Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. tammikuuta 2022

Talvi luuraa jossain

Joku on maalannut torin vieressä olevien kävelykatujen katuvalojen pylväät ja 
tässä roskiksenkin

Hei taas , miten on tämä vuosi alkanut teillä, toivottavasti hyvin.  Täällä  vuosi on alkanut lämpimästi,  eikä mitään kunnon talvea edes  näkyvissä.  Aamulla ja illalla on mukavan viileää, mutta ei kylmää,  ja päivällä lähes 20 astetta.  Muistan että muutama vuosi  sitten vielä oli sellaisia iltoja, jolloin  oli tarvetta  laittaa kunnolla lämmintä päälle,  mutta ei enää. Ja kun  tammikuun alussa näkee  ulkona kärpäsiä ja kimalaisia, joiden pitäisi olla jonkinlaisessa talvihorroksessa,   ymmärtää että  kaikki ei ole kuin ennen.  Viime talvi oli täällä lämpimin ikinä,  ja tämä talvi vielä sitäkin lämpimämpi.  
Maalatut pylväät  kuvasin viime vuoden puolella, eli viime torstaina.   Kadun penkit maalattiin jo aikoja sitten, mutta nyt oli väriä lisätty  muuallekin. Tosi piristävää:)
Väriläikkiä.
Sama vähän kauempaa.
Tämä kala-aiheinen pylväsmaaulaus oli suosikkini.   Täällä ovat omikron-luvut lähteneet kunnon nousuun, mutta esim.  hengityslaitteissa ym. olevien määrä  on pysynyt matalana, ja jopa laskenut välillä,  ja suurin osa sairaaloissa olevista koronapotilaista (tällä hetkellä koko maassa  117)  vähemmän vakavia tapauksia  sekä rokottamattomia. Jos Israel  oli rokotusten mallimaa vielä vuosi sitten  , niin  nyt täällä ojn 70 %  rokotusaste, kun se esim. Tanskassa on 82.7 % . Mutta kaikesta huolimatta täällä  taas päätettiin että  rokotetut turistit saavat tulla tänne ensi viikosta lähtien; tosin  sekin voi muuttua  nopeasti kuten marraskuussa  , jolloin päätettiin avata maa turisteille, ja silloin omikron peruutti kaiken. Minusta  turismin alamäki täällä  (tiukkojen rajoitusten vuoksi)   on tosi surullista,  sillä  Tel Aviv on kaupunki jolle turismi on tärkeää ,  ja  turistien puute näkyy ja tuntuu.
Maalattujen pylväiden alueelta kävelin lähelle,  pienelle kadulle nimeltä " tuntematon katu", jonka päässä tämä rakennus leijonapatsaineen.  Olen joskus blogin alkuaikoina kirjoittanut talon historiasta, mutta en löydä postausta mistään.  Talon rakennutti  1900-luvun alussa  Tel Avivissa asunut rikastunut liikemies suuresti rakastamalleen , paljon nuoremmalle vaimolleen.   Viimeksi kun kävin katsomassa taloa,  se oli huonommassa kunnossa . mutta nyt se oli saanut maalia päälle, ja muutenkin siistimpi kuin silloin kun kirjoitin siitä.  Talon tarina on mielenkiintoinen,  ja siitä  on eräässä matkalehdessä mielenkiintoinen  juttu englanniksi täällä.
Saman pikkukadun varrella on 2 huonokuntoista taloa, joissa ei varmaan tällä hetkellä asu kukaan.
Ränsistyneet talot on yhdistetty toisiinsa   pienen sillan avulla.
Vastapäätä ränsistyneitä taloja on  muutama vuosi sitten uudistettu rakennus,  johon lisättiin muutama kerros.
Samana päivänä päätin kävelyni Saronan puistoalueella,  ja huomasin että pensaita oli parturoitu,
Paikka sikarien ystäville.
Sarona on aina sellainen paikka jossa voi rentoutua, ja  unohtaa kaiken muun,  vaikka paikka on keskustan alueella, vilkkaiden katujen varrella.  Ja myös  pilvenpiirtäjien ympäröimä, kohta 3 puolelta.
Rosmariinia. 
Helokolibrikukkia. 
Suurin osa puiston sitruspuista oli kynitty,   eikä niissä ollut hedelmiä, paitsi näissä kahdessa puussa. Ja tietenkin hedelmät niin korkealla ettei niitä voi poimia. Kotikatuni loppupäässä  on pieni talo, ja sen pienellä pihalla  pomeranssipuu,  mutta sekin puu oli kynitty,  ja kotikadullani asuva Evelyn oli onnistunut poimimaan sieltä minulle 4 pomeranssia.  Näissäkin puissa kasvavat hedelmät ovat jonkinlaisia pomeransseja,  ja olen poimnut pomeransseja  asuinkaupunkini pienestä puistosta,  mutta  niiden kuoret eivät tuoksu kuivattuna yhtä hyviltä kuin  kotikadun päässä   olevan puun hedelmät , jotka menevät ihan hukkaan. Pomeranssejakin on monta lajiketta,    ja hieman harmittaa etten voi poimia niitä kotikadun päässä kasvavia pomeransseja.
Kahden korkean pomeranssipuun edessä on Saronan ruokahalli, ja tarkoitus oli kävellä hallin toiselta puolelta kadulle, jota kautta pääsen bussipysäkilleni.
Oli vielä sen verran aikaista että  hallin ruokapaikoissa vasta tehtiin esivalmisteluja , eikä ihmisiä vielä näkynyt.  Hallin keskiosa  oli ennen täynnä ruokakojuja, mutta nyt niiden tilalla on ruokapöytäryhmiä.
Selvisi ettei toisesta uloskäynnistä pääsekään nyt ulos,  joten jouduin kiertämään hallin ulkopuolelta  seuraavalle kadulle.
Teekaupan ikkunassa oli nätti joulumuki.
Ja lautanen.

maanantai 27. joulukuuta 2021

Hyvää loppuvuotta

Launtaina  pilvinen ja sateinen sää kääntyi  aurinkoiseksi ja lämpimämmäksi, ainakin päiväsaikaan. Ja kun  on satanut muutaman kerran kunnolla   , ja sen jälkeen aurinko paistanut, luonto on herännyt kunnolla.  Kuvan käenkaalit kasvoivat todella äkkiä,  yli puolen vuoden kuivuuden jälkeen, ja tässä meidän talon ja naapuritalon välissä oleva alue oli vielä joitakin viikkoja sitten aivan paljas.

7-kerroksinen talomme oli kokonaisen viikon ilman sähköä ( talon tilat, eivät asunnot)  ja  oli pakko ostaa  taskulamppu jotta näkisin mennä alas portaita.  Koska talomme vesipumppu toimii sähköllä,   ei sekään toiminut kuin vajavaisesti, niin että vain alimpien kerrosten kraanoista tuli joitakin tippoja vettä.  Onneksi asun 3 kerroksessa  , joten kraanoista tuli edes pikkuisen vettä, toisin kuin ylempien kerrosten asunnoissa.    Eilen sähköasentaja asensi uuden sähkökaapin,  mutta hissi ei toiminutkaan, joten piti tilata hissiyhtiön ihminen tarkistamaan miksi hissi ei toimi. Nyt iltapäivällä se onneksi toimi, mutta talon  ulko-oven avaava koodisysteemi ei jostain syystä toimi.  Oli kyllä mahtavaa  kun valot tulivat takaisin, mutta  vuotava katto pitäisi korjata ennen seuraavia sateita. 
Lauantaina  menin Nancyn mukana  hänen reformijuutalaiseen seurakuntaansa.  Kun Nancy muutti tänne kesällä, etsi hän sopivaa seurakuntaa,  ja löysi tämän asuinkaupungissani Holonissa sijaitsevan  seurakunnan, joka on  aika kaukana omasta kodistani.  En ole koskaan käynyt/nähnyt reformijuutalaista seurakuntaa,  joten olin kovin utelias näkemään miten se toimii. Tällä kyseisellä seurakunnalla on  väliaikainen paikka erään  kaupunginosan vapaa-ajan keskuksessa,  kunnes heille luvattu oma paikka valmistuu.

Reformijuutalaisuus  on juutalaisuuden liberaali suuntaus,  joka on kovin erilainen esim,  yleisimpään  ortodoksijuutlaisuuteen verrattuna. Reformijuutalaisuus syntyi  Saksassa, mutta on yleistä etenkin Yhdysvalloissa, minkä vuoksi Nancy etsi juuri tällaista seurakuntaa.   Ortodoksisynagoogissa  naiset ja miehet on erotettu toisistaan,  eikä naisilla ole  tasavertaista asemaa jumalanpalveluksissa, mutta  reformijuutalaisuudessa naisten ja miesten asema on tasavertainen. 
En tiennyt etukäteen mitä odottaa  , ja  tunnelma tuolla oli todella iloinen ja ystävällinen.  Lapsille oli  tuossa näkyvä alue leikkikaluineen. Lapsia oli  tuolla tosi paljon , mutta suurin osa juoksi koko ajan tämän salin ja ulkopihan välillä.   Myös ihmisten pukeutuminen oli hyvin informaalia,  toisin kuin  ortodoksisessa synagoogassa, missä sapattina yleensä pukeudutaan  juhlavasti.  Kuvassa toorarulla on otettu esille,  Tämän seurakunnan  toorarulla oli juuri saatu lahjoituksena Kalifornian  Sacramenton  reformiseurakunnalta. Nancy on kuvassa vasemmalla (punainen lyhyt hame).  Reformiseurakunnassa  suurin osa rukouksista laulettiin,  kitaraa soittavan jäsenen säestyksellä.  Nancy soittaa  huilua , ja on jäsenenä  seurakunnan  "orkesterissa".  Rukousten / laulujen jälkeen siirryttiin salista toiseen huoneeseen minne oli katettu herkkupöytä.   sillä jokainen oli tuonut&valmistanut syötävää.  Olipa mukava kokemus.
Keskuksen toisella puolella  oli yksi kaupungin   49 satupuistosta.  Eri taiteilijat ovat luoneen satupuistojen hahmoja,  enkä tiedä mikä satu oli tässä pikku puistossa.

Tämän aamun aloitin Cofix-kahvilaketjun  capuccinolla,  joka on edelleenkin  erittäin edullinen, eli tämän hetken kurssin  mukaan 1.42 Eur. Cofixhan on  viime vuosikymmenellä perustettu täkäläinen halpiskahvilaketju, joka laajeni  todella nopeasti,mutta joka sitten lopahti muutaman vuoden jälkeen, kun kaikkia tuotteita ei enää voinut  myydä  tosi alhaiseen hintaan,   ja nyt kahvilapisteitä on jäljellä vain muutamia  aikaisempaan verrattuna.  Ketju laajeni joitakin vuosia sitten Venäjälle, jossa on aika monta Cofix-pistettä.
Löysin vasta äskettäin tämän Cofix-ketjun lippulaivakahvilan,  vaikka olin tosi usein kävellyt läheltä ohi. 

Korona(omicron)luvut ovat viime päivinä nousseet täällä,  ja täällä on otettu käyttöön taas uusia rajoituksia, kuten  ihmismäärän rajoittamisia  kauppakeskuksissa,  vihreän passin näyttö   suuremmissa kaupoissa,   ym. ym. Vaikka tartuntamäärä on nousussa,  niin sairaaloissa olevien määrä ei ole noussut, ja koko maassa  on alle 100 koronasairasta sairaaloissa.
Iltapäivällä kun vein Bambin ulos, kävin viemässä ruokaa kisuille.  Kuvassa näkyy kissojen sadesuojat, jonka joku ystävällinen henkilö on rakentanut  kaupungin asentaman kissojen syöttötelineeseen.  Itse syöttöteline ei ole koskaan toiminut syöttötelineenä, mutta tällaiseen se sopii todella hyvin, ja tarjoaa kissoille suojaa sateelta.
Olen etsinyt sitä nuorta vaalea jalkavammaista kissaa, jonka kuvan postasin muutama postaus sitten, mutta  kun myrsky alkoi sateineen ja tuulineen,  kissaa ei löytynyt mistään,  eikä sen jälkeenkään. Edit: Kissa olikin tänä aamuna bussipysäkillä, ja sen jalka oli kunnossa, eli kaikki hyvin:)

Tämä on vuoden  viimeninen postaus, joten toivottelen teille oikein hyvää loppuvuotta ja Uutta Vuotta 2022

lauantai 27. marraskuuta 2021

Luulin kesän jo loppuneen

Aivan ihana lipasto intialaisia tavaroita myyvässä kaupassa. 

Viime viikonloppu  oli sateinen ja hieman kylmäkin,  ja olin varma että  kuuma kausi loppui, mutta erehdyin.  Viikonlopun jälkeen alkoi jo hieman lämmetä,   ja tulevan viikon alkupuolella  asteet lähentelevät jo 30 astetta, mutta onneksi  vain keskiviikkoon saakka.   Epänormaalia säätä siis tulossa, mutta ei pitkään , onneksi. Olen jo aika kyllästynyt lämpimään säähän.  
Aamulla aikaisin alkuviikolla päätin kävellä  ranta-alueelle.   Lähdin liikkeelle torin kahvikaupasta ,  ja ohitin tämän oranssin rakennuksen, Kukakohan tuolla  asuu?  Talolla on ihan täydellinen sijainti, lähellä toria ja lähellä rantaa.

Joissain rantaa päin vievien katujen varrella on  vanhoja matalia rakennuksia,  mutta huomasin että monet röttelöt ovat vaihtuneet moderneiksi kaupunkitaloiksi.
En ollut pitkään aikaan käynyt ranta-alueella,  ja oli mukavaa taas kävellä tuolla ja katsella ympäristöä, Tämä oli pari päivää ennen shokki-uutista,  siitä koronan uudesta supervariantista.  Täällä olivat luvut jo laskeneet niin alas, että marraskuun alusta  sallittiin taas turistien tulo tänne,  puolentoista vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen luvut nousivat hieman , mutta vain  lapsilla ja rokottamattomilla, ja  5-12 vuotiaiden rokotukset   aloitettiin viikko sitten.   Mutta nyt  on siis tuo Omikron,  ja täälläkin löytyi jo  Afrikasta tulleiden joukosta  pari tapausta, jotka ovat nyt  karanteenissa.   Täällä puhuttiin jo lentokentän sulkemisestakin,  joten   pitkään kärsinyt  turismi täällä koki uuden vastoinkäymisen,  juuri kun sen piti alkaa uudelleen.  Tosi masentavaa; tuntuu melkein kuin oltaisiin menty taaksepäin tämän koronan kanssa.    Vaikeaa on myös kun ei tiedä miten vaarallinen tuo Omikron on, mutta Etelä-Afrikan koronavastaava sanoi että tartunnan saaneet rokotetut saivat taudin vain lievänä.

Edit: täällä päätettiinkin tosi nopeasti rajoituksista, jotta  tuon Omikronin lisääntyminen täällä  estyisi (onkohan sellainen mahdollista,,,,,) . Nyt kaikki! tänne tulevat  joutuvat kahden PCR-testin (lähtömaassa ja tänne tullessa) jälkeen karanteeniin: rokotetut 3 päiväksi ja muut 7 päiväksi.  Ja turistien tulo peruttiin taas.
Tuossa edessä näkyy melkein valmis  Kempinski-hotelliketjun   Tel Avivin hotelli, mutta mistäköhän hotelleihin riittää asiakkaita kun  uusi koronan supervariantti jyllää maailmalla... 
Rantakatu taitaa sitten olla edelleenkin ilman turisteja.
Tuossa oikealla pelattiin rantapalloa.
Kun katsoin mikä on veden lämpötila tuona päivänä, niin se oli 24 astetta, eli ihan sopivan lämmintä uimista varten.
Rantaravintola näkyy olevan vieläkin auki, vaikka  rantasesonki on ohi. 

Hyvää 1. Adventtia  huomenna kaikille


lauantai 4. syyskuuta 2021

Ennen juhlakautta

Kaunista viikonloppua:) Täällä Israelissa ollaan juuri ennen  High Holidays,  eli juhlakautta, joka alkaa maanantaina illalla Rosh HaShanan eli juutalaisen uuden vuoden merkeissä. Se tarkoittaa että tulevalla viikolla maanantai on lyhyt päivä, ja  tiistai ja keskiviikko pyhäpäiviä.  Sitä seuraavalla  viikolla on vuoden pyhin päivä eli sovituspäivä  ja sitä seuraavalla viikolla vielä  viikon kestävä lehtimajajuhla, jossa arkipyhiä. Tänä vuonna  pyhät ovat aikaisemmin,  sillä viime vuonna suurin osa niistä osui lokakuulle,  ja  viime vuonna osa oli myös viikonloppuna,  kun taas tällä kertaa keskellä viikkoa, mikä tekee tästä   syyskuusta tosi rikkinäisen,  ja täällä välillä mietittiinkin pitäisikö koulut avata lokakuussa,  kun tässä kuussa  oppilaat menettävät niin monta päivää. Ei kuitenkaan käynyt niin ,  vaan koulut alkoivat normaalisti syyskuun 1. päivänä, mutta joissain paikoissa täällä koulu alkoikin etäopetuksena.
Viime viikolla  tapasin amerikkalaisen ystäväni Nancyn,  joka nyt muutti tänne ja sai huomata ettei alku täällä ole lainkaan helppoa.  Nancy joutui olemaan viikon karanteenissa,  mutta entinen poikaystävänsä oli niin mukava että antoi hänen käyttöönsä oman asuntonsa.  Kiersimme Nancyn kanssa  asuinkaupunkini  Holonin pääkatua heti Nancyn karanteenin päätyttyä.

Täällä on nyt tosi suuri määrä  tartuntoja, mutta sairaaloiden koronaosastoilla sen sijaan  vakavasti sairaiden määrä on laskenut, minkä pitäisi olla se tärkeämpi kriteeri, eli miten paljon  korona rasittaa sairaaloiden resursseja. Suurin osa sairaaloissa olevista  ja vakavista tapauksista on  sellaisia jotka eivät ole ottaneet rokotteita,  mikä korostaa rokotteiden tärkeyttä. Hieman ärsyttää että  tämäkin aalto täällä on etupäässä ei-rokotettujen aiheuttama.

Viime viikon loppupuolella kävin Tel Avivin kaupungin viereisessä   kauppakeskuksessa  , ja siellä oli tällaisia virkattuja installaatioita.
Oli myös virkattuja patsaita. Sitten muistin lukeneeni  että  Kutchinatella,  afrikkalaisten pakolaisnaisten kollektiivilla,  on tuolla  pop-up-kauppa pyhään saakka.
Pikkuruisessa pop-up-kaupassa oli aivan ihanan värikkäitä , käsintehtyjä tuotteita.  5 vuotta sitten kävin pakolaisnaisten keskuksessa,  jossa he tekevät   näitä ihanuuksia,  ja kirjoitin siitä. 
Tällä viikolla kävelin myös torin halki pitkästä aikaa. Torin ihan alimmainen osa on katettu, muut osat eivät  eli sateella kastuu.   Sadetta tosin saadaan täällä vielä odotella  pitkään, ja kuuma yli 30 asteen lämpö jatkuu.
Osa Carmellan ihanaa kojua tai oikeastaan vihannesparatiisia.
Viinirypäleitä.  Hedelmät ovat tänä vuonna olleet ihan järkyttävän kalliita täällä, ja yksi syy siihen on tämän vuoden  liian lämmin talvi.
Liian makeita minulle....
Kävin myös katsomassa miten  vastapäätä olevan suuren , lähes valmiin toimistotalon  puistoalue  voi.  Kivilampeen oli  nyt lisätty vettä  , ja  se oli jaettu kivillä 4 osaan,  niiin että solisevan veden ääni kuului joka kohdasta. Vihdoinkin tajusin mikä tuon kivisen lammen tarkoitus on:  rentouttava lammikko,  sillä se solisevan veden ääni on tosiaankin rentouttava.
Tämä viikonloppu on myös  ollut surullinen , sillä ylemmässä kuvassa  näkyvä punertava kissa  Gingi kuoli luonani tänään.  Gingi oli todella ystävällinen kissa, joka tuli aina luokseni ja seurasi Bambia ja minua, ja jota sai myös silitellä. Olen varmaan  syöttänyt Gingiä 7 vuoden ajan. Joskus viikko sitten huomasin ettei Gingiä ole näkynyt  , ja eilen iltapäivällä löysin huonossa kunnossa olevan kissan talon takaa. Sillä oli toinen  käpälä kuivuneessa veressä ,  ja myös alaleuka oli täynnä kuivunutta verta. En vaan voinut jättää  Gingiä ulos, ja kannoin sen kotiin. Laitoin Gingin  ensin kylpyammeeseen, ja myöhemmin tähän isoon vatiin.  Kissa  oli todella heikossa kunnossa, ja oletan että se oli joutunut auton alle tai jotain sen tapaista.   Puhdistin hieman kissan haavoja , ja laitoin niihin  antibioottivoidetta, sillä muuta ei minulla  ollut.  Kissa joi eilen aika hyvin , mutta ei halunnut syödä mitään.

Aamulla  kissa näytti vieläkin heikommalta,  ja soitin kaupungin palvelunumeroon,  jossa sanottiin etteivät voi auttaa koska  kaupungin veterinaarinen osasto on lauantaisin suljettu.  Ajattelin että pyydän heitä viemään kissa sunnuntaina aamulla  kaupungin klinikalle,  jossa se saisi  piikin,  sillä tajusin että sillä oli myös sisäisiä vammoja,   eikä oikein mitään voinut kissalle tehdä paitsi  päättää piikillä  sen kärsimyksen.  Gingi kuitenkin ehti kuolla ennen sitä, mutta ainakin se sai kuolla  turvallisessa paikassa,   jossa olin vieressä, eikä ulkona.  Surullista, mutta näitä ulkokissoja vaanii kaikenlaiset vaarat:  autot, ihmiset, sairaudet ym. 

lauantai 14. elokuuta 2021

Katse korkealta

Penkki kodin lähellä

Joku aika sitten tapasin tosi mukavan pariskunnan  torin pikku kahvikauppa&kahvipisteessä,   ja  sain kutsun tulla käymään heidän luonaan.  
Viime torstaina , myöhään iltapäivällä olin matkalla pariskunnan luokse. Tiesin taloalueen missä he asuvat,   mutta en mikä  heidän rappunsa,  ja olimme sopineet että soitan kun olen tullut perille.  Eteläisessä Tel Avivissa oleva alue on suuren muutoksen kourissa, sillä täällä oli ennen suurimmaksi osaksi  vain pieniä tehtaita ja  työpajoja.  Nyt pienten tehtaiden ja työpajojen tilalle rakennetaan kalliita asuintaloja.
Tässä ja niin monessa muussa talossa  oli kyltti,  jossa kerrottiin tulevista muutoksista,  tai kuva tulevasta rakennuksesta.
Sitten alkoikin näkyä R&Y:n asuinaluetta. Nämä talot rakennettiin muutama vuosi sitten,  ja niitä on 4 samanlaista. Tiesin että  R& Y asuvat ylimmässä  kerroksessa, penthouse-asunnossa.
Tapani mukaan tulin liian aikaisin ,  ja tein pienen kävelylenkin  talojen vieressä olevassa Florentinin hipsterikaupunginosassa.   Oli aikainen torstai-ilta, ja alueen lukuisat ravintolat  , baarit ja kahvilat olivat avautumassa.  Myöhemmin illalla, kun lähdin kotiinpäin,  joka paikassa oli ihmisiä,  koronasta huolimatta.  Alueella asuu eniten nuoria ihmisiä, ja toivon että kaikki tuolla olevat olivat rokotettuja. Itse asiassa   täällä otettiin uudestaan käyttöön rajoitukset,  jonka mukaan  ravintoloihin ym. pääsevät vain rokotetut ihmiset,  tai sellaiset joilla on näyttää tuore negatiivinen  koronatesti, ja drugstore-kauppoihin tuli heti myyntiin  koronatestipaketit heitä varten. Kuulemma 99%  luotettavia.  
Olin vieläkin liian aikaisin tuolla ,  joten tapoin 15 minuuttia istuen penkillä talojen välissä olevalla alueella.  Talojen välissä on kauppoja , kahviloita ja ravintoloita,  ja onneksi myös nuo varjoa antavat puut, sillä  nyt on se kuumin ja hikisin aika,  jolloin keskipäivällä asteet ovat kivunneet lähelle 40 astetta, lisänä hyvin korkea kosteus.
Yksi ravintoloista,  joka ei vielä ollut auki.

Oli tosi mukava  ilta pariskunnan  kauniissa asunnossa,  ja  pariskunnan  jo aiemmin tapaamani suloinen villakoira Pudding otti minut iloisesti vastaan. Kissa sen sijaan oli vähemmän ystävällinen.  Asunnon leveältä parveketerassilta näkee lähes joka suuntaan.. Tuossa kauempana , nuolen kohdalla , näkyy St.Tabithan vaaleanpunainen kirkko.
Yritin kuvata kirkkoa vähän lähemmältä puhelimen zoomin avulla.  Kävin tuolla kauniissa venäläisortodoksisessa kirkossa ja sen upealla puistoalueella   joitakin vuosia sitten , ja kirjoitin siitä täällä,
Oli tosi mielenkiintoista katsella eri näkymiä parvekealueelta,  ja nähdä miten nämä alueet muuttuvat.
Tässä näkyy Jaffan muutama vuosi sitten täysin uudistettu Bloomfield jalkapallostadion.
Sitten aurinko alkoi jo laskea,  ja taivas muuttui oranssin väriseksi. Tel Avivin auringonlaskut ovat tosi upeita, etenkin rannalta päin katsottuna. R kertoi että  kuvassa näkyvien matalien rakennusten alueella on jo suunnitelmat rakentaa sinne korkeita tornitaloja.  Toisaalta hyvä, mutta toisaalta  alue muuttuu jossain vaiheessa steriiliksi,  kun kaikki rosoinen poistetaan.
Sama koskee tässä kohtaa näkyvää aluetta. Ison terassin alueelta näkyy myös Välimeri. 
Tänä aamuna  kävin Bambin kanssa katsomassa  kodin edessä olevan puiston vastapäätä  rakennetun,  uuden ison toimistotalon puistoaluetta.  Aidat alueen ympäriltä poistettiin viime viikolla , ja nyt tuonne voi jo kävellä, vaikka alue ei vielä täysin valmis.   Postauksen ensimmäisen kuvan  penkki on myös tästä alueesta.  Olin pitkään aidan takaa  ihmetellyt tätä kiviröykkiötä.   jossa nyt oli hieman vettä ja paljon sinne lentäneitä kuivuneita lehtiä,  enkä ole oiken onnistunut tajuamaan miksi juuri tuollainen on laitettu tuonne. Onko tarkoitus ehkä lisätä sinne enemmän vettä, ei aavistustakaan. Takana on  toimistotalon yhteydessä oleva matalempi rakennus,  jossa liiketilaa. Toivottavasti tuonne tulee kahvila.
Kun rakennusprojekti alkoi joitakin vuosia sitten,  alueen laidalla olevat  isot eukalyptuspuut säilytettiin ja suojeltiin. Nyt tuossa voi istua eukalyptuspuiden alla.
Toisella  puolella rakennusta  Bambilla oli paljon uusia hajuja.   Puutarhatyöt vielä kesken tuolla, mutta kiva että pääsee nyt alueelle ,  joka oli pitkään suljettu.

Kaunista viikonloppua teille:)