sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 14.11


Tällä kertaa taas klassikko ranskalaisen musiikin puolelta. "Laissez-moi t'aimer" eli "anna minun sinua rakastaa " oli Kyproksella pakolaisleirillä syntyneen,israelilaisen Mike Brantin,suurin hitti,jota myytiin sen ilmestymisen jälkeen puolitoista miljoonaa kappaletta. Brant löydettiin nuorena ja hän pääsi esiintymään ulkomaille.Esiintyessään v. 1969 Teheranissa Hilton-hotellissa(those were the days...) ,Sylvie Vartan innostui nuoresta laulajasta niin paljon,että kehotti häntä tulemaan Pariisiin.josta hänestä tuli nopeasti erittäin suosittu laulaja.Hänen konserttinssa olivat töpötäysiä,ja suurin osa yleisöstä koostui kirkuvista ja pyörtyilevistä naisista....
Brant kuitenkin kärsi masennuksesta ja kuoli toukokuussa 1975 hypättyään alas parvekkeelta Pariisissa.
Täällä  aika komean näköistä Brantia  voi nähdä myös livenä
Tänä syksynä,marraskuun loppuun saakka, Pariisissa pääsee näkemään Brantin elämästä kertovaa musikaalia.

Muut klassikot löytyvätkin täältä

lauantai 13. marraskuuta 2010

Edelleenkin lämmintä ja koiraa seuraavia kissoja

Nuori poikakissa,joka aina seuraa Bambia ja minua ulkona.Aika kesy ja joskus tekisi mieli ottaa se kotiin,mutta se on jo niin ulkokissa,että se tuskin sopeutuisi sisäkissaksi.
Edelleenkin täällä on lämmintä:juuri äsken Bambia ulkoiluttaessa 26 astetta ja puolipilvistä. Päivisin asteet ovat olleet lähempänä 30 astetta ,ja öisin 20 asteen lähettyvillä. Katselin viime vuoden postauksiani samalta ajalta,ja vaikka silloinkin oli lämpimiä päiviä,niin ihan tällaista ei ollut.
Puistossa kasvavat aloe arborescens-kasvit näyttävät ihan nääntyneiltä sateen puutteesta.Lehdet ihan kuivia ja nihkeitä,eikä tippaakaan geeliä niiden sisällä. Puistossa on hyvät kastelusysteemit,mutta nämä ovat syrjässä,rappusten reunolla,eikä kastelu taida yltää näihin. Olivat niin komeita talvella kukkiessaan.
Tämä on toinen Bambia seuraavista kissoista.Sekä tämä että tuo ylempi selvästikin ovat kiinnostuneet Bambista eikä minusta,sillä jos menen yksin ulos,ei minua seurata....

torstai 11. marraskuuta 2010

Värikollaasi #008

Viikon värikollaasissa tällä kertaa värejä,joita näen päivittäin luonnossa,etenkin kiinanruusujen muodossa.Kuvasin 3 kiinanruusua,joita muokkasin eri tavoin.Kiinanruusut ovat niin kauniita,etenkin nämä punaiset.
Tässä ne viikon värit ovat,ja muut kollaasit löytyvät täältä.
Tässä aiemmin tekemäni juttu,jossa sattuu olemaan viikon kollaasin värit.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Talvi ei taida tulla tänne ollenkaan...

Viikonlopun vietin ystävän luona Tel Avivissa ja eilen poikkesimme satamassa,jossa oli hurjasti ihmisiä liikkeellä,eikä mikään ihmekään,sillä kesä täällä vaan jatkuu ja kuten kuvastakin näkyy,ihmiset kesävaatteissa.(lisääkin kuvia oli,mutta vahingossa deleettasin ne..) En kyllä tällaista muista;yleensä marraskuussa on jo viileää ja talvivaatteet esillä,mutta ei tänä vuonna. Alkaa hieman jo kyllästyttää tämä loputon "kesä".
Pari päivää sitten tuli kuluneeksi 2 vuotta siitä,kun ihana Bambi-koirani ilmestyi elämääni. Paljon iloa on tästä hauvelista ollut ja toivottavasti jatkossakin.

Mukavaa sunnuntaita!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Clinton kehoittaa muistamaan mihin Rabin pyrki

Eilen,marraskuun 4 päivänä,oli kulunut tasan 15 vuotta Itzhak Rabinin murhasta.


The New York Times sivuilla Yhdysvaltojen entinen presidentti ,Bill Clinton,kirjoitti näin: 


Finish Rabin’s Work


TODAY marks 15 years since an assassin’s bullet killed my friend, Yitzhak Rabin, the Israeli prime minister. Since his death, not a week has gone by that I have not missed him. I loved him and his wife, Leah, very much. On the occasion of the anniversary of his death, his yahrzeit, the world would do well to remember the lessons of his life: his vision for freedom, tolerance, cooperation, security and peace is as vital now as it was 15 years ago, when he happily spoke and sang for peace at a huge rally in Tel Aviv just before he was killed.
Andrea Ventura
Rabin was utterly without pretense. When David Ben-Gurion sent him as a young man to represent Israel during armistice talks in 1949, he had never before worn a neck tie, so a friend tied it, and showed him how to loosen it so he could preserve the knot for future use. True to form, two weeks before his assassination, he arrived in Washington at a black-tie event without the black tie. We borrowed one for him, and I still smile whenever I think about straightening it for him, just as Hillary does when she remembers how he complained when she made him go out on the Truman Balcony to smoke.
The story of Yitzhak Rabin and the story of Israel are intertwined. He took up arms to defend Israel’s freedom, and laid down his life to secure Israel’s future. When he came to the White House in 1993 to sign the Declaration of Principles with the Palestinians, he was a military hero, uniquely prepared to lead his people into a new era. Before shaking the hand of Yasir Arafat, a man he had long considered his mortal foe, he spoke directly to the Palestinian people:
“Enough of blood and tears. Enough. We have no desire for revenge. We harbor no hatred toward you. We, like you, are people — people who want to build a home, to plant a tree, to love, to live side by side with you in dignity, in empathy, as human beings, as free men. We are today giving peace a chance, and saying again to you, enough. Let us pray that a day will come when we all will say, ‘Farewell to the arms.’”
A decade and a half since his death, I continue to believe that, had he lived, within three years we would have had a comprehensive agreement between the Israelis and Palestinians. To be sure, the enemies of peace would have tried to undermine it, but with Rabin’s leadership, I am confident a new era of enduring partnership and economic prosperity would have emerged.
In many ways Rabin was ahead of his time. The end of his life overlapped with the emergence of the most interdependent age in human history, the explosion of the Internet and the era of globalization. The ties that bind the Israelis and the Palestinians — in his words, two peoples “destined to live together on the same soil” — are a powerful example of the connections that tie us all together across the globe. We are linked in so many ways that we cannot get away from each other.
Therefore, each in our own way, we must all take up the cause for which Yitzhak Rabin gave his life: building a shared future in which our common humanity is more important than our interesting differences. We can all do something, in our communities or around the world, to build the positive and reduce the negative forces of interdependence.
Rabin was a hard-headed idealist. His great gift was to keep the public’s trust while taking measured risks for peace. This approach was best reflected in his own guiding principle: he would work for peace as if there were no terrorism, and fight terrorism as if there were no peace process.
If he could speak to us today, he would ask us to remember him not by mourning what might have been, but by looking clearly at the opportunities and obstacles to peace and getting on with the work at hand.
There is a real chance to finish the work he started. The parties are talking. Prime Minister Benjamin Netanyahu has the necessary support from his people to reach an agreement. Many Israelis say they trust him to make a peace that will protect and enhance their security. Because of the terms accepted in late 2000 by Prime Minister Ehud Barak, supported in greater detail by Prime Minister Ehud Olmert, and approved by President Mahmoud Abbas and other Palestinians, everyone knows what a final agreement would look like.
The remaining issues can be resolved, and the incentives to do so are there. Israel has its best partner ever in the Palestinian government on the West Bank led by President Abbas and Prime Minister Salam Fayyad, with its proven ability to provide security and economic development. The peace alliance put together by King Abdullah of Saudi Arabia offers Israel full political recognition and the prospect of security and economic cooperation with a host of Arab and other Muslim nations in exchange for an agreement. And many Arab states are engaged in their own economic and social modernization efforts, which prove they are ready to let go of past differences and eager to reap the possibilities of cooperation with Israel.
Meanwhile, the United States government remains committed to maximizing the benefits and minimizing the risks of peace, a conviction shared and manifested by President Obama; Secretary of State Clinton; George Mitchell, the administration’s special envoy; and their colleagues.
On that shining, hopeful day in 1993, Yitzhak Rabin stood on the White House lawn and spoke like a prophet of old when he said, “We are today giving peace a chance, and saying again to you, enough.”
Let us pray on this anniversary that his service and sacrifice will be redeemed in the Holy Land and that all of us, wherever we live, whatever our capacity, will do our part to build a world where cooperation triumphs over conflict. Rabin’s spirit continues to light the path, but we must all decide to take it.
En ehdi tätä kääntämään suomeksi,sillä olen menossa pois viikonlopuksi. Clinton kehoittaa muistamaan sitä,mihin Rabin pyrki . Näin vuosipäivän aikoihin minäkin usein mietin, mitä jos......

torstai 4. marraskuuta 2010

Kävelykierroksella Tel Avivissa ja Jaffassa

Ovatpa bougainvilleat vallanneet tämän parvekkeen..
Tänään on taas ollut kuumaa(aavikolta tulleet tuulet) mutta ihan siedettävää,sillä kosteus on ollut kovin alhaista. Mikä vaikutus kosteudella onkaan:kun on yli 30 astetta ja kosteaa olo on kamala,mutta kun on sama lämpötila mutta kuivaa,ei se niin kauheasti häiritse. Yöt ovat täällä jo alkaneet kivasti viilentyä,ja peittoakin voi taas pitää. Muutama päivä sitten tapasin taas suomalaisen ystäväni E:n ja teimme aika pitkän kävelykierroksen Tel Avivista melkein Bat-Yamin kaupungin rajalle saakka. Ilma oli silloin ihan mukavissa lukemissa,ainakin jos oli varjoisella puolella. En sitten koskaan kyllästy kävelemään Tel Avivissa:aina sieltä löytää jotain uutta! Viime viikolla muuten Lonely Planet julkaisi ensi vuoden listansa maailman huippukaupungeista:Tel Aviv oli sijalla 3!
Ennen kuin tapasin E:n torin laidalla,kuljin käsityöläistorin ohitse. Siellä olisi saanut edullisesti aasialaista jalkahierontaa;näytti tehokkaalta!
Ohitimme Eden-elokuvateatterin.Eden oli Tel Avivin ensimmäinen elokuvateatteri,ja se avattiin vuonna 1914.Teatteri sulkeutui lopullisesti vuonna 1974 ja on nyt aika surullisen näköinen.Mutta ehkä sekin joku päivä kunnostetaan.
Appelsiinit alkavat olla kypsiä...
Olen monta kertaa ihaillut tätä  siltaa bussin ikkunasta. Nyt menimme katsomaan siltaa paikan päälle. Sillan toiselta puolelta näkyy meri.
Meri,mitä muuta tähän voi lisätä....

File:Peres Center for Peace115.jpg
 Mereltä käännyimme vasemmalle,kohti Peres Peace Centeriä (rakennuksen kuva netistä) Luulimme rakennusta ensin parkkihalliksi,,mutta erehdyksemme ehkä johtui siitä ,että näimme rakennuksen ensin tuolta takaa....;D Vajaa vuosi sitten valmistuneen rakennuksen on suunnitellut tunnettu italialainen arkkitehti,Massimiliano Fuksas, ja se on kokonaan rakennettu betonista ja lasista(puuelementtejä löytyy tuolta ulkopuolelta)
Rakennus on mielenkiintoinen:betonikerrokset ja niiden välissä lasia,ja sisällä tuntui siltä ,kuin kerrosten välissä olisi ollut ilmaa,vaikka ne olivatkin lasia.Talo on ainutlaatuinen:tällaista ei ole rakennettu missään muualla.Ulko-ovelta  avautuu suora näkymä Välimerelle.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ystävyysviesti,katsaus menneeseen

Sirokolta sain haasteen kuljettaa ystävyyskapulaa,le relais de l’amitié. Haasteessa muistellaan menneitä vastaamalla alla oleviin kysymyksiin.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen «  Mikä sinusta tulee isona? 
En kyllä muista mitä vastasin kysyttäessä,mutta ajattelin silloin että olisi kiva olla eläinlääkäri.Pidin eläimistä ja äidin tädin mies oli eläinlääkäri,joten ajattelin että siinäpä kiva ammatti kun saa olla eläinten kanssa.Mutta eihän siitä mitään tullut...

2. Mitkä olivat  sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Meille tuli Aku Ankka ja siitä riideltiin aina pikkuveljen kanssa.Teräsmies oli sellainen,joka kolahti hieman myöhemmin. 


3. Lempileikkejäsi?
Muistan että leikittiin paljon rosvoja ja poliisia.Ja piilosta. Meidän ja 2 muun talon pihat olivat yhteen kasvaneita ja siellä riitti tilaa leikkiä vaikka suurin osa olikin asfalttia.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Koulussa en mitenkään erikoisesti tykännyt liikuntatunneista,mutta pidin paljon luistelemisesta(edelleenkin mutta vähän hankalaa täällä...)

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ? 
En mitenkään muista sellaista. Isä kuunteli paljon klassista musiikkia,ja minäkin opin siitä pitämään.


4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Lapsuudesta ei muistu mieleen mikään tietty synttärijuhla,vaikka niitä pidettiinkin ja kivoja olivat.Sen sijaan muistuu mieleen lähimenneisyydessä synttärit eksän kanssa Venezuelan Margarita-saarella,joka on kaunis trooppinen saari. Meillä oli eksän kanssa vain  2 päivän ero synttäreissä,ja vietettiin niitä yhdessä,ja tuo Margaritalla vietetty kuuluu ikimuistoisiin sellaisiin.
7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Emme varsinaisesti viettäneet joulua,mutta mieleeni on jäänyt eräs ihanassa paikassa Porvoon lähellä vietetty joulu kun olin varhaisteini.Se kokemus oli kuin lahja.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 
Matkustaa paikoissa,joissa en ole käynyt.Aasiassa olen aina halunnut käydä..


Haaste on jo mennyt monelle blogille;minä haastan Anun,Tuulan,Arleenan,Sadun ja Johannan