tiistai 24. maaliskuuta 2020

Ei otsikkoa

Alkuun tämä kuva meidän talon  sivun edessä olevasta pläntistä, joka oli ihanan vihreä vielä  viikonloppuna, mutta muutama tosi lämmin päivä on jo ehtinyt hieman kuivattaa  kasveja, ja pian ne ajellaan pois.  Bambi tykkää tehdä tässä pisut aamuisin...
Tunteet ovat hieman sekaisin , joka päivä muutoksia täällä. Puolitoista viikkoa sitten  ilmoitettiin että kaikki ravintolat,  kahvilat, baarit, kuntosalit, kauppakeskukset ym. suljetaan.  Minua suututti se ettei ravintoloille ym.  annettu lainkaan siirtymäaikaa. Vaikka  sulkeminen oli ollut ilmassa  jonkun aikaa,  tulis se silti yllätyksenä,  ja ravintolat ja  kahvilat, sekä muut olivat tilanneet aineksia jotka menivät hukkaan kun eivät saaneet valmistautua.  Olin ihan raivoissani siitä,  sillä tunnenhan minä pienten paikkojen omistajia, jotka eivät ehkä pysty enään avaamaan oviaan uudestaan kun kaikki tämä on ohi.Muutama päivä päätöksen jälkeen jotkut kahvilat saivat luvan myydä take away-kahvia,  ja ravintolat saivat tehdä ruoka-annoksia kotiinkuljetusta varten.  Päivä päätöksen jälkeen kävin torilla,  joka näytti todella tyhjältä,  ja  halusin mennä juomaan kahvit  tuttuun pikku kahvikauppakahvilaan torin alkupäässä.    Yleensä istun tuossa tiskin edessä, jossa on niin kiva jutella vaikka kuvassa näkyvän Itain kanssa. Nyt   sinne ei päässyt lähelle,  ja sai ostaa kahvia  vain take-away-annoksina,  tai kahvia kotiin. Muutama päivä myöhemmin kahvikauppakahvila kuitenkin suljettiin , ja paikan 3 työntekijää jäivät työttömiksi.
Samana  päivänä kun kävin kahvikauppakahvilassa, kävelin ompelutarvikekaupan ohitse, jossa aina kaupassa työskentelevän himovirkkaajan töitä.  Silloin osa muista kuin ruokakaupoista ja apteekeista olivat vielä auki.   Ihmisiä kehoitettiin  pysymään kotona, enkä minäkään mennyt muualle kuin ulkoiluttamaan Bambia, tai ruokaostoksille supermarkettiin,  sillä julkinen liikenne toimi vielä rajallisesti, päiväsaikaan. Iltaisin liikenne pysäytettiin aikaisin,  eikä perjantaina , joka normaalisti vilkkain kauppapäivä,   ollut lainkaan julkista liikennettä.  
Suunnilleen joka ilta television uutislähetyksessä , korruptoitunut pääministerimme, joka käytti koronaa hyväkseen  välttääkseen oikeudenkäynnin, ja sulki oikeuslaitoksen, kätevästi koronaan vedoten, ilmoitti uusista rajoituksista. Halusin katsoa mitä kuuluu torille, onko siellä ihmisiä, mitä kuuluu  tutuille torimyyjille.   Carmel-tori on ehkä rakkain paikkani täällä. ja aikonaanhan asuin ihan vieressä.   Bussit kulkivat, harvemmin ,mutta olivat hyvin tyhjiä, ja oli helppo pitää se 2 metrin vaadittava etäisyys. Muuten,  Välimeren ihmisille, jotka ovat tottuneet  fyysiseen läheisyyteen, tämä on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta uutisissa ollut pelottelukampanja tehosi ,  ja ihmiset todellakin  yrittävät pitää tuota  välimatkaa.  Tori oli masentavan tyhjä, mutta jotkut vihanneskojut alempana olivat vielä auki. Kävin juttelemassa Benin lihakaupassa,  ja Beni kertoi että hän ainakin aikoo pitää kauppansa auki  niin kauan kuin voi.
Ihmettelin kun näin torin keskiosassa kahvilapisteen auki. En ole koskaan aiemmin juonut tuolla kahvia kun juon aina siinä edellisessä, mutta nyt vain tämä oli auki, ja olin hyvän espresson tarpeesssa. Tunti tämän jälkeen poliisit tulivat ja sulkivat koko torin.   Tällä kertaa todellakin ahdisti, sillä miksi heille ei voitu ilmoittaa   etukäteen tarpeeksi ajoissa. Monet torin myyjistä saavat vain pienet tulot myynnistään, eikä heille nyt ole mitään rahallista tukea. Monet eivät varmaan enään pysty palaamaan torille kun  kaikki tämä on ohi. Surettaa, etenkin kun tänä vuonna piti viettää torin 100-vuotisjuhlaa. Tämä oli aika absurdi päätös , sillä  samalla kun tori oli tyhjä koska turistit ja muut eivät enään tule sinne,  supermarketit ovat olleet  täynnä ihmisiä.
Melkein kaikki oli kiinni ennenkuin poliisit tulivat ja sulkivat loputkin kojut. Ehdin ostaa nipun basilikaa tutusta kojusta, ja kestää varmaan kauan ennenkuin taas pääsen ostamaan  niin suuren nipun basilikaa....
Koronatapaukset lisääntyvät vauhdilla,  ja eilen ilmoitettiin että tulee totaalinen  ulkonaliikkumiskieltö. Tähän astihan ulkona olemisesta ei ole  sakotettu,  ja on ollut jonkin verran julkista liikennettä , joten ihmisiä on ollut liikkeellä, vaikkakin vähän. Huomenna pitäisi astua voimaan se että ulos voi mennä vain jos on pakko ostaa ruokaa tai lääkkeitä, ja vain lähelle,  ja koiraa voi ulkoiluttaa  , myös vain lähellä, ei mitään lenkkeilyä sentään. Puistoissakaan ei saa olla , ja kodin viereisesä puistossa ei tosiaankaan ole   käyty paljon viimeisen viikon aikana.  Pelästyin ,sillä en ollut ostanut Bambille tarpeeksi ruokaa, ,mutta onneksi tänään vielä on julkista liikennettä , joten pääsin  supermarkettiin. Bambi tykkää  paljon  enemmän Bonzosta, jota ostan supermarketista, kuin eläintarvikaupoissa myytävistä ruuista, joita tilasin ennen kotiin. Onneksi pääsin  bussilla supermarkettiin vielä kerran.

Huomenna varmaan sitten alkaa  kaikille pakollinen karanteeni, kunhan tereysministeriö ja  valtiovarainministeriö  pääsevät  yhteisymmärrykseen. Luin että terveysministeriön  apulaispäällikkö haluaisi sulkea jopa ruokakaupat ! Miten tästä kaikesta pääsee yli  kun tämä on ohi? Täällä joutuu 80 %  väestöstä ulkonaliikkumiskieltoon.  Vaikeaa keksiä mitään  iloista sellaisesta. Pysykäähän terveenä rakkaat lukijat.

14 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Pysytåån tosiaan terveinä, siellä ja täällä. Tilanteen vakavuutta on melkein vaikea käsittää, etenkin kun en asu kaupungin keskustassa. Uutisetkin tuntuvat olevan jonkun muun elämästä, kuin minun. Uskon kuitenkin vahvasti, että this too shall pass. Toivottavasti pian.

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Kyllä tämä virus nyt koettelee kovalla kädellä koko maailmaa :(
Tsemppiä sinnekin ja pysytään terveinä <3

Satu kirjoitti...

Voi surkeuden surkeus sentään. Olen nyt ihan sanaton. :-( Terveyttä sinullekin ja Bambille. <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Voimia sinne. Täällä ollaan vielä melko helpoissa ohjeissa noiden rinnalla. Huomenna taitaa jo olla moni asia toisin. Itse en tuota ulkona syömistä ja kahvilla käymistä harrasta kuin todella todella harvoin, joten se ei omaan elämään vaikuta. Mutta ravintoloiden tukemisen vuoksi suunnittelin, että aloitamme hakemaan ruoat jostakin paikallisesta kerran viikossa. Jotainhan sitä on yritettävä tuen vuoksi.

Lissu kirjoitti...

Monet asiat koettelevat nyt maailmaa. Taitaa teidän pministerinne olla erään tunnetun presidentin kaltainen omaan napaan tuijottaja! Meillä on upea viisikko hoitamassa tätä maata. Hau, hau sinne teille molemmille.

lepis kirjoitti...

Rajusti tämä koittelee meitä kaikkia! Kovia ovat määräykset ja sakon uhalla liikkuminen on jo todella pelottavaa. Yritetään vain jaksaa ajatella että meidän kaikkien hyväksi näitä rajoituksia laitetaan voimaan. Pienyrittäjiä olisi tietysti hyvä kannattaa, mutta valitettavasti he ovat niitä jotka ensimmäisenä joutuvat laittamaan yrityksensä kiinni. Jaksetaan! Pysy terveenä!

ulrika50v kirjoitti...

Olen lukenut että Ruotsissa kesään menn essä koronaepidemia ohi, koronavirus kuolee yli 26 asteessa, mutta riski on että tulee takasin syksyllä, mutta sitte on jo lääkärit saanu rokotukset. Toivotaan että pitää paikkansa 👍

SusuPetal kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinulle ja Bambille, pitkää pinnaa ja terveyttä!

Donna Roomassa kirjoitti...


Täällä Ruotsissa ei ole rajoituksia. Heti kun koronavirus alkoi levitä pani moni firma, ravintolat, kahvilat, hotellit, matkatoimistot ja jopa isot firmat ovensa lukkoon ja henkilökunnan kotiin lomalle. Aikuiset opiskelijat ovat kotona opiskelemassa, mutta esikoululaiset (= päiväkodit) ja peruskolulaiset käyvät koulua ihan normaalisti.

Me saadaan liikkua ihan vapaasti ja käyttää omaa tervettä järkeä ja ottaa huomioon muut. Terrori-iskun aikaankin tukholmalaiset turvautuivat toisiinsa. Yhteishenki Ruotsissa on aivan valtava siltikin, että ruotsalaiset ovat ennen kaikkea vahvoja yksilöitä. Nyt kaikki auttaa toisiaan. Meidänkin lähimmät naapurit kyselivät, jos tarvitaan apua. Kunnan sivuilla lukee suurilla kirjaimilla että 'kyllä me yhteistuumin tästä selvitään'.

Katsoin juuri päivän tiedoitustilaiuuden, jossa Kansanterveyslaitos kertoi että tilanne on hallussa. Mennään päivä kerrallaan ennalta odotettua linjaa. Suositellaan pysyyä kotona pääsiäisenä, eikä matkustaa minnekään. Ruotsissa Kansanterveyslaitos ja Regionet (=Suomessa sote) ovat vastuussa koronaepidemiasta, ei hallitus. Hallitus jakaa vain varoja tarvittaessa. Siis kansalaiset auttaa kansaa. Demokratia pelaa täysillä. Regioneissa=maakuntahallinossa istuu vaaleissa valittuja politikkoja, joiden tehtävänä on huolehtia vain terveydenhoidosta, infratruktuurista ja kulttuurista kussakin Regionessa. Me kaikki maksetaan 11-12 % veroa Regionelle, ja sen lisäksi noin 30-35 % veroa kunnalle.

Jael kirjoitti...

Riitta: Minäkään en asu keskustassa; mutta tosiaankin vaikeaa käsittää tilannetta, vaikka täällä se näkyy niin selvästi näiden rajoitusten vuoksi. Tämä koettelee aika lailla etenkin lapsiperheitä,jotka joutuvat nyt olemaan sisätiloissa,samalla kun taloudelliset ongelmat yhtäkkiä painavat (ei palkkaa ym.), ja perheväkivallan määrä on selvästi lisääntynyt viime päivinä .. Korona vaikuttaa niin moneen...Toivotaan tosiaankin että pian pääsemme taas kokemaan normaalimpaa elämää...

Outi:Todellakin koettelee:( , ja toivotaan että mahdollisimman monet pysyvät terveinä. Tsemppiä sinullekin Outi.

Lissu:Koko maailmaa nyt koetellaan. Jeps, vähän samanlaisia ovat, ja kuten sanotaan , valta korruptoi. Myös narsistiset piirteet voivat tulla esille kun ollaan pitkään vallassa. Suomessa onneksi hyvä naisjoukko nyt . johdossa:) Pysy sinäkin nyt terveenä:)

Lepis: Toivottavasti tosiaankin nämä rajoitukset auttavat laskemaan lukuja, täällä viimeisen viikon aikana on sairastuneiden määrä noussut aika reilusti, ja kuolleitakin jo 5, mikä tosin ei yllätä, sillä koronaan sairastunut sosiaalihoitaja tartutti koronan vanhainkodin asuikkaille...Pienyrittäjiän puolesta todellakin tuntuu pahalta tämä tilanne: KIitos, pysy sinäkin terveenä:)

Paluumuuttajatar. Toivottavasti teille ei tulekaan niin rajuja toimenpiteitä,mutta ehkä pienemmissä paikoissa on helpompaa ja enemmän tilaa, eikä helposti törmää muihin kuten suuressa kaupungissa, joten helpompi pitää etäisyyttä. Torilla kahvilla (tosi edullinen espresso;) on melkein parasta huvia mitä tiedän, sillä bonuksena mielenkiintoiset keskustelut baristojen ja muiden istujien kanssa:) Hyvä että tuette ravintoloita, nille pitääkin antaa nyt tukea.Luin että jotkut ravintolat täällä alkoivat myydä tulevia aterioita, jotta saisivat vähän kassavirtaa.

Satu:Vaikea tilanne tosiaankin.Kiitos ihana, ja pysy terveenä.

Ulrika: Toivotaan niin. Luin että koronarokutusta on aika vaikea saada aikaiseksi, viiruksen erilaisen rakenteen vuoksi, mutta toivotaan että pian onnistutaan kehittämään sellainen.

SusuPetal:Kiitos paljon Susu, ja pysy sinäkin terveenä:)

Donna Roomassa: Täälläkin yhteishenki hyvä, mutta kun ollaan totuttu olemaan niin ulkona, ja lähellä muita, kuten Italiassa ja nyt Espanjassa, ei haluta että täällä tulee sama tilanne. Toivottavasti tuo teidän systeeminne toimii niin ettei tilanne mene pahemmaksi ,ja kiva kun autetaan:) Täällä samoin nuoret auttavat ja jättävät ruokapaketteja yksin asuville vanhuksille jotka eivät pääse ulos. Pysy sinäkin terveenä:)

Unelma kirjoitti...

Täällä karanteenissa mekin olemme. Kylämme on normaalistikin talvella hiljainen kun mökkiläiset asuvat kaupungeissa.

Kaksi ruokakauppaa täällä vaan on, ne ovat auki. Yli 70 vuotiaille ja riskiryhmään kuuluville ovet avataan jo aamu seitsemäksi, silloin on turvallisempaa tehdä ostoksia. Turvaväli on n. 2m ja sairaana ei saa kauppaan mennä.

Maailmaa herätellään ajattelemaan mikä todella elämässä on tärkeää.

Johanna - Omamaamansikka-blogi kirjoitti...

Meillä kiristettiin tänään ohjeita niin, että huomenna iltapäivällä astuvat voimaan. Aikalailla sama idea kuin teillä. Sheriffillä on huhujen mukaan myös jokin tähän tilanteeseen luotu sakotussysteemi. En sitten tiedä pitääkö paikkansa. Ruokakauoppaan, lemmikin ulkoilutusta, itse saa käydä kävelyillä kunhan pitää välimatkan muihin.

Ja sama juttu täällä. Valtion johto miettii vain omaa menestymistään tulevissa vaaleissa ja kaikki toimet tähtää siihen. Joten voi olla, että social distancing päättyy hyvinkin nopeasti jotta talous saisi vauhtia...

Mun tekisi mieli kannattaa pienyrittäjiä, mutta mä en tällä hetkellä uskalla ostaa take away -annoksia. Mitäs jos siellä on joku köhinyt ruoka-annoksiin? Viimeinen arvio oli, että jos sairaalahoitoon joutuu koronan takia ja vaikka olisi vakuutus, niin lasku olisi n. 20 000 dollaria.

Bambille terveisiä! Mä meinasin kanssa unohtaa Felixin ruuan. Felix tykkää vain muutamasta tuotteesta ja jos ne loppuvat, niin sitten meillä on kyllä ihmettelemistä.

Melissa kirjoitti...

Uusimaa on nyt suljettu. Paljon on tehty virheitä tämän koronavisuksen kanssa ja valitettavasti sitä jatketaan koko ajan. Virheiden tekoa siis.

Rita A kirjoitti...

Ollaan vaan kärsivällisiä. Muutamilta tahoilta kuuluu jo toiveikkaita uutisia siitä että tautihuippu on taittunut ja lähtenyt laskuun. Lääkettäkin on menestyksekkäästi kokeiltu. Kyllä me saadaan ennen pitkää ihana arki takaisin ja osataan pitää sitä arvossa. 🌹 Hyvää uutta viikkoa sinulle ja Bambille.