torstai 19. joulukuuta 2024

Hyvää Joulun aikaa🎄

 

Hyvää  joulun aikaa rakkaat lukijat🎄.Ensi tiistai eli jouluaatto, on täällä tavallinen arkipäivä ,mutta seuraavana iltana täällä alkaa 8 päivää kestävä hanukkah eli valon juhla. 
Maanantaisin on vapaapäiväni, ja kävin Ikeassa, josta tietenkin löytyi jouluisia koristeita. Ostin Annan pipareita ja vähän muutakin, ja sattumalta törmäsin täällä asuvaan suomalaiseen Riittaan,  jota en ollut aikaisemmin täällä nähnyt. 
Viileämmät yöt ovat muuttaneet vihreät sitrukset oikean värisiksi, mutta muuten täällä on tähän asti ollut todella leuto talvi.  Aikaisin aamulla on ollut kylmää, mutta keskipäivällä jo 20 astetta ja enemmänkin. Ensimmäistä kertaa täällä viettämiini talviin en ole ottanut untuvapeittoani esille. Sadettakin ollut vain vähän, mutta toivottavasti enemmän jatkossa.  

Hanukkaruokiin kuuluvia munkkeja näkyy joka paikassa  

Luulin että ilmahälytykset omalla alueellani olivat jo ohi, mutta viime yönä sellainen herätti klo 2.30 yöllä ,ja pilasi yöunet. Asialla olivat Jemenin hutit, ja ohjus teki pahaa jälkeä eräässä  koulurakennuksessa; onneksi oli yö eikä kukaan koulussa .
Pitkästä aikaa näin Eliseten, täällä pitkään asuneen brasilialaisen laulajan, jota olen vuosien varrella kuvannut tänne blogiin  
Joulusuklaata. Punaiset tarrat kertovat että niissä paljon sokeria ja rasvaa.....
Ja koska olen taas viime päivinä kuvannut monta kissaa, niin laitetaan tänne vuoden viimeiset kissakuvat. Kissat on kuvattu 2 eri puistossa.

Vuoden viimeiset...en muuten lainkaan odota innostuneena tulevaa vuotta.Täällä on viimeisen vuoden aikana ruoka todella kallistunut mutta kun vuosi vaihtuu niin kallistuvat verot, V.A.T., terveysvero oikein reilusti, julkinen liikenne ja kaikki muu mahdollinen. 
Kissat🐈❤️

Puistossa, jossa käyn 3 kertaa viikossa, näen usein vanhan miehen, joka tuo kissoille ruokaa ja juotavaa.

Oikein hyvää joulua 🎄🎅

lauantai 7. joulukuuta 2024

Joulukuun kuulumisia

Kun yöt viilentyivät,sitrusten vihreät kuoret saivat oranssin tai
keltaisen värin.

Hei taas pitkästä aikaa.Postaustahtini on vähän hidastunut viime aikoina, johtuen ajanpuutteesta sekä siitä että en ole pahemmin käynyt missään. Ennen tulitaukoa Hizbullahin kanssa täällä omalla alueellani oli hälytyksiä 4 kertaa, mutta toivottavasti  niitä ei nyt tule toistaiseksi. Täällä on talven alku ollut kuulemma lämpimin 25 vuoteen, muutaman kerran on vain satanut omalla alueellani, enkä ole vaihtanut ohuempaa  peittoani paksumpaan untuvapeittoon.
Viime maanantaina suomalaisessa kirjastossa täällä, Anun kotona, juhlittiin itsenäisyyspäivää etuajassa. Tarjolla oli kirjaston  jäsenten tekemiä ihania herkkuja . Otin tämän kuvan ennenkuin pöytä oli kunnolla katettu,  ja sen vuoksi tuosta puuttuvat mm.karjalanpiirakat. Viimeksi taisin käydä kirjastossa keväällä, sillä matka julkisilla (bussi+maanalainen+bussi) tuonne kestää  järkyttävän kauan.
Myös Suomen suurlähettiläs täällä (tuolla seisomassa) oli paikan päällä. 
2 kertaa viikossa ohitan kaupungin maatilan, joka on koululaisille tarkoitettu opetusmaatila, eikä sinne muilla pääsyä Viileä aika on täällä kylvön ja kasvun aikaa, ja tuossa ehkä kasvamassa kaaleja?
Osa kaupungin maatilasta kuitenkin eristetty, ja siellä toimii viikonloppuisin kaikille avoinna oleva maatilagalleria.
Tällå kertaa oli tällainen näyttely. 
Pidän erityisesti pienen gallerian vanhoista ovista.
Toinen ovi vielä.
Muutamana aamuna  viikossa kävelen myös keskustan pitkässä puistossa, jonka varrella tämä ulkokuntosali. Joskus pysähdyn tekemään muutamia harjoituksia, mutta vasta äskettäin tajusin että tuo juttu  kuvassa on digivaaka. Aika kätevää.

Jouluisia koristeita eräässä kaupassa.
Tänä vuonna Hanukka eli valon juhla osuu taas joulun kanssa samaan aikaan.Siihen kuuluvat munkit, ja sellaisia näkee nyt joka paikassa. Nämä munkit ja donitsit olivat lähiseudun jättimarketissa  Minä en erityisesti pidä munkeista 
Lopuksi vielä kissakuva puistosta.
Hyvää joulun odotusta 🎄

torstai 17. lokakuuta 2024

Museopuistp

Toinen taidetta käsittelevä.postaus ,edellisen jälkeen...Tässä asuinkaupunkini keskustan alueella olevassa puistossa on aina taidenäyttelyitä, julisteiden muodossa. Tämän hetkisessä näyttelyssä teemana ovat Frida Kahlo ja Diego Rivera.

Alkuperäinen näyttely oli Meksikossa 17 vuotta sitten, ja julisteita oli 100 kpl, 23 taiteilijalta eri puolilta maailmaa. Näyttelyn jälkeen julisteet joutuivat pitkäksi aikaa varastoon. 10 vuoden varastoinnin jälkeen julisteet olivat esillä  uudessa näyttelyssä. Tämän jälkeen julisteet olivat esillä Meksikon New Yorkin konsulaatissa, sekä muuallakin, ja nyt tässä pitkässä puistossa , jota pitkin kävelen usein. En ole ihan varma ovatko kaikki 100 julistetta esillä.puistossa, mutta kuvasin parhaat niistä.

Kiinalaisen taiteilijan näkemys Fridasta ja Diegosta..
Jaetut naamat.
"Kun rakastan itseäni olen Frida  ja kun inhoan itseäni olen Diego "


Mielenkiintoinen teos.
Diego elefanttina ja Frida kyyhkysenä..


 
Siinä olivatkin ne teokset jotka kuvasin.

Viime lauantaina täällä.oli vuoden pyhin päivä  eli Jom Kippur, ja parasta siinä on hiljaisuus  ja se että kadut ovat sen yhden illan ja päivän ajan ilman autoliikennettä.  

Muutama päivä sen jälkeen ilmahälytys yllätti:Hizbullah lähetti ohjuksia, ja osa yhdestä putosi tänne asuinkaupunkiini Holoniin,mutta ei tietääkseni aiheuttanut erityistä vahinkoa. Kun hälytys tuli, juoksin lainakoira Shadow sylissäni rappukäytävään,  ja koira ressukka tärisi sylissäni. Täällä keskisessä Israelissa ohjussateet ovat harvinaisempia, mutta pohjoisessa arkipäivää. 
Tällä hetkellä täällä vietetään lehtimajajuhlaa,mutta juhlafiilikset ovat vaisuja tänä vuonna.Kuvassa suloiset kissakaverukset , jotka aina liikkuvat niin ettei heistä saa kunnon kuvaa.

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Purkutalotaidetta

 

Tässä asuinkaupunkini keskustassa on vanha aika ränsistynyt talo, joka puretaan pian ,ja tilalle rakennetaan uusi talo. Sitä ennen talo muuttui taidenäyttelyksi, 10 päivän ajan. Talossa on 2 rappua, 3 kerrosta ja yhteensä.12 asuntoa. Rappusten väliset seinät poistettiin . Sunnuntaina iltapäivällä päätin mennä katsomaan minkälaista taidetta talosta löytyy.Tulin ajoissa, eli hieman klo 17 jälkeen, ja jono ei vielä ollut liian pitkä. Sisään pääsiessä kaikille annettiin pieni suklaasydän❤️
Tässä asunnossa keittiö oli muuttunut sarjakuvaksi.
Samoin kuin  vessa..
sekä myös olohuone.
Yksi huone oli tällainen.🖤

Tämä asunto oli aika hyvä.
Paljon värejä.


Sama hahmo seikkaili koko asunnossa.
Myös kylpyhuoneessa. 
Rappukäytävällä.
Jestas mitkä hampaat!
Toinen rappukäytävä.
🤣
Tässäkin tuolit oli muutettu ihan kuin olisivat osa maalausta.
Sanan huoneen seinätaidetta.
Lisää saman huoneen seinätaidetta.
Värikästä. 
Rakennus jota kohta ei enää ole,ulkopuolelta katsottuna.