perjantai 9. syyskuuta 2011

Oma viikunapuuni.......


No ei nyt sentään ihan niin....Kävin torin loppupuolella olevasta kukkakaupasta ostamassa itselleni syntymäpäivälahjaksi miniviikunapuun ruukussa. Olin jo pari kertaa kulkenut kaupan ohi ja ihaillut pikkuisia minipuita ,joissa jokaisessa oli pari viikunaa jo kypsymässä. Tämän pitäisi olla oikeastaan ulkona tai parvekkeella,mutta pidän tätä olohuoneen parvekemaisen osan kulmassa,joka on aina auki.Kunnon parveketta kun ei ole.Näin se saa tarpeeksi valoa ja lämpöä ja toivottavasti kasvaa ja tuottaa lisää viikunoital Olen ennen kokeillut minioliivipuuta,mutta sen onnistuin tuhoamaan.Toivottavasti tämän kanssa on parempi tuuri.
Torin alkupuolella olevassa kulmassa oli remontoitu ikivanha kahvikauppa ja nyt siellä voi irtokahvin ja teen oston lisäksi myös juoda kahvit. Ja lyhyt espresso tuolla oli varmaan Israelin halvin,sillä se maksoi alle euron. Saapa nähdä pysyykö hinta noin alhaisena jatkossakin tai onko se noin vain siksi,että paikka on juuri uudelleen avattu. Kuvassa näkyvä tyytyväisen näköinen kauppias kertoi,että  hän ja vanhan kaupan omistaja,vanha herra Stern ovat nyt yhdessä mukana tässä kahvilakaupassa.  Pikkuinen kahvikauppa olikin ollut vuosikymmeniä saman näköinen ja muutos näyttää hyvältä.
Remontin yhteydessä löydettiin kaupan vanhoja myyntikylttejä,jotka oli kiinnitetty toiseen myyntitiskiin.
Kahvista puheenollen;arvostan kahvilaa,jossa cafe au lait tuodaan lasikupissa ja sen kanssa tarjotaan pieni lasillinen appelsiinimehua ja pieni lasillinen soodavettä,ilman että ne  näkyisivät kahvin hinnassa .Ihanassa Sugar Daddy-kahvilassa on näin.
Torin kirsikkatomaattiväriloistoa tänään:)

45 kommenttia:

  1. Ihana viikunapuu. Mina olen onneton kasvien kasvattaja. Nyt mulla alkaa kolme saamaani orkideaa lopetella kukkimisen. Saa nahda saanko niita enaa ikina kukkimaan uudestaan. Töissa sain.

    Kirsikkatomaatit ovat ihania. Taalla olen nyt viime ajat syonyt sellaisia luumukirsikkatomaatteja, jotka ovat tosi hyvia.

    VastaaPoista
  2. Ihana viikunapuu. Pidän peukkuja että saat paljon viikunoita.
    Synttärionnitteluja! Onko syntymäpäiväsi lähipäivinä? Minun on sunnuntaina:)

    Kiva kahvikauppa!
    Torin kirsikkatomaattiväriloisto on upea!

    VastaaPoista
  3. Tuula:En minäkään ole mikään hyvä kasvien kasvattaja.Suomessa olin parempi,oli sisällä se tasalämpö.Toivottavasti saat ne orkideasi uudestaan kukkimaan! Kirsikkatomaatit ovat ihania,niitä on aina minulla:) Nyt on keltaisia ja punaisia.

    Susanne:Tuo pikku viikunapuu on suloinen:) Kiitos,synttärini ovat tänään,mutten kyllä mitenkään niitä vietä.Muistinkin,että sinullakin on näinä aikoina,itse asiassa samana päivänä kuin eksälläni;D Synttärionnittelut siis sinullekin!
    Uudistunut kahvikauppa olikin kiva!

    VastaaPoista
  4. Onnea syntymäpäivän johdosta.♥

    Ihana tuo viikunapuu ja entäs nuo kirsikkatomaatit..onko nuo yhdet ihan rusehtavia, vaik narraako kuva...☺

    VastaaPoista
  5. Minulla on kasvamassa sitruunapuu.Viela pienella alulla.Meilla vaan on huono puoli se,etta talvella parveekkeemme on niin tuulinen paikka,etta pitaa aina varulta nostaa yöksi sisalle,jos myrsky yllattaa.
    Meilla myös on noita ruskeita tomaatteja taalla.Ja myös normaalikokoisena.

    VastaaPoista
  6. Irmastiina:kiitos:)En voinut vastustaa tuota pientä viikunapuuta;D
    Ovat ruskehtavia nuo yhdet kirsikkatomaatit,niissä on enemmän lykopaania kuin tavallisissa kirsikkatomaateissa.

    Sateenkaari:Sitruunapuu olisi ihana,jos olisi kunnon parveke.Saapa nähdä miten tuo viikunapuu menestyy.
    Täälläkin olen nähnyt isoja ruskeita tomaatteja,niiden kuori on hieman tavallisia tomaatteja vahvempi.

    VastaaPoista
  7. Viikunapuusi on kaunis. Minäkin sain syödä tuoreita viikonoita Austinissa.
    Ystävällisen näköinen kahvikauppias, menestystä vaan hänen liikkeelleen.
    Meillä kasvaa yksi kirsikkatomaatintaimi kuistilla, paljon makeita tomaatteja se onkin tänä kuumana kesänä tuottanut.

    VastaaPoista
  8. Hyvàà syntsàpàivàà :D
    Onnea viikunapuun "kasvattamiseen".
    Onko nuo keskimmàiset tomaatit niità ns. mustia tomaatteja jotka on tosi kalliita?
    Tosi kivalle nàyttàà tuo uudistettu kahvila ja ihanaa kun tuo heppukin suostui kuvaan mukaan hymyilemààn :D
    Tààllà Italiassa espresso on aina alle euron, mutta mitenkàs tuo appelsiinimehu kuuluu tuohon maitokahviin vai onko se vain joku juttu jota itse pyydàt ja sitten myyjàt nàtisti jàttàà sen laskuttamatta vai mità? En ole tààllà tuollaiseen yhdistelmààn tòrmànnyt.
    Ihanaa viikonloppua sulle ja ota kaikki irti syntsistàsi :D

    VastaaPoista
  9. Unelma;kaunis on ja tosi pieni! Kuivatuista viikunoista en pidä,mutta tuoreet ovat hyviä salaateissa.Ystävällinen kahvikauppias olikin ja tällä viikolal tapasin myös erittäin ystävällisen mehukauppiaan,josta kirjoitin ruokablogissa.Ihanaa kun voit suoraan puutarhastasi poimia omia kirsikkatomaatteja:)

    Ciacy:kiitos:) Eivät nuo mustia ovat vaan ruskehtavia,ja täällä jonkun verran vain tavallisia kalliimpia. OVat hyvän makuisia:)
    Heppu tuli oikein mielellään kuvaan tuossa kahvikaupassa;D
    Täällä lyhyt espresso on paljon yli euron,joten siinä mielessä tuo oli erittäin halpa. Ja tuo appelsiinimehu ja sooda kahvin kanssa,en ole missään muualla siihen törmännyt kuin tuossa paikassa, mutta olen aina otettu siitä;D Kiitos ja sinullekin oikein mukavaa ja kivutonta viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Ciacy:Siis tuo mehu ja sooda tuodaan ihan pyytämättä:)

    VastaaPoista
  11. Tykkään tuoreista viikunoista, nam. Onpas halpaa espressoa, jos maksaa alle euron. Join tänään kaupungilla doppion hintaan 2,50 euroa, mikä sekin oli halpa esimerkiksi Starbucksiin verrattuna, niillä on astronomiset hinnat ainakin Saksassa. Teillä on aina jotenkin niin kodikkaita kauppoja.

    VastaaPoista
  12. Hyvaa syntymapaivaa Yaelian! Ihania kuvia taas :)

    VastaaPoista
  13. Oikein mukavaa syntymäpäivän iltaa sinulle, Yaelian<3

    Oikein hieno viikunapuu, toivottavasti menestyy, ja tekee sinulle paljon viikunoita..;D

    Tuollainen kahvikauppa on hieno löytö, onnea myös sille<3

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Yaelian<3

    VastaaPoista
  14. Syntymäpäiväonnea! Alkoi tehdä mieli viikunoita...

    Kahvin tuoksun voi melkein aistia noista kuvista. Ihana miljöö.

    Torikuva ruokkii visuaalista nälkää. Vatsa reagoi myös. :)

    VastaaPoista
  15. Allu:Tuoreet viikunat ovatkin hyviä;kuivatuista en tykkää.Ja tuo espresso oli varmaankin maan halvin espresso,sillä normaalisti se maksaa enemmän.Mutta taidanpa mennä tuonne nyt kahville kun on edullista ja voi samalla katsella torin meininkiä.

    Susa;kiitos:)

    Aili:Kiitokset:) Saapa nähdä miten pikku viikunapuu menestyy.Istutin sen uudelleen suurempaan ruukkuun.Kahvikauppa/kahvila oli myös mukava löytö:) Sinulle samoin mukavaa viikonloppua!

    Tulitassukissa:Kiitos paljon:) Viikunat on aika hyviä tuoreina,mutta kyllä pidän muista hedelmistä enemmän.Kahvikauppa oli mukava ja ilmapiirikin oli todella mukava siellä:)

    VastaaPoista
  16. Hei, minakin olin torilla tanaan. Kuis ei tavattu?

    VastaaPoista
  17. Oikein hyvää syntymäpäivää! Viikunapuu menestyköön!

    Kodikas kahvikauppa ja mikä valikoima tomaatteja!

    VastaaPoista
  18. Anu:mihin aikaan olit? Olin joskus 11 aikoihin siellä.

    SusuPetal:Kiitos onnitteluista:)

    VastaaPoista
  19. Voi, Sinulla synttärit!
    Onnea onnea vaan, komea viikunapuu ja muuta herkullista, mukavaa!

    VastaaPoista
  20. Tuoreet viikunat ovat juustojen kanssa herkkuani. Saat omasta puusta viikunat joskus.

    Ihana kahvikauppa. Voi noita kirsikkatomaatteja. Tuon hyllyn ääressä hullaantuu ja päässä pyörii mitä kaikkea niistä voikaan tehdä.

    VastaaPoista
  21. Voi, onks sulla synttärit? Paljon paljon onnea♥

    VastaaPoista
  22. Ihanaa kun siellä on noin houkuttelevat vihannestiskit. Tulisi varmasti syötyä enemmän kasviksia. Hauskaa että asut Holonissa, mun eksän perhe asui siellä ja itsekin tuli siellä Israelin reissuilla yövyttyä..hyvää synttäriä! :)

    VastaaPoista
  23. Marjatta;Kiitos:) Viikunapuu on sellainen minipuu,mutta olisi kiva,jos se vielä jonkun verran kasvaisi ja tuottaisi hedelmääkin.Nuo tomaatit ovat ihania!

    Anna;kiitos onnitteluista:)Viikunapuu on suloinen,sellainen pikkuinen ja 2 ihan normaalin kokoista viikunaa tulossa;D

    Arleena:Viikunat tosiaankin sopivat juuston,etenkin vuohenjuuston kanssa hyvin yhteen:)Ja tuo pöytä kirsikkatomaatteineen on kyllä tosi kaunis:)

    Allu:joo;D kiitos:)

    FcCookie:on ne todella houkuttelevat,muistatko vielä;D
    Itse en syö lihaa,joten vihannesvalikoima täällä on ihan fantastinen:) Ai sullekin Holon on tuttu;D Enimmäkseen olen Tel Avivissa ja täällä nukun;D Kiitos onnitteluista.

    VastaaPoista
  24. Siellähän Sinä olet, maidon ja hunajan maassa!

    VastaaPoista
  25. Hei, ehdin vielä: onnea, ONNEA, onnea, tosi paljon!

    VastaaPoista
  26. Marleena;no siksihän tätä kutsutaan;D

    Omenaminttu:Kiitos sinulle ystäväiseni:)

    VastaaPoista
  27. Voi että noita tomaatteja, namnam! Mitkä värit! Meidän kaupan tomaatit kalpenevat kateudesta ;-D

    VastaaPoista
  28. Riitta>nuo tomaatit ovat tosiaankin oikea väriläiskä! Auringolla kai jotain tekemistä sen kanssa;D

    VastaaPoista
  29. Kuivatut viikunat ovat herkkuani.

    Onpas kiva kahvila, kun saa kaupantekijäisiä :) Varmasti muuten kauppa käy. Voisin oikein mielelläni kannattaa tällaista paikkaa. Meillä ei ole oikein muuta kunnollista paikkaa tässä lähellä kuin Starbucks. Siellä kyllä on usein maistiaisia: saa maistella uusia kahvilaatuja ja leivonnaisia.

    VastaaPoista
  30. Heippa sulle ihanainen!

    Ihanan viikunapuun olet saanut. Toivon sille pitkää ikää ja hedelmien runsautta. Kun annat rakkautta ja juttelet, niin eiköhän se valon ja veden lisäksi ole hedelmällinen.

    Ihania tomaatteja siellä ja maistuu varmasti makealta..
    Terveisiä Bambille ja halit sinulle ♥

    VastaaPoista
  31. Johanna; minulle taas kelpaavat vain tuoreet viikunat,kuivatuista en pidä.Minustakin on hyvä palvelu,kun tuovat tuon mehun ja soodan ekstrana,sinne on kiva sitten palata,kun on muutenkin mukava kahvila:) Starbucks onkin jäänyt hyvin mieleen Amerikan olostani..

    Hanne:Samoin sinulle ihana sinä!Yritän hoitaa viikunaa hyvin,jottei sille käy kuten kävi kääpiöoliivipuulle.Tomaatit täällä ovat ihania! Ja Pilkulle terveiset Bambilta!

    VastaaPoista
  32. Voi, roppakaupalla myöhästyneitä synttärionnitteluja!

    Ihana kahvikauppa - vanhoissa kylteissä on vaan sitä jotakin. :-)

    VastaaPoista
  33. Satoa odotellessa, onnea uudelle puulle! Itselläni oli jo "James Oliver" viikunapuu kärryssä, mutta sitten kuitenkin laitoin takaisin. Ehkä ensi kesänä.
    Tuo kirsikkatomaatti valikoima on kerrassan kutkuttavan makea.

    VastaaPoista
  34. Synttärionnea!
    Terveiset aurinkoisesta Hgistä. Eilen oli taloyhtiön talkoot. Pihalla ei kasva viikunoita mutta nyt se näyttää tosi kivalta ja siistiltä. Kyllä talkoilla saadaan paljon aikaiseksi.

    Yritän toden teolla aktivoitua bloggauksessa lokakuussa. Siihen asti moikka ja mukavaa syyskuun loppua!

    VastaaPoista
  35. Synttärionnea ja hyvää uutta vuotta!

    t. yksi syyskuusynttäriläinen


    Vahvan kasvun vuotta miniviikunapuulle!

    VastaaPoista
  36. Hippu:Kiitos:) Onneksi löytyivät nuo vanhat kyltit;ovat ihania!

    Heljä:)Kiitos:)Ai Jamie Oliverillakin on tuollaisia minipuita myynnissä;D olisi mielenkiintoista tietää miten ne kasvavat Irlannissa....Juu tomaatit täällä ovat ihania:)

    BLOGitse:kiitos:)Kiva kun on aktiivinen talkooporukka:) Meilläkin oli asuintalossani Helsingissä.Mukavaa syksyn alkua ja ihanaa matkaa SF:oon.

    Nurkkalintu:Kiitos:) Uusi vuosi on vasta kuun lopussa,mutta täällä on joka kaupassa jo kaikenlaisia lahjapakkauksia esillä;) ja onnea sinullekin synttäreiden johdosta:)Kiitos,toivon näkeväni vielä monta hedelmää pikku puussani!

    VastaaPoista
  37. Ihanaa, omia viikunoita omasta olohuoneesta!!
    Viimeinen kuva on ihana mahtavine tomaatteineen, ja mitkä värit!
    Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  38. Tarkoitin kylläkin sinun ikiomaa uutta vuottasi, siis ikävuottasi :)

    Toivotuksistasi kiitos! Meidän perheessä syyskuu on synttärikuu (kolmet spvt)

    VastaaPoista
  39. Onnea näin jälkikäteen, minäkin just söin synttärikakkuni. Viikunapuulle menestystä, ovat niin hyviä, meidän puu kaadettiin puutarhasta muutama vuosi sitten eikä ole tilaa uudelle, nyyh.
    Kahvikaupat on ihania, mikä tuoksu! Ja vielä jos ovat säilyttäneet jotain vanhaa, sopii niin hyvin tunnelmaan.

    VastaaPoista
  40. Ah, kun oliskin tuoreita viikunoita. Kyllä noiden tomaattienkin loiste ja maku kävisi. Omia tomaatteja kypsyy enää harvakseltaan.
    Kurkkaapa millaisia kaikenkirjavia puuhia, hieman pakon sanelemana tein. Tunnistatko?

    VastaaPoista
  41. Hyvää syntymäpäivää ja onnea puun kanssa! Meillä on tulossa n. 20 sitruunaa pihan puuhun, jihuu! :) Vuokraisäntä sanoi, että hänellä on aina tullut vain yksi, kyllä mieltä lämmittää kun suomalainen sai sen tuottamaan :D

    Valtavasti tomaatteja!

    VastaaPoista
  42. Oih, onpa ihanaa että saat tuollaisia tomaatteja. Käsittämättömän kauniisti laitettu värit omiin ihaniin kekoihinsa.

    Täällä saa varmasti vielä odottaa sitä päivää, kun kahvin kanssa saa muuta samaan hintaan ;-) Mutta jos oikein kovasti toivon, niin ehkä sellainen päivä joskus koittaa =)

    Ihania kahvihetkiä (ja tomaattimutusteluhetkiä) sinulle!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...