lauantai 7. maaliskuuta 2026

Miniloma pohjoisessa osa 2


Miniloman toisena päivänä ajoimme aivan pohjoiseen, ja halusin nähdä Rosh Pinan kylän, jossa olin käynyt viimeksi kauan sitten. Rosh Pina on tosi viehättävä,  ja luontokin oli parhaimmillaan .

Safedin kaupungista tulleet muutamat perheet perustivat Rosh Pinan  vuonna 1878. Safed on muutaman kilometrin päässä Rosh Pinasta.
Laitan tähän muutamia sieltä ottamiani kuvia.
Lähes kaikkiin rakennuksiin Rosh Pinassa käytetty samaa materiaalia. Kylästä löytyy monta aamiaismajoitusta tarjoavaa taloa.
Osa erästä taloa.
Osa kylästä sijaitsee korkealla paikalla.
Kaunis talonumerokyltti.
Rosh Pina on täynnä viehättäviä yksityiskohtia.
Rosh Pina on suosittu vierailukohde,mutta meidän retkipäivänä oli kylmähkö ja pilvinen päivä.
Tämä taisi olla kylän vanhin talo.

Kävimme eräässä taidegalleriassa.
Sitten olikin aika jättää Rosh Pina ja jatkaa reissua pohjoisemmaksi. 
Seuraava kohde oli Ghajarin kylä,joka sijaitsee Libanonin ja Golanin kukkulan rajalla. Kylän asukkaat ovat alaviitteja.
Heti ensimmäiseksi huomasi että kylä on tosi siisti,en nähnyt kaduilla roskan roskaa. Alaviittien uskonnossa on vaikutteita mm.kristinuskosta, ja kylässä näkee paljon patsaita.

Keskustan alueella oli kaunis, hyvin hoidettu puisto ja sekin täynnä patsaita. Tuossa edessä näkyy vasemmalla juutalaisten Menora, ja oikealla miekkapatsas.
Kahden edellisen takana tämä patsas.

Puisto tuolla tosi hieno. Alaviitit pukeutuvat länsimaisesti, eikä heillä näy huntuja tai kaapuja.
Vielä yksi patsas.

Kauniin värinen talo.
Ghajarin jälkeen poikkesimme Majdal Shams druusikylän torilla. Heinäkuussa 2024 Majdal Shamsia kohtasi suuri tragedia, kun Hizbullahin lähettämä ohjus osui kylän jalkapallokentälle, surmaten 12 lasta ja haavoittaen 42 lasta.
Golanin kukkula on tulivuoriperäistä aluetta, ja sieltä löytyy basalttikiviä. Sieltä löytyy myös kuumia lähteitä, joissa vesi on hyvinkin lämmintä. Pysähdyimme erääseen sellaiseen. Vedessä (oli matalaa) istui aika monta ihmistä, ja eksäkin pulahti lämpimään veteen, mutta itse pidän enemmän kylmästä vedestä. Eksä noukki tuon basalttikiven minulle lähteen pohjasta.

Viimeinen viikko on ollut tosi haastavaa Iranista tulleiden ohjusten vuoksi. Niitä on tullut ,etenkin viikonloppuna muutaman tunnin välein,  ja hälytykset ovat myös herättäneet joka yö, myös muutaman kerran, jolloin yöunet jäävät vähiin. 

sunnuntai 15. helmikuuta 2026

Miniloma pohjoisessa 2/26 osa 1


 
Viime viikolla vietin 2 päivän miniloman pohjoisessa., Tiberiaksessa, jossa eksällä on toinen asunto.Olin juuri suurinpiirtein toipunut pitkästä flunssasta, joten pieni loma oli tarpeen. Matkustin  Tiberiakseen 2 bussilla: ensin asuinkaupungistani viereiseen kaupunkiin Tel Aviviin, lähelle juna -asemaa,jonka läheltä menee myös busseja toisiin kaupunkeihin. Bussi Tiberiakseen menee kerran tunnissa, ja olin tosi onnekas kun jouduin odottamaan vain viitisen minuuttia bussin tuloon.

Perille tultuani lepäsin hetken, ja sen jälkeen  ajoimme Nabi Shuaybiin, joka suhteellisen lähellä Tiberiasta. 

Ensimmäisessä kuvassa näkyy Nabi Shuaybin suuri rakennus, kaukaa kuvattuna.Nebi Shuaybeon druusien pyhin paikka, jossa oletetaan sijaitsevan Jetron hauta.
Rakennus on tosi vaikuttava. Tästä noustaan seuraavalle tasolla, jossa sijaitsee alueen pyhin paikka, eli Jetron hautapaikka.
Iso terassialue,ja takana vuoret
,jotka tähän aikaan vuodesta niin vihreitä💚
.Rakennus sijaitsee 2 vuoren välissä .
Tässä osa aluetta, josta sisäänkäynti pyhimpään tilaan. Kengät piti jättää ulkopuolelle, eikä siellä saanut kuvata.
Onnistuin kuitenkin löytämään netistä kuvan jossa näkyy osa sisätilasta. 


Todella upean näköistä.
Vesipiste

Tästä näkyy osa vuorta.
Rakennusta ympäröivä alue on tosi suuri, jossa suuri määrä piknik-pöytiä sekä penkkejä, mutta eniten ihastuttivat upeat ruusupensaat, joita oli valtava määrä.

tiistai 20. tammikuuta 2026

Heippa taas

Ihana sitrusten aika

Terve pitkästä aikaa.Tällä hetkellä flunssaisena kotona, mutta eilisen kuumepäivän jälkeen tuntuu jo hieman paremmalta.
Muutama viikko sitten olimme eksän kanssa retkellä lähellä Jerusalemia. Kävimme aamupalalla ihanassa kahvila-leipomo-konditoriassa, jossa olemme olleet kerran aikaisemmin.
Tuo paikka sijaitsee Kiryat Anavim-kibbutsin lähellä.Sama kibbutsi taisi aikoinaan olla suosittu myös suomalaisten vapaaehtoisten joukossa. Leivonnaiset tuolla hurjan hyviä, ja niiden valmistusta voi myös seurata ikkunan kautta. Viime kerralla jonotimme tuonne melkein puoli tuntia, ja koska tällä kertaa oli sateinen päivä eikä terassi auki, niin odotus oli lyhyempi, mutta iso paikka oli täynnä ihmisiä.



Eksällä oli hieman työasioita Jerusalemissa, mutta sen jälkeen kävimme  profeetta Samuelin muistopaikalla, jossa en ollut ennen käynyt.
Tässä selitys englanniksi.

Rakennuksen ympärillä arkeologisia kaivauksia.
Muutama kissakuva lopuksi. Kuvan Nipsu-kissa oli flunssainen, aivasteli ja lepäili lähes viikon samassa paikassa, mutta onneksi ruoka maistui. Nyt Nipsu on taas se energinen ja muita kissoja dominoiva  kissa🐱.
Yksi puiston mustista kissoista.