lauantai 31. lokakuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 1.11.09

Katselin tässä eräänä iltana elokuvaa "My Sister's Keeper" kun kesken elokuvaa kuulin kappaleen,jonka vuoksi oli pakko pysäyttää elokuva ja etsiä tietoa kappaleen esittäjästä.En ollut varma oliko esittäjä mies vai nainen..Selvisi,että kappaleen esitti laulaja nimeltä Little Jimmy Scott.

Jimmy Scott syntyi vuonna 1925 Clevelandissa, ja sairastaa perinnöllistä Kallmannin syndroomaa,joka jätti hänet normaalia lyhyemmäksi.Sairauden vuoksi hänelle ei kehittynyt äänenmurrosta,mikä selittää hänen erikoisen äänensä.Scott unohdettiin moneksi vuodeksi;hän työskenteli sairaalassa sekä hotellin hissipoikana, kunnes ura lähti uuteen nousuun 90-luvulla.Jotkut ehkä muistavat hänet sarjasta "Twin Peaks"
Elokuvassa esitetty kappale oli nimeltään "Heaven" ,jota en löytänyt netistä;sen sijaan sieltä löytyi allaoleva kappale "When did you leave Heaven".
Lisää klassikkoja löytyy täältä..

torstai 29. lokakuuta 2009

Vihdoinkin ehkä talvi?

Nahalat Tänään aamulla satoikin jo kunnolla ja ensi viikoksi on luvattu viileämpää säätä,jippii!! Olin unohtanut sateenvarjon kotiin ja jouduinkin ostamaan uuden halpasontsan;muuten olisin ollut kuin uitettu koira! Sateesta huolimatta oli lämmintä, yli 25 astetta,mutta näin myös täysiin talvivaatteisiin tälläytyneitä ihmisiä….Ylläolevassa kuvassa näkyy torin viereinen kävelykatu,jossa tiistaisin ja perjantaisin käy hurjasti ihmisiä käsityöläistorin vuoksi. Nyt siellä kulki ihmisiä vain harvakseen,ja kahvilakin oli ihan tyhjillään….

tori sateen aikana Torikin oli tyhjillään,vaikka on torstai, viikonloppua edeltävä päivä,jolloin ihmiset tekevät paljon ruokaostoksia ja tori yleensä on täynnä. Onneksi suurin osa torin alueesta on jotenkuten katettu sateen ja auringon vuoksi.

kaktuspuiston nayttely 1 Kodin viereisessä kaktuspuistossa oli uudenlaista taidetta.Kaupungin taideyhdistys järjestää siellä joka vuosi tähän aikaan vuodesta näyttelyn. Näyttelyn teema tänä vuonna oli “piikit” mutten löytänyt niitä ihan jokaisesta teoksesta.

kaktuspuiston nayttely 2Kaikissa töissä oli kokonaan tai osittain käytetty kierrätysmateriaaleja. Aika hyvin sopivat nuo teokset kaktusten joukkoon….

edit: 30.10 klo 10 aamulla...ihanaa, yöllä satoi ja äsken satoi,oikein kunnolla:-) Menin ulos viideksi minuutiksi sateenvarjo mukana ja silti vaatteet kastuivat kunnolla. On kyllä odotettu tällaista sadetta,mutta kaikissa paikoissa ei ole sateen tuloa mietitty etukäteen:Natanian kaupungissa kadut lainehtivat vedestä ja Herzlian kaupungissa vettä pääsi sairaalan sisään....

Tulva Edelleenkin sataa….tässä oli vielä joitakin tunteja sitten risteys mutta nyt…..näin käy,kun tiedetään että tulee sadetta mutta ei valmistauduta siihen,eli veden ulosmenoaukot tietenkin tukossa…..Kuva lehden nettisivuilta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Koira tuli taloon….vuosi sitten

Bambi blue

Vuosi sitten tuli koira taloon. Olin kauan miettinyt koiran hankintaa;Suomessa lemmikkinä oli kissa,koska koiran hankkiminen silloin oli mahdotonta.Muistin myös äitini ihanan pienen koiran, Bingon.. Mietin todella kauan:hyviä ja huonoja puolia,ja minkälaisen koiran hankin. .Selvää oli ainakin se,että ottaisin koiran koirien löytötalosta.

Pohjoisessa asuessani vuokraisännälläni oli jonkun aikaa pieni koira, sekarotuinen kääpiöpinsseri,ja koska hänen ukrainalainen tuontivaimonsa ei kauheasti pidä koirista, oli pieni Jimmy usein luonani,lopuksi niin,että Jimmy vietti puolet ajastaan vuokraisännän luona ja puolet minun luonani.Ihastuin siihen pieneen olentoon totaalisesti. Kun vuokraisäntä päätti,ettei hän voikaan pitää koiraa(tässä esimerkki,mitä tapahtuu,kun koiran hankintaa ei mietitä loppuun asti).Itse en silloin voinut sitä ottaa, sillä olin muuttamassa tänne keskiseen Israeliin ja kaikki oli vielä aika auki.Jimmy onneksi kuitenkin löysi hyvän kodin:-)

Bambi blue 2

 Bambin löysin lehden internetsivujen kautta: perjaintaisin  koirien löytökodit ja järjestöt julkaisevat tietoja ja kuvia adoptoitavista koirista. Näin Bambin kuvan ,soitin,ja pian Bambi ilmestyikin tänne, puolen vuoden ikäisenä pentuna. Alussa kaikkea piti kokeilla hampailla,mattoa, tuolia, kirjoja,mutta oppi sitten jossain vaiheessa,ettei sellainen käy,ja tänään osaakin käyttäytyä ihan hyvin. Ihanan seurallinen ja energinen koira, haukkuu kuin iso koira vaikka painaa vain 6 kiloa! Vaatii aika paljon huomiota mutta on oppinut myös hyväksymään sen,ettei sitä tule koko ajan. Tästä koirasta on tullut kovin rakas!

Jimmy 1

Tietokoneellani oli yksi ainoa ja ei erityisen selkeä kuva Jimmystä, Se,kuten Bambi, on sekarotuinen kääpiöpinsseri,mutta ei lainkaan  siro, korvat eivät pystyt kuten Bambilla, ja häntä ei ole kippura.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Vesiongelmia

On joitakin asioita, joita kaipaan erityisen paljon Suomesta,ja yksi niistä on vesi,tai oikeastaan sen saatavuuden helppous. Tämä muistui mieleeni parisen päivää sitten,kun asuintaloni lämminvesiputki hajosi,ja talossa ei tällä hetkellä ole lämmintä vettä lainkaan. Pums, tupahti ylimääräinen yli 200 euron lasku, ja eilen pitikin sitten pulittaa osa tuosta rahasta,että saadaan laitettua uusi putki.Vanhassa putkessa on vielä sekin ongelma,että siitä tippuvat vesijämät menevät hissikuiluun,miten näin tapahtuu,on minulle täysi mysteeri....Uuden vesiputken saanti voi kestää päiviäkin, sillä ennenkun kaikki ovat maksaneet oman osansa, ei kai uutta putkea saada...
Kuuman veden saannin estyminen ei minulle ainakaan ole mikään ongelma.Suurimman osan vuodesta täällähän on lämmintä ja silloin kyllä käytän mieluummin kylmää kuin lämmintä vettä suihkussa käydessäni. Viimeksi taisin ottaa kuuman suihkun joskus viime talvena. Tässä talossa kaikki asunnot maksavat saman hinnan lämpimästä vedestä,ja sillä ei ole väliä,onko asunnossa 4 vai 1 henkilö,eli minä siis käytän minimaalisen vähän lämmintä vettä verrattuna johonkin lapsiperheeseen. Mieluiten ottaisinkin oman kuumavesisäiliösysteemin,josta maksaisin käytön mukaan,mutta tässä talossa se ei ole mahdollista.
Veden kanssa on viimeisten vähäsateisten talvien johdosta muutenkin voimassa sääntely. Vettä saa käyttää per henkilö vain 2½ kuutiota kuukaudessa, muuten tulee sakkoa. Niinpä otan lyhyitä suihkuja, yritän muistaa käyttää vihannesten huuhteluvettä kasvien kasteluvetenä,kierrätän osan vedestä ja niin edelleen. Nyt pitää vain toivoa,että tulisi kunnolla vettä tulevana talvena!
Edit: Kaikissa taloissa ei tietenkään ole näin.Kun tämä talo rakennettiin 35 vuotta sitten, tämä systeemi oli ok,nykyään ei tällaista käytetä vaan taloissa asuntokohtaiset mittari,aurinkopaneelit, jne.. Tulin siihen tulokseen,että tässä talossa ei myöskään oltu otettu minkäänlaista vakuutusta, ja tämä sitten oli tulos-kuumaa vettä ei ole vieläkään......

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Retkellä pohjoisessa

Daalia Olin tänään retkellä pohjoisessa,.Retkelle minut oli kutsunut järjestö,jonka parissa teen joskus vapaaehtoistyötä,ja tämä retki oli tarkoitettu kaikille alueeni vapaaehtoisille.

Japanilainen puutarha Kävellessä tapaamispaikalle ohitin tämän pienen japanilaistyylisen puiston. Illalla auringonlaskun aikaan paikka on tosi suosittu erityisesti morsiusparien kuvaamispaikkana.

Ensimmäinen pysädyspaikka oli Israelin sähkölaitoksen pääpaikka, missa näimme ja  saimme tietoa siitä, miten sähköä tuotetaan.

puisto Sieltä jatkoimme Zichron Yaakov nimisen kaupungin vieressä olevaan puistoon,joka on pystytetty paroni Edmond de Rothschildin muistoksi. Paroni Edmond ja hänen vaimonsa Adelaide on myös haudattu puistoon. Puisto on suuri, ja koostuu itse asiassa monesta pienestä, erillisestä puistosta,kuten ruusupuistosta, palmupuistosta, yrttipuistosta ja niin edelleen. Ehdimme nähdä vain osan puistosta.Daaliat kukkivat kauniisti ja ruusut taas näyttivät hieman nuutuneilta.

vaakuna Yhdessä puiston portissa oli Rothschildien vaakuna: Concordia,Industria, Integritas

Yrit 1 Eniten pidin yrttipuistosta, joka on pystytetty alunperin näkövammaisia varten,jotta nämä pystyisivät haistella ja tunnistella näitä yrttejä. Yrttejä olikin suuri määrä,osa tunnettuja ja osa vähemmän tunnettuja. Kokeilin ja maistoin melkein kaikkia…..

yrtit 2 Vasemmassa yläkulmassa oleva kasvi on curry. Kuvien pitäisi suurentua klikkaamalla.

kalat Japanilainen kalalammikkoseinaPuistosta  jatkoimme Haifan kaupunkiin,jossa pääkohteemme oli ongelmanuorten sisäoppilaitos. Laitoksessa on tällä hetkellä 90 12-18 vuotiasta nuorta,joiden joukossa on huostaanotettuja, hyväksikäytettyjä ,huonoista sosioekonomisista oloista tulevia  tai muuten käyttäytymishäiriöisiä lapsia ja nuoria. Siellä tehdään kaikki,jotta  nuoret sieltä päästyään sopeutuisivat normatiiviseen elämään. Pieni osa  nuorista kärsii mielenhäiriöistä ,eivätkä koskaan tule sopeutumaan täysin normaaliin elämään. Nämä nuoret ovat erillisessä rakennuksessa ja heille pyritään järjestämään 18-vuotiaina paikka hostellissa sekä jonkunlainen työpaikka. Laitoksessa on koulu, mutta ne,jotka siihen pystyvät, käyvät normaalia koulua. Jos jollakulla on tietynlainen lahjakkuus, sitä pyritään tukemaan. Paikka ei myöskään ole täysin suljettu;lapset ja nuoret voivat pyytää lupaa 20-minuutin poissaoloon.

Ylläoleva seinä on uudesta tyttöjen asuntolasta.Kävimme katsomassa yhtä tyttöjen asuntoa,tosi siistin näköistä.,Paikka onkin viimeisten vuosien aikana saaanut paljon lahjoituksia,jotka mahdollistivat uusien rakennusten pystyttämisen.

Lopuksi kävimme syömään lounaan eräässä kibutzissa ja palasimme takaisin kotiin.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Viikonlopputervehdykset

Minulle on varmaankin noussut kissakuume,kun tekee mieli koko ajan kuvata kissoja...
Kissa oli monta vuotta kotieläimenä,ja ottaisin mielelläni taas kissan,mutta jo koiran kanssa voi olla välillä ongelma,kun pitää mennä jonnekin,ja jos vielä olisi kissa,niin ongelma olisi vielä suurempi. Tämä pieni suloinen kissanpentu liikkuu kotitaloni sisäänkäynnin ympäristössä. Antaa tulle metrin läheisyydelle, ja juoksee sitten pois.
Oikein hyvää viikonloppua kaikille blogiystäville!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Viinimessuilla

Tulin juuri äsken viinimessuilta. Ei mitkään suuret messut, vaan parikymmentä viinitilaa sekä muutamia muita yrityksiä esittelemässä tuotteitaan. Tapahtuma oli museoalueen puistossa, oliivipuiden alla. Kamera unohtui kotiin,joten kuvat ovat huonolaatuisia kännykkäkuvia.
Sisäänpääsy oli vajaa 12 euroa,sillä sai viinilasin(jonka sai ottaa kotiin),jota sitten pääsi täyttämään eri esittelypisteissä niin paljon kuin kehtasi....Juon tosi harvoin, ja yleensä viiniä,joten aika nopeasti nämä monet maistiaiset menivät päähän....
Tulimme ystävättären kanssa heti tapahtuman alussa, jolloin ihmisiä ei vielä ollut kauhean paljon.Hyvä,ei tarvinnut missään jonottaa.....
Israelissa on eri puolilla maata monen monta viinitarhaa, ja täällä osataan tehdä hyviä viinejä. Suurin osa maistamistani viineistä olivat hyviä,jotkut ihan huippuluokkaa.Pari ulkomaalaistakin viiniä oli mukana,kuten Francis Ford Coppolan viinitarhan viinejä.
Myös pieni suklaafirma oli paikalla. Suklaamestari itse ei ollut paikalla,sillä hän oli Suomessa,äitinsä on suomalainen.
Suklaafirma tekee myös liköörejä,joita sai maistaa.Maistoin suklaa-ja marsipaaninmakuista likööriä ,hyviä olivat.
Paikalla oli myös juustola,joka valmistaa todella hienoja juustoja.Otimme juustolautasen viinin seuraksi...
Paikalla oli myös pari oliiviöljyvalmistajaa:öljyjä tietenkin tuli maistettua,samoin kuin oliiveja. Oliiviöljy on myös erinomaista täälläpäin.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Ilmaston lämpenemisestä ja kissoista

Täällä on ollut viime päivinä harvinaisen kuumaa. Lämpötilat ovat lähennelleet 40 astetta ja kuulemma viimeksi tällaista oli vuonna 1998,jolloin en asunut täällä. En muista myöskään tällaista pidempää äärimmäisen kuumaa jaksoa 80-luvulta,jolloin myös asuin täällä. Liittyykö tämä ilmaston lämpenemiseen vai onko se jonkinlainen äärimmäisen harvoin tapahtuva ilmiö.Huomenna keskiviikkona pitäisi vihdoinkin helpottaa.
Mutta tästä muistuu mieleen,että ensi lauantaina vietetään 350-päivää,jossa eri puolilla maailmaa otetaan kantaa ilmaston kuumenemiseen.Myös Suomessa,tässä linkki tapahtumiin
Täällä Israelissa päätapahtuma on Kuolleella Merellä,jonka pinta on hälyttävästi laskenut viime vuosina.
Ylläolevassa slide-esityksessä selviää,mikä on 350-liike ja miksi tarvitaan tällaisia tapahtumapäiviä. Nuolta näpsäyttämällä päästään seuraavalle sivulle.


Herään normaalisti aika aikaisin ja vien koiran ulos puistoon klo 6 ja 7 välillä. Tänään klo 6.30 otin muutamia kuvia siellä majailevista kissoista. Tässä nämä 2 kissaa istuivat roskasäiliön päällä.Asuintalossani ei ole jätehuonetta,vaikka siellä selvästi olisi sille tila, ja ulkona on tällainen iso säiliö,jonka luukut monet ikävä kyllä joskus jättävät auki,jonka seuraksena sieltä saattaa hypähtää kissa ulos kun sinne heittää roskapussin.....Säiliö kyllä tyhjennetään tarpeeksi usein eli parisen kertaa viikossa, mutta olisi paljon miellyttävämpää,jos tämä olisi suljetussa tilassa.
Tällä penkillä majaili kaunis valkoruskea kissa.
Nämä kissat eivät ole oikeasti kenenkään,mutta näyttävät ihan hyvin syötetyiltä. Jotkut,kuten tämä ylempi, uskaltavat tulla lähemmäksikin. Talossani yksi tyttö syöttää kissoja ja jättää niille ulos kuivaruokaa. Luulen,että nämä vähemmän pelokkaat kissat ovat hyljättyjä,ihmisiin tottuneita kissoja. Kissat tuolla puistossa ovat muuten niin tottuneet siellä ulkoileviin koiriin,että eivät hätkähdä ,vaikka lähellekin tulisi.
Musta kissa penkin alla käänsi päätään juuri kun otin kuvan...
Ehdin napata kuvan myös näistä linnuista;tuo pitkänokkainen on Israelin kansallislintu,nimeltään harjalintu.Siitä on enemmän kirjoittanut ja kuvannut S blogissaan Israel Nature,jossa on upeita luontokuvia.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 18.10.2009

Ihan sellaisena varhaisteininä rakastuin Simon&Garfunkelin musiikkiiin ja olin ihan onnesta kankea,kun Amerikan tuttu lähetti minulle Bridge Over Troubled Water-albumin. Siinähän on loistavia kappaleita,mutta jos minun pitäisi valita niistä paras, niin kai se olisi tämä" the Boxer".Paul Simon kirjoitti sen jo vuonna 1968,eli parisen vuotta ennen "Bridge over Troubled Water"-albumia.Tätä kappaletta voi kuunnella uudestaan ja uudestaan eikä tähän ikinä kyllästy...

Muut sunnuntaiklassikot löydät täältä..

torstai 15. lokakuuta 2009

Makupala Concha Buikan pian ilmestyvästä uudesta albumista

Kirjoitin joku aika sitten fantastisesta espanjalaisesta laulajattaresta Concha Buikasta,jonka edellisen levyn hankin joskus vuosi sitten.Myös Leena Lumi on kirjoittanut Conchan musiikista.
Conchan seuraava albumi ilmestyy lokakuun lopussa,ja siinä häntä säestää tunnettu kuubalainen jazzpianisti Chucho Valdes. Tässä makupala pian ilmestyvästä albumista....Video on kuvattu Havannassa,Kuubassa.
Apropo,jos on kiinnostunut tietämään mitä tapahtuu Kuubassa;tässä kuubalaisen Claudian kirjoittama blogi (englanniksi) Suosittelen....

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kurpitsoja ja vierastyöläisistä

Torilla oli yhdessä kohtaa mahtavan kokoisia kurpitsoja.En tiedä jos tästä kuvasta pystyy näkemään,että jokainen näistä painoi kymmeniä kiloja!

Asiasta toiseen...
Israelissakin on vierastyöläisiä. Myös pakolaisia,Eritreasta ja Darfourista. Vierastyöläiset tulivat vuosia sitten, osa rakennuksille ja töihin poimimaan vihanneksia tai hedelmiä, osa hoitamaan vanhuksia. Monet vanhukset ja invaliidit pystyivät jäämään kotiinsa vanhainkodin sijaan,kun heillä on vierastyöläinen hoitaja. Suurin osa näistä hoitajista on aasialaisia, enimmäkseen filippiiniläisiä. Filippiiniläisiä onkin aika monta,ja Tel Avivin jättimäisessa labyrinttimaisessa päälinja-autoasemalla on jopa paljon heitä varten olevia ruokakauppoja.Filippiiniläiset myös tapaavat siellä sunnuntaisin ,ja järjestävät siellä kaikenlaista toimintaa.
Kun he tulevat töihin, heidän kanssaan tehdään sopimus. Monet kuitenkin haluavat jäädä sopimuksen jälkeenkin,sillä omassa maassa on paljon köyhyyttä ja ongelmia. Ja tästä alkaakin ongelma.... He ovat silloin laittomasti ja ilman lupia maassa. Monet saivat täällä myös lapsia, ja tähän asti se on jonkun verran suojellut ainakin joitakin.Israelissa on tällä hetkellä noin parituhatta vierastyöläislasta,jotka ovat joko täällä syntyneet,tai tulleet tänne ihan pieninä.
He eivät tunne muuta maata; täällä he ovat kasvaneet ja täällä he käyvät koulua ja elävät. Kesällä yhtäkkiä heidät haluttiin karkoittaa täältä. Syntyi kauhea häly,ja päätöstä siirrettiin 3 kuukaudella ja eilen sitten syntyi uusi päätös. Että lapset vanhempineen karkoitetaan takaisin kotimaahansa kouluvuoden loputtua. Päätös ei kuitenkaan vielä ole lopullinen.
Tällainen on kauhean stressaavaa pienille lapsille,joiden turvallisuustunne järkkyy,kun uhka karkoittamisesta häilyy pään päällä.Ajan bussilla melkein joka päivä koulun ohi,jossa suurin osa lapsista on vierastyöläisten ja pakolaisten lapsia (pakolaisten lapset eivät ole karkoituslistassa)
Presidentti on pyytänyt että lapsia ,jotka ovat täällä syntyneet ,ei karkoitettaisiin.Samoin pari muuta ministeriä,mutta sisäministeri ei missään nimessä halua myöntää heille pysyvää statusta.
Täällä on paljon organisaatioita,jotka tekevät kaikkensa ,jotta päätös kumottaisiin. Eilen kun päätöstä mietittiin,nämä ylläolevat,filippiiniläisperäiset lapset, odottivat Knessetin eli parlamentin ulkopuolella.
Lapsia ei pitäisi rangaista siitä,että heidän vanhempansa ovat jääneet /tulleet laittomasti maahan. Heidän määränsäkään ei ole niin suuri,että he olisivat joku uhka.Toivon ,että he saavat jäädä,sillä näille lapsille Filippiinit on tuntematon paikka.
Mitä mieltä olette tällaisesta? Toisaalta,eihän kukaan noin vaan voi tulla laittomasti johonkin maahan,ilman että on tarvittavia papereita,mutta toisaalta, näiden lasten on annettu olla täällä tähänkin asti ja täällä on heidän kotiympäristönsä. Tänään Tel Avivin keskustassa on taas mielenosoitus karkoittamista vastaan.Tästä voi asiasta lukea hieman enemmän (englanniksi)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Havaintoja ja eroavaisuuksia

Azrieli Aamulla ohitin nämä tornitalot mennessäni vatsakuvaukseen.Kompleksissa on iso kauppakeskus ja alla oleva pieni lainemainen rakennus on juna-asema

Elegia postitti eilen havainnoistaan ja eroavaisuuksista, mitä hän oli löytänyt Lontoossa. Samalla hän haastoi muut ulkosuomalaiset tekemään samaa, ja tähän mennessä siitä ovatkin kertoneet Itkupilli Los Angelesista ja Heljä Dublinista.Onkin tosi mielenkiintoista kuulla,mitä kaikkia eroavaisuuksia löytyykin eri maista. Voisin tehdä tämän postauksen myös Venezuelasta,mutta teen tämän nyt täältä Israelista,kun kerran täällä asun.

1. Terveydenhuolto:Terveydenhuolto on ehdottmasti parempi täällä. Pakollinen  terveysvakuutus, ja vapaasti voi valita haluamansa terveyskassan. Siitä maksetaan kuukausittain tulojen mukaisesti,ja jos lisää hieman,niin saa vielä paremman vakuutuksen. Itse olen riskiryhmässä lähisuvussa esiintyneiden lukuisten syöpätapausten vuoksi,ja ja pääsen helposti tutkimuksiin. Minulla on kirja ,jossa listat kassassa työsketelevistä yksityislääkäreistä,joista voin valita.En siis tarvitse mitään lähetettä heille. Kassalla on myös omia klinikoita ja apteekkejakin.Tänään kävin vatsakuvauksissa(kaikki ok) ja klinikka oli tosi siisti. Mutta asuessani periferiassa vielä vähän yli vuosi sitten jouduin matkustamaan aika kauaskin päästäkseni erikoistutkimuksiin.

Butiikkihotelli

Pieni butiikkihotelli Tel Avivin vanhimmassa kaupunginosassa.

2. Täällä vietetään lauantaisin sapattia ja silloin periaatteessa kaikki on kiinni, eikä ole julkista liikennettä Ihan kaikkialla ei näin ole;Tel Avivissa on kauppoja auki,samoin ravintolat ja kahvilat, ja minbussit kulkevat.Täällä ,missä nyt asun,kaikki on kiinni sapattina.

3.Posti:Kerrostalojen sisäänkäynnin yhteydessä on yleensä jokaiselle asunnolle oma postilokeronsa. Paketit haetaan yleensä postista. Asuessani pohjoisessa viime vuonna asuinkaupungissani ei tuotu postia postilokeroihin vaan oli talojen välissä postilokerokaappeja,jonne piti mennä postinsa hakemaan.

Ikkunat Mailoilla on kivasti koristeltu ikkunat…

4. Julkinen liikenne:Vertauskohteenani on Helsinki,sillä muuta Suomea en tunne niin hyvin. Helsingin julkiseen liikenteeseen verrattuna täällä on kauheasti parantamisen varaa julkisen liikenteen suhteen. Periferiassa asuessani oli pari bussia,ja hankalaa ilman autoa.Täällä metropolialueella on bussiliikennettä,ja junaliikennettä. Täällä on kaksi suurta kaupungeissa ja niiden välillä liikennöivää bussifirmaa,jotka molemmat tietääkseni ovat ko-operatiiveja. Tel Avivissa suurin osa busseista on sinisiä ,kun taas tässä Tel Avivin liepeillä olevassa asuinkaupungissani suurin osa on vihreitä. Parisen kuukautta sitten sininen bussifirma julkisti oman ladattavan korttinsa. Mutta se ei käykään vihreisiin busseihin! Ihan älytöntä,jos joudun käyttämään kahden eri firman bussia,niin tarvitsen molempiin erillistä korttia,.Ehdotan ,että menevät opintomatkalla Helsinkiin tai vaikka Lontooseen,josta Elegia kirjoitti.

5.Jätteet:  Monissa taloissa on jonkinlainen jätehuone,mutta ne eivät ole lukittavia kuten olen tottunut Helsingissä ,niin että usein kun avaa luukun,sieltä voikin hypähtää kissa! Täällä talossani ei sellaista huonetta ole,vaan iso jätesäiliö on kahden talon välissä,.Täällä on sitten yleensä myös muovipulloille useita keräyspisteitä,samoin kuin sanomalehtipaperille.Ilokseni huomasin joku aika sitten,että Tel Avivissa pullonpalautuspisteisiin oli myös kiinnitetty paristojen palaustuslaatikko.

6. Täällä on esimerkiksi Helsinkiin verrattuna tosi paljon pieniä yrityksiä ,etenkin elintarvikealalla,joka tarkoittaa sitä,että ei tarvitse kaupungin kaduilla kauan kierrellä nälkäisenä.Kahviloita on etenkin Tel Avivisssa todella monta,ja ne näyttävät melkein aina olevan suhteellisen täynnä.Täällä jätetään ravintoloissa ja kahviloissa aina vähintään 10% tippi.

7.Asunnot: Kerrostaloasunnoissa pitää itse ostaa omat jääkaappinsa ja pesukoneensa. Kaapitkin pitää itse hankkia ja ei ole mitään valmiita verhotankoja tai kattopistokkeita,joihin helposti työntää lampun. Uudet asunnot myytiin ennen ihan vain seinien kanssa, mutta nykyään standardit ovat muuuttuneen sen verran,että on jonkinlaiset keittiökaapit ja kylpyhuone/vessa.Täällä yhtiövastikkeen tilalla on lasku kaupungilta (kaupungín verot ja vesi),Erikseen maksetaan jollekin vastuullliselle henkilölle kuukausittain siivouksesta ja sen sellaisesta.

8.Ihmiset: Täälläl kun on monesta eri maailmankolkasta ihmisiä,niin ihmismassa voi näyttää aika mielenkiintoiselta.Jokaisella alunperin oma kulttuurinsa,joka ilmenee esim, ruokapuolella..Ihmiset ovat ne,jotka tekevät tämän maan mielenkiintoiseksi.

Nyt iski amnesia enkä muista enempää, varmaan olisi vielä paljonkin eroavaisuuksia,mutta nyt vaan ei tule mieleen….

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Haaste+tunnustus

kreativbloggertunnus esc ja susanne Sain Susannelta Kuiskaus Tuulesta-blogista tällaisen mukavan tunnustuksen;paljon kiitos siitä Susanne:-)

Tunnustukseen kuului haaste,jossa piti kertoa 7 asiaa itsestään.Sain tämän saman haasteen myös ruokablogiini,joten nämä 7 asiaa voi käydä lukemassa sieltä

Tämä haaste on viime aikoina kiertänyt aika useassa blogissa,joten en nyt jaa tätä eteenpäin,vaan jaan tämän voi jokainen poimia tästä itselleen. Kaikki blogit blogilistallani ovat sen arvoisia.

Olen aikaisemmin saanut myös pari muutakin tunnustusta,joista olen unohtanut kiittää (tuhma minä..) mutta parempi joskus kuin ei koskaan.

circle_of_friends Rita

Tämä on tullut Ritalta,kiitos paljon:-)

Ruusutunnustus[2] Juanita

Ja tämä on tullut Juanitalta,anteeksi myöhästyminen….ja isot kiitokset:-)

perjantai 9. lokakuuta 2009

Joogaa ja muuta talo terveelliseksi Woody Harrelsonin avulla

Näyttelijä Woody Harrelsonin ja hänen vaimonsa Lauran sivustolla on kiva joogaasentokuva,jonka voi sieltä ladata isompanakin. Siinä piirretty Woody-hahmo esittelee erilaisia jooga-asentoja. Tämän kuvan pitäisi suurentua klikkaamalla.
Sieltä löytyy myös hauska pieni peli,jossa talo muutetaan ekologiseksi.Woody-hahmo johdattelee ensin talon keittiöön,jossa pitää klikata ja korvata eri juttuja ekologisilla vaihtoehdoilla.Samalla tulee hurjasti hyvää tietoa (englanniksi).Kun kaikki asiat on vaihdettu ympäristöystävällisiksi, pääsee eteenpäin,eli seuraavaan huoneeseen. Kiva opettavainen juttu:-)

tiistai 6. lokakuuta 2009

Druusileipää ja kangaskierros

Druusileipa Poikkesin tänään taas torilla,ja sen vieressä oleville kaduilla.Tiistaisin ja perjantaisin siellä on aina käsityöläistori, ja druusinaiset tekevät siellä täytettyä druusileipää. Druusit ovat Israelissa, Libanonissa ,Syyriassa ja Jordaniassa elävä arabiankielinen uskonryhmä,joista voi lukea suomeksi enemmän täällä. Jo vuosien ajan he ovat tiistaisin ja perjantaisin pystyttäneet telttansa samaan paikkaan tekemään tätä leipäänsä. Sain valokuvata sillä ehdolla,että ostin yhden leivän…..Tässä ylemmässä kuvassa leipä on jo valmis, ja siihen levitetään labane jugurttijuustoa, zaatar-maustetta, yrtti-sipuliseosta ja oliiviöljyä,jonka jälkeen se käännetään rullalle.

Druusileipa 2 Tässä nainen “kaulii” taikinaa käsillään.Vuosien kokemuksen ansiosta hänen liikkeensä ovat salamannopeat, ja leipä on kädenkäänteessä valmis paistettavaksi.

taboun

Taboun 2

DLeipä paistetaan tällaisessa taboun-jutussa,joka näyttää ylösalaisin käännetyltä paistinpannulta.

Leipä valmistuu siinä hetkessä valmiiksi ohueksi “lätyksi” Täytettynä ja lämpimänä se on herkullista!

talo vastapaata Istuin paikan vieressä kaikessa rauhassa syömässä druusileipääni,kun katseeni kiinnittyi vastapäiseen taloon. On remontin puutteessa,mutta ah,niin täynnä potentiaalia. Ikkunoita puuttuu ja on muutenkin rähjistynyt.Kai se jossain vaiheessa renovoidaan,on varmaan tämäkin suojeltava rakennus,toivottavasti.

kangaskauppa 1 varikas Katu,jossa käsityöläismarkkinat, on täynnä kangaskauppoja.Alueen kadut ovat sillä tavalla kivoja,että yhdestä löytyy kaikki kangaskaupat, toisesta huonekaluja,kolmannesta keittiövälineitä ja niin edelleen.

moi ja kangaskauppa Aurinko ei ollut oikein oikeassa paikassa ottaessani tätä kuvaa ja näin pääsin minäkin kuvaan….;-)Tuossa takana siis…en oikeasti ole ihan noin leveä…..

kangaskauppa 3 Kangaskaupat näyttävät houkuttelevilta,sääli etten osaa ommella……

kangas Luulen,että nämä eivät ole valmiiksi laitettuja juhlaleninkejä,vaan kankaat on aseteltu niin ,että näyttävät valmiilta leningeiltä.Tässä välkkyviä malleja, ei oikein mun tyyliäni.

korpiklaanimainos Jossain vaiheessa kävellessäni tuli vastaan rakennus,jossa pistivät silmään nuo valkoiset mainokset.Niissä mainostettiin suomalaisen Korpiklaanin 16.10 olevaa esiintymistä jossain klubilla.Korpiklaani oli ennestään tuntematon,joten piti katsella netistä,eli folk metal-yhtye,joten nyt selvisi sekin….