lauantai 11. maaliskuuta 2023

Karnevaalitunnelmaa

Viime tiistaina koitti sitten pitkän pitkän tauon jälkeen Purim-paraati. Viimeksi oli paraati täällä asuinkaupungissani Holonissa keväällä 2019. Paraatireitti oli myös muuttunut, sillä entisen reitin varrella kevytraitiotietyöt. 

Tässä postauksessa on hurja määrä kuvia, varoitus jo etukäteen🎉
Halusin varmistaa hyvän katselupaikan, ja niinpä tulin paraatin ensimmäiselle etapille jo tunti ennen paraatin alkamista. Paraatin alku oli nyt lyhyen kävelymatkan päässä kodista, ja sää oli onneksi miellyttävä, ja aika kului ihan mukavasti ennen paraatin alkua. Onneksi tulin ajoissa, sillä jo puolen tunnin kuluttua alkoi olla tosi täyttä. 

Tämän kuvassa näkyvän ensimmäisen lapsiryhmän tytöt(ja muutama poika..) alkoivat jo olla hieman kärsimättömiä.
Paraatin alkua odotellessa napsin muutaman kuvan yleisöstä. 
Sain luvan ottaa kuvan tästä perheestä. 
Ensimmäisen  kuvan hevosvaunua edelsivät nämä herrat. Olin edellisen kuvan lapsiryhmän kohdalla, joten jouduin ottamaan kuvan kännykällä kauempaa, jonka vuoksi kuva ei terävä. Olen ennen aina ottanut kuvat kameralla, mutta tällä kertaa kännykällä. Kameralla tulee kyllä paremmat kuvat. 
Ensimmäinen lapsiryhmä sai vihdoinkin lähteä liikkeelle. Tämä ja suurin osa lapsiryhmistä asuinkaupunkini eri tanssiryhmistä, mutta mukana oli myös muutama ryhmå muista kaupungeista täällä. 
Tämän vuoden paraati poikkesi edellisistä myös siinä, ettei tänä vuonna ollut kaupungin kerhojen valmistamia suuria hahmoja. Seuraavan vuoden paraatin suunnittelu ja valmistus aloitettiin heti edellisen loputtua, mutta  viime keväänä ei vielä ollut varmaa toteutuisiko tämän vuoden paraati (korona...), joten niiden sijaan oli kaikenlaisia puhallettuja hahmoja ym. , joista monet olivat Liisa Ihmemaassa - teemaa.
Toinen lapsiryhmä. 
Liisa ihmemaassa-teemaa. 
Tämä oli hauska😁
Ja toinen auto😬
Tänä vuonna paraatissa oli myös vieraileva ryhmä Barcelonasta, eli mahtava Todozancos- ryhmä. Vuonna 2006 perustettu ryhmä tekee kaiken puujaloilla liikkuen:njo 3 jopa juoksivat hetken tuolla. 
Pikku tanssijat
Heillä  oli kivat asut💛
Tanssin iloa. 
Näitä oli 3.Mahtoi olla kuuma puvun sisällä. 
Vihreä lohikäärme🐉
❤️💚💛
Sirkus/karnevaali oli tämän vuoden teema. 
Mukana oli myös brasiliaista tunnelmaa. 

Brasiliaisteemainen ryhmä oli suurin kaikista ryhmistä.
Valtava ryhmä. 
Värikästä💚💛
Akrobatiaa🤸
Hmm, olisko mammutti... 
Taitavia akrobaatteja 
Lisää pikku tanssijoita. 
Sitten tuli yllättäen jonkinlainen tauko, ja paraati jatkui toisella puolella katua. Kun tajusin sen tuli kiire mennä aidan yli (onneksi tarpeeksi matala..) nurmikolle kadun keskiosaan. Kuvan ihmiset eivät osa paraatia. 
Outoa että paraati jatkui kadun toisella puolella, sellaista ei tapahtunut edellisellä reitillä. 
Lisää puhallettavia hahmoja. 

Lisää akrobatiaa. 
Balleriinat
Hauskoja hahmoja 

Värikästä
He taisivat olla espanjalaisesta ryhmästä. 
Hurja lohikäärme
Tämä oli paraatin viimeisin osa. 
Poismennessä päälle osui confetti-sade, ja otin muutaman kuvan edellä kävelijöistä. 
Enkeli
Perhe Perhonen🦋
En meinannut löytää mistä kävellä kotiinpäin, sillä kaikki lähikadut oli suljettu aidoilla. Lopulta löytyi mistä päästä ulos alueelta, ja otin viimeisen kuvan tästä perheestä. 

Samana tiistaina oli monessa muussa kaupungissa täällä purim-tapahtumia, mutta täällä Holonissa se on aina suurin. Paraati jatkoi matkaa kaupungin toiselle puolelle, jossa esiintyi Israekin tämän vuoden euroviisuedustaja, Noa Kirel. 
Minulla ei sitten ollut naamioasua, koska luvattu asu jäi saamatta kun pikku Shadow-koiran omistajat joutuivat yllättäen matkustamaan Yhdysvaltoihin, ennen suunniteltua aikaa. Mutta oli minulla jotain, eli tämä hieno letti😁

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Naamiaiset tulossa

Ylihuomenna täällä tiedossa hauska päivä, sillä silloin vietetään Purim-juhlaa, jolloin ihmiset ja etenkin lapset kulkevat koko päivän naamioasuissa. 

Monessa kaupassa myydään naamioasuja, mutta hoitokoirani Shadowin toisen omistajan, Sagin, perheellä on maan suurin naamioasuihin keskittyvä yritys. Heillä on suuri näyttelyhalli asuinkaupunkini teollisuusalueella, ja vaikka näyttelyhalli on vain asiakkaita eli naamioasuja myyviä kauppoja varten, sain Sagilta erikoisluvan tulla katsomaan naamioasuja. Näyttelyhalli on valtava, ja kuvissa vain osa siellä olevista naamioasuista. Joka vuosi luodaan uusi kokoelma, vallitsevien trendien mukaan. 
Oli tosi mielenkiintoista kierrellä näyttelyhallissa. 
Huiii! 
Sagi lupasi että saan valita minkä tahansa puvun itselleni. Olisin halunnut olla Peppi Pitkätossu, mutta siitä ei olllut aikuisten kokoa. 🙁Koska suurin osa puvuista lapsille, aikuisten kokoja ei ollut niin monessa asussa, ja loppujen lopuksi en saanut mitään asua, koska Shadowin omistajien piti lähteä yhtäkkiä Yhdysvaltoihin. Mutta minulla on värikäs tekoletti ja venetsialaisia naamioita ennestään, joten en jäänyt harmittelemaan etten saanutkaan asua. 
Prinsessa-asut ovat suosittuja vuodesta toiseen. 
Pikkulasten asuja. 
🎭
Bats🦇🦇
🦸


Yksi huone on varustettu hatuilla, naamioilla ym. Videolla näkyy piraattiasu, jonka piti olla asuni Peppi Pitkätossun sijaan. 
Tänään kadulla bongattua. Perheen tyttärillä oli jo naamioasut päällä. 

Tiistaina täällä on perinteinen purim-kulkue, ensimmäistä kertaa 4 vuoteen, (keväällä 2020 tieto että seuraavan viikon kulkue peruttu, kiitos koronan, ja ne peruttiin myös vuosina 21 sekä 22). ja uudella reitillä, kevytraitiotietöiden vuoksi