perjantai 3. maaliskuuta 2023

Orkideoita ja suomalaisia juttuja

Eilen olin suomalaisen kirjaston järjestämällä retkellä, joka alkoi orkideapuistosta ja päättyi kauppaan missä niin tuttuja suomalaisia tuotteita. 💙
Sain kyydin Sirpalta, ja mukana kyydissä olivat myös Anneli sekä melkein naapurini Tuula, koska asumme molemmat pienessä 2. 5 kadun kokoisessa kaupunginosassa. Kun kaikki olivat saapuneet paikalle, oli kahvitauon vuoro. 
Ensimmäinen vierailukohteemme oli Utopia, jossa trooppinen orkideapuisto, ja paljon muutakin. Tässä Sirpa johdattelee meitä eteenpäin kohti Utopian sisäänkäyntiä. 
Sisäänkäynnin kohdalla on Utopian lipunmyyntipaikka, sekä iso kauppa, jossa kaikenlaista krääsää. Sen jälkeen tullaan Utopian suureen kasvimyymälään. 
Kasvimyymälän jälkeen on iso sali, jossa kahvila, ja lintuja, jotka poseerasivat kiltisti🦜
Melkein naapurini Tuula, ja papukaijat🦜🦜
Sitten oli vuorossa orkideapuisto, eli katettu 3-kerroksinen sademetsä, jossa lintuja ja orkideoita joka nurkassa, mutta myös muita kasveja, sekä koi-karppeja, joita näkyy tässä kuvassa. 
Orkideoita näkyi paljon, ja ovathan ne niin kauniita. 
🌸🌼🌸🌼🌸🌺💮
Oli muitakin kukkia, kuten nämä. 
Orkideasademetsän jälkeen tullaan isolle ulkoilualueelle, jossa erilaisia alueita, kuten lampi jossa kuulemma kilpikonnia, mutta en nähnyt yhtäkään kilpikonnaa. Sen sijaan vuohet olivat saaneet niin suloista jälkikasvua, että olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa katsomaan 3 pientä vuohen kiliä. Huomasin muuten retken aikana että kännykkäni kamera on enemmän tai vähemmän sellainen, että uusi kännykkä pitäisi hankkia lähitulevaisuudessa. 
Lampi missä mielenkiintoiset suihkulähteet. 
Pitkän kierroksen jälkeen oli aika levätä ennen seuraavaa kohdetta. Kun vielä toissa viikolla oli kylmää ja tuli sateita, niin tällä viikolla on sitten ollut kunnon helteet. Kevään alussa on yleensä muutaman päivän kuumia mutta kuivia pasaatituulia, mutta nyt ne ovat kestäneet useamman päivän, ja eilen retkellä oli lähes 30 astetta. Sateita ei ole näkyvissä, ja villivihannesten kausi on jäänyt harmillisen lyhyeksi. 
Seuraava etappimme oli NORD-kauppa Hefer-laakson teollisuusalueella. Olipa niin tutun näköisiä juttuja tuolla. 
Vain osa Utopiassa mukana olleista tuli kauppaan, ja oli tosi mukavaa kierrellä kauniissa kaupassa. 
Muurlan muumimukeja- ja astioita. 
💙🇫🇮
Roberts Berries marjamehuja ym. Ulkosuomalaiselle tällaiset jutut ovat niin ihania💙
, 💙
Toinen kaupan sympaattisista omistajista. Kummatkin lääkäreitä, jotka rakastuivat pohjoismaalaisiin maisemiin ja tuotteisiin, ja perustivat kaupan, jossa muista pohjoismaista olevia tuotteita, mutta eniten suomalaisia tuotteita. 
Meitä odotti mahtava yllätys: saimme kaikki suuren kassin, jossa viimeinen pvm oli muutama päivä sitten, mutta koska niitä ei voi myydä kaupassa, jakoi hän niitä meille. Kassissani oli Linkosuon varrasleipää, luomuruislastuja, Viljatuotteen kaurajauhoa - sekä hiutaleita. Olipa ihana yllätys 💙

12 kommenttia:

  1. Suomalainen kirjasto, onko siellä siis sellainen? Orkideat taitavat olla suosikkikasvejani. Ja nuo suihkulähteet näyttävät todella hienoilta. Ja ovatpa säät muuttuneet ja lämpötila lämmennyt todella nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko:On suomalainen kirjasto,ollut jo lähes 40 vuotta,joka kuun 1.maanantai.Kirjasto on yksityiskodissa,kirjastonhoitaja Anun kotona,mutta aikaisemmin oli eti paikassa. Säät muuttuivat ihan hetkessä,ja kun itse en niin tykkää kuumasta,niin harmittelen että talvi jäi niin lyhyeksi..Orkideat ovat kyllä niin kauniita❤️ja tuo suihkulähde oli aika vaikuttavan näköinen.Hyvää viikonloppua sinulle

      Poista
  2. Ihana retkipäivä teillä on ollut ja huipentuikin vielä noin ihanaan yllätykseen. Näytät oikein hyvältä Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:oli kyllä tosi kiva retki, ja kiva kun vielä suomalaisessa seurassa💙Ja yllätys oli aivan mahtava Kiitos Outi ihanainen, ja hyvää viikonloppua ❤️

      Poista
  3. Hieno yleiskuva tuosta Utopia/orkidea-puistosta. Voin hyvin kuvitella kuinka maistuu hyvältä joku ruisleipä (oikea suomalainen vaikka tykkäänkin saksalaisesta täysjyvästäkin!) Ja salmiakki! Nam Hyvää viikonloppua! P.s voipuukko maksoi 26 paikallista, eli paljon eurooppalaisia?

    VastaaPoista
  4. Sus:Laitoin vain pienen osan puiston tarjonnasta, koska valo-olosuhteet olivat haastavia kännykkäkameralleni. OI, nuo rukiiset tuotteet ovat kyllä niin tervetulleita ulkosuomalaiselle, ja osrin myös ruissipsejä pussillisen.
    Tuo voiveitsi oli aika hintava, sillä tämän päivän kurssin mukaan euroissa 6.65.Hyvää viikonloppua Sus🦝

    VastaaPoista
  5. Mahtavan ihanat lahjukset 🌹 Torstaina jäin kauppareissulla ihailemaan Lidlin ovensuuhun tarjolla olevia orkideoita, niin kauniita, mutta siis että pääsit varsinaiseen orkideaPUISTOON ! Ah onnea 💗

    Onnistunut retki teillä. Papukaija päässä ja olalla kruunaa koko jutun. 🦜 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:ihan mahtavat, onkin ollut ikävä kunnon ruisnkkäriä ym. Orkideat ovat kyllä niin upeita, ja tuolla oli valtava kokoelma niitä. HIH, papukaijat poseerasivat niin kiltisti Minulla oli olkapäällä valjoinen kakadu, mutta unohdin pyytää että joku. ottaisi kuvan.Hyvää uutta viikkoa Rita

      Poista
  6. Jopa teillä oli kiva reissu! Orkideat ovat niin kauniita. Ne ovat kestäviä kukkia, mutta en valitettavasti saa niitä koskaan kukkimaan uudelleen.
    Terveisiä täältä lumen keskeltä. On ihanaa katsella näitä Israelin lämpimiä kuvia. t. Piipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe:Kiva nähdä sinulta kommentti pitkästä aikaa ❤️Orkideat ovat todella kauniita, mutten ole koskaan yrittänyt kasvattaa niitä. Toivottavasti kevät piansulattaa lumet ja tuo vihreän esille💚

      Poista
  7. Kivalle retkelle osallistuit. Nuo orgideat on kyllä kaunista katseltavaa . Ollaan joskus Madeiralla myös tällaisessa käyty . Oliko nuo suomalaiset tuotteet yleensäkin kalliimpia siellä kuin täällä kun ovat tuonti tavaraa ?

    VastaaPoista
  8. Upeita orgideoja, mut WAU.... MIKÄ Suomi-pläjäys sieltä!! Upean yllättävää ja hienoa... odotinkin, että missä on Marimekon Unikot... ja tulihan ne sieltä!! Mahtavia ruokia ja lahjukset, fiksua!!!!
    Roberts Berries tehdas täällä meidän kotinurkilla ja kerran kuussa varastomyynti - milloin minkäkin maan teksteillä saa ostaa ylijäämää... eli maailmanlaajuisesti maistuu Suomimarjat....
    Ihan huippuretki - kiitos kun jaoit meille "suomalaisillekin"! Ihanaa maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...