lauantai 8. kesäkuuta 2024

Toipilaana


Auringonkukkia,aidan takaa kuvattuna,kaupungin maatilalla
Hei pitkästä aikaa. Olin muutaman viikon tosi kipeä, mutta nyt on olo jo ok, vaikka tuntuu etteivät voimat täysin vielä palanneet, mikä voi myös johtua tämän viikon kuumasta lämpöaallosta.
Toukokuun alkupuoliskolla oli kevään viimeinen suomalainen kirjastoilta. Kuvassa kirjaston emäntä Anu, ja seuraavalla kerralla kirjasto taas syksyllä, Anun ja miehensä kotona.
Anun mies Gadi  valmistaa upeita koristeita kahvikapseleista.
Toukokuussa oli myös tulipalo meidän kadulla,vastapäisessä rakennuksessa, eräässä asunnossa.
Asunnossa asui ongelmallinen mies, joka aina kerjäsi joko rahaa tai tupakkaa, ja naapurit olivat valittaneet miehestä viranomaisille, mutta vasta tulipalo  sai jotain aikaiseksi, eikä miestä ole sen jälkeen  näkynyt.
Sain herkulliset tuliaiset Suomesta.
Tuliaisten tuojan hotellin katolta oli hieno näkymä Välimerelle ja osalle ranta-aluetta.
Poismennessä vielä pieni kurkistus samalle ranta-alueelle..
Kiva katsella parvekkeelta muiden parvekkeita...
Kesäkuun alussa lainakoira Shadowin isännät yllättivät kertomalla että muuttavat Tel Aviviin. Tähän asti olemme asuneet samassa kaupungissa, ja kävellen heidän luokse kestää 20 minuuttia. Uusi kotinsa on kaupunginosassa, jossa vain tosi korkeita tornitaloja. Sagin, Shadowin toisen isännän , vanhemmat olivat vuosia sitten ostaneet talosta muutaman asunnon, kun talo oli vielä paperilla, ja nyt samaan 44-kerroksiseen taloon muuttavat vanhemmat,  Sagin sisko perheineen,  ja vasta vihitty pikkuveli vaimoineen sekä Sagi ja Massimo lapsineen. Sukurakasta väkeä. Itse en kyllä tykkäisi asua noin korkeassa talossa. Perheen kaikki 3 lasta eli Sagi sisaruksineen saivat oman asunnon tornitalosta, eli perinnön etukäteen. Täällä Israelissa ei ole perintöveroa kuten Suomessa.
Sagi kutsui minut tutustumaan heidän tulevaan, vielä tyhjään asuntoonsa ja ehkä parasta talosssa on upea uima-allasalue sekä iso kuntosali., ja se että lähellä on pikaratikan pysäkki ja muutenkin kaikki lähellä  

Kaunista kesäkuun jatkoa💚🌸🌸🪻🌼🌺

20 kommenttia:

  1. Harmi, että olet ollut sairaana. Toivottavasti olo alkaa parantua ja kuntoudut pian.

    Jo on korkeita taloja! Pulassa olisi, mikäli hissi sattuisi olemaan rikki ja asuisi korkealla. Ei sopisi minulle.

    Korkeita taloja rakennetaan täälläkin. Vuosaareen on tulossa 33-kerroksinen ja tänne omille huudeille 13-kerroksisia.

    VastaaPoista
  2. SusuPetal:Ei tosiaankaan kivaa olla sairaana,ja kuumana kautena vaikeampaa kuin talvella,mutta nyt alkaa olo olla onneksi jo parempi.
    Itsekin mietin .itä.tapahtuisi jos sähkökatko,mutta tuollaisissa korkeissa tornitaloissa pitääkin olla generaattorit just sen takia

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että voit jo paremmin. Kaikki tuntuu paljon helpommalta kun on mahdollisimman terve. Sanon mahdollisimman, koska aina on jotain pientä kuitenkin, niin jokapäiväistä, että siihen jo tottunut.
    Noin ylhäällä, enkä tuolla alhallakaan haluaisi asua. T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa;Kiitos,onneksi voin jo paremmin,tällaisry tulehdustaudit vievät voimat ja kestää ennenkuin toipuu.
      En .minäkään haluaisi asua tuollaisessa tornitalossa,vaikka hieman kadehdinkin sitä talon hyvää kuntosalia.

      Poista
  4. Hienoa että vointisi kohenee. Kovia nämä nykyajan taudit ja vievät aikaa. Komeita ovat rakennukset teillä päin. Täälläkin kaivattaisiin jo uima-altaita pihaan kohta jos tällaisia keväitä alkaa tulla. Toki nyt palattiin jo normaaliin kesäkoleuteen :) Toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepis:Kiitos,onneksi tauti alkaa jo olla ohi,olin aika heikko sen aikana.Tuollaiset tornitalot ovat kyllå upeita,mutta en itse ihan noin korkeissa haluaisi asua Kun rakennustilaa ei ole paljon,pitää rakentaa korkealle.Teillä olikin aika lämmintä ja täälläkin ollut normaalia lämpimämpiä päiviä,ei niin kiva. Kiitos❤️

      Poista
  5. Kiva, että menee vähän paremmin. En tykkäisi minäkään asua 44. kerroksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu.Kiitos,nyt alkaa olla normaalimpi olo.Yståvät muuttavat "vain" 9.kerrokseen,mutta isosisko 32. kerrokseen, ja vanhemmat 31.kerrokseen,huimaisi kyllä katsella sellaisesta korkeudesta alas.

      Poista
  6. Ihana kuulla, että siellä kuitenkin elämä jatkuu rauhallisena ja entiseen malliin sodasta huolimatta. <3 Vaikka blogini on talven ollut tauolla, olen välillä miettinyt, uskaltaako tänne sinun blogiisi kurkistaa, kun pelkäsin tilanteen olevan paljon pahempi. Toivotaan, että sekä siellä että Ukrainassa tilanne rauhoittuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annielander:Täällå keskisessä Israelissa suhteellisen normaalia,mutta niin ei ole etelässä jonne Hamas edelleenkin lähettää raketteja ja ohjuksia,ja vielä.pahempi tilanne pohjoisessa jonne Hizbullahin ohjukset auheuttaneet suuria tuhoja ja tulipaloja,ja edelleenkin toistasataatuhatta ihmistä evakuoitu kodeistaan Mutta täällä metropolialueella siis toisin...Hih,kyllä tänne uskaltaa kurkistaa❤️Kiitos,samaa toivotaan täälläkin

      Poista
  7. Ihanaa, että olet vihdoin paranemaan päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa:Kiitos,onneksi olo alkaa jo olla normaali❤️

      Poista
  8. Jael,, ihanaa, että olo kohenee♥♥ Minulla olisi teille kirjoja, mutta miten niitä sinne saada, kun... Voi paremmin, vahvistu♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos,oli ihan kamala tauti,mutta nyt onneksi olo parempi.Hmm,mitenköhän niitä kirjoja saisi tuonne kirjastoon.Anu kirjastonhoitaja on koko kesän Suomessa,mutta ei läellänne vaan Tampereen seudulla.

      Poista
  9. Hej Jael! Hoppas att du blir snart frisk och får njuta av sommaren!
    Jag skulle inte heller vilja bo särskilt högt, men inte i villa eller radhus heller. Mina föräldrar i Finland bodde i ett fristående hus i några år, och det gjorde mig rädd och traumatisk, när folk klantade in direkt.
    Ha en bra sommar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa;RmRack snälla du,mår nu mycket bättre.Det är så varmt här nu,och det påverkar ju också.Jag har bott tidigare på 15.våningen,det var nog ok,men att bo till exempel på 32.våning,det skullle vara svårt.Tack det samma till dig💚

      Poista
  10. Ihanaa, että olet toipumassa, tai ehkä nyt jo toivon mukaan kokonaan toipunut.
    Mietin tuossa, että jatkuukohan koirahoitajan pestisi vaikka hoitokoira perheineen muuttaakin kauemmaksi? Olen jo unohtanut miten kaukana Tel Aviv on kotoasi, mutta ei kai ylivoimainen matka kuitenkaan? Olet ollut niin luotettava hoitaja, että haluavat varmasti kanssasi jatkaa.
    Minäkään en haluaisi tornitalossa asua, vaikka korkeista paikoista ja hienoista näköaloista tykkäänkin. Kiitos taas postauksesta Jael <3. Täällä on aina kiva käydä lukemassa kuulumisia katsomassa kuviasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos❤️Nyt on olo jo ok,mutta tämä kuumuus tietenkin vaikuttaa myös jaksamiseen.Tällä hetkellä täällä extra kuuma lömpöaalto,ja parasta pysyä silloin sisällä. Juu lainakoira tulee jatkossakin luokseni.Tämä asuinkaupunkini Holon on kiinni Tel Avivissa,vähän kuin Vantaa ja Espoo Helsingissä,ja minulla yksi bussilinja suoraan uuteen asuinalueenseensa.Kun asuimme täällä hieman yli vuoden eksän kanssa ennen Yhdysvaltojen/Etelä-Amerikan vuosia,niin asunto oli 15 kerroksessa, mutta se oli vielä ihan ok,mutta korkeamnalla en kyllä haluaisi asua.Kiitos Leena taas niin mukavasta kommentistasi❤️

      Poista
  11. Ihanaa että on suomalainen kirjasto kirjastoiltoineen. Onko niitä usein? 🇫🇮

    Hui millaista olisi asua korkeassa talossa. Minulle tavallista vaikeampaa kun en pidä hisseistä 😀

    Parempaa vointia ja lainakoiria sinulle ❤️

    VastaaPoista
  12. Auts kaikenlaisia terveydellisiä riesoja - ei niitä tartteisi olla... ei, onneksi taidat olla voiton puolella.
    Jäi kissa-kommentit "seeproineen" laittamatta uusiksi, sillä karkasimme oikeiden seeprojen luokse...

    Millaistahan olisi asua tornitalossa... tykkään kyllä korkeista paikoista, mutta kotina en ole osannut ajatella. Iloista kesäkuun jatkoa Jaelille!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...