torstai 21. syyskuuta 2017

Pyhiä riittää

Hunaja joka symbolisoi makeaa uutta vuotta, kuuluu Rosh Hashanan ruokiin
.Niinpä myös hunaja-astiota on löytynyt helposti-
Eilen illalla  täällä alkoi Rosh Hashana , eli juutalainen uusi vuosi (alkoi vuosi 5778) Yleensä pyhä kestää kaksi päivää, mutta tänä vuonna uusi vuosi osui juuri ennen sapattia, eli kun Rosh Hashana loppuu niin sapatti alkaa, mikä merkitsee että keskiviikko-iltapäivästä lauantai-iltaan ei ole lainkaan julkista liikennettä, ja oikeastaan vasta sunnuntaina normaali julkinen liikenne. Toivoisin että uskonto olisi erotettu valtiosta ; silloin ehkä linja-autot kulkisivat pyhänäkin.  Olen riippuvainen julkisessta liikenteestä,  eli en suinkaan iloinen siitä että osui näin monta päivää  ilman julkista eikä varmaan  missään  muussa maassa tapahdu tällaista... Suurin  osa kaupoista on kiinni, mutta Tel Avivissa monet kahvilat ja ravintolat ovat auki, ja tässä lähellänikin on pieni joka päivä auki oleva marketti, mutta eniten häiritsee julkisen liikenteen puute.
Kukkakaupoilla on kiirettä ennen pyhää, ja Billienkin kukkakaupassa oli normaalia enemmän kukkia eilen aamulla.
Pyöreät challah-leivät  ja hunajakakut kuuluvat myös juhlapöytään, 
Luomumarketissa oli aseteltu nätisti esille pyhään kuuluvia ruoka-aineksia (hunaja, omena, granaattiomena, taatelit).  Vasta sunnuntaina on normaali arkipäivä, ja se tuntuu niin kaukaiselta!

Pyhät eivät suinkaan tähän lopu, vaan ensi viikon perjantaina illalla alkaa Jom Kipur eli sovituspäivä,  joka on vuoden pyhin päivä.  Kun se loppuu alkaa lehtimajajuhla, ja sen jälkeen onneksi ei ole vähään aikaan pyhiä:D  Ensi vuonna uusi vuosi osuu paljon aikaisemmin, eli juuri syntymäpäivänäni.

20 kommenttia:

  1. Melkoinen "juhlaputki"! Olin kymmenen vuotta sitten Jerusalemissa Lehtimajajuhlilla, joten oli upeaa nähdä erilaisia lehtimajoja ympäri kaupunkia.

    Harmi tosiaan, että joukkoliikenne seisahtuu moneksi päiväksi. Miten kulkeminen onnistuu? Kimppakyydeillä?

    Joka tapauksessa hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  2. Siellä onkin pitkät pyhät. Julkinen liikenne taitaa muuten melkein pysähtyä Helsingissäkin esim. joulun aikaan, tosin en ole ihan varma. Juhlilla on tällainen vaikutus.

    Ihania herkkuja siellä on ja kiinnostavaa kuulla hunajasta uuden vuoden symbolina.

    Hyvää uutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
  3. Piipe:lehtimajajuhla onkin mielenkiintoista kokea Jerusalemissa, etenkin uskovaisten alueilla,jossa niitä lehtimajoja on siellä minne sellainen mahtuu.No suurimmalla osalla on tietysti autot jolla kulkea mutta minulla ei ole joten olen julkisen liikenteen varassa ,ja kun se tänä vuonna on poissa noin monta päivää on se kyllä vähän hankalaa. Kiitos Piipe:)

    Katja: tämä aika on kun nuo pyhät tulevat kimpassa. Ei tämä uusi vuosikaan yleensä noin kauan kestä mutta nyt kun osui yhteen sapatin kanssa niin tuli ikäänkuin yksi päivä lisää.Eikös jouluna julkinen liikenne seisahda vain vuorokaudeksi`? Tähän uuteen vuoteen kuuluu paljon symbolisia ruokia, ja hunaja tosiaankin yksi niistä. Kiitos Katja:)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä teillä onkin noita juhlia perä perään. Lehtimajajuhlissa olen ollut usein, jom kipuriakin olen viettänyt ainakin kerran, mutta uutta vuotta en muista olleeni siellä. Minäkin taidan tulla lomailemaan sinne vasta kaikkien juhlien jälkeen...Hyviä juhlia ja toivottavasti pääset jotenkin liikkeelle!

    VastaaPoista
  5. Siellähän on nyt oikein kunnon juhlien aika. Ikävää, että julkinen liikenne ei toimi, olisihan sitä kiva käydä katselemassa muitakin paikkoja juhlien aikaan.
    Ihanaa torstai-iltaa Jael!

    VastaaPoista
  6. Aika hassua, ettei julkiset kulje pyhinä.

    VastaaPoista
  7. Shana Tova :) Syksy on juhlien aikaa...

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta! :)
    Kauniita nuo pienet keramiikkakupposet.

    VastaaPoista
  9. Ikävää autottomille, kun julkinen liikenne on stopissa. Toisaalta ymmärrettävää, että kuljettajillakin on sama tilaisuus juhlia yhdessä kuin kaikilla muilla.

    VastaaPoista
  10. Vuosi 5788 - ja meillä on vasta 2017 ! Siitä huomaa että kalenterit ovat ihmisten laatimia :)

    Ja juhlapyhät. Teillä totisesti riittää niitä.

    Onpa kaunis kuva hunajapurkeista 💛

    VastaaPoista
  11. Hyviä pyhiä siis vaan! Täällä taas joidenkin juhlapyhien aikana paikallisbussit ovat ilmaisia :) Eri meininki eri paikoissa :)

    VastaaPoista
  12. Voi mitä upeita herkkuja! Pyhät on hyvästä, kun noin makeaa saa ;)

    VastaaPoista
  13. Voisihan liikenne toimia, julkinen liikenne, sillä siitä voivat autottomat olla todella riippuvaisia. Mikä meillä tuntuu seisauttavan kaiken on vain joulu, mutta sekin alkaa olla jo menneen talven lumia, koska aukioloja on vapautettu.

    Teillä on aina niin herkullisen näköisiä leivonnaisia:=

    <3

    VastaaPoista
  14. Eeviregina: Juhlia tosiaankin riittää nyt. JOm kippurista pidän koska silloin ei kulje autoja, lentokoneita ym., ja on ihanan hiljaista,kerran vuodessa. Mutta tosiaankin ,parasta tulla pyhien jälkeen,vähemmän ruuhkia:)

    Outi:tosiaankin paljon juhlia yhteen syssyyn. uskovaisten vuoksi ei ollut liikennettä mutta ihan hyvin loppujen lopuksi sujui ilman liikennettäkin, laiskotellen;D Kaunista viikkoa sinulle Outi:)

    Allu: No kuten tuolla kirjoitin niin kun valtio ja uskonto yhdessä niin näin käy, uskovaisilla on paljon sanomista...Pyhinä kun pitäisi heidän mielestään vain rukoilla ja sellaista..

    Nelli:kiitos, syksy tosiaankin on juhlien aikaa.

    Savisuti:Kiitos, minäkin tykkäsin noista hunaja-astiosta mutten kuitenkaan sortunut ostamaan vaikka olivat houkuttelevia.

    Katriina: KUrjaa tosiaankin mutta aika paljon tuli levättyä nyt sen vuoksi;D Ja voivathan kuljettajatkin vuorotella. Mutta siis harvinaista että on näin monta bussitonta päivää peräkkäin,yleensä on yksi vähemmän tuon pyhän aikana.

    Rita: Aika pitkällä tämä uusi vuosi;D Syksyllä on HIgh Holidays-aika; ja siihen kuuluu tosiaankin muutama pyhä, nyt ensi lauantaina kaikkein pyhin päivä ,ja sitten lehtimajajuhla. Kiitos, nuo purkit ovat aika ihania:)

    MatkaMartta:Kiitos:) Onpa kiva kun teillä on tuollainen systeemi pyhinä.Täällä ne eivät kulje koska uskovaisilla on liikaa sanomista siinä asiassa:(

    Lepis: Täällä juhlissa on kyllä hyviä herkkuja:) Onneksi en ole enään niin makean perään;D

    Leena :niinpä... Mutta normaalistihan ne ovat poissa 2 päivää,nyt tuli pitempi bussittomuus kun sapatti oli heti perään, Vaikka sekuläärit ovat täällä edelleen enemmistö niin uskovaisilla on liikaa sanomista noissa asioissa. Huoh,liikaa kiusauksia;D

    VastaaPoista
  15. Aika rientää nopeasti, mutta onko tuo vuosi 5778, ei sentään vielä 5788? Itsekin pidin noista Tilkan sairaalan kuvista - asuin jossain vaiheessa Tilkankadulla. Sainkohan minä sinulta valkoisen hyllykön, jossa oli lasiovet - on pitänyt tätä joskus kysyä, kun näin kerran blogissasi kuvia Pikku Huopalahdesta. Kaupassa näin lahjoitetaan lappusen ja hyllykkö oli pojan huoneessa, asukas oli lähdössä Israeliin...
    Shana Tova Kaarinasta, Ritva

    VastaaPoista
  16. Hei Ritva,hyvä kun huomasit,olim vuosissa vähön edellä 😏Aika usein kaipaan Pikku Huopalahteen,se oli rakas paikka,ja Tilkka tuli tutuksi kun sen näki niin usein.Annoin pois osan ison osan huonekaluista kun muutin pois mutten muista valkoista hylkykköä lasiovilla. Mukavaa syksyä 🍁🍂Kaarinaan💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen,nyt muistankin sen hyllykön.Se oli tosiaankin poikani huoneessa💙

      Poista
  17. Hei Jael,
    Ja sinne hyllykkö jäi Pikku Huopalahteen seuraavalle asukkaalle muuttaessani Turkuun. Löysin blogisi myöhemmin ja toukokuussa 14 kirjoitin kommenttiakin. Kirjoitit Natal järjestöstä, ja siellä työskentelevästä Ifatista ja Orly Gal nimisestä reservin everstistä (ei taida montaa naista olla noilla natsoilla maailmassa). Pikaisesti sain heitä Turussa Israel kongressissa tavata. Maailma on joskus pieni.
    Pikku Huopalahti oli tosi kiva paikka asua, vaikka nyt viihdynkin Turun kupeessa Kaarinassa.
    Kiitos blogistasi, suosittelen sitä Israelin ystäville, terveisin Ritva

    VastaaPoista
  18. Ritva:onpa tosiaankin pieni maailma:) Hyvä että hyllykkö löysi jälkeesi uuden omistajan:) Kiva että löysit tänne, ja mahtavaa että olet tavannut Ifatin ja Orly Galin. Olemme ystäviä Ifatin kanssa, ja tapaamme pari kertaa viikossa,pitääkin mainita tästä hänelle;hänellä on niin hyviä muistoja siitä lyhyestä Suomen vierailusta. Kiva että viihdyt siellä Kaarinassa, ja oikein hyvää alkavaa lokakuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  19. Lähdinkin blogistasi oikein tutkimaan tietoa noista juhlapyhistä, kun sain juuri tänään tietää että olen Israelissa tuon lehtimajajuhlan aikaan. Sapattiin olin valmistautunut ja tiesin, etteivät bussit kulje, mutta en ollut tietoinen lehtimajajuhlasta... Ovatko kaupat ja ravintolat kiinni tuon seitsemän päivän ajan? Eikö busseja kulje ollenkaan koko viikon aikana? Tämä saattaa hieman mutkistaa lomasuunnitelmia. Mutta toisaalta varmaankin se on todella hyvin mielenkiintoista aikaa olla Israelissa!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...