maanantai 19. maaliskuuta 2018

Rakkaus ei katso ikää...

Tiedättehän sen sanonnan "Rakkaus ei katso ikää"... Tänään se tuli mieleeni kun matkustin naapuritalossa asuvan Elishevan kanssa bussilla Tel Aviviin.  Elishevaan, 80 v. , tutustuin kun muutin nykyiselle  asuinseudulleni, heti sen jälkeen kun olin adoptoinut Bambi koirani eli blogin alkuaikoina. Elishevalla ,  eläkkeellä olevalla opettajalla  , oli silloin Bambin ikäinen tyttökoira Toffi, josta voi sanoa että Toffi oli Bambin elämän ainoa (tähän asti;D) tyttöystävä. Toffi oli joskus yövieraananikin, kun Elisheva matkusti poikansa perheen luokse pohjoiseen Israeliin.

Elisheva oli jo leski kun tapasimme, ja vuosien aikana tapasin muutaman kerran myös hänen aikuisia lapsiaan. Viime aikoina ihmettelin kun Elishevaa ei ole näkynyt kuten ennen, mutta tänäänhän se selvisi: hänellä on poikaystävä💓

Elishevan poikaystävä on hänen serkkunsa leski, ja jollain tavoin he olivat jo tunteneet toisensa ikuisuuden , mutta muutama kuukausi sitten lempi leimahti, ainakin poikaystävän puolelta, joka on 85-vuotias. Elisheva kertoi että hän´ei ole samalla tavalla ihastunut kuin hänen  rakastunut poikaystävänsä,  mutta että hänestä on mukavaa käydä poikaystävän kanssa  elokuvissa, ulkona  syömässä ja muualla, ja kun Elishevan  luona asuva tyttärentytär ei ole kotona, poikaystävä tulee yökylään. Elisheva  ei halua mennä yökylään poikaystävän luokse, joka asuu korkeassa tornitalossa. Minusta tämä kuulosti mahtavalta. Elisheva sanoi että  poikaystävä on häntä vastassa bussipysäkillä,  ja että poikaystävä halaa liian pitkään. Kun Elisheva nousi bussista, näin ikkunan kautta komean vanhan herrasmiehen tulevan onnellinen ilme naamallaan Elishevaa kädet ojossa vastaan, ja ehdin vielä nähdä miten  poikaystävä kaappasi Elishevan tiukkaan syleilyyn . Minut tämä sai hyvälle tuulelle:)
Tänään kävin hieman auttamassa NATALissa,  eli terrorismin uhrien traumakeskuksessa. Sinne nimittäin tuli ensimmäistä kertaa 4 vuoteen suomalainen ryhmä, josta osa näkyy tässä ryhmäkuvassa. Nyt on sitten materiaalia suomeksikin,  ja käänsin vielä simultaanisesti kun pidimme infotilaisuuden tälle  ryhmälle. Takana olevasta kauniista puuteoksesta, ja Natalin toiminnasta yleensä olen kertonut täällä.  

Ja meillä on kuumaa! Tänään oli yli 30 astetta päiväsaikaan, ja koko viikko on kuuma; kuumuus tuli kyllä aivan liian aikaisin.

20 kommenttia:

  1. Rakkaus ei todellakaan katso ikää <3 Ihanaa tuollainen.

    VastaaPoista
  2. Melissa:eikös olekin, minua vähän nauratti kun Elisheva kertoi miten höperö tuo poikaystävä nyt on kun lähettelee romanttisia viestejä koko ajan;D

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihana tarina. <3 Harmi vaan, että tunne on ilmeisesti yksipuolinen. Vieläköhän se Elishevan lempikin siitä leimahtaisi? ;-)

    VastaaPoista
  4. Satu: Ihana rakkaustarina tosiaankin; minusta Elisheva vähän liioittelee;hän ei oikein myönnä että itsekin on ihastunut, mutta hän kyllä näytti erittäin tyytyväiseltä tapaamisen edellä;D

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina <3.

    Osa kuvan suomalaisryhmästä vieraili meidänkin keskuksella.

    VastaaPoista
  6. Mapiki:eikös olekin:) Kiva kuulla että kävivät teilläkin; ryhmälle sattui hyvät säät, lämmintä eikä sadetta:)

    VastaaPoista
  7. Voi mikä romanssi! Tällaiset tarinat lämmittävät sydäntä, niissä on sitä jotain. Ja Bambillakin on ollut tyttöystävä. Meidän Felix haukkuu kaikki matkoihinsa...

    VastaaPoista
  8. Oi miten suloista, rakkaus ei tosiaan katso ikää:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  9. Kyllä sitä ihminen kaipaa toisen kosketusta, välittämistä ja rakkautta, vaikka olisi minkä ikäinen. Ihana love story <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että vielä vanhanakin voi löytää elämänkumppanin. Elämä on ihmeellistä. <3

    VastaaPoista
  11. Ehkä ne tunteet vielä leimahtavat toisellakin puolella. Ja miten virkistävää tämä mahtaakaan olla heille molemmille.

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka herttaista. Olen melkein varma, että daamikin on oikeasti onnellinen saamistaan hellyydenosoituksista, vaikka julkinen halailu ehkä vähän ujostuttaa.
    Uskon vahvasti, että korkeasta iästä huolimatta säilyy aina kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen -niin henkiseen kuin fyysiseenkin.

    Aika suloista tosiaan :)

    VastaaPoista
  13. Onpa suloista, että Elishevan elämään on astunut rakkaus. Eipä se ikää katso, kun Amor ampuu nuolensa.Iloa ja onnea heille sekä monia yhteisiä vuosia eteenpäin. <3

    Huh, mitkä helteet teillä on siellä! Meillä mittari näyttää nyt -4 astetta, mutta huomenaamuna pitäisi olla pakkasta peräti -15! Terminen kevät on reilusti myöhässä.
    Hyvää viikon jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Suurin osa ihmisistä haluaa kumppanin, sanoo kirja jota juuri luen. Ihanaa jos sellainen löytyy ja rakkaus kukoistaa. Missä iässä tahansa. ❤️

    Voi miten ihanaa että olet mukana NATALissa 🌹

    Jaksamisia sinne kuumuuteen 🌻

    VastaaPoista
  15. Kaunista j koskettavaa, on jännä kuinka joku saa kokea useammankin rakkauden, toisen siitä jäädessä kokonaan ilman. Mahtavaa kun kahdella ihmisellä synkkaa, yksinäisyys on kaikkein pahinta (ainakin omasta mielestä). Huh huh hellettä, tasan ei oo onnen/ilmojen lahjat, täällä hirmuisesti vielä lunta ja taivaalta on tänäänkin lisää satanut, ensi yöksi on luvattu -20 astetta. prrrrr. Vaihdetaan välillä Jael paikkoja :)

    VastaaPoista
  16. Ihana rakkaustarina <3 Minusta tuntuu, että monille vanhoille ihmisille olisi tärkeää löytää juuri se rakkaus uudelleen, olisi seuraa ja yhteisiä tarinoita omalta aikakaudelta. Koirien rakkaus onkin sitten toinen juttu :D Meidän Alexin tyttöystävä on Husky ja jos menee monta päivää ilman näkemistä, alkaa olla suru puserossa molemmilla.

    VastaaPoista
  17. Johanna: Ihana romanssi, tuo tosiaankin lämmittää sydäntä:) Bambi oli ihan murtunut silloin kun Elisheva antoi Toffin tyttärelleen, eli kauas. Hänen sydämensä varmaan särkyi hetkeksi:D Terkkuja Felixille:)

    Päden Paja_: Todellakin ihana rakkaustarina,tulin siitä tosi iloiseksi, tutun naapurin vuoksi-Mukavaa viikkoa sinullekin:)

    OUti: näin on , ja tässä kävi tosi hyvin kun kaksi leskeä löysivät toisensa:)

    Marianne: Elämä on tosiaankin ihmeellistä. Mulla on nyt silmien edessä koko ajan se 85-vuotias boyfriend, ja miten onnellisena hän tuli rakastaan vastaan, se oli kyllä näkemisen arvoista:)

    Matkatar: tosiaankin ihana tarina:)

    Paluumuuttajatar: MInusta tuntuu että Elisheva vähätteli tunteitaan, hän ei oikein uskalla antautua, mutta ehkä ajan myötä;:D Varmaankin aivan ihana juttu molemmille kun on mieluista ja rakasta seuraa:)

    Leena:eikös olekin:) Minäkin olen siitä varma; Elisheva kertoi minulle miten on hieman vaikeaa kun on tottunut jo aikoja sitten menehtyneeseen aviomieheensä, ja koska tätä on kestänyt vain muutamia kuukausia, niin varmaan ajan myötä Elishevakin osaa ottaa paremmin vastaan innokkaan poikaystävän hellyydenosoitukset:) Kyllä se niin on, ystäväni Mary, joka juuri oli täällä , melkein 80 v., kaipaa niin edesmennyttä miestään, ja tiedän miten vaikeaa se on hänelle. Oli kyllä kiva nähdä poikaystäväkin bussin ikkunan kautta;komea pari:)

    Piipe_: Minustakin on ihanaa,olin jo ihmetellyt että miten häntä näkee paljon harvemmin, mutta syy olikin sitten tosi kiva:) Toivottavasti saavat pitkään nauttia toistensa seurasta; ainakin ikkunan kautta katsottuna 85v- poikaystävä näytti erittäin hyväkuntoiselta:) Eilen meillä oli tosiankin kamala helle, mutta kuivaa joten ei niin tuntunut. Se aavikkotuuli...Tänään on ollut paljon vähemmän asteita mutta kosteampaa ja silti tuntuu lämpimämmältä kuin eilen. Kevät tuli tänne liian aikaisin... Toivottavasti te saatte pian kevään sinne, ainakin pääsiäiseksi. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin Piipe:)

    Rita:näin se on: ) En tykkää lainkaan olla yksin. No minulla on eksä silloin tällöin:;D Ja tuo Elishevan rakkaustarina on ihana:)
    Oli kiva että minusta oli jotain hyötyä kun tuli suomalainen ryhmä NATALiin, sellaisia kun ei usein tule:. Kiitos, kevään parempi puoli on nyt loppumaisillaan, ei sateita koko kuussa, ja lämmintä.

    Sari: Näin se on:) Luulen että Elisheva itse vielä ihmettelee koko juttua,; D mutta ihanaa että hänellä on nyt poikaystävä jonka kanssa tehdä kaikkea kivaa:) Yksinäisyys on tosiaankin kurjaa. Voihan harmi ettei voida vaihtaa säitä, tai no jotain siltä väliltä olisi parasta;D MUkavaa viikon jatkoa Sari ihanainen:)

    Petra: Aivan ihana, oli kyllä eilen päivän pelastus:) Ja ihanaa kun heidän ei toivottavasti tarvitse vanheta nyt yksin:) Luulen että Bambin sydän hieman särkyi silloin kun Toffi meni Elishevan tyttären kibbutsille. Bambi pitkään etsi Toffia ja oli koko ajan vetämässä minua vastapäisen talon eteen jossa Toffi asui.

    VastaaPoista
  18. Niin kaunis rakkaustarina, olen onnellinen heidän puolestaan <3

    VastaaPoista
  19. Rakkaus ei katso ikää, ei todellakaan.

    Appivanhempieni ystäväpiirissä on ollut monta tällaista yli 80-vuotiaiden seurustelu- ja rakastumistarinaa. Niitä on ollut ihana seurata.
    Eräskin rouva sanoi minulle, että koko itsensä jälleen 14-vuotiaksi, koska oli niin rakastunut komeaan kaveriinsa <3

    Elämä on juhla!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...