lauantai 29. maaliskuuta 2014

Viikon kävelyretkien muistoja

Viime viikolla eräänä aamuna,olisko se ollut tiistaina,kävelin ystävän kanssa rantabulevardia pitkin Jaffaan päin.
Ohitimme entisen työpaikkani....
Jaffan kirpputorin alueella on paljon kaikenlaista nähtävää
Erään kaupan edessä oli valkoinen vaunu,jossa oli myynnissä kaikenlaisia onnenkiviä ja onnentuojia
Rakennuksia,joita katselee mielellään,samalla Jaffan kirpputorin läheisellä alueella
Melkein valmis  butiikkihotelli
Viime viikon kulinaarisessa tapahtumassa Tel Avivin vanhalla juna-asemalla katselin myös pienoisjuna-ratoja ja  sen ympärillä olevaa kylää;pääsiäisen aikoihin asemalla on pienoisjunaratojen näyttely.
Eilen aamulla eli perjantaina,suuntasin kohti Gan Meir-puistoa Tel Avivin keskustassa.Olin lukenut,että siellä vietetään puiston 70-vuotispäivää.Puisto on ollut minulle tärkeä ,sillä poikani oli vauvasta esikouluun saakka puiston reunassa olevassa päiväkodissa,ja lähes joka päivä kävelimme puiston halki aamulla ja iltapäivällä. Puistossa tehtiin korjauksia muutama vuosi sitten ,ja mielestäni puisto on nyt vieläkin parempi.
Huomasin,että paikan päällä oli eniten pieniä lapsia vanhempineen.Poniratsastus hoitui tällaisilla poneilla.

Puiston ekologinen lammikko on täynnä vihreää.
Olin tullut ihan ajoissa,mutta luvattu konsertti ei alkanut silloin kun sen piti,ja olin jo menossa pois tuolta kun näin ryhmän oppaineen.Puistossa oli  ilmaisia opastettuja kierroksia,jossa käytiin läpi puiston historiaa.Liityin ryhmään ja kaikenlaista mielenkiintoista tulikin kuultua tältä oppaalta.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Appelsiinkukan tuoksua ja muitakin tuoksuja

Appelsiinikukan tuoksu on hurmaava!
Uusvanhaan Sarona alueelle on istutettu suuri määrä sitruspuita ja ne kukkivat siellä just nyt. Tämä pienikin puu oli aivan täynnä kukkia ja olisin voinut nuuhkia sitä vaikka kuinka kauan.Sarona on niin keskustan tuntumassa,että sinne on helppo poiketa hetkeksi,istua penkillä ja nuuhkia sitruspuitten tuoksua.
Tämäkin puu kukkii niin upeasti Saronan alueella.Callistemon-puun kukat tuovat mieleen pulloharjan...Muutkin puut kukkivat nyt ja olen miettinyt että olenkohan herkistynyt kukinnoille,sillä olen aivastellut,nokka vuotaa ja välillä silmätkin.

Muita tuoksuja tuli vastaaan Jaffan kirpputorin alueella. Olin joskus lukenut pienestä kaupasta ,jossa asiakkaalle valmistetaan ihan oma nimikkotuoksu. Sinne pitää tilata aika,ja sitten istutaan ja käydään läpi erilaisia tuoksuja ja kerrotaan millaisesta tuoksusta pitää,ja lopulta päädytään tuoksuun,joka ei varmaankaan tule muualla vastaan.Zielinski&Rozen-kauppa on vaatimattoman näköinen ja hyllyt täynnä pulloja,tuo mieleen ehkä apteekin,ja siellä tuoksuu hurmavalta.
Kerroin pitäväni sitruksisista tuoksuista ja kaupassa oli myytävänä myös joitakin pieniä,valmiiksi sekoitettuja tuoksupulloja. Appelsiinin ja jasmiinin yhdistelmää laitettiin ranteeseen ja se tuoksui pitkään.....

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vanha/uusi kello Saronassa ja luonto kukkii taas

Vanha uusi kellotaulu Saronassa;talossa jossa templerit aikoinaan kokoontuivat viettämään menojaan,Kellotaululla on mielenkiintoinen historia:vuonna 1871, kolme  vuotta saapumisensa jälkeen pystyttivät saksalaiset templerit kokousrakennuksensa Saronaan. He halusivat asentaa talon ulkoseinään kellon,jonka kaikki  näkevät ja 6 vuotta myöhemmin löytyi Saksasta sopiva kello. 1930 -ja 40-luvulla Sarona oli natsismin keskus Palestiinassa ja tässä talossa heilui natsilippu kellon vieressä.Kostoksi Irgunin miehet asensivat taloon pommin,mutta kello säilyi ehjänä. Myöhemmin talo toimi usean vuoden ajan postikonttorina mutta ajan myötä kellon kunto huononi. Vuonna 2005 talossa tehtiin kunnostustöitä,jonka jälkeen talo siirrettiin uuteen paikkaansa (osa Saronan taloista siirrettiin kun läheistä isoa katua levennettiin) ja kunnostustöiden aikana talon ullakolta löytyivät vanhan kellon mekaaniset osat,jotka kunnostettiin. Kellon oli tarkoitus siirtyä takaisin entiseen paikkaansa mutta sitten päätettiinkin,että vanha kello tulee olemaan esillä Saronan tulevassa vierailukeskuksessa.Seinälle päätettiin laittaa uusi täysin samannäköinen kellotaulu,ja vanhan kellon valmistanut tehdas Saksassa oli onneksi edelleenkin pystyssä.  Uusi kello on siis kopio vanhasta kellosta mutta tämä uusi kello toimii täysin nykyaikaisella tekniikalla .
Viime viikolla kävin taas kävelemässä Saronassa.Siellä on nyt mukava kävellä kun tuolla ei vielä ole kunnolla valmista,lukuunottamatta  muutamaa kahvilaa,ravintolaa ja viinibaaria,eikä ihmismassoja:sillä hetkellä kun Sarona avataan virallisesti tuolla varmaan ei edes mahdu kulkemaan kun kaikki uteliaat tulevat paikkaa katsomaan.
Muutamissa taloissa on kiviseinät ja pidänkin erityisesti niistä.
Tähänkin avataan pian ravintola
Taloihin pitää asentaa invahissit ja sekin viivästyttää valmistumista
Puolitoista viikkoa sitten tulleet sateet saivat vihdoinkin kukat kukkimaan ja kruunukakkaroita näkee siellä sun täällä
Olisin halunnut poimia niistä kimpun,mutta lähes jokaisessa kukassa oli jonkinlainen ötökkä.
Kiiltomalvakin lähti vihdoinkin kasvuun,mutta kun käänsin lehdet,huomasin että niissäkin oli pienen pieniä ötököitä.Näiden olisi pitänyt kasvaa tammi-helmikuussa,mutta kun silloin ei tullut sateita.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Purim-paraati 2014 osa 2

Ja niin jatkui Purim-kulkue.Koska osa paraatin teemasta oli pyhitetty tuleville jalkapallon  maailmankisoille,näkyi tuolla monta ryhmää urheilullisissa asuissa...
Hauskoja hahmoja:)
Hieno hahmo!
Kukkavaunu oli tosi hieno!
Satuhahmoja
Keltaiset tytöt
Välillä teki mieli katsella mitä asuja yleisöllä oli.Nämä taisivat juuri ottaa selfiet....
Leijona!
Kukkavaunussa oli myös kukkaistyttöjä
Intiaaniorkesteri
Papukaija
Pikku tanssijatytöt
Sambatytöt
lisää tanssijoita samban tahtiin
Ja kulkueen ehkä hienoin vaunu,sambavaunu
Tyttö sambavaunussa
Tanssiopettaja iloisena
Purkkahahmoja!
Taitava voimistelijaryhmä  oli taas tuolla.
Sitten paraati loppui ja oli aika kääntyä kotiinpäin
Oli kyllä taas kiva paraati!