torstai 26. marraskuuta 2015

Kun palasin näin vihertävän luonnon

Rosmariini kukkii puistossa
Kun lähdin Suomeen täällä oli vielä lämmintä ja kosteaakin ja välillä satoi,mutta luonto ei vielä ollut ehtinyt herätä. Palatessani oli kosteusprosentti jo paljon alhaisempi,mutta edelleenkin lämmintä,ainakin päiväsaikaan,tänään jopa niin lämmintä että näin monta ihmistä shortseihin pukeutuneena,Parasta oli huomata että poissaoloni aikana luonto oli alkanut vihertää.En muuten muista että näin lämmintä olisi ollut marraskuussa,joten saapa nähdä tuleeko yhtään talvea ...Helsingissäkin oli lämmintä sillä sisätiloissa oli aina lämmitys päällä ja ulkona mukavan viileää mutta ei kylmää,mielestäni.
Viedessäni Bambin ulos otin samalla muutaman kuvan. Sain kai jonkun pöpön Suomesta sillä muutama päivä' paluuni jälkeen nousi kuume ja nyt on flunssa päällä vaikka otin sen flunssarokotuksen kuukausi sitten, Tänään menin ammattilaisten ruokamessuille,mikä ei ollut kovin fiksua,sillä sen jälkeen olo vain huononi.
Suurimmaksi osaksi tuossa vihreän keskellä kasvaa  kiiltomalvaa,jota kerään yleensä talvella ja paistan sipulin kanssa.Nämä olivat vielä niin matalia ja  takuulla koiranpissan peittämiä joten jätin poimimatta. Viime vuonna alkoi vihertää paljon myöhemmin kuin tänä vuonna...
Siinä Bambin kanssa kävellessä törmäsin tähän kissaan ,joka oli löytänyt mukavan lepopaikan poisheitetyistä lastenvaunuista.
Toinen kissa,pentu vielä,kiipesi äkkiä puuhun kun tulimme liian lähelle.

11 kommenttia:

Tiia K kirjoitti...

Oijoi miten vihreää, kun tiedät miten täällä tummaa ja synkkää. Upea musta kissa, niin komea ja on toinenkin kovin suloinen <3

Jael kirjoitti...

Tiia:oli hieman yllätys nähdä jo nyt näin vihreää koska yleensä se on ilmestynyt myöhemmin. Mutta totta että Helsingin harmauden jälkeen tuota on mukavaa katsella. Kissat ovat täällä kyllä aika kivasti aina esillä:)

lepis kirjoitti...

Voisin haukata tuota ihanaa vehreyttä!

Lady of The Mess kirjoitti...

Vaikka rakastan Suomen syksyä, niin nyt kyllä voisin hyvin lähteä jonnekin, missä vihertää - ja missä ei ole koskeaa ja pimeää. Kosteus käy vanhan naisen niveliin ja ytimeen.
Kisukuville olen vähän herkkä - mutta onneksi tilanne saattaa tästä parantua, sillä minusta tulee tammikuussa varaemo pienelle kisulille, jonka tyttäreni on ottamassa;)

Amalia kirjoitti...

Hyvän makuupaikan kisu onkin löytänyt.

Sirokko kirjoitti...

Vihertää kauniisti ja lämmintäkin vielä. Meillä on kyllä jo talvi, 13 astetta ja ihan hirveä myrsky, jossain vuorilla jo satoi luntakin.
Toivottavasti tuo pikkukisu osasi tulla puusta alaskin, ylöspäin on aina helpompi mennä, itsekin olen sen jo todennut :)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

On teillä siellä vihreää. Ja kisut♥♥

Anneli kirjoitti...

HeiJael. Ihanan vihreitä kuvia :) Paranemisia !!!

Leena Lumi kirjoitti...

Kiva, että saitte vihreää <3 Meillä kaikkein lämpimin marraskuu, mitä on ikinä ollut siitä alkaen kun on alettu mitata lämpötiloja virallisesti. Lumi viipyi meillä kaksi päivää ja kaikki järkyttävän kaunista, nyt taas pimeää, mutta laitoin lyhtyjä terassille, joten täällä ainakin grillataan;)

Muistan aina sen, kun meinasit syödä mun malvat!

Mukavaa viikonloppua sinulle <3

Lissu kirjoitti...

Koko syksy (loka-marraskuut) oli saapasmaassakin normaalia lämpimämpää, eikä täällä Suomessakaan nyt ole kylmä. Päinvastoin. Tulin juuri ulkoa happihypyltä - pimeää mutta kosteaa.

Eeviregina kirjoitti...

Voi miten vihreää teillä on! Kyllä minäkin voisin vaihtaa tämän pimeyden Israelin talveen!
Ja sullahan on villiyrtitkin jo luonnossa,ällistyttävä joulukuu!
Meillä vilistää kissoja myös enemmänkin, omien lisäksi naapurin kissat ovat joskus meillä öisin sisällä ja isän kissalla on kolme pentua. Jouluna luovutuikäisiä, haluaisikohan joku lahjaksi???