhlatila,  ja jo 3 päivän aikana siellä on juhlittu joko häitä, kihlajaisia  tai jotain muuta,  ja musiikki kovaäänisistä heillä aina niin kovaa että   joudun sulkemaan kaikki ikkunat.  Saavat pitää ääntä klo 23 saakka..Eilen ennen auringonlaskua näin sitten tuolla pihalla muutaman naisen jotka poimivat sitruunoita. Noita sitruunapuita on 3 , ja kaikki täynnä sitruunoita.
Ihan vieressä on pikkuinen alue jossa kasvaa villikukkia, mutta kun on ollut sekä kuivaa että lämmintä parin viimeisen viikon aikana,  luonto on jo  aika kuivunutta.
Kruunusuvikakkarat ovat vielä hyvän näköisiä,  mutta  lähes jokaisessa kukassa on ötökkä... En tiedä onko tällä  suomenkielistä nimeä  mutta  tämän nimi latinaksi on Oxytthyrea noemi.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Uudelleen tutustumista

Kun vuoden aikana oli niin monta kuukautta täynnä  liikkumistakin rajoittavia sääntöjä,  kävin vain tietyissä paikoissa.  Tänään päätin lähteä pitkästä pitkästä aikaa  katsomaan Saronan puistoaluetta.  Saronan historiasta olen kirjoittanut v. 2009 täällä.
Kodin vierestä lähtevä bussi  pysähtyy aika lähelle Saronaa, mutta ensin piti kävellä aukion kautta toiselle puolelle. Aukiolle  oli lisätty  tuoli-pöytä-ryhmiä , mutta  huomasin että osa niistä ravintoloista jotka olivat tuolla ennen koronaa,  eivät enään olleet. Yksi hyvä ja edullinen paikka,  jossa tuli usein syötyä,  on nyt supermarketti.
Puu aukiolla, ja suihkulähde tai allas  takana.  Ensi viikolla  täällä on vaalit,  ja kuvitelkaa, 4.vaalit 2 vuoden aikana,  ihan kamalaa.  Syypää on  pääministeri täällä,  ja  mistä sen tietää vaikka tulisi   vielä 5 vaalit, jos ei päästä sopuun.  Vaalien järjestäminen  maksaa maltaita, ja  ne rahat olisi voitu mieluummin ohjata sinne minne niitä tarvitaan.  Jos jotain inhoan täällä, niin se on  nykyinen poliittinen tilanne. Nämä neljännet vaalit masentavat aikaisempia enemmän,  sillä näyttää siltä että   lopputulos on vain entistä  huonompi ja  sama pääministeri jatkaa ja jatkaa... 
Ennen puistioaluetta poikkesin  Saronan ruokahallissa ,  ja sisäänkäynti , josta olin ennen mennyt sisään, olikin kiinni, joten piti mennä sisään toista kautta.
Ruokahallikin oli todella muuttunut vuoden aikana: olin kyllä lukenut että uudet omistajat olivat poistaneet keskellä olevia ruokakojuja,  ja laittaneet istuimia niiden tilalle.  Monet paikat  olivat vielä kiinni, ja monet entiset paikat eivät enään olleet tuolla.
Saronan puistoalueen entisistä ruokapaikoista oli vain osa jäljellä, mutta toivottavasti  tulee uusia yrittäjiä jos tilanne ei huonone.
Kirkas ja lämmin päivä, taas.  Kylmä kausi on todella ohi. 

Saronan puistoalue on täynnä sitruspuita,  ja ne kukkivat nyt. Se tuoksu on hurmaava! Istahdin penkille yhden kukkivat  puun alle, ja olisin voinut jäädä sinne ihan vain sen tuoksun vuoksi.
Koi-kalojakin pitää katsella ennen poislähtöä. Ensi viikon lopussa täällä alkaa myös  Pesah, juutalainen pääsiäinen,  joka tänä vuonna loppuu silloin kun kristitty  pääsiäinen alkaa. Viime vuonna taisivat osua samaan aikaan.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Kaikenlaista

Pesulan kissahan siinä   ikkunan takana.  Eteläisessä Tel Avivissa  asustaa tämä kissaneito eräässä pesulassa,  jossa sillä on mukava peti , ja ruokaa ja juomaa.  Aamuisin usein bongaan sen tuossa ikkunan takana.
Parasta viikossa on ollut se  että  kahvilat ja ravintolat aukenivat taas.  Kävelykadulla torin vieressä oli niin mukavaa nähdä pitkästä aikaa ihmisiä istumassa kahviloissa.  Sisällä saa istua vain  rokotetut, ja rajoitettu määrä,  ja ulkona  myös ei-rokotetut,  rajoitetettu määrä sielläkin.   Tuo vanha kahvila onneksi   kesti vuoden  kestäneet rajoitukset,  mutta  lähes 5000 ruokapaikkaa eivät sellaista kestäneet. 
Torillakin on mukavempi käydä kun torin ruokapaikatkin ovat nyt auki. Tämä kuva on otettu aikaisin aamulla alkuviikolla,  ja aamuisin on ollut hieman viileää....
Viileää kunnes tuli tämä keskiviikko.... AIvan kamalan kuumaa,  ja kun se tulee yhtäkkiä , tuntuu tosiaankin aika kamalalta.  Tämä  ei onneksi kestä kauan , sillä huomenna pitäisi  jo olla normaalimpaa.  Talven ja kevään vaihtuessa (myös syksyllä ennen talvea)  on näitä  kuumia hiekkatuulipäiviä.  Nyt illallakin on melkein hellettä.
Torilla kävin ostamassa hieman hedelmiä  kuvassa näkyvän Abedin kojusta. Kuvassa näkyy myös yksi Abedin kissoista, Choko. Abed on torin tunnetuin myyjä, ollut mainoksissa ym.  ja  Värikästä Vegeä-kirjassa on kuva meistä kahdesta tuolla kojussa.  Abedilla on surullinen tarina:  muutama vuosi sitten hänen poikansa ammuttiin kuoliaaksi,  mutta en tuntenut hänen tarinaansa enemmän, ennenkuin luin siitä nettilehdessä  toissa viikolla.  Abed on  muslimi-isän ja juutalaisen äidin poika,  jonka vanhemmat  erosivat   pojan ollessa vuoden vanha.   Isä meni uudestaan naimisiin  musliminaisen kanssa,  ja äiti juutalaisen miehen kanssa,  joten Abedilla on  sisaruspuolia molemmista uskonnoista.   Huumeet hallitsivat elämää useita vuosia,  mutta torilla Abed on ollut 20 vuotta,  ja   jo hänen suuresta rakkaudestaan kissoja kohtaan  tietää että hän on hyvä ihminen. Kissoja on 6  tuolla, ja kaikki niin hyväkuntoisia kun saavat ruokaa ja rakkautta.
Nettiasioissa siirryin vähän parempaan eli asuntoon liitettiin valokaapelit,  ja tämä langanlaiha  teknikko joutui työskentelemään niiden asennuksessa 5 tuntia muutaman  tunnin sijaan,  koska tässä asunnossa on ennen minua tehty kaikenlaisia ihmeellisyyksiä, ja oli tosi vaikeaa saada kuljetettua valokaapelit yhdestä kohdasta toiseen, eli miten puhelinkaapelit kulkivat ennen tätä.  Kun katselette kuvaa, huomaatte että tuolla oikealla katto on matalempi,  sillä siellä on varasto, Ennen tehtiin  tuollaisia varastoja,  katon alle rakennettiin malala kerros jossa säilytettiin tavaroita. En edes muista mitä minulla on tuolla, mutta  teknikon laihuus oli tässä tapauksessa erittäin hyvä asia,  sillä  selvisi että sen  varaston  kautta piti johtaa kaapelia ,  ja hän onnistui mahtumaan sinne varastoon sitä varten .  Tietokoneeni on vanha enkä  erityisesti huomaa  että bittejä on nyt paljon enemmän,  mutta puhelimella huomaan eron.

Vanhoissa taloissa / asunnoissa löytyy ongelmia,  ja kauhukseni huomasin viikonloppuna  että rappukäytävän seinässä  , jonka takana  on keittiöni,  on märkä kohta ja maali on ruvennut hilseilemään.   Voin kyllä syyttää itseäni  sillä keittiön kraana on vuotanut muutamia kuukausia, mutta en ajatellut että  siitä voi tulla tuollaisia ongelmia.  Löysin  kotikadulla asuvan Evelynin kautta todella mukavan   putkimiehen,  joka laittoi ensiapua,  ja tulee huomenna korjaamaan   loput, ja vaikka pelkäsin  jo hurjia laskuja toimenpiteistä,  niin lasku on pienempi mitä pelkäsin, onneksi.
Tänään käytiin pienellä retkellä eksän kanssa,   mutta  ei ollut mitään erityistä kuvattavaa paitsi nämä ihanat villikukat:  villisyklaameja  ja vuokkoja. Kumpaakaan ei saa poimia mutta ihailla saa:)

Kaunista loppuviikkoa ja  toivottavasti kylmä väistyy vähitellen Suomessa

torstai 4. maaliskuuta 2021

Iltapäiväkävely joen varrella

Eilen iltapäivällä teimme eksän kanssa pienen retken  Nahal Sorekin luonnonpuistoon,  joka on keskisen Israelin alueella. Koska lähdimme liikkeelle  vain pari tuntia ennen pimeän tuloa,  puiston  lyhyt reitti oli juuri sopivan pituinen. En ollut koskaan aikaisemmin  ollut tuolla ,  ja ihastuin heti.  Luonto oli vielä ihanan vihreää,  kuten kuvan  kiiltomalvat,  jotka täällä lähialueellani ovat jo aika nahistuneen näköisiä.
Mikä parasta, olimme ainoat ihmiset tuolla puistossa.   Oli ihanan hiljaista ja kaunista.  Tämä on lähellä aluetta missä  Sorek-joki laskeutuu Välimereen. 

Vihreää oli joka puolella.
Puistossa on monta eukalyptuspuuta, mutta puiston eukalyptuspuut näyttivät hieman erilaisilta kuin kodin edessä olevan puiston eukalyptuspuut.
Joen varrella kasvavan eukalyptuspuun juuret olivat muodostaneet ikäänkuin majan .
Tämänkin eukalyptuspuun runko oli aika erikoinen.
Sitten kuului miaou,   ja näimme nuoren kissan, joka seurasi meitä reitin loppuun saakka.  Kissa oli  selvästi tottunut ihmisiin,  ja mietin mistä se oli ilmestynyt tuonne. Lähellä on kibutsi, ehkä sieltä.
Joen varrella näkyi myös useita lintuja, kuten jalo-ja harmaahaikaroita. Näin miten haikara nappasi kalan joesta. Tästä kohtaa on ehkä aiemmin  päässyt toiselle puolelle mutta nyt ei, ellei halua  kastella jalkojaan.  Jossain kyltissä luki että vesi on saastunutta, mutta  eksän mielestä siinä luki niin jotta ihmiset eivät tulisi kalastamaan tuonne. Mene ja tiedä....
Jalohaikara.
Jatkoimme matkaa,  ja kissa seurasi meitä koko ajan.  Toisella puolella on  kilpikonnasaareksi  kutsuttu alue, jossa on kilpikonnia,  mutta sinne ei nyt pääse. Kilpikonnista puheenolleen, Israelin rantaviivalla oli suuri  luonnonkatastrofi toissa viikolla,  kun valtava määrä bensiiniä ja tervaa ajautui   ranta-alueelle myrskyisän viikonlopun jälkeen.  Pienet kilpikonnavauvat  olivat  tervan peittämiä, ja suurin osa kai saatiin pelastetuksi,  ja vapaaehtoiset puhdistivat rantoja, mutta kestää ennenkuin tuollaisen katastrofin jäljet ovat poissa.  Tällä viikolla selvisi  että syypää öljyvuotoon oli Iranista lähtenyt libyalainen laiva,  joka oli tahallaan poistanut  öljyä Välimereen,  ja jota myrsky toi sitten tännepäin.  Ekoterrorismia siis.
Tulimme reitin loppupäähän ,  joka näytti hieman erilaiselta.  Siellä kasvoi  sisalagaavekasveja.   Ensin luulin että nämä ovat niitä agaaveja joista tehdään agavesiirappia,  mutta näistä agaaveista tehdäänkin sisalia, mitä on esimerkiksi kissojen kiipeilypuissa ja raappimistelineissä.
Täällä näkyi jo dyynejä,  ja takana on kibutsi jonka alueella maan suurin desaalinaatiokeskus, jonka kautta saadaan suurin osa juomavedestä täällä. Jos tuonne kiipeää näkyy myös meri.
Kissa  seurasi meitä vielä jonkun aikaa kun kävelimme poispäin, mutta kiipesi sitten eukalyptuspuuhun.
Kissa jäi hiemaan vaivaamaan minua: pääsiköhän se pois puusta, löysikö se sinne missä se saa ruokaa. Toivottavasti...
Alueella kasvoi myös paljon keltasinappia , joka kukkii nyt.,Harmittelin etten ollut ottanut pussia mukaani, ja tungin keltasinapin lehtiä ja kukkia farkkujakkuni taskuihin.  Ne päätyivät salaattiini tänään