sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 22.3

Lepis ilmoitti , että yleisön pyynnöstä tällä viikolla on taas teemaklassikon aika.Ja teema oli sellainen,että piti muistaa biisi,joka sai vanhemmat aikoinaan hermoromahduksen partaalle.No,mulla ei ole sellaista, mutta joskus on ollut päinvastoin,eli pojan laittamaa musiikkia,jota en ole voinut sietää. Eli mulla tämä ei nyt mene tuon teeman mukaisesti....Mutta enimmäkseen olen pitänyt hänen soittamastaan musiikista. Yksi sellaisista on Goldfrapp. Ensimmäinen heidän kappaleensa,jonka kuulin , oli tämä. Niin kaunista.... Pojallani oli heidän Feltmountain albuminsa,johon ihastuin niin, että itsekin hankin sen.Poikani kautta olenkin tutustunut moneen artistiin,joista pidän. Tämä on lempikappaleeni tuosta albumista.Tämä kappale on heidän viimeisimmästä albumistaan,jossa myös on hyviä kappaleita, vaikka eniten pidän Feltmountain albumista. Albumilla kappale kuulostaa paremmalta kuin tässä YouTube-videossa.


22 kommenttia:

  1. Ai sulla kääntyi tämä vähän toisinpäin, mutta eihän se haittaa. Tärkeintä on aina esitellä musiikkia. Tästä en ole koskaan kuullutkaan. Onko amerikkalainen bändi? Ihan kuulen ja näen nyt ensi kertaa.

    VastaaPoista
  2. Englantilainen.Alison Goldfrapp on laulaja.

    VastaaPoista
  3. Ihan miettimällä mietin, mikä olis sellanen biisi mikä olis omat vanhemmat raivostuttanut, mutten muista. Ehkä se enemmän liittyi musiikin volyymiin ja senkin puolen hoiti veljeni. Hauska olis kuulla millä biiseillä vanhemmat on raivostutettu :)

    VastaaPoista
  4. Susadim:Mulla vaan ei ollut sellaista biisiä niin laitoin sellaista ,joka ei liittynyt teemaklassikkoon.

    VastaaPoista
  5. Biisihän oli ihan hyvä. Pitää etsiä lisää Goldfrappiä :)

    VastaaPoista
  6. Jännää. Ihan outo bändi, mutta jäin kyllä kuuntelemaan tähän, joka on merkki siitä että saattaisin kuunnella enemmänkin.

    VastaaPoista
  7. Tämähän oli todella hyvä! Taidan suunnata Karin kanssa kuuntelemaan lisää :)

    VastaaPoista
  8. Ihan vieras, mutta kuulosti hyvältä. Kiva, kun löytyy itselle uutta musiikkia.

    VastaaPoista
  9. Kari:Mulla kolahti tämä bändi kun kuulin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten.

    Hirlii:Goldfrappin musassa on jotain kiehtovaa,joka kiinnostaa..

    Lepis: YouTubesta löytyykin pajon hyviä kappaleita heiltä:-)

    SusuPetal: se just on kiva näissä Sunnuntaiklassikoissa, kun löytää sellaista musiikkia, mistä kiinnostuu..

    VastaaPoista
  10. Vieras esiintyjä, mutta taytyy tutustua tarkemmin. Kiinnostava, joten kiitos esittelysta!

    VastaaPoista
  11. Liityn klubiin. Tää on ennestään lähtökohtaisesti tuntematon juttu, mutta kerrassaan mielenkiintoinen ja hieno.

    Täytyypä vähän vilkaista...

    VastaaPoista
  12. Tämähän on hyvä! Hyvänen aika sentään.

    VastaaPoista
  13. Terävän rauhoittavaa musiikkia.

    VastaaPoista
  14. Tuima, Vaiheinen, Papi ja Arleena:

    Kaikki näköjään tykkäätte tästä Goldfrappin musasta.Mulla se kolahti kunnolla kun ensi kerran kuulin pojan luona..

    VastaaPoista
  15. wau,
    ihanaa kun poikasi kuuntelee jotain muuta kuin esim. mainstreamia!
    tosi hyva biisi ja tykkaan tuon alisonin tyylista...
    Kiitos vinkista!

    VastaaPoista
  16. Blogitse:Paitsi ihan alle 10-vuotiaana,jolloin hän oli suuri Axl Rose -fani,niin poika ei yleensä ole kuunnellut main streamia vaan enemmän aika mielenkiintoista musaa,joka on saanut äidinkin välillä innostumaan.....

    VastaaPoista
  17. ooh guns&roses - mun suosikki myos!!!

    VastaaPoista
  18. Saisinko minäkin , ikivanha isoäiti kertoa jotakin . Minä olin nuori 50-luvulla , eli kauan sitten , ennenkuin kukaan teistä oli olemassakaan . No , siihen aikaan oli suosittu sellainen kappale , kuin KUNINGASKOBRA . Silloin oli tarkat käytössäännöt . Vanhemmat kuitenkin silloin tällöin seurailivat mitä me nuoret puhuttiin , ettei vaan sopimattomia .
    Sittuipa kerran , että isä tarvitsi tahkonpyörittäjää , kirveet nääs piti tahkota . Minulla oli aikaa siihen hommaan . Olin kova laulamaan ja tietenkin laulaa kiekutin sitä kuningaskoobraa , se kun oli niin suosittu . Siinä on muun muassa sellainen kohta kuin , "kobra vanha valkoinen , nousee pystyyn huojuen"... Minä laulaa liekutin , mutta jonkin ajan kuluttua isä hiukan tuohtuneenä ärähti , " mitkä ne on ne koprat "?!

    TOIVOISIN TÄSSÄ SAMALLA , ETTÄ JOKU TEISTÄ , KENTIES MONIKIN ,VIERAILEISI MINUN SIVUILLANI .

    VastaaPoista
  19. Voi Kyllimarjaana, tuo olikin hauska juttu! Ja olen myös joskus kuullut tuon kappaleen! Tulenkin nykyään päivittäin melkein katsomaan kauniita kuviasia ja piirrustuksiasi.

    VastaaPoista
  20. Ihan tuntematon laulaja ja kappale minulle, mutta jotain hyponoottista tässä on. Täytyykin korvamerkitä kyseinen biisi ja pistää laulaja korvan taakse. Pakko kuunnella uudelleen!

    VastaaPoista
  21. goldfrapp on minunkin suosikkini ja felt mountainilla on ihanan elokuvallinen tunnelma, jotenkin surumielisen haikea mutta ihana :)

    VastaaPoista
  22. Elegia: Juuri niin, jotain hypnoottista on heidän musiikissaan. Kuuntelen usein..

    Juanita:kiva löytää toinenkin Goldfrapp-fani:-).Pidän kovasti tuosta Felt Mountain albumista.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...