torstai 15. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Hassua ajatella ,että Suomessa on ollut melkein yhtä kuuma kuin täällä.Sää oli melkein sama tänne tullessa kuin Suomesta mennessä. Tosin kosteusprosentit ovatkin sitten eri luokkaa,ja kun jo suihkun jälkeen tuntuu hikiseltä,ei ole kauhean kiva olo.Ilmastointilaitteeni toimii vain olohuoneessa,ja sekin vähän huononlaisesti,ja toisesta tuulettimestani on puhti mennyt pois,joten taidan tänään lähteä hakemaan uutta.Huvittuneena luin eilen Ilta-Sanomien sivulta,miten ihmiset Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä  olivat riidelleet tuulettimista,mutta ilman sellaista on kyllä aika tukala olo sisällä Suomessa helteellä. 
Ylläolevan vanhahtavan kuvan sain tehtyä tällä sivustolla  Linkin sain Saralta,ruotsalaiselta täällä asuvalta tanssijalta,jonka tapasin ennen Suomen matkaani.Saralla onkin upeita vanhahtavan näköisiä kuvia blogissaan.
Sunnuntaina hain siis Bambin,joka oli laihtunut pensionaatissa ollessaan.Illalla kylvetin sen ja pian sen jälkeen huomasin sen niskassa muutamia punkkeja,huh! Otin ne pinsetillä pois mutta niskassa oli muutamia kohtia,joista oli imetty kunnolla verta. Säikähdin oikein kunnolla,sillä Bambilla ei koskaan ole ennen sellaisia ollut. Soitinkin eläinsuojelyhdistyksen pensionaattiin ja kysyin,miten ihmeessä Bambille oli sellaisia siellä tullut ja he sanoivat,että harvinaisen lämpimän talven johdosta punkkeja on erityisen paljon juuri nyt. Lähdimmekin pika pikaa eläinkauppaan ostamaan punkkeja tappavia/niitä vastaan suojelevia tippoja. En voinut samana iltana niitä laittaa,koska olin kylvettänyt Bambin,vaan vasta seuraavan päivän illalla,ja nyt ovat punkit poissa ja ikävät purematkin parantumassa,samoin on Bambin ruokahalu palautunut entiselleen.Muistin myös ,että viime vuonna Bambia ei päästetty pensionaatista ennenkuin eläinlääkäri oli sen tutkinut,ja nyt se päästettiin noin vaan,ja muistin asian vasta myöhemmin.Eläinlääkäri olisi tietysti tuon asian heti huomannut. Jos vielä vien Bambin sinne,pitää muistaa laittaa sille punkkipanta,ja vaatia,että eläinlääkäri tutkii sen lähtiessä.
Eilen torilla käydessäni huomasin siellä uuden kahvilan/kahvikaupan.Karmel-torihan on kuin katu,jonka molemmilla puolilla on myyntipöytiä,joiden takana on vielä ikäänkuin jalkakäytävä,jonka varrella kauppoja.Lisäksi torikadun sivukaduilla on myös kauppoja ja toritoimintaa.Viime vuosina sinne on ilmestynyt ruokapaikkoja ja kahviloita,mikä tekee torikokemuksen vielä paremmaksi.Tässä uudessa kahvipaikassa oli monta läpinäkyvää putkea täynnä erilaisia kahvipapuja,ja he kuulemma myyvät 38 erilaista kahvilajiketta,aika valikoima! Myös kahviin liittyviä laitteita oli paljon myynnissä.Join espresson,joka oli erinomainen,sillä kahvilan omistajat  paahtavat itse kaikki juomiinsa tulevat pavut. 

36 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Niin, kuumaa ja tukalaa täällä on.
Kun esim. kreikassa on nämä lämpölukemat, kestin ne ihan hyvin. Nyt kotona, pistelevä inhottava olo on kestämätöntä!

Sääkartalta näkee, että kaikkialla on nyt kuumaa..kylmät juomat on nyt parasta mitä tiedän!

lumiomena kirjoitti...

Suomessa _kaikki_ huokailevat kuumuutta, niin minäkin. Ihmisen muisti on lyhyt. Bolognassa kesällä 2005 odottaessani esikoista oli lämmintä 35 astetta. Se tuntui silloin tukalalta, nyt muistoissa vain eksoottiselta. Ja tällä hetkellä tuntuu niin vaikealta olla, mutta talvella tämäkin kesä saattaa olla lumoava muisto. Mistäpä sitä tietää :)

Ihanaa, että Bambi pääsi taas luoksesi. Punkit ovat kammottavia ja pelottavia pienpetoja.

Melkoinen kahvivalikoima!

Sateenkaari kirjoitti...

Vastapaahdetusta kahvista keitetty onkin aivan ihanaa.

Olipa hyva,etta huomasit Bambin punkit.Koirassa olevat punkit eivat nahtavasti siirry kuitenkaan ihmiseen,vai?

İhmeellinen kesa todella,kun meillakin on samat lampötilat Suomen kanssa.Kosteusprosentin tarkistin asken,ja se oli 62%,joten ei mitenkaan haittaava.

Rita kirjoitti...

Haaveellisen ihastuttava kuva sinusta.

Meillä on ollut kamalan kuuma päivä, mutta juuri äsken alkoi sataa. Jipii :D Olo helpottuu eikä tarvitse kastella istutuksia.

Voi tuota Bambin ruipeloa. Oli korkea aika että emäntä palasi pitämään huolta!

Susadim kirjoitti...

Hieno kuva sinusta! Kahvikaupat on ihania, vasta paahdetun kahvin tuoksu on niin huumaava.

Punkit on sanalla sanoen ällöttäviä! Punkkipanta kyllä pitää ne hyvin loitolla. Hyvä systeemi tuo, että eläinlääkäri tarkastaa ennen lähtöä, harmi vaan, ettei juuri nyt tarkastanut.

Yaelian kirjoitti...

Anna;Niin,Suomen asunnot on rakennettu kylmää varten ,ei lämpimiä ilmoja varten. Pojan luona viimeisenä yönä oli kamalan nihkeän kuumaa.Kylmät juomat helpottavat tosi hyvin;-)

Lumiomena:kyllä minä mieluummin tuollaisen kuuman kesän kuitenkin ottaisin kuin kylmän talven.Ihmisen muisti on tosiaankin lyhyt,ja tätä hellettä tullaan vielä kaipaamaan.Ne punkit Bambissa olivat tosiaankin inhoittavia:-( Kahvivalikoima oli tuolla sellainen,että olisi vaikeaa valita..Meilläkin on tänään kosteutta samoissa lukemissa kuin teillä,eli vähän parempi ilma,muutamia päiviä sitten oli vielä 75% ja kohta taas sitäkin enemmän.

Sateenkaari:Niinpä ja tuoksu myös:-) Eilen sainkin siellä tosi hyvää,vastapaahdettua kahvia.Koirien punkkien pitäisi olla eri laji kuin ihmisiin siirtyvä punkki(eivät ainakaan minuun siirtyneet,,,)

Rita:tuolla ohjelmalla saa kuvista aika kivoja,vanhahtavia kuvia.Sade on mahtava juttu helteellä,täällä sitä saa odotella tuonne loppysyksylle.Bambi oli kyllä aika ruipeloksi mennyt.Annoin vähän herkkuja joten alkaa jo olla entisensä;D

Susadim:kiitos;-) Kahvikaupoissa on tosiaankin kiva käydä ja nuuhkia niitä tuoksuja.Ne punkit olivat tosi ällöttäviä,3 sillä roikkui niskasssa ,onneksi pinsetilä saa hyvin pois.Punkkipanta ensi kerralla sinne,yleensä laitan kesäisin niitä niskaan hierottavia tippoja.

Tuula kirjoitti...

Ihana tuo vanhahtava kuva!

Bambi raukka, punkkeja. Ei kiva. Miten lie koirilla nama borrelioosit ja muut taudit, mita punkit levittaa?

Vaikken kahvia juokaan, niin pidan kovasti jauhetun kahvin tuoksusta. Tuoksuttelen aina pussia avatessa.

Yaelian kirjoitti...

Tuula:Sillä sivustolla saa kivasti "vanhennettua" kuvansa:-) Enpä luule noiden Bambin punkkien levittävän borrelioosia,mutta inhottavia ne olivat joka tapauksessa.Vastapaahdetun kahvin tuoksu onkin ihana !Kesäisin olen kahvinjuoja,talvella enemmänkin teenjuoja.

SusuPetal kirjoitti...

Bambi-parka, hyvä, että on jo paremmassa kunnossa.

Kiitos tuosta vanhentamislinkistä, pitää kokeilla.

anumorchy kirjoitti...

Hienosti toimi kuvien vanhennus, japaniksikin!

Yaelian kirjoitti...

SusuPetal;Onneksi voi Bambi jo paremmin,tuli niin sääli sitä.Aika kivasti toimii tuo vanhentuminen siellä sivustolla;D

Anu:Aika kiva juttu!

Anna kirjoitti...

Minustakin oli outoa, että Englannissa oli tänä vuonna samanlainen sää, kun täältä Intiasta lähtiessä. Euroopassa taitaa olla todellakin lämpöaalto. Tuolla ei edes satanut kertaakaan kahden viikon aikana, mikä on outoa!

Punkit on inhottavia... meidänkin kisulle on aikaisemmin tullut punkkeja kissahoitolasta, koska siellä niitä pesii. Parempi hankkitua niistä eroon äkkiä ennen kuin tulee matoja, ne on vielä inhottavampia :(

Ihana tuo bambi muuten!

Sirokko kirjoitti...

Punkit on ikäviä ja kovin helposti niitä saa luonnostakin. Hyvä että on kunnon lääkkeet saatavilla. Punkkipannatkin on aika tehokkaita, onneksi!
Vau mitkä kahvikokoelmat! Tuoksu on varmasti huumaava,nuuuh...

Yaelian kirjoitti...

Anna:oli tosiaankin ihmeellisen lämmintä Suomessa,ja se vaan näkyy jatkuvan vielä.
Onneksi huomasin heti ne punkit,sen verran inhoittavia ovat.Neuvoivat polttamana paperin minne laitoin ne pinseteillä poiston jälkeen,ettei vaan tule punkin munia.Kiitos,Bambi onkin tosi ihanan:-)

Sirokko:Olen aina heti kuuman ilman tultua laittanut Bambille niitä niskaan laitettavia tippoja,joten ei ole ennen tullut.Tosin en laittanut ennen hoitolaan menoa,mutta olisi näköjään pitänyt. Kahvivalikoima tuossa kaupassa on mahtava ja niin on tuoksukin!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo Bambi.

Meillä on myös Israelista tuotu Bambi-niminen koira:)

Rachel

Yaelian kirjoitti...

Rachel:Kiitos,on se ihana.Millainen Bambi teillä on?

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Huh. Ei ole saanut nukuttua, pitkään aikaan, tosi kuumaa. Mutta että sulla on koko ajan tämmöistä - hui!
Hauska tuo kahvila, hyvä kahvi on kyllä yksi maailman hienoimmista asioista. Löysimme Saksasta African Blue-papukahvia supermarketista, sanotaan maailman parhaaksi, ja hyvää se olikin.

Yaelian kirjoitti...

Tuure;sisällä on Suomen helteissä tosi nihkeää.Täällä en nyt pysty ilman tuuletinta lainkaan nukkumaan,ja varmaan joudun käyttämään sitä jonnekin lokakuulle asti.Odotan vaan,että tulisi se viileämpi aika...ei täällä koko ajan sellaista ole,mutta nämä kesäkuukaudet ja sitten vielä vähän syksyllä.Talvellahan täällä on mukavan viileää ja keväisin täydellinen ilmasto.
Kun kahvi on todella hyvää,siitä osaa nauttia kunnolla.Olenkin kuullut tuosta African Blue-pavusta,varmaan oli hyvää!

Elämänkulkija kirjoitti...

Huh, punkit ovat ikävä vaiva. Koiraraasu. Onneksi saitte ne irti.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Yaelian,
Meidän Bambi osoittautui Russian Toy Terrieriksi.

Noi punkit ovat kyllä tosi inhottavia. Israelissa kun ne ovat vielä todella jättimäisiä...

//Rachel

Yaelian kirjoitti...

Elämänkulkija:punkit olivat tosi inhottavia,mutta onneksi sain ne pois,ja Bambi on nyt ihan ok:-)

Rachel:Kävinkin heti googlettamassa mikä rotu tuo on kun en ennestään tuntenut.Suloiselta näyttävät nuo Russian toy terrierit,hauskat korvat!
Bambin punkit tosiaankin olivat kauhean suuria,mutta sen takia ne saikin helposti otettua pois.

S. kirjoitti...

Hei, tervetuloa takaisin! Laitatko minulle sähköpostiosoitteesi osoitteeseen sudenkorento(at)gmail.com. niin voin lähettää sinulle kuvia ja tietoa niistä Yes to Carrots ym. tuotteista Kuolleelta mereltä.

Yaelian kirjoitti...

S.Kiitos ,kirjoitin jo...

BLOGitse kirjoitti...

Hikiset terveiset Casasta! huh! Ollaan riehuttu kaupassa ja keittiossa ja koko ajan on hirvea hiki paalla.
Huomasin, etta olet saanut blogini nakyviin. Eka kerta kun naen sen julkaistuna! :) kiitos!
Taytyykin selvittaa miten tuohon saisi jonkun iconin blogin nimen eteen...

Tylsaa tuollaiset punkit. Onneksi huomasit!

Koitetaan parjailla helteissa!

BLOGitse

Yaelian kirjoitti...

BLOGitse:Täälläkin on hiki koko ajan,huh,kosteaa.Kestämisiin Casaankin!
Nyt vasta huomasin,että siellähän blogisi olikin listallani,vähän alempana.En huomannut aiemmin,ja luulin,ettei sitä näy lainkaan.Mutta olisi kiva tosiaankin,jos joku ikonikin näkyisi siellä. Onneksi sain punkit pois nypittyä ja lääke hoiti loput.

Hannah kirjoitti...

Aw, poor Bambi! I guess we're lucky, Isis has never had real tick problems... As a pup, we used to find that she would carry them around a lot, but we always caught them before they dug in. It's a good thing you spotted that one and plucked it out though!

Yaelian kirjoitti...

Hannah;I felt so sorry for him(while being disgusted by the ticks at the same time) luckily I managed to get them out and now he is ok.Bambi never had a tick problem before this .

♥ Hannele kirjoitti...

kumma et niin kuuma koko maailmassa

Yaelian kirjoitti...

Hannele;niin kuumin miesmuistiin.Maapallon lämpeneminen,ja meidän ihmisten syy kai se on....

sarapirat kirjoitti...

vad fin bilden blev på dig! älskar den där effekten!
jag har precis hunnit fram och tillbaka till finland. men ingen särskilt lång vistelse där tyvärr....nästa gång!

Yaelian kirjoitti...

Sara:Tack för linken,man får lagat fina efekter med den.Så du hann vara litet i Finland också! I Helsingfors? Jag skulle gärna åka dit igen tills det blir svalare här....

Leena Lumi kirjoitti...

En Suomessa tunne koiraa, jolla ei olisi punkkipanta. Ostin jo toukokuun alussa sekä Olgalle että Dinalle pannat.

Jotkut laittavat semmoista ainetta ihoon, mutta monet koirat ovat saaneet siitä ihoärsytystä.

Kyllä tämä kesä jää aikakirjoihin, sillä 76 vuoteen ei Suomessa ole ollut näin kuuma, mikäli lehtitiedot pitävät paikkansa. Täällä on talot rakennettu lämpimiksi, kaikilla on laattalattiolla lattialämmitykset, monet eivät ymmärrä istuttaa puita talon varjoksi ja/tai laittaa markiiseja ikkunoiden eteen etc. etc.

Nuo vanhahtavat kuvat olisi ihana oppia, mutta minulla ei ole aikaa mihinkään uuteen. Nyt.

Mukavaa suven jatkoa kuitenkin sinulle Ja Bambille!

MaaMaa kirjoitti...

Äitini tapasi aina sanoa, että ei saa valittaa että on liian kuuma :D Syy tietysti oli se, että sitä kylmää ja pimeää saa Suomessa talvella ihan tarpeeksi, ja siitä valitetaan loputtomiin, että sitten pitäisi nautiskella kesästä ... mutta kyllä oli todella kuuma Suomessa erityisesti sisätiloissa!!

Hyi, punkit ovat tosi ällöttäviä! Mulla oli pienenä punkki itselläni korvan takana - kai jossain mökillä möyriessä se oli sinne päässyt. Koiralla muista niitä olleen useinkin. Silloin oli vielä sellainen neuvo, että punkki pitää tukehduttaa irti; esim. voi-nokareen kun laittoi sen päälle niin ne irtosivat itsekseen. Nykyäänhän sitä ei missään nimessä suositella, kun tukehtuessaan ne punkit helposti oksentavat ja siten levittävät sitä borreoloosia...
Hyvä, että Bambi on kuitenkin nyt OK!

haliterkut <3

Yaelian kirjoitti...

Leena;kiitos.Laitan Bambille niitä tippoja,koska luulen,että punkkipannan se varmaan repisi pois. Sille ei ole tullut minkäänlaista ärsytystä niistä tipoista. Noita vanhahtavia kuvia on ihan helppo tehdä Leena.
Kyllä oli tosi kuumaa Suomen reissullani,olisin kyllä toivonut vähän viileämpää kun täällä nyt on niin kuumaa....Haliterkut myös sinulle:-)

MaaMaa:jos nyt vielä asuisin Suomessa,olisin varmaan iloinen vaan noista helteistä;nyt kun asun täällä kun on pitkä pitkä hellekausi,niin olisi saanut olla viileämpää.Ne punkit olivat kyllä inhottavia,mutta onneksi tulivat helposti pinsetillä pois ja lääke hoiti loput....

kmsu kirjoitti...

Tosi hieno kuva! Pitääkin tutustua tuohon sivustoon...

Toivottavasti Bambi on nyt kunnossa, eikä jälkeen päinkään ilmenisi mitään punkkien aiheuttamia oireita! Nyt on kai täälläkin todella kova punkkivuosi. Meidän koirissa ei ole aiemmin ollut koskaan punkkeja, mutta nyt pari viikkoa sitten Rymyyn oli punkki lenkillä tarrannut. Onneksi huomattiin se kuitenkin heti kotona, niin ei pitkään vielä ehtinyt puremaan. Ulkoa tullessa tuleekin aina varoiksi tunnusteltua, ettei punkkeja ole poikiin ilmaantunut.

Elegia kirjoitti...

Hienoja kuvia kaikki. Kenties tuota laittamaasi linkkiä voisi joskus kokeilla, kunhan olen paremman nettiyhteyden päässä.

Onneksi Bambi pääsi punkeista eroon ja sai ruokahalunsakin takaisin.

Itse olen ihan innoissani näistä helteistä, vaikka olenkin valitettavasti (ja omaksi raivokseni) majaillut sellaisella alueella, jossa ei sitä hellettä ole niin paljon ollut. Mutta tänään näyttäisi tulevan oikein lämpöinen päivä :)