maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden viimeisin päivä

Vuoden viimeisenä päivänä kävelen  Tel Avivin keskustan Dizengoff-katua  (kuulemma 3 km, puhelimeni mielestä hieman enemmän....) alusta loppuun, Torstaista lähtien on ollut kunnon talvinen episodi, aika viileää ja sateita, mutta tänään  tuli vain hieman tihkusadetta  välillä,  ja nyt illalla ei enään tippaakaan.   Aurinkokaan ei ole paljon näyttäytynyt näinä päivinä. Aivan ihanaa, mutta en tietenkään sanoisi näin jos nyt asuisin Suomessa.....
Kadun monessa kahvilassa ja baarissa valmistaudutaan illan uuden vuoden juhliin. 
 Kuten huomaatte on tyhjää;  pienikin sade pitää ihmiset sisällä.
Tälla kadulla tykkään kävellä.
Pysähdyn katsomaan näyteikkunaa,  jossa kauniita ruusuja.  Selviää että tässä myydään ruusuja jotka kestävät kokonaisen vuoden tuoreina, eikä niitä edes tarvitse kastella. Vuoden ruusut yhdellä kerralla, onpa kätevää ;)   Ruusut säilyvät tuoreina jonkun salaisen ranskalaisen tekniikan avulla. 
 Huomaan että kadun erään sivukadun  kohdalla oleva  erikoinen tornitalo on  melkein valmis.  Aika erikoisen näköinen tornitalo tosiaankin;  rakennettu entisen bussivarikon paikalle.,
Siirryn toiselle puolelle katua.
Kulmataloissa ja kahviloissa on sitä jotain.
Pian tulen  aukiolle, joka jakaa kadun. Vielä pari vuotta sitten aukio oli kadun yläpuolella, mutta nyt se on palautettu katutasolle.
Vuoden viimeisenä päivänä Israelissa astui voimaan laki,jonka mukaan prostituution osto on lainvaistaista.

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2019

perjantai 28. joulukuuta 2018

No tulihan se talvi

Toivottavasti teillä oli  hyvä joulu. Täällähän oli joulun aikaan ihan tavallinen arki,  paitsi että muutamissa kaupungeissa,  kuten Haifassa, Jerusalemissa, Jaffassa   ja Nasaretissa oli jouluun liittyviä tapahtumia.  Sää oli aurinkoinen ja aika lämminkin,  mutta torstaina aikaisin aamulla, kun odottelin bussia, näytti tältä.  Talvinen sää  (no vähän kuin syksyinen sää Suomessa;D) toi mukanaan sateita , ukkosta, kovaa tuulta ja hieman kylmempää säätä (tällä hetkellä  omalla alueellani ulkona 14 astetta).  Otin vihdoinkin talvitakin esille...  Sadetta riitti vielä täksikin päiväksi , ja huomenna ja sunnuntaina pitäisi vielä tulla joitakin tippoja.
Olen NIIN odotellut viileämpiä säitä,..
Mutta keskiviikkona eli Tapaninpäivänä oli vielä aurinkoista ja aika lämmintä.  Olin menossa tapaamaan  Montanassa, Yhdysvalloissa asuvaa ystävääni Nancyä , joka on täällä käymässä, ja matkan varrella  oli tämä vihreä talo.
Sateesta ei ollut tuolloin minkäänlaisia merkkejä.
Ennen Nancyn tapaamista kävin torin pikku kahvila-kahvikaupassa ,   ja Rambo oli nukahtanut baarituolin päällä.  
Kävimme Nancyn kanssa syömässä  lempihummuspaikassani.  Tapasimme hieman yli 2.5 vuotta sitten Instagramin kautta,  ja viimeksi olin nähnyt Nancyn 2 vuotta sitten,  joten juteltavaa riitti.  
En malttanut olla kuvaamatta  vierusnaapureiden annoksia  (luvalla tietenkin;D).
Kävelimme keskustan alueella,  ja välillä pysähdyimme ottamaan kuvia rakennuksista. Tässä on kaksi vanhaa taloa yhdistetty niin että keskellä on uudempi osa .
Kodin viereisessä puistossakin on nyt niin vehreää.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää Joulun aikaa

Joulupuu Jaffan kellotornin edessä
Rauhallista joulun aikaa rakkaat lukijat. Tähän postaukseen olen kerännyt viime päivien aikana 
räpsimiäni kännykkäkuvia jouluisista näkymistä Tel Avivissa.
Joulupukki alkoholiliikkeen edessä
Jouluinen nurkkaus paperikaupassa
Italialaisia Panettone-kakkuja  herkkukaupassa
Pientä jouluista tunnelmaa IKEAssa
Joulukoristeita  herkkukaupan ulkopuolella
Jouluiset pussukat herkkukaupassa
Suklaakaupan ikkunasta
Hyvää Joulua🎅

torstai 13. joulukuuta 2018

Vihreitä maisemia ja itsenäisyyspäiväjuhlassa

Kävimme eksän kanssa pienellä retkellä,  ja eräässä kohtaa pyysin hänen pysäyttämään auton kun näin nämä kaksi vasikkaa, tai olisivatko ne jo hiehoja.    Kun tulin hieman  lähemmäksi  hiehot tai vasikat  juoksivat hieman kauemmaksi.  Hyvä niiden on kuljeskella luonnossa ja syötävääkin riittää nyt kun luonto kukoistaa.
Ihan ensin kävimme Ramlan kaupungin torilla,    joka on katettu toisin kuin Tel Avivin Carmel-tori jossa voi kastua sateella.
Joka paikassa on nyt vihreää, enkä saa siitä tarpeekseni.   Kevään loppupuolella tässäkin on vain hiekkamaata.
Ajelimme siellä sun täällä,  ja maisemat olivat kauniit .
Ja vihreää, niin erilaista kuin kesällä.
Viinitarhan terassiltakin oli upeat näkymät alas.
Maanantaina illalla oli suomalaisen kirjaston ja ystävyysseuran järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla. Sirpa oli leiponut Suomi-pipareita.  Minä tein joulutorttuja ja gluteenittomia pikku kakkusia.
Parasta oliva nämä voileipätortut:) Täällähän ei suolaisia kakkuja näy  missään , paitsi meidän suomalaisten juhlissa:)

lauantai 8. joulukuuta 2018

Meille tuli talvi

Itsenäisyyspäivänä  tännekin tuli talvi! 
Edellisenä päivänä oli vielä aika lämmintä ,  ja bussipysäkillä äiti ja poika olivat hyvinkin kesäisissä vaatteissa.  Mutta torstaina alkoi sade,  ja välillä olevia taukoja lukuunottamatta satoi koko päivän torstaina , perjantaina ja tänään lauantainakin;  tosin tänään jo vähemmän kuin edellisinä päivinä.  Kylmempääkin on vihdoinkin,  ja mietin pitääkö lämmin talvipeitto ottaa jo esille. Olin saanut kutsun Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivävastaanotolle , joka aina pidetään suurlähettilään residenssissä, mutta  en mennyt sinne tällä kertaa. Sen sijaan katselin kotona tietokoneen ruudun kautta  Linnan juhlia,
Sade on niin tervetullutta tänne, mutta kun sitä tulee kerralla liikaa,  ja sitten ei ollenkaan. Tälläkin kertaa tulvi monessa paikkaa  ,   ja esim. Rehovotin kaupungissa piti pelastaa  tulvivista lastentarhoista 50 lasta   Ulkoilut Bambin kanssa näinä päivinä ovat olleet hieman hankalia koska Bambi ei halua olla sateessa, eikä suostu käyttämään sadenuttuaan, mutta onneksi oman ja viereisen talon välissä on katos jossa voi ulkoilla sateellakin.  Luonto on nyt niin ihanan vihreä täällä näiden sateiden ansiosta;  ja se  onkin parasta täällä talvella.
Perjantai-aamuna kadut olivat tyhjiä torin lähellä,  Tosin oli vielä niin aikaista etteivät kaupat olleet auki, mutta perjantai, viikonlopun ensimmäinen päivä täällä,  on aina viikon vilkkain päivä kaupungilla. Minähän en sadetta pelkää  , mutta täkäläiset pysyttelevät kotosalla sateella.
Torin pikku kahvikauppa&kahvilassa torikissa Rambo viipyi normaalia kauemmin sateen vuoksi. Rambo tulee kahvila/kahvikauppaan joka aamu:)
Tuossa samaisessa  kahvikauppa/kahvilassa törmää usein mielenkiintoisiin ihmisiin.  Tällä kertaa siellä oli käymässä  kiinalainen koreografi, tanssija ja valokuvamalli   Xao   Guanzhousta,   Mielenkiintoinen persoona,   jonka teos nyt syksyllä voitti toisen palkinnon Hannoverissa kansainvälisessä koreografikilpailussa.  Oli kiva jutella hänen kanssaan vaikkakin englantia vahvalla kiinalaisella korostuksella ei aina ihan ymmärräkään;D
Ja Bicicletta-ravintolan ikkuna oli koristeltu niin jouluisesti.  Tuo ikkunassa oleva pyörä on aina ikkunassa, mutta nyt sekin oli koristeltu:)

tiistai 4. joulukuuta 2018

Riittää jo!

Bussipysäkillä näin kulkueen toisella puolella katua.  Kulkueen naiset, ja mukana olevat muutamat miehet, kantoivat  punaisia lippuja,  ja muutamat heistä  kantoivat  ruumisarkun näköisiä laatikoita . Tänään täällä oli historiallinen päivä kun naiset protestoivat heihin kohdistuvaa  väkivaltaa valtakunnallisesti. Klo 10  monesta työpaikasta lähdettiin kadulle,  ja siellä seistiin hiljaa 24 minuutin ajan;  jokainen minuutti edusti tänä vuonna tapettua naista.  Valtio on  käyttänyt vain 10 %  perheväkivaltaan  tarkoitetusta budjetista, mikä on väärin!  Piste i:n päällä oli viime viikolla, kun samalla viikolla  eräässä arabikylässä  murhattiin 16-vuotias teinityttö,  ja seuraavana päivänä eritrealainen turvapaikanhakija murhasi entisen naisystävänsä,   myös eritrealaisen,  13-vuotiaan tyttären. 13-vuotiaan Silvanan surullinen kohtalo pysäytti monet,
Tapahtumia oli ympäri maata, ja Tel Avivissa monessa paikkaa keskustan alueella. Tätä kirjoittaessa  päätapahtuma on kaupungintalon edessä olevalla aukiolla,  jossa puhuvat myös murhattujen naisten sukulaiset. Väkivallan on loputtava, ja valtion on panostettava paljon enemmän, . Suututti että julkisella sektorilla  ne jotka halusivat olla mukana protestoimassa joutuivat ottamaan  palkattoman lomapäivän, kun taas monet pienet ja suuret yritykset ja järjestöt yksityisellä sektorilla  ilmoittivat kustantavansa ylimääräisen lomapäivän,   jotta naiset, (ja miehet) pääsevät mukaan protesteihin.
Arkkuja oli "surusaattueessa " 7 .
Red shoes spread across Habima Square in Tel Aviv
Kansallisteatteri Habiman aukiolle oli levitetty punaisia kenkiä.  Kuva täältä.  Väkivaltaa vastaan budjetoitu summa on tarkoitus käyttää  seuraavasti: sosiaalityöntekijä jokaisella poliisiasemalla,  nilkkamonitori jokaiselle väkivaltaiselle miehelle,   lisää turvakoteja,  lisää parannusohjelmia väkivaltaisille miehille ym. ym,  Mutta rahoista on käytetty toistaiseksi vain 10 % , eikä se riitä alkuunkaan.
Mutta iloisimpiin asioihin: täällähän vietetään parhaillaan Hanukkaa eli valonjuhlaa,  ja siihen kuuluvat munkit! Roladin-leipomoketjun munkit ovat joka vuosi kauneimmat.
Torin sivukadun erään kaupan edessä on vuosia ollut tuo iso shakkipeli, mutta nyt sinne oli myös ilmestynyt pöytiä jossa  normikokoiset shakkipelit.  Kukaan ei vaan ollut pelaamassa. Pitääkin vinkata eksälle; hän on shakkipelaaja.
Tässä sama toisesta päästä katsottuna.  Täällä on edelleenkin aika lämmintä; vaikka tänään aamulla oli mukavan viileää, mutta eilen oli ihan kesäistä (sellaista Suomen kesäistä) ja  monet ihmiset kulkivat kesävaatteissa. Se lyhyt talvi täällä saisi jo tulla...

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Hullu kissanainen

No en sentään ole mikään hullu kissanainen , otsikosta huolimatta😏Tuli vain "crazy cat lady" mieleen  näitä katsellessa, ja tiedän lähiseudulla ainakin yhden sellaisen  johon  tuo sanonta osittain  sopisi;D,  Mutta kuten tiedätte, rakastan kissoja,  ja Bambikin on vuosien aikana niin tottunut kissoihin,  etteivät kissat ulkona lainkaan häiritse hauveliani.   Otin muutaman kuvan  2 taloni takana asustelevasta , vielä pentuiässä olevista kissoista,   joita syötän.  Molemmat pennut. silloin aivan pikkuruisia,  ilmestyivät jostain  talon taakse kesällä,  ja sinne ne jäivät.  Ovat eri pentueesta,  ja kuvan Nipsu luottaa minun niin paljon että voin nostaa sen syliini, eikä Nipsu tee mitään.   Viime viikolla ostin Nipsulle kaulapannan, jossa kulkunen.  Oli kiva kävellä Bambin kanssa puistossa kun Nipsun kulkunen  kilisi meidän takanamme. (Nipsu tulee aina mukaan Bambin ja minun ulkoilureissuille).
Illalla soitti entinen naapurini,  jonka äiti edelleen asuu tässä asuintalossani.  Äiti oli nähnyt ja kuullut että Nipsulla on panta jossa kulkunen.  Entinen naapurini, kissojen suuri ystävä,  pyysi että poistan  Nipsun pannan; se kuulemma voi olla vaarallinen ja tarttua jonnekin kun nämä kissat hyppivät puistossa sinne ja tänne.   En tiedä voisiko sellaista tapahtua,  mutta poistin pannan, harmitellen.
Harmaa pentu (ovat nyt ehkä 5 kk  ikäisiä, harmaa on vähän nuorempi)  oli tänään kiivennyt palmuun,   eikä uskaltanut hypätä sieltä pois.  Kuulin surkeaa naukumista  kun olin nyt illalla Bambin kanssa iltapisulla.  En ylettynyt niin korkealle,  ja yritin maanitella kissaa hyppimään, mutta se pelkäsi. Lopulta se horjahti,  ja putosi maahan ilman mitään vahinkoa.  Pennuilla on vielä paljon oppimista...
Ihana Nipsu. Tämä on "minun kissani" vaikkei luonani asukaan. 
Molemmat pikku kisut on nyt  sterilisoitu;  entinen naapurini järjesti sen sillä välin kun olin Suomessa. 
Parhaat ystävät:)
Minä en ole yhtä rohkea kuin Nipsu...

Oikein kaunista joulukuuta kaikille.  Täällä on edelleenkin niin lämmintä  että päiväsaikaan pärjää kevyillä vaatteilla, eikä mitään takkia vielä tarvi.