keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kohtaamisia 2

Joitakin vuosia sitten näin  Tel Avivin keskustassa upeasti pukeutuneen naisen, joka oli niin huomiota herättävän upea että oli ihan pakko pyytää lupaa ottaa hänestä kuva.   Sen jälkeen olemmekin törmänneet useasti Eliseten kanssa, ja olen pari kertaa laittanut hänestä kuvan tänne blogiin. Elisete  on alunperin Brasiliasta kotoisin oleva laulaja ja taiteilija, joka  saapui tänne vuonna 1991, yhdessä Brasiliassa tapaamansa israelilaisen aviomiehensä kanssa. 
Olimme jo pitkään sopineet että tapaamme jossain keskustan alueella,  ja tänään sitten tapasimme  torin viereisellä kävelykadulla. Elisete  (linkin takana Eliseten webbisivut) saapui yhtä tyylikkäänä kuin aina paikalle.  Ja täytyy sanoa että kamera suorastaan rakastaa häntä:)   Menimme teelle kävelykadun varrella olevaan kahvilaan,  jossa Elisete kertoi tarinansa.    Hän kertoi että hänen äidillään oli kaukaisia juutalaisia juuria,  ja  isänsä juuret  ovat Afrikassa.   Elisete tapasi Brasiliassa  ensimmäisen aviomiehensä, joka kiersi eteläistä Amerikkaa reppumatkaajana, kuten niin monet täkäläiset armeijan jälkeen.  Oli aikamoinen shokki saapua tänne juuri samaan aikaan  kun Saddam Hussein lähetti tänne ohjuksia, kieltä osaamattomana tuntemattomaan maahan.  Eliste on lahjakas kielellisesti (hän puhuu 7 kieltä!)  ja hän oppi pian hepreankielen TV-ohjelmien kautta.  
Alku ei ollut helppoa;  avioliitosta syntyi tytär mutta avioliitto ei kestänyt. Vaikean Brasiliassa vietetyn lapsuuden ja nuoruuden   jälkeen Elisete  kuitenkin löysi elämänilon ja paikkansa täällä Israelissa.  Ensimmäiset vuodet täällä Israelissa Elisete  toimi tanssijana maata kiertävässä  brasilialaisessa tanssiryhmässä.    Muutaman vuoden kuluttua Elisete päätti että tanssiminen  riittää, ja hän halusi tehdä työtä lasten kanssa. Hän päätti mennä kaupunginvirastoon,  ja ehdottaa heille että kouluihin perustettaisiin hänen johdollaan tanssiryhmiä.  Se  oli kuulemma juuri sitä mitä kaupunki oli hakenut, ja pian Elisetellä oli tanssiryhmiä parissa Tel Avivin koulussa. Samoihin aikoihin Elisete  alkoi myös kirjoittaa ja säveltää omia laulujaan. ja siitä alkoi ura laulajana. Myöhemmin Elisete avioitui täällä uudestaan,  ja uudesta avioliitosta syntyi toinen tytär.
Elisete  toimii myös  radiotoimittajana, kerran viikossa. Olin jo aikoja sitten huomannut että Elisete  osaa myös venäjää, ja että hänellä on suuri venäjänkielinen yleisö. Elisete oppi kielen yksin,  oppikirjojen avulla.

Elisete on tähän mennessä  julkaissut  6 levyä , ja  tässä kappale viimeisimmästä levystä, jossa kuullaan vain ääntä ja kitaraa.  Hän laulaa yleensä hepreaksi sekä portugaliksi.
Eliseten taiteellisuus tulee esille myös hänen tekemissään upeissa  päähineissä, joita hän myy Etsy-kaupassaan.  
Kun tapasin tänään Eliseten kysyin missä Mishka on . Mishka on Eliseten kuvassa näkyvä suloinen Maltankoira.  Mishka ei tänään ollut mukana, mutta Elisete lähetti tämän kuvan missä Mishkakin on mukana:) Oli tosi mukava tapaaminen: Elisete on hyvin inspiroiva ihminen  joka levittää positiivisuutta ympärilleen:)

Kohtaamisia 1 tapahtui helmikuussa kun tapasin Mahalahin.

12 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Onpa upea lady - ja varmasti oli mielenkiintoista kuulla hänen elämästään!

Allu kirjoitti...

Hih, tuo ylempi vyö on kuin mun selkäleikkauksen jälkeen. :D

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Näyttävän näköinen nainen. Ihanasti häntä pukee kirkkaat värit. Upea tarina siitä, miten teistä tuli ystäviä <3

Satu kirjoitti...

Joissakin ihmisissä on sellaista sisäistä hohtoa (karismaa?), ja tämä Elisete kuuluu kyllä ehdottomasti niihin. Hän näyttäisi varmaan yhtä upealta, vaikka laittaisi jätesäkin päälleen. ;-D Harvinaislaatuinen nainen. Ja kiva on koirakin! :-D

Rita A kirjoitti...

Kuvauksellinen nainen. Tanssijan vartalo ja näyttävät vaatteet.
Eikä ole Maltankoirakaan hassumpi :)

En pystyisi noilla kengillä kävelemään montakaan metriä :D

Melissa L kirjoitti...

Brasilialaiset naiset ovat upeita :)

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Upea nainen ja mielenkiintoinen elämä.
Kohtalo kuljettaa meitä, kun vaan heittäydymme elämän vietäväksi.

Katja kirjoitti...

Miten kiinnostava elämäntarina, oli ihana lukea! Ja kuvatkin niin hienoja.

T. Lumiomenan Katja

Leena kirjoitti...

On niin kiva lukea tuollaisista valovoimaisista ja onnellisen tuntuisista ihmisistä. Jotkut putoavat aina kissan tavoin jaloilleen, vaikka elämä olisikin kolhinut. Ehkä siinä auttaa se paljon puhuttu positiivisuus ja optimismi.

Jael kirjoitti...

Lady of the Mess:todellakin upea lady ja hänen tarinansa:)

Allu:no sulla oli sitten siisti vyö:D

Outi:todella näyttävä on Elisete, ja hän osaa kantaa vaatteita niin upeasti:) Kiitos, oli niin mukavaa kuulla Eliseten tarina:)

Satu: Nimenomaan karismaa, ja Elisetessä on sitä,hän vetää ihmisiä puoleensa. Edesmennyt äitini oli samanlainen, minne sitten menikin niin hän veti ihmisiä puoleensa (en perinyt sitä ominaisuutta;D)- Elisete varmaankin näyttäisi upealta jätesäkinkin kanssa;D Ja Mishka koira on ihana:)


Rita: Kamera rakastaa häntä:) Ja kaikki vaatteet näyttävät hyvältä Elisten päällä ,vaikka olisi mitä päällä., Mishka on todella hurmaava pikku koira-
Kysyinkin Eliseteltä miten hän voi kävellä pitkiä matkoja piikkikorkokengillä,minä en voi , mutta hän sanoi että ihan ongelmitta sujuu.

Melissa:Todellakin ovat:)

Hanne: ELisete onkin todella upea ilmestys, ja hänen tarinansa on mielenkiintoinen:) Kohtalo on välillä ihmeellinen, jos uskallamme mennä sen mukaan:)

Katja: Todellakin kiinnostava elämäntarina Elisetellä:) Ja kiitos, kuvattava oli niin valokuvauksellinen:)

Leena: Hän on todellakin valovoimainen, minne tahansa hän menee niin saa kyllä paljon ihastuneita katseita:) Näin on, Eliseten lapsuus ja nuoruus Brasiliassa oli todella vaikeaa, mutta hän osasi päästä sen yli ja rakentaa itselleen hyvän elämän. Kaikki eivät osaa,joten varmaankin optimismi ja positiivinen ajattelu auttaa.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

ihania kuvia!

Jael kirjoitti...

Hannele:kiitos:) Ei tuosta Elisetestä edes saa huonoja kuvia;