Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ympäristö. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. elokuuta 2021

Puistoviihdettä

Viime viikolla luin asuinkaupunkini Fb-sivuilla tulevasta tapahtumasta,   jonka piti olla  kodin lähettyvillä olevassa  La Parkissa. Tiedotteessa luki että  kyse on katuesiintyjistä ,  mutta valaistuista sellaisista,  jotka näyttävät tosi hyviltä etenkin pimeässä.  Tuo alue on kaupungin pääpuistossa,  ja  kotoa kestää suunnilleen 10 minuuttia kävellä sinne.  Halusin kuitenkin mennä tapahtumaan  ennen pimeän tuloa, ja olin tuolla juuri ennenkuin  päivänvalo muuttui yön pimeäksi.
Tiedotteessa oli mainittu että maskit pitäisi olla päällä,  ja turvaväleistä pitää huoli. No ihan kaikki eivät olleet sitä muistaneet.  Kaupunki oli myös avannut tapahtuman  ajaksi rokoteteltan,  jonne kaikki jotka tarvitsivat rokotteen saivat sellaisen ilman ajanvarausta.
Erilaisia esiintyjiä löytyi eri puolilta La Parkia.

Tässä sama videolla
Noilla värilläillä hahmoilla oli takuulla kuumat olot ......
Noita-akka oli suosikkini,
Videolla noita-akka  on parempi kuin kuvassa.
La Parkin kanaalissa oli polkuveneilijöitä.
Ei onneksi ollut vielä hirveän täyttä kun kävin tuolla.
Lasten juna:)
Voin kuvitella että pimeän tultua  tämä esitys oli paljon parempi.
Sama videolla, musiikin kera.

Erikoinen naama.
Yleisökin sai osallistua tämän duon esitykseen. Takana näkyy hieman valtavaa telttaa , jossa on Van Goghin digitaalinäyttely.
Tulella esiintyvät.  Tuo oli aika huima esitys, mutta sain taltioitua  videolle vain pienen pätkän. Tulesta puheenollen, Jerusalemia vuorien alueella oli  tällä viikolla kamala tulipalo, ehkä suurin ikinä täällä, ja kesti 52 tuntia saada  tuli sammumaan,  sillä kuumalla säällä se levisi. Ihmisvahingoilta  onneksi vältyttiin, mutta luonnolle ja sen eläimille  tuli mittaamatonta vahinkoa.  Paljon aineellista vahinkoa myös kun talot paloivat maan tasalle,  ja kuulin että kotieläimiä, kuten koiria, oli paennut tulta,  ja joutuneet tulen uhriksi. Selvisi myös että tämä oli tuhopoltto, mikä niin suututtaa.
Ihana Silo-ravintola,   josta näkymät  alueelle ja kanaaliin.
Ennen poislähtöä huomasin että portaiden yläpäässä ollut alue,  jossa viimeksi tuolla käydessä oli pieni huvipuiston tapainen pikkulapsille,  oli poissa,  ja tilalle oli tullut alue jossa  pikaruokapaikkoja.

P.S.  Huomasin että postaukseeni  laittamat, kuvaamani ja YouTubeen laittamani videot näkyvät hyvin täällä  PC: n ruudulla, mutta eivät näy kännykkäni näytössä.Miten teillä?

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Bambi 12 vuotta!

Niin on vuosi taas kulunut ,  ja Bambi täyttää huomenna 12 vuotta!  Näinä päivinä  koiraystävä on  tosi tärkeä  sillä koira pitää viedä ulos, vaikka olisi ulkonaliikkumiskielto.... Eilen täällä kerrottiin uutisissa että näiden rajoitusten aikana on adoptoitu paljon normaalia suurempi määrä kissoja ja koiria, sillä  kun suurin osa ihmisistä kotona eivätkä töissä,  niin on aikaa tutustua uuteen lemmikkiin.  Toivottavasti lemmikit pysyvät uusissa kodeissaan myös sitten kun elämä palaa normaaliksi, eikä enään olla kotona koko ajan..
Ehkä muistatte minun kertoneen että huhtikuun 8.  ei välttämättä ole Bambin oikea syntymäpäivä, mutta kun adoptoin Bambin vuonna 2008,  minulle kerrottiin että Bambi on syntynyt  huhtikuun alussa, ja siitä lähtien on Bambin syntymäpäivää vietetty huhtikuun 8. päivänä.
Iästään huolimatta Bambi  voi hyvin,  vaikka tässä iässä väsyttää enemmän, eikä askel enään ole aina yhtä nopea kuin nuorempana. Kuonokin on harmaanvalkea.
Nyt kun on nämä rajoitukset, ei ole samalla tavalla kuvattavaaa kuin ennen.   Kaipaan Tel Avivin eläväistä keskustaa tosi paljon, mutta tällä hetkellähän se keskusta on täysin kuollut.   Onneksi on tämä puisto kodin edessä,  jossa voi ulkoilla  kun on se 100 metrin sääntö.  Valkoiset ruusut kukkivat nyt puistossa, ja ne ovat tosi kauniita.
Katkaisin yhden kukkivan oksan ja laitoin kotona maljakkoon.  Nämä eivät tuoksu millekkään mutta ovat niin nättejä:)  
Kirkkaan punaisena kukkiva korallipuu on myös niin kaunis kukkiessaan.  Täällä alkaa huomenna illalla  Pesah, eli juutalainen pääsiäinen,  joka tänä vuonna on erilainen kuin koskaan. Sitä saa viettää vain  ydinperheen kanssa, eli niiden kanssa jotka asuvat samassa asunnossa.  Koska tässä niin perhekeskeisessä ja sukurakkaassa  maassa pelättiin että ihmiset  eivät tottelisi tuota sääntöä , ja  menisivät sukulaisten tai perheenjäsenten luo viettämään pyhää,   alkaa täällä tänään totaalinen karanteeni, eli minnekkään ei voi mennä, perjantai -aamuun saakka.  Ei saa edes mennä autolla kaupungista toiseen. Tämä on  kyllä ihan järkevä päätös,  koska aika varmaa on että monen täkäläisen on todella vaikeaa  juhlia pääsiäistä vain ydinperheen kanssa.  Sen sijaan telkkarista voi seurata virtuaalista juhlintaa. 
Ja jos te rakkaat lukijat ette voi viettää tulevaa pääsiäistä rakkaittenne kanssa koronan johdosta, voitte viettää sitä heidän kanssaan virtuaalisesti, kiitos Valion.  Valion virtuaaliseen pääsiäispöytään pääsette täältä.
Kasvien lisäksi puistossa voi kuvata kissoja.
Tai räksyttäviä  Maina-lintuja.
Meidän talon ympärillä  asuva Levana, iäkäs kissaneiti, joka joka aamu odottaa että tuon hänelle aamiaista.
Oikein hyvää pääsiäisen aikaa:)

torstai 20. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta:)

Hyvää juhannuksen aikaa:) Täällä ei tietenkään ole mitään juhannusta; huomenna ihan tavallinen kuuma kesäinen perjantai, viikonlopun ensimmäinen päivä. Tällä kertaa ei täällä asuvien suomalaistenkaan kesken järjestetty mitään juhannustapahtumaa.´
Koko viikon olen ihaillut eri paikoissa upeasti kukkivia liekkipuita, eihän noita voi olla huomaamatta.   Tämä puu  torin lähellä oli vielä aika pieni, mutta kaunis silti.
Kodin lähellä oli paljon runsaskukkaisemmat  liekkipuut.  Liekkipuiden hyvä puoli on myös niiden antama hyvä varjosuoja.  Varjohan on täällä kuumaan aikaan niin tärkeää.
Eilen  ihastelin tätä liekkipuuta erään bussipysäkin takana olevassa puistossa.
Eräänä iltapäivänä  kun ulkoilutin Bambia huomasin että kaktuspuiston toisen puolen (ylhäällä olevalla kadulla pääportti, alhaalla toinen)  portti oli auki.  Menin katsomaan mitä kuuluu kaktuksille.
Jotkut kaktukset kukkivat nyt.
Ehkä mielenkiintoisinta on katsella kaktuspuiston reunalla olevan talon parvekkeita. Parvekkeet rakennettiin tähän  pari vuotta sitten, ja ovat kivan kokoiset.  Meidän talossa kiersi kysely,  jolla tarkistettiin halukkuutta parvekkeiden rakentamiseen. Parvekkeiden lisääminen on kallis juttu, eikä meidän talossa ollut tarpeeksi kiinnostusta sellaiseen.
Keskustan ihanassa vanhassa kauppakeskuksessa oli  taas uusi näyttely.   Kauppakeskuksen alakerrasssa  on kauppakeskuksen galleria, jossa vaihtuvia näyttelyitä.  Tähän olisi voinut kyllä laittaa teosten viereen laput josta selviää taiteilija ja teoksen nimi...
Eräänä iltapäivänä pysähdyin näpräämään puhelintani penkille, joka oli lemmikkieläintarvikekaupan ulkopuolella.   Näin kun kaupan myyjä toi  kissoille purkillisen märkäruokaa,   ja kuivaruokaa oli jo laitettu kissoille aikaisemmin. Kannattaa olla katukissa eläinkaupan vieressä:)
Punertava kissa oli kaunis.
Kaupan edessä oli juoma-astia. 
Tämän kuvasin liikkuvan bussin ikkunan kautta  lähellä kotia. Huomasin että kadun keskeltä oli kaadettu  kaikki palmupuut.  Sääli palmupuita, mutta  tässä tehdään alustavia töitä tulevan pikaraitiotien reitille.    Pikaraitiotien pitäisi ohittaa kotini  vuonna 2025, mutta on aika epätodennäköistä että se tapahtuu silloin.  Tai eihän sitä koskaan tiedä...

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Havaintoja lähiseudulla

Vuoden ensimmäinen päivä täällä oli viileä ja harmaa,  ja aamulla lähdin Bambin kanssa pitkälle lenkille. Olen aurinkoherkkä,  ja tällaiset päivät ovat minulle parhaita kävelypäiviä vaikka sataisikin.  Puistotien nuoret puut ovat jo kasvaneet niin että antavat vähän varjoakin. 
Joku aika sitten huomasin että kodin lähellä olevan monikaistaisen kadun keskelle oli ilmestynyt näitä värikkäitä patsaita.  Tällaisia oli aiemmin  kaupungin pääsisänkäynnin varrella, mutta kun sinne ilmestyi pyörätie niin värikkäät patsaat hävisivät.  Nyt niitä on naapurustossani,   ja mielestäni myös sellaisia joita ei aiemmin näkynyt edellisessä paikassa.
Nämä ovat kyllä ihania  väriläiskiä  tuolla:)
Aivan ihanat:)
Tämä asuinkaupunkini Holon on brändätty lasten kaupungiksi,  joten nämä sopivat hyvin teemaan.
Näiden lisäksi oli vielä lisääkin patsaita,  mutta hieman kauempana. Tuohon edessä olevaan taloon on äskettäin lisätty parvekkeet.  Moniin vanhempiin, 60-70-luvulla rakennettuihin rumiin  taloihin lisätään nyt parvekkeet, mutta se on aika kallista. Meidänkin talossa tehtiin kysely parvekkeista, mutta näköjään ei ollut tarpeeksi halukkaita.  Kotikatuni varrella on kahteen taloon lisätty parvekkeet, ja  niissä ne näyttävät hyvältä, mutta  tässä kuvan talossa vähemmän.
Kotinihan on teollisuusalueen vieressä ,   ja siellä näkyy nyt nostokurkia monessa paikassa. Uusia toimistotaloja,  ja yksi kauppakeskuskin on rakenteilla,  sillä metro&pikaraitiotien vihreän linjan pitäisi joku päivä kulkea täällä.  Töitä ei ole vielä aloitettu, joten menee monta vuotta ennenkuin se valmistuu. 
Business-keskus on ollut kodin lähellä jo  joitakin vuosia,  ja  pian varmaankin tuohonkin pläntille nousee joku toimistotalo. Tällaisena päivänä olisin voinut kävellä vaikka kuinka paljon, Meillä on muuten 5 kuivan ja lämpimän talven jälkeen kerrankin kunnon "talvi",  eli kylmenpää ja sateisempaa kuin moneen vuoteen, mikä on ihanaa! Muistaakseni pidin toppatakkia viime talvena päällä vain muutaman kerran; nyt se on ihan pakko olla päällä aamulla ja illalla kun vien Bambia ulos. Tätä kirjoittaessa sataa lunta Jerusalemissa,  ensimmäistä  kertaa vuosiin:)
Tämän kuvan olen ottanut kotikatuni naapurin Evelynin ikkunasta.  Vastapäätä oleva vanha, 4 -kerroksinen hissitön talo muuttuu uudeksi taloksi: Siihen tulee hissit, lisää kerroksia, parvekkeet,  turvahuone,  uusi ulkonäkö , eikä se maksa nykyisille asukkaille mitään. 
Evelyn kävi taas kampaajalla,  ja tässä tulos;D Hän joutuu isoon leikkaukseen kuun vaihteessa, joten pitää toivoa että kaikki menee hyvin.
Tämän vankilan muurin näen aina bussin ikkunasta, ja viime vuonna muuriin ilmestyi seinämaalauksia. Olin eräänä  päivänä lähistöllä,  joten menin katsomaan  seinätaidetta hieman lähempää.
Hauskaa taidetta vankilan muurissa.
Sateisena aamuna torin lähellä., Tästä lyhyestä talvesta pitää nauttia niinkauan kuin se k
estää,  sillä ihan pian se on ohi...
Nyt illalla tuli rakeita muutaman minuutin ajan , ja ihan hetken näytti lumelta. Mutta säätiedotuksen mukaan  jo viikon kuluttua on yli 20 astetta, eli talvi taisi olla tässä sitten.