perjantai 21. elokuuta 2009

Unohtuneita tuliaisia ja kadonnut kissa

Poikani ja hänen tyttöystävänsä lähtivät takaisin Suomeen toissayönä;keskiviikon ja torstain välisenä yönä.Lento oli epäinhimilliseen aikaan aamulla, ja lentokentälle piti lähteä keskellä yötä.Menin saattajaksi, ja nukkumattoman yön vuoksi olin eilen kuin zombie;pää ja kroppa toimivat kuin olisivat tarvinneet patterien latausta.

Lähtökiireessä unohtuivat tyttöystävän ostamat baklawa-tuliaiset.Ennen pidin kovasti tämän tyyppisistä leivonnaisista,mutta nykyään ne tuntuvat liian makeilta.

Illalla,kun olin jo menossa nukkumaan,sain hätääntyneen puhelinsoiton Suomesta. Pojan ja tyttöystävän kissat olivat päässeet paluuta edeltävä yönä karkuun hoitopaikasta. Eilen niitä sitten etsittiin Helsingin Puu-Vallilan alueelta taskulamppujen kanssa.Kovin hätääntyneiltä kuulostivat,ja minunkin oli vaikeaa nukkua, koska itsekin huolestuin.Vähän myöhemmin poikani soitti,että vanhempi kissa, Otto, oli löytynyt hoitopaikan viereisestä koirapuistosta.Iäkäs kissa,joka koko elämänsä aikana on ollut sisäkissa, ei kai jaksanut enempää seikkailla.Pieni helpotus, että se löytyi,mutta ylläoleva Niilo-kissa on edelleenkin kateissa jossain Puu-Vallilan alueella. Toivon kovasti ,että Niilo löytyy:se on erittäin rakas pojalle ja tyttöystävälle,jotka hankkivat sen yhdessä.

Tilannekatsaus: Eilen olivat myöhään illalla nähneet ja päässeet aika lähellekin,mutta Niilo oli kai niin paniikissa,ettei sitä saanut kiinni,aika ihmeellistä.Äsken puhuin pojan kanssa, ja olivat menossa ostamaan jotain kissojen houkutinjuttua. Illalla kuulemma on helpompi etsiä,taskulampun avulla.Nyt aamupäivällä ei ollut minkäänlaista havaintoa..

22.8 aamu: eilen ei ollut minkäänlaista näköhavaintoa. Luin netistä,että leikatut sisäkissat eivät yleensä mene kauas katoamispaikalta, toivon,että näin on myös Niilon suhteen,ja että se pian lähtisi etsimään vaikka ruokaa. Poikani ja tyttöystävä ovat aika onnettomia jo kun Niiloa ei vaan löydy..

22.8 ilta:Puhuin juuri poikani kanssa, ja ovat nyt illalla taas menemässä etsimään.Joku oli eilen yöllä nähnyt Niilon raapivan ulko-ovea 2 taloa katoamistalosta eteenpäin , mutta se oli ennen,kun tämä joku oli nähnyt katoamisilmoitukset.Eli Niilo on pysynyt siellä samalla alueella, mikä on hyvä juttu.

32 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Ihanan näköisiä leivonnaisia :)

Kauhea paikka kun lemmikit hävisivät. Onneksi jo yksi löytyi! Kerro meille sitten kun se toinenkin saadaan takaisin kotiin.

Lassiehan osasi aina palata kotiin mutta mahtaako kissalla olla samanlaista tutkaa? Usein olen nähnyt sähköpylväissä ilmoituksia kadonneista kissoista. Olisipa kiva nähdä myös ilmoitus että kissa saatiin takaisin.

Yaelian kirjoitti...

Rita:yleensä nämä ovat hyviä,tosin liian makeita makuuni.
Onneksi tosiaankin Otto löytyi,mutta Niiloa ei vielä. Jo 3 yötä ulkona ja varmaankin kauhuissaan.Olivat kuulemma sen nähneet,mutta Niílo oli ollut niin paniiksisa, etteivät pysyneet perässä. Olenkin lukenut ja kuullut jutuista,jossa eläimet löytävät takaisin kotiin,mutta Niilolla olisi pitkä matka ja epäilen ,että se löytäisi....Laitan tänne toki sitten kun/jos löytyy. Pidähän peukkuja!

Allu kirjoitti...

No voi sitä Niiloa, toivottavasti löytyy. Onko sillä merkki kaulassa? Meidän naapuristossa on kissa, jolla on nimilappu kaulassa.

Yaelian kirjoitti...

Allu:kun sillä ei ole, sillä on ihan (tähän asti) sisäkissa,joka ei ole ulos päässyt,paitsi valjaissa.

SusuPetal kirjoitti...

Ovat nuo kyllä makeita, mutta suussa sulavia!

Toivottavasti kisu löytyy!!

MaaMaa kirjoitti...

Voi Niiloa! Toivottavasti löytyy ja saadaan kotiin takaisin turvaan. Kisut on usein villempiä kuin esim. koirat ja sinkoilee päätäpahkaa...kaupungissa on monia vaaroja... toivottavasti Niilo selviää kunnialla kotiin!

Mä söin Turkissa Baklawa -leivonnaisia ja oli kyllä niin makeeta, että hyvä kun sai lusikasta irti tahmeudessaan. Mutta HYVÄÄ! En kyllä pystyis kovin paljoa syömään, kerralla...

Viikonlopun toivotuksia, Yaelian! :)

Unelma kirjoitti...

Toivotaan, että Niilo löytyy.

Nurkkalintu kirjoitti...

Nyt on tosi paha mieli Niilon puolesta! :(
Toivotaan parasta.

BLOGitse kirjoitti...

jotkut metsastaa miehia jotkut kissoja! :)

Hannele kirjoitti...

Baklawasta tykkään.

Yaelian kirjoitti...

SusuPetal: Makeita ovat. Voi kun kisu löytyisi, on niin komea katti!

MaaMaa:toivottavasti tosiaankin löytyy. On varmaankin parka ihan paniikissa,kun on tottunut olemaan vaan sisällä,eikä edes ole lähellä oikeaa kotia. Baklawat ovat tosiaankin hurjan makeita;joskus harvoin voi vähän maistella. Hyviä viikonloppuja sinullekin!

Unelma:Tosiaankin toivotaan...

Nurkkalintu: Toivon kovasti että se löytyy;tuntuu itsekin pahalta,kun se on nyt hukassa.

BLOGitse;-)

Hannele:Mulle liian makeita....

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, aivan kauheeta! Mikä voi olla pelottavampaa kuin lemmikin katoaminen. Koiria houkutellaan usein voimakkaan tuoksuislla herkuilla Yksi koira, joka oli ilmeisesti myös jo paniikissa, antoi itsensä kiinni metwurstin avulla, joka liian solaisena ei ole koirien terveysruokaa, mutta toimii hyvänä houkuttimena.

Olga, joka on nyt melkein kuuro, hävisi eilen omasta puistostame ja etsin tunnin. Olin jo ihan sekaisin ja vaadin Reimaa töistä kotiin. Kun soitin Reimalle tosita puhelua, tämä Vanhapiika tuli kuin ei mitään takametsästä, josta olin sitä kyllä ymmärtänyt hakea, mutta en nähnyt. Joskus epäilen, että kulon heikkeneminen on jonkin verran sekoittanut Olgan päätä. Hänestä on tainnut tulla vähän dementikko.

Ilmoita heti, kun kissa löytyy, sillä halua kuulla, että kaikki on hyvin. Varmaan on joku erikoishoukutin, millä kissan saa tulemaan. Miten olis tuoreet silakat?

anumorchy kirjoitti...

Mina olen hulluna baklavaan!
Peukkuja etta kisu loytyy ja antaa kiinni! Onneksi ainakin tuo vanhaherra on jo turvassa.

Susadim kirjoitti...

Voi että, toivottavasti Niilo löytyy pian! Lemmikin katoaminen on kamalaa! Joskus olen joutunut koiraa huutelemaan tunnin pari mökillä ja pelännyt, että on eksynyt, tippunut jäihin tms. Huoli on kova, kun oma rakas elukka on kateissa.

Minä tykkään makeasta ja baklavat maistuu, vaikkei niitä kyllä navan täydeltä pystykään syömään.

-S- kirjoitti...

Voi hòh! Aivan kauhistutti jo tuon toisen kissan lòytyminen KOIRApuistosta. Onneksi oli silti hyvissà voimin, vaikka vanha onkin.
Yleensà kissatkin lòytàvàt takaisin kotiin kilometrienkin pààstà. Valitettavasti tuo hoitola vain ei ole heidàn kotinsa, joten tuskin Niilo sinne etsii. Toivottavasti lòytyy. Ainakin on jo hyvà merkki, ettà olivat kissan nàhneet :D Joskus tuo on myòs ihan hyvà juttu, ettà ei ole pantaa tai muuta, johon voisivat vaikka kuristua tai jààdà pahasti loukkuun vaikka puuhun kiivetessààn.

Yaelian kirjoitti...

Leena:lemmikin katoaminen onkin kamalaa! Olen ihan huolissani täälläpäin,sillä minäkin kiinnyin nyt kesällä Niiloon,joka on niin kaunis ja hyväluonteinen kissa.
Onneksi Olga löytyi!
Menivät ostamaan jotain sellaista kissanhoukutinta, en oikein tiedä mikä se on. Vielä ei ole mitään uutta.

Anu:Baklawa on hyvää,mutta ällöttävän makeaa...
Onneksi tosiaankin Otto löytyi,mutta kuulemma oli maukunut koko yön, kaipailee kaveriaan....

Susadim:Huoli on iso, ja minäkin olen huolestunut,ja tiedän miten tärkeä Niilo on heille. Onneksi koirasi on löytynyt,mutta oli varmaankin kamalaa kun sitä ei kuulunut.Baklawasta tykkäsin ennen paljon enemmän.

-S-: Onneksi tosiaankin Otto löytyi,vaikka se nyt kuulemma on rauhaton, kaiketi johtuu siitä,kun ei Niilo ole lähellä,ovat tottuneet yhdessäoloon.Niilon oma koti on ihan eri suunnassa ja kaukana, joten epäröin ,että se sinne löytäisi,kun vielä on totaalisesti tähän asti ollut sisäkissa.Peukkuja pitelen että kisu löytyy.

Heli kirjoitti...

Peukut ovat taallakin pystyssa Niilo kisun loytamiseksi!! Toivon mukaan hyvat uutiset saapuvat pian.

Susanne kirjoitti...

Toivottavasti Niilo löytyy pian!
Tiedän mikä hätä eläimen katoamisesta seuraa, kun meillä oli kerran yksi koirista hetken kateissa.
Varmaan laitat tänne blogiisi tietoa miten etsiminen edistyy. Käyn täällä kurkkimassa välillä.

Tuula kirjoitti...

Toivottavasti Niilo loytyy pian! Meilla on myos Rambo yhden yon kateissa ja minulla meinasi menna hermot. Onneksi loysin sen seuraavana paivana sielta mihin se oli meita edellisena iltana ulkona seurannut.

Baklawa on melkoisen makeaa herkkua. Soimme aina valilla yhdessa arabipaikassa Haifassa aivan ihanaa makeaa herkkua, jossa oli jonkinlainen juustotayte. Sielta sai ostaa myos baklawaa. Juomana oli aina kotona tehty sitruunamehu. Siis voi mita herkkua.

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, onko Niilosta kuulunut?

Yaelian kirjoitti...

Heli:Kiitos! Minäkin koko ajan odotan kuulumisia Niilosta..

Susanne:Päivitän täällä tuota postausta sen mukaan kun uutta tietoa ilmestyy...

Tuula:Onneksi Rambo löytyi. Niilo vaan on sisäkissa eikä ole tottunut ulkona olemiseen ja sen vuoksi aika pelokas varmaan nyt. Tämä on jo 3 yö karkuteillä.
Se juustolla täytetty leivonnainen on knaafe,ja se onkin hyvää,parempaa mielestäni kuin baklawat.

Leena;kiitos kysymästä.Ei vielä uuttat tietoa,ovat juuri siellä puu-Vallilassa etsiskelemässä ja nettiin,karkulaiset.fi , on laitettu ilmoitus,samoin kuin joka paikkaan karkualueella.

arleena kirjoitti...

Kissat kaipasivat kotiin, lähtivät itse hakemaan kotia.
Kyllä Niilo löytyy, kissa on sitkeä sissi.

Lissu kirjoitti...

Yhden ystäväni koira 'hukkui'. Omistajat jättivät katoamispaikalle emännän fleecetakin. Koira oli tullut seuraavana päivänä takin luo ja odotellut siinä emäntäänsä. Tepsisiköhän sama kisuliiniin? Kyllä kisu löytyy!!!

anumorchy kirjoitti...

Kurkkasin toivossa, etta olisi jo uutisia Niilosta. Onneksi on sentaan hyvat ilmat viela. Onko nakohavaintoja?

Yaelian kirjoitti...

Arleena>Melkein toivoisi,että olisivat kadonneet kotia lähellä,nyt olivat kaukana.Luin,että leikattu sisäkissa ei kuitenkaan kauas mene yleensä.

Lissu:olipa jännä juttu tuon koiran kanssa! Poikani ja tyttöystävänsä löysivat netistä kaikenlaista tietoa miten houkutella,mutta vielä ei mitään tietoa.

Anu;eilen ei ollut minkäänlaisia näköhavaintoja.

Hippu kirjoitti...

Ihanan näköisiä leivonnaisia! Nuo olisivat varmaan just mun mieleeni, koska tykkään ällömakeasta. :-)

Kauhea paikka, kun Niiloa ei ole vieläkään löytynyt. Jos olisin lähempänä, lähtisin itse etsimään... Toivon ja uskon, että Niilo löytyy!

sateenkaari kirjoitti...

Toivottavasti Niilo pian löytyy.Ja toivottavasti ei kukaan ole ottanut Niiloa sisalle ruokkiakseen.Kissa kotiutuu pian uuteenkin paikkaan.
Tykkaan baklavasta,mutta se on sellainen lihotuspommi,ettemme niita kovin usein ostele.

Famu falsetissa kirjoitti...

Toivon, että Niilo löytyy. Minä en osaa nukkua lainkaan, jos kissani ei suostu tulemaan illalla aikanaan sisään. Seuraan Niilon tilannetta blogissasi.

Yaelian kirjoitti...

Hippu:kiitos:-)Toivotaan tosiaankin,että Niilo löytyy ja pian!
Nuo leivonnaiset ovat kyllä ok,joskus harvoin ja pienen pieninä annoksina...

Sateenkaari:Luulen,että Niilo on niin peloissaan nyt,ettei sitä helposti saada kenenkään luo.Tai mistä sen tietää,Niilo on tosi komea kissa,jonka varmasti moni mielellään ottaisi.Baklawat tosiaankin ovat super lihottavia!

Famu Falsetissa:Niilohan on tähän asti ollut ihan täysin sisäkissa.Toivon sen pian löytyvän.

juanita kirjoitti...

voi sentään, toivon kovasti, että niilo löytyy pian!! kokemuksesta tiedän, että odottelu ja epätietoisuus tuntuvat kamalalta. etsintäreissuille kannattaisi ehkä ottaa kissanminttua mukaan. kissat ovat siihen niin hulluna, että niilo olisi ehkä helpompi saada kiinni, kun sattuu näköetäisyydelle.

Yaelian kirjoitti...

Juanita: Niin,toivottavasti löytyy,mutta ainakin näyttää pysyttelevän samalla alueella,mikä on hyvä merkki. On ihan kesy,enkä tajua miten on nyt tuolla luonnossa noin arka,joten ehkä se pelkää kovasti siellä.Sitä on yritetty houkutella jo vaikka minkä kanssa, eikä vielä mikään ole auttanut.

Anna kirjoitti...

Mmmm... baklavat on ihania!