Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. kesäkuuta 2025

Hyvää.Juhannusta

 

Hei pitkästä aikaa ja hyvää juhannuksen aikaa teille☀️Näin pitkää taukoa ei kai ennen ollut täällä blogissa.
Aamulla aikaisin kävin syöttämässä puiston kissoja. Usein arkisin klo 6 aikaan puistossa voimistelee nainen, joka voimistelun jälkeen syöttää kissat, mutta tänä aamuna kissat olivat nälkäisiä. 
Viimeiset 8 päivää ovat olleet aika kamalia, sillä Iranin islamisteilta sataa ohjuksia päivittäin ja öisin, ja on tullut vietettyä paljon aikaa talomme pommisuojassa, joka ei mitenkään miellyttävä. Siellä on myös ollut aika täyttä koska viereisen  talon asukkaita tulee myös meidän pommisuojaan  koska heidän talossaan uudistusprojekti, joka ei näy loppuvan koskaan,  ja asuntoihin rakennetut turvahuoneet eivät vielä käyttövalmiita. 8 päivän aikana ollut ainoastaan yksi yö ilman hetätyksiä ,joten univajetta on kertynyt.
Ensimmäisenä yönä osui naapurikaupungin taloihin ja kuvan taloon(kuva nettilehdestä) erittäin pahasti: aiheuttaen ihmisuhreja ja paljon aineellista tuhoa. Yksi surullisimmista tapauksista tapahtui kun ohjus iski tähän taloon: se tappoi Nastyan perheen. 7-vuotias Nastya ,jolla leukemia, oli tullut Israeliin Ukrainasta 2 vuotta sitten, äitinsä ,2 veljensä sekä isoäidin kanssa, ja kaikki saivat surmansa. Isä oli sotimassa venäläisiä vastaan,joten hän ei saanut lähteä Ukrainasta. Tämä on pahin sota jossa olen ollut täällä, sillä ohjukset, niiden painovoima sekä sirpaleet ovat aiheuttaneet järkyttävän paljon aineellista tuhoa rakennuksiin, kuolleita sekä haavoittuneita. 

Näiden 8 päivän aikana mikään muukaan ei ole normaalia: vain ihmisille tärkeät kaupat , kuten ruokakaupat, apteekit ja jotkut muut toimivat, julkinen liikenne toimii vain osittain ja päiväkodit sekä koulut kiinni.(kesäloma  täällä alkaa kesäkuun lopulla).Minulle on ollut haastavaa mennä  töihin minimaalisesti toimivan julkisen liikenteen vuoksi,mutta jotenkuten olen päässyt perille. Toivottavasti  tämä sota loppuu pian🙏,ja toivottavasti  Iranin  kansa  pääsee eroon hirmuhallituksestaan.
Toukokuun vaihteessa lainakoira Shadow oli taas luonani, 11 päivän ajan,ja sinä aikana Shadow pissi 3 kertaa sohvallani. Olin onneksi laittanut muovia sohvan istuttavaan osaan,mutta sen päälle laittamani  kankaat ja tyynyt piti kaikki pestä. En ole varma otanko Shadowin enää luokseni.
Toukokuun alussa puistossa (ikkunani alla) vietettiin myös erään pojan syntymäpäiviä. Sinne oli tuotu kaikenlaista,ja pojan vanhemmat kutsuivat koko pienen kaupunginosamme asukkaat syntymäpäiville.Menin vain pikaisesti  katsomaan mitä siellä oli, ja juttelin pojan isän kanssa ,joka kertoi että poika saa valita lahjoistaan 5 lahjaa, ja loput lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Aivan mahtava opetus lapselle❤️, ja myöhemmin huomasin että pojan vanhemmat ovat sarjahyväntekijöitä❤️
Toukokuussa kävin muutaman kerran Tel Avivissa. Tässä kauniisti restauroitu talo.
Torin viereisen pääkadun varrella pahasti myöhässä olevat pikaratikkatyöt ovat karkoittaneet monet kaupat kadun varrelta kun tuolla nyt ei auto-ja bussiliikennettä. Jäin kaipaamaan muutamia tuttuja kauppoja,jotka hävisivät tuolta.
Toukokuussa matkustin myös pikaratikalla ,pitkästä aikaa . Tel Avivin alueella pikaratikka kulkee maan alla, kuin metro. Tällä hetkellä pikaratikka ei kulje, ja maanalaiset asemat toimivat pommisuojana.
Lopuksi kuva upeasta liekkipuusta, jotka nyt kukkivat täällä.


Oikein hyvää kesää teille☘️🌿🌻🌺🌼🍓☀️

perjantai 7. helmikuuta 2025

Pitkästä aikaa...

 

Oranssi trumpettiköynnös
Hei pitkästä aikaa.Minulla ei ole tainnut aikaisemmin ollut näin pitkää taukoa bloggaamisesta 
Tammikuu oli normaalia lämpimämpi ja kuiva; tuli ehkä muutama tippa. Mutta nyt saimme loppuviikoksi  ja ehkä vähän ensi viikoksikin jonkinlaisen talven, ja toissapäivänä ja eilen vihdoinkin satoi, ja tänäänkin  hieman. Sade on niin tervetullutta täällä. Näin kadulla tämän etanan, ja nostin sen aidalle jotta kukaan ei astuisi sen päälle.
Tammikuussa yöunet menivät usein pilalle kun  Jemenin huthit  lähettivät ohjuksiaan, ja aina yöaikaan. Nyt kun on tulitauko sellaista ei tarvitse pelätä .
Silloin tällöin  olen käynyt torilla.
Torilla tämän kojun torimyyjä on edelleen Gazassa Hamasin vankina, eikä ole varmaa onko hän elossa vai kuollut. Parin viimeisen viikon aikana on onneksi joitakin panttivankeja päässyt takaisin kotiin, mutta monta vielä jäljellä siellä.
Tällaisia tarroja näkyy monessa paikassa, eri ihmisistä.  Tämä pariskunta murhattiin Nova-festivaaleilla, ja tuossa lukee; "kuollessanne käskitte meitä nauttimaan elämästä".
Hauska kaupan ikkuna torin sivukadulla.
Meidän kotirakennuksessa on ollut oikea skandaali, kun tämä nuori suloinen kissa on usein pyrkinyt sisälle, ja päässyt livahtamaan ulko-ovesta ehkä huomaamatta. Kissathan etsivät lämpimiä paikkoja, ja joku on myös syöttänyt tätä kissaa  rakennuksen sisällä, mikä saa sen pyrkimään sisälle. Tässä talossa asuu kissaninhoajia, etenkin kolmikymppiset kaksossisarukset, jotka pelkäävät kissoja ja kaikkia muita eläimiä  niin että kissapoloisen vierailuista tehtiin suuri numero.
Toinen musta kissa puistossa. Puistossa ei ole nyt mikään suuri kissalauma,mutta useimmat tällä hetkellä mustia, joilla hieman valkoista rintapielessä.

Kaunista helmikuun jatkoa💐

maanantai 19. elokuuta 2024

Syksyä.kohti

Hei taas Kohta jo syyskuu, mutta täällä helteet jatkuvat. Elokuu ja syyskuukin niin kosteankuumia, että ulkoilu vie kaikki  voimat.
Muutama viikko sitten kävin tervehtimässä burmalaista ystävääni. Naw Paw Say poimi minulle kesäkurpitsan lehtiä puutarhatilkustaan , ja opin että kesäkurpitsan lehdetkin sopivat ruuanlaittoon, mm.curry-ruokiin.
Hänen puutarhassaan kasvoi myös valtavan näköisiä  ja korkuisia kasveja, joita luulin puiksi,  mutta ne olivatkin  hernemunakoisokasveja. Noita kuvassa näkyviä pieniä vihreitä palleroita käytetään etenkin thaimaalaisessa keittiössä. Sain niitä mukaani: osan käytin kasviscurryyn  ja osan kuivattelen, jotta saan niistä siemenet tallelle. Naw Paw Say kuuluu karen-heimoon, ja  tutustuin häneen kun olin vapaaehtoisena iltapäiväkerhossa, jossa hänen poikansa kävi.
Lainakoirani Shadow on taas ollut luonani 2 viikkoa, ja keskiviikkona Shadow palaa kotiinsa. Shadow ja puistokissa Nipsu sietävät toisiaan tosi hyvin.🐕🐈
Tämä upea siamilainen kissa asuu eräässä puistossa, jonka lähellä käyn pari kertaa viikossa, auttamassa yhtä vanhusta. Ihmettelin miten tuollainen kissa on päätynyt puistokissaksi.

Täällå on ollut muutama tosi hermoille käyvä viikko, kun on odotettu  Iranin kostoiskua. Se ei ole vielä tapahtunut, mutta ei ole poistunut päiväjärjestyksestä , ja aiheuttaa  alitajuista stressiä. 
Nukkuva kissa kodin lähellä,  Odotan että.säät viilenevät, jotta jaksaa liikkua enemmän ulkona , mutta siihen menee vielä ainakin puolitoista kuukautta, ellei enemmän. Syyskuussa on tiedossa työpaikan järjestämä hotellivuorokausi pohjoisessa,  joka toivottavasti onnistuu.

Kaunista elokuun jatkoa teille❤️

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Irtiotto pohjoisessa

Syklaamit kukkivat keväällä
Oho,yli kuukausi viimeisestä postauksestani...Silloin olin vielä suhteellisen heikossa kunnossa, vatsataudin ja sitä seuranneen  flunssan johdosta.Nyt olen vihdoinkin ok,  ja voimat palanneet. Viimeksi helmikuun postauksessa kerroin että olo parempi,mutta kesti melkein maaliskuun  alkuun,   ennenkuin  tuntui että nyt olo normaali. (vasenta olkapäätä lukuunottamatta)

Eksä on jo pitkään pyytänyt minua vierailulle hänen vapaa-ajan asuntoonsa  Tiberaksessa.Hän viettää siellä muttaman päivän joka toinen viikko.Maaliskuun alkupuolella matkustin sitten vihdoinkin Tiberiakseen. Bussimatka kestää suurinpiirtein  2 tuntia,  ja kuukausikortillani voin matkustaa  bussilla 225 kilometrin etäisyydelle, eli lähes koko maahan paitsi Eilatin kaupunkiin . 
Eksän asuntoon kuuluu myös aidattu katto,ja sieltä näkee hyvin Genetsaretin järven sekä sen takana olevat vuoret. Lähdin kotoa aikaisin,ja saavuin myös perille aikaisin, mutta matka eksän asuntoon kesti ikuisuuden, kamalien liikenneruuhkien vuoksi. Tiberias ei ole kovin suuri kaupunki; asukkaita on normaalisti 50 000 henkeä, mutta nyt siellä on 45 000 väliaikaista, ,aivan pohjoisesta evakoitua asukasta ,Hizbullahin ohjusten vuoksi. Väliaikaiset asukkaat ovat täyttäneet kaikki Tiberiaksen hotellit. Voi vain kuvitella millaisia ruuhkia syntyy kun kaupungin väkiluku yhtäkkiä  nousee lähes kaksinkertaiseksi.Tiberias on turvallinen, joten siellä ei tarvitse pelätä ohjuksia. Hotellit joka puolella täällä täynnä kodeistaan evakuoituja ihmisiä,pohjoisesta sekä etelästä, poissa ohjusten tieltä, tai koska kodit tuhottu, kuten etelän kibbutseissa ,Gazan rajan lähellä, yhteensä  suunnilleen 200 000 henkeä 
Sisäänkäynti Rob Roy-paikkaan.
Eksä ehdotti että menemme Jordan-virran alueelle. Siellä on jonkinlainen intiaaniteemainen paikka, joka oli auki, mutta kaikki ruokapaikat ym.siellå olivat kiinni.
Aika hieno toteemipaalu.
Eikös tästä selviä että vessa on lähellä🤣
Alueella oli paljon erilaisia lintuja, joille tarjottiinn aamiainen juuri kun olimme siellä.
Kahvinkeittäjää ei näkynyt....
Kanooteillakaan ei päässyt liikkumaan. 2 kanoottia oli yhdistetty keskenään.
Tämmöinenkin löytyi tuolta.
Tuo pyöreä rakennelma on kyyhkysten koti.
Sieltä jatkoimme kävelyä Jordan-virran reunaa pitkin. Oli lämmin päivä, kevät oli selvästi alkanut, ja ihmisiä oli paljon, sillä oli kunnallisvaalit ja vapaapäivä.  Alueella kasvoi runsaasti villisinappia, jota poimin salaattia varten. Täällä omalla suunnallani en ole harmikseni.löytänyt villisinappia.
Poimin myös kamomillaa, jota kasvaa tuolla villikasvina, ja vasta myöhemmin huomasin että se onkin rauhoitettu  kasvi...
Näkyi että oli lämmintä...
Seuraavana aamuna nousimme aikaisin, ja menimme juomaan aamukahvit katolle auringonnousun aikaan. Aamulla aikaisin oli hieman kylmää, mutta päivällä lämmintä.
Ajoimme erääseen kohteeseen, joka ei ollutkaan auki, ja matkalla  näin Kvuzat Kinneret-kibbutsin kohdalla kyltin ,jossa luki että kibbutsissa maan suurin taatelikauppa. Taatelien ja taatelituotteiden lisäksi  tuolla oli vaikka mitä, ja olisin hyvin voinut viettää tuolla muutaman tunnin.
Kibbutsin alueella viljellään peräti 7 eri taatelilajiketta. Taateleita sai maistaa, ja kun kaikki eri lajikkeet oli maisteltu, eksä osti  2 rasiaa Deglet Noor-taateleita, joissa vähemmän sokeria kuin tutuissa Medjool-taateleissa, mutta ovat silti makeita. Deglet Noor-taateleita viljellään  Lähi-idässä sekä Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.
Sain rasiallisen kotiin vietäväksi.
Ehdimme vielä pysähtyä hautausmaalle, jonne haudattu monta tunnettua ihmistä täällä. Etsimme erään runoilijan hautaa,mutta emme löytäneet sitä. Niin kaunis hautausmaa, ja mikä upea näkymä sieltä Genetsaret-järvelle. Runoilijan, jonka hautaa emme löytäneet, eräs teos on myös ilmestynyt suomeksi.
Tiberiaksen pikkuinen tori.Kunnallisvaalien vuoksi monet
kojut olivat kiinni.
Sitten olikin aika pakata reppuni, ja matkustaa bussilla takaisin kotiin(2 bussilla..).Eksä jäi Tiberiakseen vielä päiväksi.

Lyhyt irtiotto teki kyllä hyvää, kaiken sairastamisen jälkeen.😁

perjantai 13. lokakuuta 2023

Telkkkarirakkautta ahdistumiseen

Upea kruunulatva kukkii lähellä

Hei taas❤️Täällä viikko ollut tosi ahdistava, koska  pahoja uutisia tullut niin paljon,ja vaikeinta tässä tilanteessa on epätietoisuus sekä se että olemme täällä  nyt sellaisessa tilanteessa jossa mikään ei oikein toimi: valtion virastot kiinni, monet kaupat (ei ruokakaupat..) kiinni,ja kaikki toimii puoliteholla. Nyt viikonloppuna on  2 Suomen ulkoministeriön järjestämää evakuointilentoa Suomeen, mutta päätin kuitenkin jäädä tänne, koska muutamia velvollisuuksia, joiden vuoksi en voi nyt lähteä.

Sen vastapainoksi pitää  välillä ajatella asioita jotka vievät ajatukset pois tilanteesta, ja onneksi voi katsella vaikka ohjelmia Suomen televisiokanavilta, mm.kiitos VPN-ohjelman avulla.

Huomasin  että MTV:ssä alkoi taas uusi "Ensiteffit Alttarilla"- kausi,jota olen aikaisemminkin seurannut  Täällä taas loppui  syyskuussa paikallisen version 6. kausi, joten laitan tänne taas koosteen siitä , kuten olen aiemminkin laittanut. On aina mielenkiintoista huomata suomalaisen ja israelilaisen version eroja.

Kun Suomen versiossa on vain 3 paria, niin täällä on jopa 7 paria. Täällå jokainen pari meni naimisiin eri paikassa kuin toiset parit. Osallistujien perheisiin tutustuttiin myös paremmin tällä kaudella, ja todella mukavan miespuolisen psykologin tilalle tuli uusi, aivan loistava miespuolinen psykologi.
 
Ensimmäinen pari; Raz ja Einav. Raz on muusikko ja Einav opettaja. Einavin kaksoissiskon piti myös osallistua ohjelmaan, mutta hän jätti sen kesken. Tämä oli täydellinen "match", 2 ujohkoa ihmistä ,jotka heti ihastuivat toisiinsa,ja ovat edelleen yhdessä.
Toinen pari eli Joanna ja Tomer. Joannan perhe asuu Bulgariassa, mutta hän on suuriman osan elämästään  asunut täällä. Joanna toivoi pidempää miestä, mutta rakastui vähitellen Tomerin persoonallisuuteen ja kaikkeen hänessä. Molemmat ovat töissä  IT-alalla, ja edelleenkin onnellisesti yhdessä.
Snir ja Mor, molemmat IT-alalla. Snir (mies) ei alusta pitäen tuntenut minkäänlaista fyysistä vetovoimaa Moria kohti. Snirin mielestä Mor oli kuitenkin  mahtava persoona, ja he yrittivät lähes loppuun saakka, kunnes päättivät muutama päivä ennen koekauden  loppua erota.Molemmilla uudet kumppanit pian ohjelman jälkeen.
Yossi ja Chen. Yossi sai juuri sitä mitä oli pyytänyt, ja tämän parin välillä kipinöi heti alussa. Tämän  parin touhuja oli mukavaa katsella,ja he saivatkin suhteessa paljon ruutuaikaa.  Yossi ja Chen  ovat edelleenkin yhdessä.
Ronen ja Rotem.Tämän parin kanssa oli todella paljon draamaa. Alussa Rotem(nainen) näytti jatkuvasti pomputtelevan Ronenia (asianajaja) mutta loppua kohden Rotem kohteli Ronenia paremmin. 42 päivän jakson jälkeen he päättivät pysyä yhdessä, mutta erosivat pian sen jälkeen.
Noam  ja Moshe. Moshe korjaa kattoja ammatikseen  ja Noam on sosiaalityöntekijä. Moshe ei missään nimessä olisi halunnut saada sosiaalityöntekijää vaimokseen, oman vaikean lapsuutensa tähden, eikä Noam olisi halunnut hoidettavaa. Moshea myös häiritsi se että Noam on häntä 4 vuotta vanhempi. Suurimman osan ohjelmaa näytti siltä että tämä pari ei jatka yhdessä, mutta loppua kohden heidän välillään tapahtui jotain,vja he päättivät pysyä yhdessä. Heidän tarinansa jatkui vielä puoli vuotta ohjelman jälkeen, jonka jälkeen he erosivat ystävinä.
Viimeinen pari eli Ron,vjoka johtaa aurinkoenergia-asemaa sekä Tal, näyteikkunoiden suunnittelija . Tämä pari oli iältään vanhin pareista,lähellä 40 vuoden ikää. Kaikki osallistujat  olivat tällä  kaudella yli 30-vuotiaita.  Ron ja Tal etenivät todella nopeaa vauhtia, ja tulevat lapset otettiin esille jo aikaisessa vaiheessa, ja he ovat edelleen yhdessä. Tällä kaudella 3 morsianta oli aikaisemmin pakastanut munasolujaan, varmuuden vuoksi.Tämän parin suurin ongelma oli välimatka, joten ihmettelin kun Suomen versiossa tällä kertaa jokaisella parilla tosi suuri välimatka. Mitenköhän se vaikuttaa parien tarinoihin..