Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. maaliskuuta 2025

Talven loppu


Hei taas🌼Tästä päivästä lähtien täällä alkoi kunnon lämpeäminen, jolloin päivälämpötilat  ylittävät 20 asteen, ja tulevalla viikolla myös helteinen lämpöaalto. Täällä oli tällä  kertaa aika huono talvi: joulu-ja tammikuu olivat lämpimiä ja hyvin vähäsateisia, mutta helmikuussa saimme lyhyen  talven ja jopa pari tosi kylmää päivää, kun Coral niminen myrsky toi myrskyn sijaan vain kylmää säätä. Eilen vielä satoi ja oli viileää, ja siinä taisikin olla talven viimeiset rippeet. Koska pidän kylmästä, en odota innolla lämpimämpää  säätä...
Luonnon kukinta ollut upeaa, etenkin unikkojen upea väri ihastuttaa, aina.
Tämän kuvan otin palelevista kissoista toisena tosi kylmänä päivänä, torin lähellä. Kylmintä oli aikaisin aamulla, vain 4 astetta. Mutta kylmyys kesti vain hetken...
Kävin pitkästä aikaa torilla ,jossa join espresson ja juttelin barista Itain kanssa  joka kertoi että kolmas kirjansa julkaistaan pian.
Torilta kävelin keskustan vanhaan kauppakeskukseen, jonka galleriassa oli uusi näyttely. Kaikki taulut oli tehty kierrätysmateriaaleista; aika hienoja.
Pian on taas Purim-juhla,  ja keskustan alueella monta naamioasuja myyvää pop up-liikettä. Nyt ei ole muutamaan vuoteen ollut asuinkaupunkini  upeaa ja värikästä purim-kulkuetta, joista otettuja kuvia olen tallentanut tänne blogiin.  Hieman alakuloisesta ilmapiiristä huolimatta purim-juhla tuo paljon iloa ,etenkin lapsille.  Täällä on iloittu palanneista panttivangeista, kauhistuttu joidenkin panttivankien äärimmäisen laihoista olemuksista ja surtu kollektiivisesti  Bibasin perheen 2 kahden punatukkaisen pikkupojan ja heidän äitinsä julmaa murhaa ja paluuta kuolleina.
Toinen pop up-kauppa.
Halpiskaupan purim-krääsätarjontaa. Nuo korit ovat siinä koska purimina on tapana antaa ruokalahjoja.
Kävin mammografiassa(kaikki ok)  ja klinikan toisella puolella näin monta kissoille pystytettyä rakennelmaa.
Tulevalla viikolla lainakoira Shadow tulee taas luokseni, lähes 3 viikoksi. Shadow asuu tuossa vasemman puolen tosi korkeassa tornitalossa(44 kerrosta..).
Oikean puolen tornitalot kuvasin bussipysäkillä, sen jälkeen kun olin käynyt vierailemassa Shadowin isäntäperheen luona.

Tornitalot ovat olleet mielessä viime aikoina....
Asun 70-luvun alussa rakennetussa talossa ,ja suurin osa kotikatuni asuintaloista on 7-kerroksisia taloja, ja monissa alkaa  olla kulumisen merkkejä, eivätkä ne kestäisi maanjäristystä. Kotikatu on pääkadun alapuolella, ja muutamien vuosien kuluttua vierestä eli kotikadun yläpuolella, pitäisi kulkea kevytraitiotie, ja joskus kaukana tulevaisuudessa myös metro (kevytraitiotien piti olla valmista jo 2027, mutta nyt valmistuminen siirtynyt muutamalla vuodella..) Aikataulujen venyminen normaalia täällä..
Kaupunki on määrännyt tietyt alueet uudistuskohteiksi ,ja niinpä meillä oli viikon alussa informaatiotilaisuus ,yhdessä viereisen talon asukkaiden kanssa; kotirakennuksen aulassa.

Suunnitelma on sellainen että jossain vaiheessa nämä 7-kerroksiset talot  hajoitetaan, ja tilalle rakennetaan korkeita tornitaloja, jopa 40-kerroksisia(toivottavasti  ei niin korkeita..). Siinä yhdistyisivät mm.viereinen talo ja asuintaloni, ja jotta se olisi rakennusfirmalle kannattavaa, niin pitää lisätä vielä monta lisäkerrosta.
Asukkaalle tämä on kuin lottovoitto, sillä asukkaat eivät joudu maksamaan penniäkään ennen muuttoa, ja rakentaja joutuu myös kustantamaan suurimman osan vuokrasta rakentamisen aikana. Miinuksena on se että kaikkeen tähän menee ainakin 10 vuotta., ja olemme.vasta ihan alussa, mutta tulee olemaan mielenkiintoista  seurata prosessin etenemistä ,sitten kun se alkaa kunnolla.

Kaunista maaliskuun jatkoa teille💐

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Toipilaana


Auringonkukkia,aidan takaa kuvattuna,kaupungin maatilalla
Hei pitkästä aikaa. Olin muutaman viikon tosi kipeä, mutta nyt on olo jo ok, vaikka tuntuu etteivät voimat täysin vielä palanneet, mikä voi myös johtua tämän viikon kuumasta lämpöaallosta.
Toukokuun alkupuoliskolla oli kevään viimeinen suomalainen kirjastoilta. Kuvassa kirjaston emäntä Anu, ja seuraavalla kerralla kirjasto taas syksyllä, Anun ja miehensä kotona.
Anun mies Gadi  valmistaa upeita koristeita kahvikapseleista.
Toukokuussa oli myös tulipalo meidän kadulla,vastapäisessä rakennuksessa, eräässä asunnossa.
Asunnossa asui ongelmallinen mies, joka aina kerjäsi joko rahaa tai tupakkaa, ja naapurit olivat valittaneet miehestä viranomaisille, mutta vasta tulipalo  sai jotain aikaiseksi, eikä miestä ole sen jälkeen  näkynyt.
Sain herkulliset tuliaiset Suomesta.
Tuliaisten tuojan hotellin katolta oli hieno näkymä Välimerelle ja osalle ranta-aluetta.
Poismennessä vielä pieni kurkistus samalle ranta-alueelle..
Kiva katsella parvekkeelta muiden parvekkeita...
Kesäkuun alussa lainakoira Shadowin isännät yllättivät kertomalla että muuttavat Tel Aviviin. Tähän asti olemme asuneet samassa kaupungissa, ja kävellen heidän luokse kestää 20 minuuttia. Uusi kotinsa on kaupunginosassa, jossa vain tosi korkeita tornitaloja. Sagin, Shadowin toisen isännän , vanhemmat olivat vuosia sitten ostaneet talosta muutaman asunnon, kun talo oli vielä paperilla, ja nyt samaan 44-kerroksiseen taloon muuttavat vanhemmat,  Sagin sisko perheineen,  ja vasta vihitty pikkuveli vaimoineen sekä Sagi ja Massimo lapsineen. Sukurakasta väkeä. Itse en kyllä tykkäisi asua noin korkeassa talossa. Perheen kaikki 3 lasta eli Sagi sisaruksineen saivat oman asunnon tornitalosta, eli perinnön etukäteen. Täällä Israelissa ei ole perintöveroa kuten Suomessa.
Sagi kutsui minut tutustumaan heidän tulevaan, vielä tyhjään asuntoonsa ja ehkä parasta talosssa on upea uima-allasalue sekä iso kuntosali., ja se että lähellä on pikaratikan pysäkki ja muutenkin kaikki lähellä  

Kaunista kesäkuun jatkoa💚🌸🌸🪻🌼🌺

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Ei hullumpi huhtikuu

Upeat laventelit kukkivat

Siitä onkin jo vähän aikaa kun viimeksi postasin tänne, ja sinä aikana on ollut kaikenlaista. 
Toissa viikolla suloisen Shadowin perhe tuli takaisin Yhdysvalloista, mukanaan uusi lisäys, eli pikkuinen vauva Liam. Shadow oli luonani 2 kuukautta, ja totuin pienen hauvelin läsnäoloon niin että koti tuntui tyhjältä sen jälkeen kun olin palauttanut hänet omistajilleen. Toiseksi viimeisenä yönä Shadow herätti minut klo 2 ,ja näytti että sillä oli kipuja korvan alueella, sillä Shadow hankasi oikeaa korvaansa tassullaan. Annoin hänelle särkylääkettä, mutta se ei niin auttanut. (löysin laukkuni pienestä taskusta Shadowin särkylääkkeet, eli iso koira Tered ei niitä syönytkään). 

Kun olin palauttanut Shadowin, Sagi, Shadowin isäntä, vei hauvelin eläinlääkärille, ja selvisi että korvassa oli tulehdus, ei ihme että Shadow niin vaikeroi silloin yöllä. Shadow saa nyt lääkettä, ja varmaan on pian entisellään. Kävin katsomassa häntä muutama päivä sitten, ja Shadow ei kuullut paljon mitään, mutta nyt kun lääkkeitä on laitettu muutaman päivän ajan, olo jo parempi. 
Olin jo maaliskuun lopulla kirjoittanut että laitoin kumisaappaat jo pois, mutta sitten saimmekin yllättäen kunnon takatalven, eli hurjasti sadetta, ukkosta, salamointia ja kylmää säätä muutaman päivän ajan. Kukaan ei muista tällaista sääilmiötä huhtikuussa! Se tuntui ihanalta, mutta aiheutti myös paljon vahinkoa mm. maataloudelle.,ja ihmishenkien menetystä erämaassa, jonne valtavat vesimassat voivat yhtäkkiä vyöryä, peittäen kaiken alleen. Kuvan otin kotirakennuksen edestä, ja sadevesi oli jo uhkaavan lähellä ulko-ovea. 
Silloin kun sää on hyvä lenkkeilyyn, eli tarpeeksi viileää eikä liian aurinkoista, teen yleensä lauantaisin  kävelykierroksen lähialueella, yleensä missä paljon  toimistorakennuksia. Hienan kauempaa näin tällaisen, enkä heti nähnyt mistä kyse. 
Lähempänä huomasin että tämä oli kierrätykseen liittyvä juttu. 
Lähimpänä kotia olevan suuren toimistotalon puutarha on suosikkipaikkojani lähialueella, ja nyt kun laventelit 💜kukkivat, huomasin että niitä oli istutettu puutarhaan tosi paljon. (1.kuva).Tämän kuvan  Aasiasta kotoisin olevan  upean pensaskasvin nimeä en löytänyt suomeksi, mutta se on jonkinlainen orapihlaja, ja noita sinisiä marjoja kuulemma voi syödä, keitettynä, eli hillon muodossa. Pensaan kukat ovat herkän kauniita 🌺🌺. 
Viime viikolla tapasin pitkästä aikaa amerikkalaisen ystäväni Nancyn,(kuvassa) joka oli juuri saanut uuden työnsä ensimmäisen välityspalkkion, ja tarjosi minulle jäätelön kodin vieressä olevassa jäätelöbaarissa. En ollut aikaisemmin poikennut tuolla, vaikka ihan lähellä, ja jäätelöni oli tosi herkullinen 🍦
Muutama päivä myöhemmin vietettiin Shadowin isäntäperheen uuden vauvan juhlaa, samoin kuin pariskunnan  tyttären 3.vuotispäivää🎂🎁. 
Juhlapaikka oli sekin suhteellisen lähellä kotia, ja olin kuullut kehuja paikasta, ja siitä että ruoka siellä tosi hyvää. Pöytiin oli laitettu salaattikulhoja, ja pian tuon asetelman yläpuolelle tuotiin tabuuniuunissa paahdettua munakoisoa tahinilla ja samassa uunissa valmistettua ohutta leipää ja bataattia. Ruokaa tuli jatkuvalla syötöllä, ja lisää sai kun pyysi. En syö lihaa mutta oli onneksi myös kala-annos, ja minulle tuotiin erikseen kvinoapihvejä. Vaikka söin vain kasvisruokaa(ja vähän kalaa), olin halkeamaisillani tuolta pois lähtiessä. 
Juhlapaikka näytti hyvältä. 
Syntymäpäiväsankari Ann oli hieman hämmentynyt kaikesta huomiosta. 
Lasten isoäiti oli järjestänyt ohjelmaa pienille vieraille. 
Heillä oli jopa karkkivaunu🍭🍬Oli kyllä kivat juhlat🎉

lauantai 11. helmikuuta 2023

Kukkii kukkii


Nyt on taas se aika kun kruunuvuokot kukkivat eteläisessä Israelissa, ja eksä ehdotti että menemme ihailemaan upeaa kukintaa🌺
Paikka oli sama kuin viime vuonna, eli Shokedan metsäinen alue, mutta onneksi maaperä oli kuivaa, vaikka oli satanut muutama päivä sitten. Viime vuonna kävimme tuolla heti sateiden jälkeen, ja kotiin tuomisena oli kuraiset kengät.... 
Kruunuvuokot ovat kyllä upeita, mutta ovat rauhoitettuja, eikä niitä saa poimia. 
Ihmisiä piknikillä. Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä, ja monet olivat tuoneet eväät mukaan. 
Kuten viime vuonna, aloitimme kierroksen lasillisella juuri puristettua appelsiinimehua. Olipa hyvää🍊. Viime vuonna tuolla oli paikallisten pienyritysten kojuja, ja niin oli nytkin, mutta vähemmän kuin viime vuonna. 
Teimme alueella vähän pidemmän kävelylenkin, ja matkan varrella bongasin villiintyneitä sitruspuita, joissa pieniä sitruunoita 🍋. Poimin niitä niin paljon  kuin kassiin mahtui, mutta kotiin tullessa huomasin että pikku sitruunat olivat täynnä siemeniä mutta vain vähän  mehua... 
Seuraavaksi pysähdyimme Yad Mordechain kibbutsissa, joka on tunnettu hunajatuotteistaan(ja muista tuotteista), koska luulimme että siellä on hunajaan liittyvä vierailukeskus. Ensin piti kuitenkin käydä tervehtimässä lehmiä🐮
Selvisi että vierailukeskus onkin sellainen, että sinne pitää ilmoittautua etukäteen, ja nyt se oli kiinni. Oikeastaan se on sellainen paikka missä kerrotaan hunajatuotannosta ja mehiläisistä. Siellä on myös hunajakauppa, joka oli kiinni, mutta eksä soitti kaupan ovessa olevaan numeroon, ja pian tulikin myyjä avaamaan kaupan. Keskuksen puutarhassa oli erikoisia taideteoksia, jotka oli tehty Gazasta kibbutsiin ammutuista raketeista. Tämä raketti näköjään ei ollut räjähtänyt, mutta muut teokset oli valmistettu räjähtäneistä raketeista.  Aika pahaa jälkeä tulee jos tuollainen osuu rakennukseen.. 
Pieni pommisuoja hunajatalon vieressä. Myös lähialueen kaikki bussipysäkit ovat tämän tapaisia pommisuojia. 
Hunajakaupan myyjä ehdotti että käymme katsomassa kibbutsin alueella olevan kukkulan huipulla olevaa patsasta ja muistomerkkiä. Patsas esittää Mordechai Anielewicziä, jonka mukaan kibbutsi on saanut nimensä. Anielewicz oli puolalainen vastarintaliikkeen taistelija, joka johti taistelujärjestöä Varsovan geton kansannousun aikana, ja sai siellä surmansa toukokuussa 1943.
Näkymä kukkulalta  alas kibbutsiin. 
Kibbutsin jälkeen sanoin eksälle että.meidän on pakko nähdä Pariisi..... tai melkein... Ajoimme Netivotin kaupunkiin, jossa sijaitsee Paris Center, eli Pariisista inspiraation saanut kauppakeskus. 
Luin kerran että Paris Centerin rakennutti paikallinen yrittäjä, joka halusi tuoda tuulahduksen Pariisia kaupunkiin, ja niinpä siellå on Eiffel-tornin pienempi kopio, ja kauppakeskuksessa ikäänkuin pariisilainen katu, jonka varrella, ja keskellä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Paris Center oli visuaalisesti aika vau!, ja kaikesta näkyy että paikkaan on kunnolla panostettu. Olisi kiva nähdä tuo paikka illalla,, kun torni ja "katu" on valaistu. 
Hienot vaunut "Pariisissa". 
Tässä vaiheessa meillä oli kunnon nälkä, ja kävimme lounaalla juustokauppa/ravintolassa. 
Pois lähtiessä vielä nopea kuva tästä kellosta. 
Kuluneella viikolla täällä vieraili myrsky nimeltä Barbara, joka toi mukanaan hurjia tuulia, sadetta ja kylmää säätä, mutta nyt se on jo ohi. Barbara aiheutti omalla alueellani vain vähän vahinkoa, kuten tämä eukalyptuspuusta pudonnut suuri oksa, mutta muualla Barbara oli hurjempi. Samaan aikaan Turkin traagisten maanjäristysten kanssa myös täällä oli 4 maanjäristystä,(pohjoisessa Israelissa) tosin paljon lievempiä, jotka eivät aiheuttaneet tuhoja, mutta samalla muistuttivat että kunnon järistys on  myös täällä mahdollista.... 
Tulevalla viikolla hoitooni tulee, yhdeksi viikoksi, tämä TOSI SUURI koira, jonka emäntä matkustaa ulkomaille Koiran emäntä, jonka tunnen ystävän kautta, kävi luonani tänään Teredin kanssa Iso ja tosi ystävällinen koira, ja tulemme varmaan hyvin toimeen. Teredillä on hassu nimi, sillä Tered tarkoittaa pinaattia🤣💚