sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Toivottavasti viimeinen kerta

Lähiseudun jättimarketissa oli maitojen edessä pöytä, jossa  ehdotus uuden vuoden kattaukselle.

Otsikko viittaa tänään klo 17 alkaneeseen kolmanteen lockdowniin, jonka on arveltu kestävän kuukauden. Ja jos tämä lockdown ei ole viimeinen ,niin räjähdän....  Itse asiassa lockdown numero 2 ei koskaan loppunut kunnolla, mutta nyt tuli 3. kertaa täyspysähdys, eli taas kaikki kiinni paitsi ruokakaupat ja apteekit,  julkinen liikenne toimii puoliteholla,  ja  liikkua saa 1000 metriä, ellei mene ruokakauppaan ym. 
Bad hair day;D  Pari päivää on ollut kova tuuli, ja otsatukka hävisi jonnekin;D
Sain tänään ensimmäisen koronarokote-erän.   Täällä aloitettiin rokottamiset  puolitoista viikkoa sitten , ja tähän mennessä on rokotettu jo aika suuri määrä ihmisiä, ja nyt  kuulemma lisätään  rokotuspaikkoja-ja aikoja. Minullahan on astma,  joten helpotus kun nyt on parempi suoja koronaa vastaan,  ja toisen erän saan tammikuussa.   Rokotusaikoja  oli tosi vaikeaa saada puhelimetsi, ja  se johti siihen että ihmisiä alkoi tulla jonoihin ilman aikoja, mutta kaikki saivat kuitenkin rokotteen.  Rokotus ei tuntunut missään,  ja siitä kun tulin tuonne ja lähdin pois,  kesti ehkä 5 minuuttia.   Näiden rokotusten vuoksi toivon todellakin ettei enään tule  neljättä lockdownia,  Kun sain flunssarokotteen  lokakuun lopussa,  rokotuspaikka oli lähes viikon hieman turvonnut ja kosketusarka, mutta tämä koronarokote ei tuntunut jälkikäteen missään.
Rokotuspaikasta otin bussin torille.   Taas kerran on vaikeaa tajuta mitä päättäjien päässä liikkkuu kun ulkoilmatorit taas suljettiin,  mutta töpötäysiin  supermarketteihin saa mennä vapaasti. Torilla ja kaduilla oli normaaliin sunnuntaihin verrattuna enemmän ihmisiä,  sillä kaikki halusivat tehdä ostoksia ennenkuin kaupat suljettiin  moneksi viikoksi klo 17.   
Torilta kävelin   keskustan vanhaan kauppakeskukseen,   joka ehti olla auki pari viikkoa ,  ja nyt sulkeutui taas. Olin juonut aamulla kotona pari kuppia  kahvia,  ja oli ihan pakko päästä vessaan.  Huomasin että vessat oli siirretty uuteen paikkaan,  ja tosi hienot vessat olikin laitettu, esim.  vessapönttö oli täysin automaattinen eikä tarvinnut  itse  vetää vaan pönttö itse tajusi koska piti vetää vedet.
Täydellinen  korona-ajan vessa , jossa kaikki automatisoitua.

Kävelin kauppakeskuksen kaksi osaa yhdistävää osaa pitkin ,  jossa  oli ehkä paras lasten liukumäki jonka olen ikinä  nähnyt, eli tuo elefantti. Kärsän kohdalla rappuset, ja takapuolen kohdalla  liukumäki;D    Aika kiva:)
Käytäväosan , joka kadun yläpuolella, molemmilla puolilla on suuret ikkunat, ja otin kuvan  kadusta. Näistä postauksen kuvista huomaa että kännykkäni kamera  on jo tosi huono, eikä sillä enään saa teräviä kuvia kuten ennen. Muutenkin kännykkä,  joka on  ollut minulla melkein 3 vuotta , menee usein jumiin ja joudun käynnistämään sen usein uudestaan.  Joten oli aika ostaa uusi kännykkä.  Halusin kännykän joka ei liian kallis mutta kuitenkin hyvä,  ja päädyin tähän kännykkään.  En ole vielä siirtänyt SIM-korttia uuteen puhelimeen,  sillä en ole löytänyt siihen koteloa,  ja olen niin tottunut siihen että kännyköissäni on kotelo, ja ilman koteloa pelkään että pudotan puhelimen. Joudun näköjään tilaamaan  kotelon Kiinasta,   ja siihen voi mennä aikaa.

Tämä on vuoden viimeinen postaus,  ja toivottelen teille rakkaat lukijat oikein Hyvää Uutta Vuotta 2021,  joka toivottavasti on paljon parempi kuin tämä vuosi.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Pukki ja poro

Tällainen hauskan värikäs pukki& poro-juttu oli ruokakaupan edessä.  Tuo oli niin värikäs että näkyi pitkän matkan päähän.

Suklaapukkeja toisessa kaupassa.
Viime postausksessa  kerroin miten  täällä suunniteltiin ilta&yö-ulkonaliikkumiskieltoa,  jota muutettiin muutaman kerran , ja lopulta perutiiin.   Sen jälkeen päätettiin että kauppakeskukset  ja kaupat, sekä torit  saavat olla auki tämän 8-päiväisen   Hanukka-juhlan aikana,  ja myös sellaiset kauppakeskukset, jotka eivät siihen asti olleet auki,  kuten tämä  Tel Avivin vanhin, keskustassa sijaitseva kauppakeskus,  joka on suosikkini.  Viimeksi taisin olla kauppakeskuksessa joskus syyskuussa, ennenkuin ne suljettiin.  Oli tosi kiva päästä tuonne taas, ja osa kaupoista oli auki,   mutta eivät kaikki. Kauppakeskus on ollut osittain auki tämän ajan,  sillä siellä on apteekki ja ruokakauppa, mutta kaikki muut kaupat ovat olleet kiinni, eikä mitään tapahtumia ole ollut tuolla.

Tämän " vapauden " vuoksi  meitä odottaa sitten tämän jälkeen täysi lockdown,   ja toivon että se on viimeinen , sillä rokotusten pitäisi alkaa ihan pian,  ja tiedotusvälineissä on ollut paljon tietoa rokotuksista viime päivinä.  Aiotteko ottaa rokotteen? Minä kyllä aion,   sillä muuten emme pääse eroon tästä vitsauksesta.
Joulukuusi Jaffan kellotornin edessä . Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa että siinä on myös   islamin  puolikuusymboli  sekä Hanukka-juhlan kynttelikkö, eli kaikki 3 täällä olevaa uskontoa otettu tuossa huomioon.
Tällä viikolla oli myös surua,  sillä suosikkikissani Neko jouduttiin lopettamaan eilen. Kuvassa  Neko pienenä pentuna, ja toisessa kuvassa  sen jälkeen kun Neko ilmestyi  meidän takapihalle yli kuukauden poissaolon jälkeen.  Tuon poissaolon aikana tapahtui jotain,  sillä kun Neko tuli takaisin, se oli laihtunut,  turkki oli täysin kiilloton,  ja kissa jotenkuten heikko.  Yhdessä vaiheessa otin Nekon kotiin,  kun yritin antaa sille matolääkettä , mutta Neko ripuloi  sohvalleni, eikä siitä tullut mitään.  Vajaa kaksi viikkoa sitten  otin Nekon kuljetuskoriin, ja   pidin Nekoa kylpyhuoneessani, kunnes erään eläinsuojelujärjestön edustaja haki Nekon heidän klinikalleen.  Eilen eläinlääkäri soitti sieltä, ja kertoi  että he ovat yrittäneet hoitaa Nekoa parhaansa mukaan, mutta mikään  lääke ei ole tehonnut, eikä kissa halua syödä.  Siinä tilanteessa paras vaihtoehto oli  nukuttaa kissa ikuiseen uneen,  sillä  täällä pihalla/puistossa   se ei olisi enään pärjännyt, eikä sille  olisi löytynyt tuossa kunnossa kotia.    Mitäköhän Nekolle tapahtui sen poissaolon aikana, ja miksi se hävisi, se jää ikuiseksi mysteeriksi.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Jouluisia juttuja ja kolmas lockdown

Toissa aamuna aikaisin kävelin pitkin keskustan alueen katua,  ja ohitin tämän kaupan,  missä aina upeita juttuja ikkunassa.  Nyt juuri jouluisia juttuja,  mutta oikeastaan nämä ovat  venäläisten Novi God-juhlintaa varten.  Kuvaan ei tullutkaan koko tekokuusi,  vaan  yläosassa näkyvät vastapäiset talot.
 
Eilen meille ilmoitettiin  että huomisesta lähtien on uusi lockdown,   numero 3. , kohonneiden lukujen vuoksi.  Mutta tällä kertaa  ilta&yö-lockdown,  jonka pitäisi alkaa  klo 18 tai 19 (veikkaan tuota aikaisempaa aikaa)   joka kestäisi aamuun saakka.   Myös liikkumarajoitus oli vielä epäselvää eli kuinka pitkälle saa liikkua kotoa. Mutta juuri äsken katsoin uutisotsikoita, ja nyt sitten mietitään jo toista ratkaisua. Tässä voisi tulla jo hulluksi, kun päättäjät muuttavat näitä rajoituksia koko ajan. Ja  kun on selvää että lockdownin  aikana  tartuntaluvut laskevat, ja  sen jälkeen nousevat, niin aikamoista turhauttavaa siksakkia tämä toiminta. Eli nyt on  sitten jotain laillisia  esteitä tuolle ilta&yö-lockdownille, ja nyt  mietitään uusia rajoituksia, mitä ne sitten lienevät, huoh.....
Eli mitä sitten ovatkaan ne eilen ilmoitetun  lockdownin korvaavat rajoitukset, niin selvää on että  joulukuun juhlat,  eli Hanukka, Joulu ja Uusi vuosi ovat sellaisia joita ei voi juhlia tänä vuonna.
Täällä Israelissa on kuitenkin 2  vihreää "saarta",   joita nuo rajoitukset eivät koske,  eli Kuollut Meri ja Eilat, jonne ei pääse ilman  negatiivista koronatestiä . eikä kukaan pääse niille alueille ilman koronatestiä.  Eilatissa jopa ravintolat ovat auki  , toisin kuin muualla maassa,  missä sallitaan vain takeway.   P.S, Ensimmäinen Pfizerin  rokotelähetys saapuu tänne huomenna.....
Jouluisia namuja toisessa kaupassa.Ehkä sulaisivat matkalla,  sillä täällä  on ollut todella  lämmintä päiväsaikaan koko joulukuun.  Nytkin on jo ilta,  ja 20 astetta...

perjantai 4. joulukuuta 2020

Flunssa onneksi eikä koronaa

Talon edessä olevassa pikku sitruunapuussa on yksi sitruunaraakile!

Viime perjantaina heräsin siihen että  sekä nenästä ja  keukoista alkoi tulla räkää ja limaa. Ensin  pelästyin ,  ja mielessä  oli tietysti korona, mutta minulla ei ollut kuumetta, ei lihaskipuja, ei maku/hajuaistin häviämistä,  vaan vain nuhaa ja limaa irrottavaa yskää, mikä helpotus.  Lievän laatuinen flunssa siis.  Mistäköhän senkin olen saanut : ainoat paikat missä olen voinut saada tartunnan ovat  supermarketti ja bussit. Ehkä busseissa , jotka joskus ovat olleet aika täynnä,  vaikka itselläni ja kaikilla on maskit päällä, ja busseissa pitää olla ikkunat auki nyt kun on korona.  Olen voinut välillä ihan hyvin ja välillä on olo ollut tosi räkäinen,  mutta nyt tuntuu että  alkaa olla parempi olo, mutta olen ollut jonkin verran liikkeellä, koska piti käydä ruokakaupassa.   Bussissa oli kyllä tosi vaikeaa olla maskin kanssa matkalla supermarkettiin ,   kun sieraimet ovat tukossa,   ja sain ihan kamalan yskänkohtauksen bussissa, niin että  oli melkein vaikeaa hengittää.  Jouduin poistumaan sen takia bussista paljon aikaisemmin, ja voin kuvitella mitä liikkui kanssamatkustajien mielessä....
Maanantaina meidän talossa ja koko kotikadun taloissa  oli 9-tuntinen sähkökatko: aamusta klo 17.30 saakka. Tämä oli jo kolmas kerta tänä vuonna kun sähkölaitos katkaisi sähköt näin moneksi tunniksi,  korjausten vuoksi kuulemma.  Viesti sähkökatkosta tuli 3 viikkoa aikaisemmin, mutta kyllä taas ärsytti ja kiroilin sähkölaitosta.  Edellisenä päivänä täytin monta vesipulloa,  sillä  meidän talon vesipumppu käy sähköllä, ja ilman sähköä  vettä ei tule kunnolla.  Onneksi on kaasuhella,  joten pystyi tekemään ruokaa/ kuumaa juotavaa sähkökatkosta huolimatta.  Noin tunnin jouduimme olla pilkkopimeässä,  ja olin varautunut kynttilöin. Toivottavasti saivat kaikki korjattua, sillä suutun jos  sähkölaitos tekee näin vielä neljännen kerran.
Ennen nuhaflunssan puhkeamista ehdin käydä saman kadun naapurini Evelynin luona  katsomassa kissoja. Siellähän on tämä iso kissa  Grey, jonka toin   viime vuonna pienenpienenä rääpäleenä heille, ja  nyt siellä on 3 pentua,  joista 2 on kuvassa. Alussa Grey oli todella  mustasukkainen, mutta nyt ollaan jo niin kavereita:)
Eilen kävimme pikaisesti eksän kanssa Jerusalemissa,  ja sen  jälkeen  eräässä pienessä artisaanisiideripaikasas  Jerusalemin lähellä.   Eksän piti järjestää joku juttu Jerusalemissa , ja sanoin jo matkalla ettei siellä voi varmaankaan järjestää mitään ellei ole sopinut vuoronumerosta netissä,  mutta eihän hän uskonut ennenkuin olimme paikalla, ihan turhaan.  Tämä kuva on otettu paluumatkalla , kun ajoimme kapeaa tietä pitkin , osan  siitä metsän keskelle  rakennetun tien kautta. Ennen tätä kohtaa , joka on korkealla vuoristossa, näin yhtäkkiä alhaalla,  oikealla puolellani,  upeat kullatut kupolit.  Auto ajoi niin nopeasti että ehdin nähdä  venäläisortodoksisen  Gorny-luostarin kupolit vain hetken. Olen aiemmin nähnyt luostarirakennuksen alhaalla, mutta ylhäältä katsottuna ne kullatut kupolit olivat todella vau!
Siideripanimo oli tosi ihana,  ja parasta siinä oli se että  siiderit, sekä omena-että päärynäsiiderit, tehdään hedelmistä jotka eivät kelpaa kauppoihin tai toreille, ja jotka muuten joutuisivat roskiin.  Myös jäljelle jäävä omenamassa  käytetään hyödyksi kompostoimalla se.  Panimon nuori omistaja kertoi miten oli päätynyt siiderin tekijäksi: hän oli ollut töissä läheisessä kibutsissa  , ja näki miten maahan pudonneet ja ei-täydelliset hedelmät hävitettiin.  Joten hän päätti  tehdä niistä siideriä. 
Saimme maistella siidereitä, jotka olivat tosi hyviä,  ja pidin eniten kuivasta omenasiideristä, jota ostin kotiin 2 pulloa. Näissä oli aika korkea alkoholiprosentti, eli 7%. ja se alkoi hieman tuntua siidereitä maistellessa;D Kysyin miten eri omenalajikkeet vaikuttavat makuun.  Tomer, paikan omistaja sanoi että ero on hyvin pieni  valmiissa siiderissä,  eikä kuluttuja sitä helposti tunnista, mutta hän on oppinut tunnistamaan makuerot.

Oikein hyvää viikonloppua, toista Adventtia ja Itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna meidän suomalaisten kesken täällä ei ole mitään Itsenäisyyspäivän juhlintaa, sillä koronan vuoksi  suurlähettilään itsenäisyyspäivätilaisuus on tietysti peruttu, samoin kuin muut tapahtumat.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Reppu

Reppu saatu
Muistatteko muutama kuukausi sitten kun kerroin miten jouduin huijatuksi , haluamani repun suhteen? Sehän oli aikamoinen pettymys, vaikka menettämäni rahamäärä onneksi ei ollut erityisen  suuri. Joten olin enemmän kuin iloinen kun ruotsalainen  Gaston Luga otti minuun yhteyttä  ja kysyi haluanko tehdä yhteistyötä  heidän kanssaan , reppua vastaan. Tottakai , sillä heidän reppunsa ovat todella tyylikkäitä ja hyvälaatuisia.  Minua ei pyydetty tekemään blogipostausta repusta, mutta koska olen niin tyytyväinen tähän reppuuni, niin kirjoitan siitä täälläkin.    Gaston Lugan webbisivuilta sain valita mieleiseni repun ,  ja valitsin tämän kuvassa näkyvän Pråper-mallisen repun.   Itse asiassa mietin hieman tuota väriasiaa, sillä sama reppu oli myös musta-pinkkinä,   mikä oli ihana sekin,  mutta lopulta valitsin tämän mustan ja terrakotan värisen repun,  joka miellytti silmää, ja onhan se tyylikkän näköinen.
Bambikin näkyi hyväksyvän repun;D     Reppu on tosi tilava, ja sinne mahtuu kaikki mitä tarvitsen mukaani,  ja minullahan on yleensä puoli kotia käsilaukussa;D   Repun hyvä puoli on myös se että se on sisältä jaettu   kahteen osaan, niin että toinen , pehmustettu osa sopii pienelle läppärille tai tabletille.   Repun  materiaalit ovat myös  tosi   kestävän tuntuisia. Takana on pieni tasku,  johon mahtuu sekä puhelimeni että bussikorttini.
Pyysin talossa asuvaa tuttavaani ottamaan muutaman kuvan minusta ja repusta puistossa,  ja kissat tulivat mukaan kuvaan,   luulivat varmaan että tuon heille ruokaa;D Olisi pitänyt laittaa paremmat kuvausvaatteet päälle, sillä noita housuja käytän vain kun vien Bambia ulos, samoin kuin noita rumia feikki-Crocksejani.
Tyhjällä torilla viime viikolla (tori avattiin muutama päivä tämän jälkeen).  Käytän nyt reppua  käsilaukkuna,  paitsi sateisina päivinä, vaikka  se varmasti kestäisi sadettakin.  Olen aivan ihastunut tähän uuteen käsilaukkureppuuni,  ja tämä sai minut unohtamaan sen edellisen pettymykseni.  Gaston Lugan webbisivuilta löytyy reppuja moneen makuun,  ja sain alennuskoodin ,  "jael2020",  jolla repuista saa 10 prosentin alennuksen. Reput eivät ole halpoja, mutta todellakin hyviä ja kestäviä:)

maanantai 23. marraskuuta 2020

Melkein talvi

Suloinen Kisu (kissa tuntee nimensä) päiväunilla auton päällä

Viikonloppuna meillä oli  täällä   ensimmäinen kunnon talvinen episodi, eli lämpötilat laski,  launtaina satoi melkein kaatamalla,  ja perjantain ja lauantain välisenä yönä tuskin nukuin sateenropinan ja ukkosen vuoksi. Kuului myös erikoisen kova pamaus, jonka laskin ukkosen  tiliin,  mutta torin kahvikaupan myyjän mukaan se oli  Gazasta ammuttu ohjus,  jonka Rautakupoli torjui.

Sadetta tuli lauantaina aika hurja määrä,  ja jossain jopa liian paljon , sillä esim. Nes Zionan kaupungin  eräs katu muuttui Venetsiaksi,  jossa piti liikkua kumiveneillä,  ja runsaasti vettä meni  kadun talojen asuntoihin, pilaten elekroniikkaa ja huonekaluja.   Tulispa vettä vähän tasaisemmin, eikä niin että yhdellä kerralla liikaa. Pohjoisessa  , Hermonin vuoren rinteillä,  satoi ensilumi, mutta  täällä omalla alueellani ei ollut erityisen kylmää,  ja sen jälkeen on päiväsaikaan taas ollut lämmintä. 
Eilen jäin yhdellä pysäkillä pois vain tämän puun vuoksi.  Etelä-Amerikasta kotoisin oleva pullokapokkipuu on niin upean näköinen! Monissa pullokapokkipuissa on punertavan kukat, mutta tässä puussa kukat ovat valko-keltaisia.  Minusta tämä puu on kuitenkin upeimmillaan sen jälkeen kun lehdet ja kukat ovat pudonneet pois:  silloin tuo runko ja oksat tulevat paremmin esille.
Pullokapokkipuun kukka.

Lähellä pullokapokkipuuta, mutta kadun toisella puolella,  on tämä pieni puisto, jonka puut ovat  jonkinlaisia  pomeranssipuita, ja jonka hedelmiä himoitsen.   Viikonlopun pari viileämpää yötä olivat vihdoinkin  muuttaneet hedelmien kuoren värin vihreästä oranssiksi.

Voi harmi että nuo ovat niin ylhäällä ettei niitä pääse poimimaan.  Löysin yhden hedelmän alimmista oksista, mutta sain samalla pienen haavan,  sillä oksissa  on piikkejä. Näiden mehussa ja kuoressa on niin ihana aromi. 
Väriä olivat vaihtaneet myös  torin lähellä olevan kävelykadun  varrella olevien kumkvattipuiden hedelmät. Viime viikolla kun kävelin tästä  en edes huomannut hedelmiä, sillä ne olivat vielä vihreitä, mutta nyt niitä ei voinut olla huomaamatta.
Näistäkin saisi tehtyä aika hyvän hillon.....

Ihan tuon kumkvattitalon vieressä on talo,  jonka kuvan postasin  pari postausta sitten,  ja jossa kuvattiin uudenlainen parinetsintäohjelma. Siinähän 4 neitoa (kuvassa)  saivat kaikki asua talossa ohjelman kuvauksen aikana, ihanissa asunnoissa, ja jokaiselle annettiin 3 mahdollisuutta valita pari. Kaikki 4 hylkäsivät  2 ensimmäistä miestä, vietettyään heidän seurassaaan vähintään 3 päivää,  ja kolmannet vaihtoehdot miellyttivät enemmän, tai  sitten  he läpikäyvät jonkinlaisen prosessin, jossa ei heti hylätä  miesehdokasta.  Näistä naisista 3 lähti talosta  yhdessä 3.  miesehdokkaan kanssa,  mutta vasemmalla toisena oleva keskeytti ennen loppua.   3 paria siis lähti talosta, mutta myöhemmin selvisi, että  näiden kuukausien jälkeen  (ohjelma kuvattiin juuri ennen koronaa)   vain kaksi paria on vielä yhdessä, eli ensimmäinen oikealla oleva on vielä yhdessä  3. valitsemansa miehen kanssa. En tiedä mikä näissä parinetsintäohjelmissa  kiinnostaa, mutta ne kyllä kiinnostavat;D  Jotenkuten tuntui että nämä neitoset  hylkäävät ehdokkaan ihan pienistäkin syistä, sen sijaan että  antaisivat suhteelle mahdollisuuden kehittyä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Korkealla

Värikkäät kanat tänään IzaPzizan  vuohitarha&juustolassa.   jossa käytiin eksän kanssa ihan ex tempore-visiitillä, sillä meidän oli tarkoitus mennä paikkaan jossa valmistetaan siidereitä, mutta sinne ei päässytkään tänään. Joten poikkesimme vuohitarhalla,  josta kirjoitin viime toukokuussa. Vuohitarhan emäntähän on suomalainen,  mutta on töissä Suomen suurlähetystössä täällä. 
Kalkkunoitakin kiersi vuohitarhalla.

Itse vuohista sain vain tämän tärähtäneen kuvan ,  sillä olin niin tohkeissani  tänään syntyneistä kileistä, jotka olivat eri aitauksessa. Muutenkin valo-olosuhteet tuolla ovat aika vaikeat.  Nyt on  se aika kun kilejä syntyy,  ja siellä oli montakin pikkuista,  että osaavat olla suloisia.  Kävimme ostamassa  justolasta  palan juustoa ja keksejä,   jotka nautimme ulkona nurmikolla, sillä sisällä paikan ravintolassa ei saa istua, kiitos koronan.
Perjantaina kun ulkoilutin Bambia katsoin ylös, ja alkoi melkein huimata kun näin nuo ikkunanpesijät tuolla ylhäällä.  Tuo rakennushan ei vielä edes ole valmis: sen pitäisi valmistua kokonaan vuoden päästä, mutta ikkunat pitää puhdistaa. Täältä katsottuna rakennus näyttää melkein valmiilta,  mutta toiselta puolelta on vielä keskeneräinen.
Tänään kun odotin eksän autoa vastapäätä rakennusta,  mutta eri puolella, näin että nyt oli menossa toisen puolen ikkunoiden puhdistus. Huh, vaarallinen työ!
Täällä satoi viime viikolla ,  ja taas sunnuntaina,  ja heti sen jälkeen luonto heräsi ihan räjähdysmäisesti.  Rutikuivat paikat  , jotka ovat olleet ilman vettä puoli vuotta, alkoivat heti työntää vihreää esiin. Tässä ketunleipien alkuja.
Täällä avattiin kadunvarren kaupat, sen jälkeen kun ne olivat joutuneet olemaan kiinni muutaman kuukauden , jo toista kertaa.  Monet eivät kestäneet toista sulkemista,  ja "vuokrattavana" kylttejä on todella monessa kaupan ikkkunassa.   Ja kun täällä koronarajoitukset ovat välillä järjettömiä, niin nytkin sitten luotiin uusi sellainen: eli kadunvarsikauppoihin  pääsee kerralla   vain 4 ihmistä,  myös suuriin kaupppoihin. Tämän takia suosittujen vaate ym. kauppojen edessä on nyt pitkiä jonoja,  eika niissä aina   ole se vaadittu etäisyys. Avoimet kauppakeskukset , eli sellaiset missä kaupat ovat myös katutasolla, suuttuivat  ja nyt nekin saivat avata, mutta torin sivukatujen varrella olevat kaupat eivät saaneet , mikä on tosi väärin.  Eilatin kaupunki, jossa pääelinkeino tulee  turismista, ja  jossa työttömyysaste oli lähes 80 astetta, avattiin eilen, eli osa hotelleista saa nyt vastaanottaa matkailijoita.  Tosin vain paikallisia , koska turistit eivät vieläkään pääse tänne, ja myös täkäläiset eivät pääse kaupunkiin ilman negatiivista  koronatodistusta.
Kun kadunvarsikaupat (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) joutuivat olemaan kiinni,  jotkut yrittivät kaiken tavoin ansaita edes jotain. Tämä kauppa on oikeastaan vaatekauppa, mutta  muuttui vihanneskaupaksi, ja heti kun  kadunvarsikaupat saivat olla taas auki,  tästä tuli taas  vaatekauppa.
Toissapäivänä näin bussipysäkillä tosi värikkään ihmisen. Miehen puku oli huomiota herättävän värikäs, ja hänellä oli 3 käsilaukkua, kassien lisäksi.  Hmm, mihin joku tarvitsee 3 käsilaukkua;D 
Miehellä ei muuten ollut maskia, mikä on edelleenkin pakkojuttu täällä.
Mukavaa  viikkoa kaikille:)

torstai 12. marraskuuta 2020

Ainakin on taidetta

Tel Aviv on normaalisti kaupunki  , jossa on jatkuvasti tapahtumia, ja jossa aina on jotain tekeillä, Korona muutti tuon kaiken,  eikä maaliskuusta lähtien ole oikein ollut mitään tapahtumia.   Kunnes nyt tänään iltana ja viikonloppuna,  jolloin kaupungin keskustan alueella on LovingArtMakingArt-tapahtuma.   Tuo  tapahtuma on jokavuotinen  taidetta ja luovuutta esiintuova taidetapahtuma,  jolloin kaduille levittäytyy taidetta,   taidegallerioilla on avoimet ovet ja museoihin on vapaa pääsy.  Nyt ei  pääse museoihin,  mutta  taide-installaatioita saa ihailla ulkona.   Esillä on ulkomaalaisten ja  täkäläisten visuaalisen taiteen tekijöiden töitä. Yleensä tapahtuma on keväällä,  mutta  tänä keväänä se peruttiin , kuten kaikki muutkin tapahtumat silloin ja sen jälkeen.   Ihanaa että Tel  Avivin kaupunki kuitenkin nyt järjestää tämän tapahtuman. Kun  tapahtumia ei oikein ole,  niin tällaista tapahtumaa arvostaa enemmän kuin yleensä. 
Olin aamupäivällä liikkeellä  keskustassa , ja päätin katsoa mitä löytyy  Rothchild bulevardin varrella, Ihan ensimmäiseksi silmiin osui tämä iso  puihin ripustettu NO. Espanjalaisen Santiago Sierran No maailmankulkue alkoi vuonna 2009, patsaan muodosssa, ja sen jälkeen NO on kiertänyt eri paikoissa , ja eri muodoissa, esim.  New Yorkissa, Madridissa ja Ruotsin Lindköpingissä.
Seuraavaksi näin täkäläisen  taiteilijan riikinkukkokuvan. Näitä pitäisi olla 4  eri puolilla kaupunkia, mutta  minua kiinnosti enemmän tuo juuri pressujen alta kuoriutunut rakennus,
Muutama vuosi sitten olin viereisessä talossa, erään järjestön tiloissa, ja  järjestön toimitusjohtaja kertoi silloin  että viereinen  ränsistynyt rakennus kunnostetaan , ja siitä tulee hieno putiikkihotelli. Nyt kunnostus on lähes valmis,  mutta tuleekohan tähän hotelli...
Seuraavaksi vastaan tuli puussa oleva parveke, jota oltiin juuri rakentamassa. Hillel Romanin  puuhun rakennettu parveke kutsuu ihmisiä kiipeämään ylös, uusiin korkeuksiin, sekä fyysisesti että metaforisesti,  katsomaan bulevardia ja ihmisiä ylhäältä alas, ja ylöspäin katselemaan lintuja.  Illalla kun tämä on valaistu niin  parveke näyttää varmaankin hyvältä. Illalla on myös taideperformansseja kadun varrella,  ja tarkoitus oli mennä nyt illalla katsomaan, mutta en sitten jaksanutkaan lähteä liikkeelle. Mutta huomenna aamupäivällä  nämä näkee myös valmiina, joten ehkä silloin .Postauksen ensimmäinen kuva on tästä puuparvekkeesta,
Hollantilaisen Sil Krollin teos oli rakenteilla, joten toivottavasti näen sen huomenna valmiina. 
Kävelin eteenpäin  ja huomasin että  puistokadulle oli lisätty uusia penkkejä.
En ole kävellyt puistokadulla sen jälkeen kun take away tuli taas mahdolliseksi, ja puistokadun kahvilakioskit olivat auki.  Tässä oikealla puolella on penkkejä , joissa voi istua kahvin kanssa, ja  nurmikolle oli levitetty tuollaisia sinisiä mattoja, joissa pystyy istumaan. Normaalisti puistokatukahvilan edessä on joitakin pöytiä ja tuoleja, mutta nyt ei sellaisia saa pitää esille. Mutta penkeillä saa istua ja juoda kahvia...
Toinen kioskikahvila. Kuten kuvista huomaa, ihmiset ovat edcelleen kesävaatteissa.  Marraskuun  ensimmäinen puolisko on tähän asti ollut melkein epänormaalin lämmin, ja   vaikka aamulla aikaisin ja illalla on tosi miellyttävää, päiväsaikaan on helteistä.
Riippumatot eivät ole osa taidetapahtumaa...
Sitten  tulinkin Minna Pölläsen työn kohdalle.  Pölläsen työt (näitä oli kaksi, ja toinen rakenteilla kun menin ohi) kannustavat ohikulkijoita katsomaan pieniä murto-osia maisemasta  impovisoidun kiikarin avulla.. 
Seuraavaksi tulin kansallisteatterin ja konserttitalon aukiolle, jossa myös piti olla installaatioita, mutta niitä ei vielä siellä ollut. 
Kävelin seuraavalle   puistokadulle, ja siellä olevan kioskikahvilan lähellä oli aika paljon ihmisiä, Oikeastaan ihanaa nähdä ihmisiä liikkeellä,  sillä monet nuoret joutuivat koronan vuoksi muuttamaan pois vuokra-asunnoistaan   kun työpaikka meni alta pois,  ja monet tekevät edelleenkin töitä kotona.   Kohta on  varmaan  3. lockdown, joten pitää  ehtiä nauttia kun vielä  ehtii.  Ensi kuun puolivälissä on Hanukka-juhla, ja on  ollut puhetta siitä että silloin olisi taas lockdown, perhejuhlissa kun korona tarttuu helposti.
Viimeisenä  halusin nähdä tämän penkin,  joka sekin on taide-installaatio.  Mahtava penkki, jossa tilaa  ihmisille, mutta myös nelijalkaisille, sillä tuossa on juomakuppi (siinä olikin vettä) ja  tuossa "laatikossa" muutama kissa voi nukkua ja olla sadetta piilossa. Tällaiset penkit haluaisin ehdottomasti meidän puistoon, tykkäsin:)