Viimeinen pysäkki

Viime viikolla esittelin Nancylle  Tel Avivin jättimäisen pääbussiaseman.  Tämä kuva on otettu 7. kerroksen bussiaseman sisätiloissa,  jonka kaikki seinät on peitetty katutaiteella.

Nancy on etsinyt joka paikasta  maniokkisipsejä,  ja sanoin hänelle että jos niitä jostain löytyy niin valtavan bussiasemarakennuksen  4.  kerroksen aasialaisesta marketista. Samasta kerroksesta  löytyy suurin osa rakennuksen kaupoista.  En ole koskaan törmännyt maniokkisipseihin.  Mutta maniokkisipsien sijaan tuolta löytyi paljon muuta mielenkiintoista.  Kerroin Nancylle, että jättirakennus on saanut lopettamispäätöksen, joka tulee voimaan vuonna 2023. Sen pitäisi antaa tarpeeksi aikaa rakennuksen 400 yritykselle.  Kauppojen lisäksi tuolla on ruokapaikkoja,    lastentarha,  jiddishinkielen museo,  tanssistudio ym. 

Juuri kun tulimme  aasialaiseen kauppaan,  näimme pöydällä valtavan  jakkihedelmän.   Jäimme katsomaan kun sitä leikattiin,  ja suuren ruman hedelmän sisäosa olikin tosi kaunis. Tuosta syödään nuo keltaiset osat ja niitä ympäröivä osa, mutta keskiosaa ei syödä.

Ostosten jälkeen  menimme ylös 7.  kerrokseen , mistä vielä lähtee busseja.  Kaikki seinät sisätiloissa on peitetty katutaiteella.  Tuolla oli kovin hiljaista,  entisajan kova hälinä ja sadat bussia odottavat ihmiset olivat poissa.  Ja tänään sitten luin  että tuomioistuin päätti tänään että koko rakennus suljetaankin joulukuun 5. päivänä.   Tämä koska  palolaitos ei suostu turvaamaan  rakennusta , koska  rakennuksen omistaja,   iso rakennusyritys, on vuosikausia  laiminlyönyt valtavaa bussiasemaa, joka valmistuessaan oli maailman suurin pääbussiasema.   Ihan kamalaa  kun ajattelee  kaikkia yrityksiä, pääasiassa kauppoja ja pikku ravintoloita,  jotka tiesivät että heillä on aikaa  vielä yli vuosi , mutta nyt sitten vain vähän yli kuukausi.  Suurin osa kaupoista on pieniä kauppoja,  joissa ei käy erityisen paljon asiakkaita,  ja niiden omistajat menettävät kaiken toimeentulonsa,  sillä jos paikka todellakin suljetaan jo ihan pian,   rakennusyritys ei takuulla  korvaa kunnolla heidän omistamiaan kauppoja.  Rakennusfirma haluaa sen sijaan rakennutta tuonne uusia kalliita asuintaloja,  eikä ole  laittanut tikkuakaan ristiin kohentaakseen aseman  tilaa.

Nämä seinillä olevat taideteoksetkin sitten häviävät pian.

Pidän paljon tämän  teoksen tekijän, Michal Rubinin, töistä.  joita löytyy useasta seinästä Tel Avivissa.

Myös täältä yhä lähtevät bussit joutuvat etsimään itselleen uuden pääteaseman. 

Bussiasemarakennuksen jälkeen kävimme  vielä muutamassa  aasialaisessa kaupassa etsimässä maniokkisipsejä, joita ei löytynyt,  ja sitten  lähdimme etsimään lounaspaikkaa.  Bussiasemaa vastapäätä olevalla kävelykadulla on monta  pientä etnistä ruokapaikkaa,   ja tarkoitus oli mennä syömään  pikkuriikkiseen , takuulla autenttiseen kiinalaiseen paikkaan,   mutta siellä  olikin vesivahinko, joten piti etsiä toinen paikka.  Menimme sisään pikkuruiseen eritrealaiseen ravintolaan.

Sisällä oli nuori pariskunta,  jotka kehuivat paikan ruokia .

Ruokalista oli vain eritrean kielellä, mutta paikan ystävällinen omistaja/kokki tuli kertomaan meille  mitä listalta löytyy.  Pariskunnan tyttö kehui niin omaa annostaan , että  päätin ottaa samaa eli  kicha fit fit-annoksen,  joka on jonkinlainen pastan vastike,  joka löytyy sekä eritrealaisesta että etiopialaisesta keittöstä. Olen muutenkin huomannut ettei noiden kahden keittiön välillä ole mitään suuria eroja. Annokseni oli herkullinen mutta niin täyttävä ja suuri, etten jaksanut syödä siitä kuin puolet, ja sanoinkin Asgolle, omistajalle, että annos on aivan liian suuri.

Nancy otti  injera-lettuleivän  naudanlihalla ja vihanneksilla. Tätäkin löytyy sekä etiopialaisesta että eritrealaisesta keittiöstä.

Juttelimme paikan omistajan , Asgon(muistaakseni nimi oli noin...)  kanssa,   joka kertoi että hän toivoo pääsevänsä Kanadaan,  lähinnä 3 lapsensa vuoksi,  jolle hän ei näe tulevaisuutta täällä. Täällähän ei ole annettu pakolaistatusta kuin pienelle määrälle eritrealaisia; sen sijaan heillä on ollut suojeltu ryhmästatus, mutta  käytännössä   elämä ilman   tarkkaa statusta  on äärettömän vaikeaa,  ja monet tänne tulleet eritrealaiset ovat saaneet  turvapaikan Kanadassa.  Toivottavasti myös Asgo perheineen pääsee sinne joku päivä , vaikka kylmä sää hieman pelottaakin häntä. Eritreaan ei voi palata niin kauan kuin siellä on totalitaarinen diktatuuri. Myös Asgo pakeni sieltä aikoinaan, ja tapasi eritrealaisen vaimonsa täällä Israelissa.

Jotta eritrealainen  pääsee lähtemään täältä Kanadaan, hän tarvitsee kanadalaisen tukijan. Kanadassa on "Sponsor a refugee-ohjelma" , jossa  yksityinen ryhmä  tai järjestö,   sponsoroi pakolaisen tarpeet yhden vuoden aikana,   Tämän ohjelman ansiosta pakolaiset eivät rasita valtion kassaa,  ja ohjelman avulla Kanadaan on vuosien aikana tullut jo muutama sata tuhatta pakolaista , eri puolilta maailmaa.

Jo viilenee

Kaktuspuiston opuntiat , joiden hedelmissä  lähes näkymättömät pienet piikit

Ihanaa, täällä on vihdoinkin viilennyt sen verran, että olen jo 5 yötä nukkunut ilman tuuletinta:)   Päiväsaikaan  on edelleenkin tosi helteistä, mutta kun kosteus ei ole yhtä paha kuin kesällä, sen kestää hyvin. Tänään aamulla tuli jopa muutama pisara, mutta oikeaa sadetta  saa vielä odotella. Mutta  alkaa jo tuntua hieman syksyiseltä, vaikka muuten käytän edelleenkin tuulettimia sisällä.  Aikaiset aamut ja myöhäiset illat sen sijaan ovat nyt tosi miellyttävät. Edit: (eilen illalla) nyt ukkostaa kunnolla ja ensimmäinen sade puolen vuoden tauon jälkeen☔

Viime viikolla kompastuin puiston portaissa,   ylös mennessä.  Satutin kyynärpääni, en muuta, mutta  myöhemmin polvessa alkoi tuntua ihan järkyttävä kipu. Kipu oli niin paha , etten voinut keskittyä lähes mihinkään, ja laitoin päälle jäätä,  Mobilatia   ja muuta,  sekä otin särkylääkkeen.  Pelästyin , sillä kipu oli tosi paha, mutta seuraavana aamuna kipu oli poissa,  ja polvessa ei erityisesti tuntunut kävellessä.  Varmuuden vuoksi tilasin ajan ortopedilleni,  jolle pääsen nyt tulevana perjantaina. 

Koska polveen ei enää sattunut,  ja sääkin on  ollut    suotuisampi,  tein taas pitkiä aamulenkkejä viime viikolla.   Tuo edessä oleva talo on  kaunis, kuvassa se ei oikein näy hyvin.  Kuvasin muutamia rakennuksia kävelyreitin varrella.

Sama talo toisesesta suunnasta katsottuna.

Punainen kissapatsas taidegallerian ulkopuolella.

Tämän talon seinille oli joku töhrinyt.  En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitää töhriä seiniä tuolla tavoin.

Pinkki talo on hotelli ja vastapäinen vaalea talo juuri restauroitu rakennus.

Edellisen kuvan kohdasta kävelin bussipysäkille,  ja pysäkin takana on  ruokamarketti,  jonka edessä olevassa koiraparkissa oli 2 koiraa.

Jäin pois bussista lähellä Tel Avivin kaupungintalon edessä olevaa  ekologista lammikkoa,  jolle menin jättämään hyvästit.  Tämä  nimittäin häviää ihan kohta, varmaan jo ensi viikolla,  sillä  kevytraitiotien   vihreän linjan työt  alkavat nyt tuolla kohdalla,  ja osa suuresta aukiosta  suljetaan projektin ajaksi, jonka pitäisi kestää 3   vuotta. Tässä kohtaa  kevytraitiotie on maan alla, eli metro,   ja aseman pitäisi tulla tuolle alueelle.

Kurjaa että tämä niin suosittu ekologinen lampi häviää tästä, mutta  parempi julkinen liikenne on ihan välttämättömyys Tel Avivissa,  joten joitakin paikkoja pitää uhrata sen vuoksi.

Kaupunki oli hyvissä ajoin rakentanut toisen ekologisen lammen aukion toiselle puolelle, mutta tämä on pieni, ja vastapäätä on parkkihalli, joten ei läheskään yhtä hyvä kuin se mikä häviää  kohta.

Ekologiselta lammelta kävelin  kohti bussiasemaa,  josta otan bussin kotiin,  ja aseman takana on  Gelateria Siciliana,  jonka erään ikkunan takana tehdään paikan leivonnaiset.  Bussin odottaminen sujuu tällä asemalla aina kivasti kun seuraa kondiittorien työtä.

Viime viikon tiistaina sain flunssarokotteen. Ennen koronaa ei tarvinnut ajanvarausta flunssarokotetta varten, mutta nyt tarvitsee, Rokotusklinikka oli sama missä olen saanut  koronarokotteeni,  ja oli tosi tyhjää  tuolla,  joten ei tarvinnut edes odotella.

Eilen  iltapäivällä Evelyn soitti minulle, ja pyysi tulemaan heti kotikadun eräälle pihalle. Siellä oli pikkuruinen kissanpentu,  jolle  Evelyn halusi antaa kissojen äidinmaitokorviketta, mutta hän ei saanut pentua kiinni. Pentu oli pusikossa,   ja pienestä koostaan huolimatta sähisi kunnolla, mutta lopulta sain sen pyydystettyä tuon pyyhkeen avulla.   Pentu ressukka taisi raapia itseään   samalla kun otin sen kiinni, ja  hetken luulimme että sille tapahtui jotain.   Sain annettua hieman kissojen äidinmaitokorviketta  pienen tuttipullon avulla,  mutta kun laskimme pennun alas,  se taas sähisi oikein kunnolla ja oli hyökkäysvalmiina. Missäköhän oli emo,  sillä pentu oli vielä tosi pieni, eikä pärjää itse ilman että siitä huolehditaan.

Paluu arkeen

Yöt vielä sen verran  lämpimiä etteivät pomeranssit vielä muuttuneet  oranssin värisiksi

Paluu arkeen tuntui helpottavalta  pitkän pyhäjakson jälkeen,  sillä kaikki viralliset asiat toimivat silloin puoliteholla.  Muutenkin tuntui hassulta kun  pyhäpäiviä oli kerran ennen    viikonloppua ja sitten lähes heti sen jälkeen,  joten tuntui melkein kuin olisi  3 viikonloppua peräkkäin.  Julkinen liikennehän ei toimi täällä sapattina  tai  pyhinä,   mikä on aika rasittavaa.   Joissain kaupungeissa toimivat  minibussit   myös sapattina,  tai pyhinä,  mutta ei tässä omassa asuinkaupungissani Holonissa. Viime vuonna osa pyhistä osui viikonlopuksi,  ja oli lockdown,  joten kaikki tuntui erilaiselta.     Maitokin pääsi loppumaan monesta paikkaa, ei sen  vuoksi etteivät  lehmät olisi lypsäneet  normaalisti ,  vaan sen vuoksi että meijereissä oli vähemmän työpäiviä.

Viime viikolla  kävimme Nancyn kanssa syömässä tässä  hummus-paikassa,  joka oli ennen torilla mutta muutti vuoden alussa tähän uuteen valoisaan paikkaan.   Siellä ollessamme kahden pöydän asiakkailla oli isot koirat mukanaan,  eikä niitä heitetty ulos. Koirat myös käyttäytyivät tosi hyvin, eivätkä aiheuttaneet häiriöitä.

Nancyn väliaikaisen  asunnon (entisen poikaystävän edesmenneen äidin asunto) pihalla on sitruunapuu,  ja vaikka niiden kuori edelleen vihreä, niin ovat  jo tarpeeksi kypsiä,  Poimin muutamia mukaani. Kävin taas auttamassa käytännön asioissa,  esim.  pankkitilin avaamisessa, mikä  ei ollutkaan niin helppo juttu, koska Nancy tarvitsi palvelut englanniksi. Kesti monta päivää ennenkuin  pankkitili aktivoitui, koska pyhäkautena kaikki toimii puoliteholla.

Viime toukokuussa  surin sitä kun olohuoneen ikkunapaneelien edessä olevat  jakarandat kynittiin kunnolla ja näyttivät tältä.

Nyt ikkunan edessä avautuu tällainen näkymä, eli alle 5 kuukaudessa noihin tynkiin kasvoi  kauniin tuuheita oksia.  Tuo jakaranda ei ehkä ole ihan yhtä korkea kuin ennen sitä kynimistä, mutta on nyt tuuheampi kuin aikaisemmin,  joten ensi kerralla  en sure kun tiedän että ne kasvavat näin nopeasti. Lämmin sää tekee ihmeitä.  Täällä on edelleenkin ja sääennustuksen mukaan  vielä pitkään yli 30 asteen päivälämpötiloja,  mutta tuntuu jo miellyttävämmältä kuin elokuussa.

Aamulla aikaisin kun vien Bambin ulos, 5 kissaa odottaa siellä aamiaistaan. Tässä Socks, joka tuimasta ilmeestään huolimatta tosi sympaattinen kissa.

Urpo on jo aika iäkäs.   Sillä on korvat tuollaiset , joten ehkä on hieman skottilaista tuon kissan taustassa. Muutenkin Urpo on rakenteeltaan tanakampi kuin muut kissat.

Nipsu

Nam,  olipa taas hyvä aamiainen, en edes jaksa syödä kaikkea