lauantai 20. heinäkuuta 2024

Silmän iloa

Keltainen liekkipuu

Edelisellä.viikolla tapasin pitkästä aikaa anerikkalaisen ystäväni Nancyn. Sattui olemaan siihenastisen  kuumin päivä (35 astetta) ja tapasimme iltapäivän alkupuolella eli päivän kuuminpaan aikaan, mutta koska se oli ainoa molemmille sopiva ajankohta, päätimme tavata, säästä huolimatta.
Juna joka ei kulje minnekään 
Tapasimme maustetorin lähellä olevan pikaratikkapysäkin lähellä. Sieltä kävelimme puistokujan kautta vanhalle juna-asemalle, jossa Nancy ei ollut ennen käynyt.

Vanha juna-asema on alue, jossa kauppoja,  gallerioita, muutama ravintola ja kahvila. Ennen se oli paikka jossa oli usein kaikenlaisia tapahtumia , sekä maatilatori viikonloppuisin, mutta nykyään siellä on aika hiljaista, vaikka pikaratikkapysäkki ihan vieressä.
Kiersimme aluetta,  ja huomasimme erään taidekaupan edessä nämä hahmot. Sisällä näytti olevan kaikenlaista kaunista.
Kaupassa oli upean värisiä tauluja, jotka näyttivät huovitetuilta.  Oli pakko kysyä niistä vähän enemmän.
Selvisi että taulut on tehty kierrätetyistä muovipulloista tehdystä kuidusta, jota oli tässä kuvassa.. Taiteilijat kiinnittävät kuidut kanvaspohjaan neuloilla, ja oli vaikeaa ymmärtää miten se tapahtuu, kunnes näin tämän videon(englanniksi)
Taulut  olivat niin värikkäitä❤️
Taidekaupan ja sen jälkeisen kävelyn jälkeen oli pakko levähtää ja juoda lisää vettä,  ja vain illalla avoinna olevan ravintolan alueella oleva  valtava puu tarjosi varjoisen levähdyspaikan
Vastapäätä on vielä lisää isoja puita ,jotka tarjoavat varjoisen paikan.Kuvassa Nancy.
Ennen kotiin lähtöä kävimme kahvilla alueen kahvilassa. Kuumasta säästä huolimatta askelia tuli tuona päivänä reilusti, eli hieman yli 16 000 askelta.
Kotiin palattuani kävin antamassa hieman ruokaa kissanpennuille. Kuvassa 2 mustan kissanpentunelikon edustajaa ,sekä trikolori tyttöpentu, joka on mustia kissanpentuja nuorempi. Trikolori kissanpentu oli jollain tavalla päätynyt eräänä päivänä  kotirakennuksen toiseen kerrokseen,  ja talon WhatsApp-ryhmässä talon kissanvihaajat/pelkääjät kauhistelivat  kissan läsnäoloa rakennuksessa.  Kävin hakemassa kissanpennun, ja vein sen puistoon.

torstai 4. heinäkuuta 2024

Kuuma kausi

Kaunis bougainvillea  tuli vastaan kadulla
Hei taas❤️Kuuma kausi ja välillä tuntuu että läkähdyn, ja edessä vielä ainakin 3 tosi kuumaa kuukautta. Kesäkuu oli täällä  muuten kuumin ikinä,  ja toukokuukin oli normaalia kuumempi.
Viime viikon alkupuolella kävin torilla,ja poikkesin viereiselle kävelykadulle, jossa 2 kertaa  viikossa artesaanitori. Siellä olikin pitkästä aikaa monta kojua, mikä yllätti, sillä viimeksi keväällä tuolla oli vain muutama koju myymässä tuotteitaan.
Olin ihan yllättynyt siitä että tuolla näytti normaalilta, mutta samalla mietin että mitenköhän saavat tuotteitaan myydyksi kun ei ole turisteja ym.
Täällä keskisessä Israelissa elämä siis aika normaalia, toisin kuin pohjoisessa, jonne Hizbullah lähettää Iranin lahjoittamia ohjuksia päivittäin. Sen vuoksi suurin osa asukkaista sieltä edelleenkin evakossa,joukossa mm.suomalainen Liisa. ja ohjukset aiheuttaneet paljon tuhoja rakennuksiin ym. Pelätään sotaa pohjoisessa  Iranin kätyrin Hizbullahin kanssa, mutta toivottavasti sellaista ei tule🙏 Etelässä  Hamas edelleenkin aina välillä lähettää  raketteja.
Mutta artesaanitorilla oli mukavaa nähdä paljon kojuja pitkästä aikaa.

Ihmisiä vaan oli harvakseen tuolla.
Puolitoista viikkoa sitten asuinrakennuksessani koettiin pelottavia hetkiä kun kyykäärme onnistui luikertamaan sisälle rakennuksen sisääntulokerrokseen.Ulko-oven ja lattian välillä oli rako, josta käärme oli onnistunut luikertamaan sisälle. Mutta mistä ihmeestä  tuo kyykäärme ilmestyi kaupunkimaiseen ympäristöön.  Nopeasti kutsuttiin käärmeiden pyydystäjä paikalle, joka onnistui nappaamaan käärmeen, ja pyydystäjä   kävi vielä tarkistamassa talon lähistöllä ,mutta muita käärmeitä ei löytynyt   .Seuraavana päivänä ulko-ovi korjattiin .
Minulla on uusi ihastuksen kohde, eli nämä 4 mustaa kissanpentua kodin viereisessä puistossa .
Välillä vain osa pennuista esillä.Tässä 3 pentua sekä emo vasemmalla. Pennut ovat täysin kesyjä,ja juoksevat luokseni kun näkevät minut. Tietysti koska syötän näitä.Nyt pennut jo sen verran isoja että ovat alkaneet tehdä tutkimusmatkoja lähistöön .

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Toipilaana


Auringonkukkia,aidan takaa kuvattuna,kaupungin maatilalla
Hei pitkästä aikaa. Olin muutaman viikon tosi kipeä, mutta nyt on olo jo ok, vaikka tuntuu etteivät voimat täysin vielä palanneet, mikä voi myös johtua tämän viikon kuumasta lämpöaallosta.
Toukokuun alkupuoliskolla oli kevään viimeinen suomalainen kirjastoilta. Kuvassa kirjaston emäntä Anu, ja seuraavalla kerralla kirjasto taas syksyllä, Anun ja miehensä kotona.
Anun mies Gadi  valmistaa upeita koristeita kahvikapseleista.
Toukokuussa oli myös tulipalo meidän kadulla,vastapäisessä rakennuksessa, eräässä asunnossa.
Asunnossa asui ongelmallinen mies, joka aina kerjäsi joko rahaa tai tupakkaa, ja naapurit olivat valittaneet miehestä viranomaisille, mutta vasta tulipalo  sai jotain aikaiseksi, eikä miestä ole sen jälkeen  näkynyt.
Sain herkulliset tuliaiset Suomesta.
Tuliaisten tuojan hotellin katolta oli hieno näkymä Välimerelle ja osalle ranta-aluetta.
Poismennessä vielä pieni kurkistus samalle ranta-alueelle..
Kiva katsella parvekkeelta muiden parvekkeita...
Kesäkuun alussa lainakoira Shadowin isännät yllättivät kertomalla että muuttavat Tel Aviviin. Tähän asti olemme asuneet samassa kaupungissa, ja kävellen heidän luokse kestää 20 minuuttia. Uusi kotinsa on kaupunginosassa, jossa vain tosi korkeita tornitaloja. Sagin, Shadowin toisen isännän , vanhemmat olivat vuosia sitten ostaneet talosta muutaman asunnon, kun talo oli vielä paperilla, ja nyt samaan 44-kerroksiseen taloon muuttavat vanhemmat,  Sagin sisko perheineen,  ja vasta vihitty pikkuveli vaimoineen sekä Sagi ja Massimo lapsineen. Sukurakasta väkeä. Itse en kyllä tykkäisi asua noin korkeassa talossa. Perheen kaikki 3 lasta eli Sagi sisaruksineen saivat oman asunnon tornitalosta, eli perinnön etukäteen. Täällä Israelissa ei ole perintöveroa kuten Suomessa.
Sagi kutsui minut tutustumaan heidän tulevaan, vielä tyhjään asuntoonsa ja ehkä parasta talosssa on upea uima-allasalue sekä iso kuntosali., ja se että lähellä on pikaratikan pysäkki ja muutenkin kaikki lähellä  

Kaunista kesäkuun jatkoa💚🌸🌸🪻🌼🌺

lauantai 11. toukokuuta 2024

Kevään kissapostaus

 

Hei taas❤️Kuten varmaan  tiedätte pidän paljon kissoista (sekä koirista ja muista eläimistä..)  ja tykkään kuvata niitä  Viime aikoina on taas tullut kuvattua kissoja, joten laitetaanpa kissapostaus. Ensimmäisessä kuvassa meikkitaiteilijan kaupan näyteikkunassa  Tel Avivin keskustan alueella näin tämän kissan.
Ai että haukotuttaa
Ikkunan lapussa lukee että kaupalle kuuluva kissa on sekä hyvin hoidettu että hemmoteltu.
Kissa johon törmäsin eilen puistokävelyllä.
Urpo on jo aika iäkäs,ja seuraa usein bussipysäkille  Tämä kissa haluaa enemmän rapsutuksua kuin ruokaa❤️
Nipsu "minun kissani" ,joka odottaa aamiaista  joka aamu. Tilasin juuri uuden kissanruokapussin.18 kilon pussi riittää pitkään, ja tilaamani ruoka on tarkoitettu katu/puistokissoille, ja senkin hinta oli noussut reilusti sitten edellisen tilauksen.
Kodin edessä olevia kissoja aamiaisella.

Bella,puiston kaunein kissa,joka ei oikein osaa pitää puoliaan,esim ruuan suhteen.
Yksi puiston nuorista kissoista, viime vuoden puolelta. Emo synnytti 3 pentua, yksi hävisi, yksi menehtyi ja tämä jäi puistoon.
Toinen nuori uusi kissa puistossa. 
Hyvin säikky puiston kissa.
Minua niin nukuttaa....
Asuinkaupunkini avoimen kauppakeskuksen alueella on kissoille sateensuojia/lepopaikkoja, ja runsaasti ruokaa eri paikkoihin aseteltuna. Kukakohan näitä syöttää;luulen että joku kauppakeskuksen eläintarvikekaupan työntekijöistä. 
Erään kaupan vieressä asuva kissa. Huomasin että kauppias tuo kissalle ruokaa ja juomaa 
Eilen aamulla tein taas kävelylenkin kaupungin keskustan alueen pitkässä puistossa .Kissat siellä hyvinvoivan näköisiä.
Toinen kissa samassa puistossa.
Saman puiston kissa.
 Mikä ilme tällä kissalla😁
Viimeinen eilen kuvaamani kissa oli erilainen kuin muut. Ruumiinrakenne  sekä täpläkuvio herättivät mielenkiinnon.  Googlasin, ja voi olla että tämä on ns.tavallisen kissan ja villikissan sekoitus.

1990=luvulla täkäläinen kissojen kasvattaja risteytti kotikissan ja Afrikanvillikissan eli nubiankissan.  Myöhemmin luotiin uusi kissarotu nimeltä kanaaninkissa, lisäämällä risteyttämällä myös lyhytkarvaista bengalinkissaa sekä abyssinilaista kissaa. Kanaaninkissa hyväksyttiin kissarotuna vuonna 2000, mutta taitaa olla aika harvinainen rotu koska siitä ei löydy erityisen paljon tietoa. Kuvan kissa ehkä liittyy kanaaninkissaan, vaikkei taidakaan olla puhdasrotuinen sellainen.

lauantai 4. toukokuuta 2024

Simaa ja munkkeja

Jakarandat kukkivat ikkunan edessä💜

Täällähän ei  vietetä vappua, ja työläisten päiväkin  menee ohi aika huomaamattomana, toisin kuin ennen. Missään muualla ei taidetakaan viettää vappua kuten Suomessa.
Sain kutsun  tulla viettämään vappuaattoa Suomen suurlähettilään virka-asunnossa. Kyseessä oli vähemmän muodollinen tilaisuus kuin esim.itsenäisyyspäivän  vastaanotto samassa paikassa, mikä helpotti vaatetuksen valitsemista. Eksä oli seuralaiseni tuolla. Alussa vieraita viihdytti tämä kvartetti🎶🎵.
Ja koska oli vappuaatto, niin tietysti oli simaa🥂
Ja munkkeja. Oli myös herkullinen noutopöytä, mutta unohdin ottaa siitä kuvan. Noutopöydässä oli mm.minikokoisia ,super herkullisia karjalanpiirakoita, ja eksä oli siitä erityisen iloinen, sillä hän rakastaa karjalanpiirakoita.
Nina Nordström, Suomen nykyinen suurlähettiläs täällä Israelissa, joka aloitti täällä syksyllä, eli haastavaan aikaan. Todella mukava suurlähettiläs ja oli mukavaa jutella hänen  kanssaan.
Eilen ,aikaisin perjantai-aamuna, teimme muutaman tunnin retken Sderotin kaupunkiin. Sderot sijaitsee aivan Gazan rajan tuntumassa, ja 7.10 Hamasin terroristit hyökkäsivät myös Sderotiin, tappoivat yli 50 ihmistä  siellä, ja aiheuttivat paljon aineellista tuhoa. Sen seurauksena kaupunki  tyhjentyi  melkein kokonaan kun  kaupungin asukkaat  pakenivat turvallisemmille alueille. Nyt näyttää siltä että elämä pikkuhiljaa  palaa Sderotin kaupunkiin, ja halusimme nähdä uuden ,vappupäivänä avatun kahvilakonditorian.
Upeita leivoksia.🍰🧁 Kahvilan nuori omistaja, joka sai mainetta kun hän osallistui muutama vuosi sitten jälkiruokakilpailuun televisiossa,  halusi avata uuden kahvilansa lokakuussa, mutta surullisten tapahtumien vuoksi pystyi avaamaan kahvilan vasta nyt.

Pidin tosi paljon kahvilakonditorian sisustuksesta. Se on rakennettu entiseen pieneen omakotitaloon,  ja siellä oli paljon viehättäviä yksityiskohtia, sekä iso kaunis terassi ulkona. Emme syöneet siellä leivoksia,  vaan suolaiset piirakat,jotka nekin olivat tosi herkulliset.
Retkestämme Sderotiin tulikin kulinaarinen retki, sillä seuraavaksi kävelimme lähellä olevaan suureen leipomoon. 
Perjantaisin leipomot ovat täynnä challah-leipiä, joita ostetaan sapattiateriaa varten. Leipomon jälkeen oli aika palata takaisin kotiin.

Kaunista viikonloppua🌿🍃☘️💚