perjantai 16. helmikuuta 2018

Luonto kukkii ja oli blogisynttäritkin

Aloe arborescens ,jota englanniksi kutsutaan myös kynttelikköaloeksi,kukkii vielä
Muistin että blogini täyttää vuosia tässä kuussa, ja tosiaankin: helmikuun 5.  päivä vuonna 2009 kirjoitin täällä ensimmäisen postaukseni, sen jälkeen kun halusin erotella ruokablogista muut kuin ruokaan liittyvät postaukset. Tämä blogi siis täytti  viime toissa viikolla 9 vuotta:)
Luonto kukkii nyt kunnolla ,  ja tästä pitää nauttia nyt kunnolla niin kauan kuin sitä kestää. Tämä talvi on ollut aika  olematon talvi,  ehkä lämpimin ikinä, ja vaatefirmoille tämä talvi on ollut katastrofi kun ihmiset eivät ole ostaneet talvivaatteita.  Onkohan tännepäin enään tulossa viileämpiä talvia kuten ennen.,,,aika epätodennäköistä.
Tässä lähistölläni unikkoja näkee siellä sun täällä vihreän seassa, ja  tuo punainen väri on niin kaunis.
Kodin lähellä olevan kaktuspuiston ulkopuolella kasvavaan opuntiakaktukseen on tullut hedelmiä. Viime vuodesta viisastuneena en nyt koskenut hedelmiin (näyttää siltä kuin ei olisi piikkejä mutta ne piikit ovat siellä!) vaan vain kuvasin.  Sitäpaitsi tämän lajikkeen kaktushedelmät eivät ole erityisen hyvänmakuisia, mutta halkaistun kaktushedelmän väri on vielä kauniimpi kuin kuoren väri.
Kodin lähellä on omakotialue, ja erään omakotitalon aidan vieressä kasvaa täynnä  hedelmiä olevia kumkvattipuita.  Hedelmiä putoilee jo maahan, ja näyttää siltä kuin omistajat eivät näitä syö, ja minä taas ottaisin nuo hedelmät mielelläni. Mutta en tunne asukkaita, enkä ole siellä ohi mennessäni edes nähnyt ketään. Muutama oksa sen sijaan kasvoi kadun puolella, ja niistä poimin muutaman kumkvatin.
Viime lauantaina menimme aamukävelylle koirien kanssa saman kadun naapurin kanssa, ja löysimme kumkvattipuun joka kasvoi kokonaan tien puolella,  ja siitä poimin kaikki jäljellä olevat hedelmät.  Olivat ihania, ja siemenettömiä.

25 kommenttia:

  1. Onnea 9 vuotiaalle blogillesi♥♥♥ Sun blogi täytti 5.2., jonka muistan aina isäni syntymäpäivänä.

    ...ja kuvittele, että toisistamme mitään tietmättä aloitimme niin lähekkäin, minä 14.2....Elämä on ja toi meidät oikeasti tutuiksi ja ystäviksi!

    ♥♥

    VastaaPoista
  2. Leena:Kiitos paljon ihanainen:) Niinpä, aika ihmeellinen tämä blogimaailma:) TÄynnä ihania tapahtumia ja tapaamisia:)

    VastaaPoista
  3. Onnea blogillesi, perässä tullaan!
    Ihania nuo kevätkukat, kaktukset ja sitrukset. Kumkvatit on hyviä, täällä niitä ei näy myynnissä kuin hillottuna. Minähän käyn usein tähän aikaan siellä, mutta nyt jää väliin. Jotkut toiset perheestä matkustaa...

    VastaaPoista
  4. Kivoja kasvikuvia!

    Onnea yhdeksänvuotiaalle! Muistan aina vasta näistä sinun blogisynttäripostauksistasi, että minunkin blogini täytti joskus helmikuun alussa vuosia - ja sitten onkin jo myöhäistä enää juhlia blogisynttäreitä.

    Kumkvatit tekisivät kyllä nyt kauppansa. :-)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea 9-vuotiaalle <3
    Olet yksi pitkäaikaisimmista blogikavereistani <3

    VastaaPoista
  6. Onnittelut blogisynttäreiden johdosta! Täällä on aina mukavaa vierailla!
    Onko kumkvatti appelsiinin sukulainen? kauempaa katsottuna näyttää ihan tyrniltä.
    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniit isot kuvat, jotka tuovat luonnon meidän lähelle,
    onpa kivaa täältä lumen keskeltä niitä katsella :)

    Monta monta blogivuotta lisää sinulle toivotan ♥

    VastaaPoista
  8. Onnittelut blogille ja sen pitäjälle. Kumkvanttipuu kasvoi meidän parvekkeella. Pieni se tosin oli enkä oppinut hedelmiä oikein käyttämään.

    VastaaPoista
  9. Onnea blogillesi, aika menee pian hyvässä seurassa. Ihania kuvia,odotan jo kevättä, mutta meillä jopa on hiukan lunta maassa ja lisää luvassa. Vaikka kevät kukkia jo toissa viikolla kukkikin puutarhassa kun oli liian lämmintä tammikuun normaaliin nähden. No säät on mitä on nykyään, eikä ihme.

    VastaaPoista
  10. Onnea blogillesi. Kiinnostavaa on ollut seurata elämääsi Israelissa. Kiitos myös sinulle blogiystävyydestä. Minunkin blogini täyttää 9 v. ensi kuussa ja sinä mukana alusta alkaen.

    Kaikkea hyvää sinulle toivon edelleenkin.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut ysivuotiaalle <3

    Ihana kevät siellä, ooh!!

    VastaaPoista
  12. Eeviregina>kiitos,sinullakin on tosi pitkäikäinen blogi:) Kevätkukat täällä kyllä ihania,varmaankin kaikki sinulle hyvin tutut:) Kumkvatteja taitaa olla ehkä pääkaupunkiseudulla,muistan joskus nähneeni,mutta harvinaisempiahan ne ovat. Tykkään niistä tosi paljon:) Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    Satu:kiitos,nyt on luonto niin kaunis :) Sinullakin on ollut blogi jo niin kauan, muistan niin hyvin ruokablogisi:) Kumkvatit ovat kyllä tosi hyviä, kuin karkkeja:)

    Susanne: kiitos:) Ja ihanaa kun olet vieläkin täällä kommentoimassa:)

    Melissa:kiitos paljon:)

    Piipe_: Kiitos kaunis Piipe:) Kumkvatti on sitrushedelmä, ja se syödään sellaisenaan, eli ei tarvitse kuoria. Syön sellaisenaan, mutta olen tehnyt niistä myös hilloa ja leikannut salaattiin:) Mukavaa viikonloppua sinullekin:)

    Rita:Kiitos Rita, luonto on nyt niin valokuvaukselllinen:) SItten kun teillä on kevät niin luonnon kukat täällä jo kuivuneet.
    Kiitos paljon, vieläkin on bloggailu kivaa:)

    Paluumuuttajatar:Kiitos:) Kumkvatithan ovat tosi hyviä ihan sellaisenaan popsittuna,mutta voi riippua myös lajikkeesta. Nämä poimimani olivat tosi hyviä, joten söin ne ihan sellaisenaan, eikä ollut siemeniäkään mitä joskus voi olla.

    Esther:kiitos, niin se aika vaan kuluu eikä sitä huomaakaan;D Kevät on kaunis ja tänään onneksi tullut vettä joka saa sen hieman jatkumaan:) Lunta,ah, ottaisin muutamaksi päiväksi mutta turha toivo. Vähän sekaisin ovat säät siellä ja täällä, kurjaa:(

    Unelma:kiitos paljon, ja tätä kautta mekin tapasimme,kiitos siitä:) Mehän olemme oikein konkareita tässä blogimaailmassa;D Oikein kaunista viikonloppua sinulle Unelma ihanainen:)

    SusuPetal: Kiitos:) Kevät tai tai talvi,parasta aikaa täällä,lyhyt kuin Suomen kesä,mutta niin kaunis:)

    VastaaPoista
  13. Olen kerran maistanut kumkvatin hedelmää, ne olivat todella herkullisia.
    Ihanan pitkällä siellä on jo kevät, täällä ei lumen tulosta meinaa tulla loppua ollenkaan!

    VastaaPoista
  14. Outi: Kumkvatit ovatkin hyviä,ja käteviä kun ei tarvitse kuoria niitä:)
    Toivottavasti kevät tulee teille ajoissa, mutta toisaalta kiva että olette saaneet kunnon talven siellä:)

    VastaaPoista
  15. Onnea 9-vuotiaalle! Mitähän se olisi blogi-iässä? Siis jos koiran vuosi on 7 ihmisen vuotta.

    Upea kumkvattipuu! Minä kyllä taas appelsiineiksi luulin. Ja kauniita kukkia ja kasveja muutenkin. Nyt teillä on kaunista ja rehevää. Meillä on satanut useampana päivänä ja mua pelottaa, että kevät jo jo käsillä. Se tunnetusti kestää muutaman hassun päivän ja sitten on täysi paahde ja kuumuus.

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Onnea Jael! Yhdeksän vuotta kuulostaa tällaisen blogi-noviisin mielessä ihan kadehdittavalta. Toivottavasti jaksat postailla ainakin toisen mokoman sekä ihania ruokaohjeitasi että näitä aurinkoisen lämpimiä tervehdyksiä sieltä nykyisiltä kotikulmiltasi.
    Minä tykkään kovasti unikoista ja kumkvateistakin. Sain joskus maistaa myös kumkvatihilloketta ja se oli kyllä namia.

    VastaaPoista
  17. niin ne vuodet menee, onnea! Käytän alumiinipaperia kun syön kaktuksen hedelmiä, nami.

    VastaaPoista
  18. On ilo katsella näitä luontokuvia sieltä!
    PALJON ONNEA ihanalle blogillesi ja runsaasti vuosia lisää!!

    VastaaPoista
  19. Johanna: kiitos paljon:) Hih,mikäköhän se olisi blogi-iässä;D
    Kumkvattipuut täynnä hedelmiä ovat kyllä upeita , ja minä tuon edessä himoitsin noita hedelmiä. Mutta kas sainkin tänään laatikollisen juuri poimittuja sitruksia,ja siinä oli myös kumkvatteja:)Täällä on niin ihanan rehevää nyt, toivottavasti sataa vielä että se saa jatkua. Tuota teidän sadeta saisi tulla tännepäin mutta tämä on kyllä kuivin talvi ja lämpimin talvi kai ikinä...
    Oikein ihanaa viikkoa sinulle Johanna:)

    Leena: Kiitos paljon Leena:) Tuntuu melkein kuin olisin aloittanut ikuisuus sitten, mutta paljon ihanaa ovat nämä blogivuodet tuoneet mukanaan:) Kiitos,toivon itsekin että tämä jatkuu sillä olen vähän koukussa tähän bloggaamiseen;D Unikot ovat kyllä tosi kauniita kukkiessaaan;minun lähelläni niitä on vain muutama siellä sun täällä,mutta eteläisesä Israelissa näkee nyt punaisia peltoja täynnä punaisia anemoneja ja unikkoja. Kumkvatit ovat ihania, ja niistä ja muista sitruksista saakin tehtyä herkullista hilloketta ja marmelaadia:) MUkavaa viikkoa sinulle:)

    Amalia:kiitos:)

    Hannele: Nopeasti menee. Nuo kuvaamani kaktushedelmät ovat vähän eri juttu kuin kaupan kaktushedelmät,niissä ei ole piikkejä lainkaan,ja maistuvat hyvälle:)

    Kirsti: Kiitos paljon,nyt on luonto niin kaunis täällä:) Oikein paljon kiitoksia Kirsti:)

    Raija: Kiitos paljon:)

    VastaaPoista
  20. Onnea hienolle blogillesi! Olet jaksanut jo pitkään. Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...