perjantai 21. lokakuuta 2011

Paluu normaaliin pyhien jälkeen

Bussin ikkunasta otettu kuva.Välimeren siniseen ei ikinä kyllästy!
Pyhät ovat täällä nyt toistaiseksi ohi,ja edessä on tavallinen viikonloppu. Lehtimajoja purettiin tänään,talteen ensi vuodelle. Tuntuu,että viime aikoina näitä pyhiä on ollut ihan koko ajan:tälläkin viikolla oli ikäänkuin 2 viikonloppua;keskiviikko lyhyt päivä,torstai pyhäpäivä,tänään lyhyt päivä perjantai ja huomenna sapatti.Mutta sunnuntaina kaikki on sitten taas normaalia;koulut taas auki ja kaupat auki normaaleihin aikoihin. Tällä viikolla myös sää viileni:ensimäistä kertaa tunsin että yöllä on hieman viileää ja se ohuempi talvipeitto otettiinkin käyttöön tällä viikolla.Tänään on taas hellettä,mutta kosteus on onneksi paljon alempana kuin kesällä.
Tällä viikolla kävin juomassa kahvit torin lähelle avatussa uudessa kahvilassa
Kahvilassa paahdetaan kahvi itse, ja yhdessä nurkassa olikin iso pino kahvipapusäkkejä.
Erikoista kahvilassa oli se,että sai valita minkälaisesta kahvipavusta haluaa kahvinsa. Vaihtoehtoja on 5 kappaletta ja seinätaululla on selitetty kaikkien kahvilaatujen ominaisuudet. Kokeilin Naranjo-pavuista tehtyä kahvia;vulkaanisella alueella kasvatettuja papuja. Hyvää oli ja seuraavan kerran kokeilen toisenlaisista pavuista keitettyä kahvia.Pavut tulevat Costa Ricasta.
Löysin alkuviikosta myös Tel Avivin kierrätyskartan.Siihen on merkitty kaikki koirapuistot,yhteisölliset puutarhat,puistot joissa on kuntovälineitä,pyöräreittejä,virkistyspaikkoja ja muuta. Minulla on heikkous karttoihin,ja suuri kokoelma niitä,eri paikoista.Navigointikykyni ei ole mitenkään hyvä,mutta silti minulla on heikkous karttoihin...

torstai 20. lokakuuta 2011

Ruokamakro

En ole pitkään aikaan osallistunut makrohaasteeseen,mutta nyt oli sellainen aihe,että oli ihan pakko! Ruoka on niin kiitollinen kuvausaihe:)

Tähän tuli tänään syömiäni ruokia:granaattiomenaa,mantelilastuja,melonia,oliiveja ja kirsikkatomaatteja.Basilika oli siinä vieressä,joten sekin tuli kuvattua..

Muut herkulliset ruokamakrot löytyvät täältä

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kollaasi nro 52

Viikon kollaasi oli kiva siinä mielessä,että värien lisäksi siihen liittyi "päivä elämässä" eli kollaasissa tuli olla jotain päivästä. Tähän tuli päivääni seuraavanlaisesti: aamuisin vien Bambi-koiran puistoon,jossa löytyy paljon kuvattavaa näissä väreissä.Poimin puiston toisesta oliivipuusta joitakin oliiveja.Osa oli jo tummentuneita ja osa vielä vihreitä, mutta nämä ovat tosi pieniä ja käyvät ehkä vain koristeiksi.Myöhemmin join kahvit uudessa kahvilassa,jossa kahvi paahdetaan itse ja kahvisäkkejä olikin siellä runsaasti.Bussin ikkunasta kuvasin tuon vasemmalla  näkyvän rakennuksen. Oikealla Bambin alla on makrokuva puun pinnasta.

Muut kollaasit löytyvät täältä

maanantai 17. lokakuuta 2011

Makea festivaali

Nyt lehtimajajuhlan aikana koulut ovat kiinni ja monet ovat lomalla töistä,ja tapahtumiakin on normaalia enemmän.Eilen iltapäivällä menin ystävän kanssa Tel Avivin vanhalle juna-asemalle:siellä piti olla makea festivaali,makean ystäville ja paljon touhua lapsillekin.Heti sisäänkäyntiä lähestyessä alkoi kuulua kaunista Mozartin musiikkia ja alueen sisäpuolella musisoi tämä viehättävä trio. Onneksi sää oli suhteellisen miellyttävä,sillä nuo peruukit ja asut ovat varmaan aika lämpimät!
Olin kuvitellut,että siellä olisi suuria valmistajia tuotteitaan esittämässä,mutta lähinnä siellä oli pienten makeita herkkuja myyvien yritysten myyntipöytiä.De la Paix-leipomon herkut näyttivät tosi hyviltä,mutta saivat pysyä silmänruokana....
Pronssinvärinen elävä patsas oli aika upea ilmestys!
Lapsille oli siellä järjestetty kaikenlaista kivaa
Yhdessä pöydässä myytiin tuoretta,Dominikaanisesta tasavallasta tuotua ananasta.Rakastan tuoretta ananasta ja kaipailen päiviä,jolloin Caracasin kaduilla tuli ostettua aivan tuoretta ananasta.Ananas on täällä tosi kallista,ja sitä myös viljellään täällä,pienimuotoisesti.Koska ananas on trooppinen kasvi,ja täällä on puolitrooppinen ilmasto,vaatii ananaksen kasvatus tietyt olosuhteet,jotka nostavat reippaasti hintaa.Täällä viljelty ananas on myös kovin pienikokoinen verrattuna tuohon tuontiananakseen,joka oli sikakallis. Suomessa syönkin usein tuoretta ananasta,sillä sitä saa siellä aika edullisesti.
Hauskin juttu tuossa tapahtumassa oli näyttely,josta tutuista pikku esineistä oli tehty suurennoksia.Jokaisen suurennetun esineen vieressä oli alkuperäinen pieni esine. Näyttely olí asuinkaupunkini Holonin teknologisen instituutin teollisen suunnittelulinjan ensimäisen vuosikurssin tekemä.Tuo jättipurkka oli tosi hauska!Työt oli tosi taitavasti toteutettu:)
Festivaalialueelle oli myös pystytetty tekojäärata. Katsoin tuota ja teki kauheasti mieli mennä luistelemaan,vaikkei tuo huvi mitään halpaa ollutkaan. Toin Suomesta mukaan luistimeni tänne takaisin muuttaessa,mutta en ole niitä kertaakaan käyttänyt,vaikka Tel Avivin messualueen lähellä onkin pieni tekojäähalli. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sunnuntaiklassikko


Sunnuntaiklassikkonani tällä kertaa Regina Spectorin kappale "Infidelity" vuodelta 2007.Moskovassa syntynyt Spektor muutti perheineen Yhdysvaltoihin 9-vuotiaana. Spektorilta on tähän mennessä ilmestynyt 5 albumia.
Klassisen musiikkikoulutuksen saanut Spektor kiinnostui myöhemmin muista musiikkityyleistä.


Muut klassikot löytyvät täältä

lauantai 15. lokakuuta 2011

Eläimiä kaktuspuistossa

Kotini lähellä olevassa kaktuspuistossa avattiin viime viikolla uusi,kuukauden kestävä näyttely.Kaktuspuistossa on usein näyttelyitä,joissa taideteokset sijoitetaan kaktusten joukkoon.Teemana tässä näyttelyssä oli eläimet,ja useat teokset on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Tämä puisto on auki arkipäivisin aamupäivällä sekä lauantaisin,perjantaisin se on kiinni.Sisäänpääsymaksua ei ole.
Tuo pikku elefantti oli suosikkini! Kaktusten joukkoon oli aseteltu yli 50 teosta,kuvasin niistä osan nyt aamulla. 
Ihan kaikki teokset eivät olleet eläinaiheisia,kuten tuo kukkanainen sekä naishahmo valtavan korkeiden kaktusten keskellä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Kansallinen epäonnistumisen päivä

Huomasin Rouva Hoon ja Tanjan blogeissa,että tänään vietetään Kansallista epäonnistumisen päivää! Aika mainio ajatus:ainahan niitä onnistumisia kehutaan mutta miksei myös epäonnistumiselle voisi olla oma päivänsä. Siitä muistui yksi epäonnistumiseni,tai oikeastaan mokani,mutta joskus niitä on hieman vaikea erotella.Tämä on kuitenkin sellainen moka,jonka pelkkä ajatteleminen saa minut edelleenkin punastumaan;D
Vuonna 2005,Venezuelassa asuessa,kävimme kerran myös naapurimaassa Colombiassa. Käsimatkatavarani oli reppu,ja kun tulimme Bogotan lentokentän tullia kohti,joku repussa alkoi surisemaan ja liikkumaan.En heti muistanut mitä olin sinne laittanut,mutta sitten muistin,että se saattoi olla tuossa ylemmässä kuvassa näkyvä pieni ukkelilaite,jonka olin saanut yhden tutun myyntipöydästä Miamissa,ja joka on tosi kätevä jos niska on jumissa.Olin unohtanut poistaa siitä paristot matkan ajaksi,ja koska repppuun oli pakattu mahdollisimman paljon tavaraa,oli se sitten jossain vaiheessa mennyt päälle.Meidän piti päästä eteenpäin enkä ehtinyt siinä avata reppua ja repiä sieltä kaikki tavarat ulos jotta olisin löytänyt tuon pikku laitteen. Sitten paikalle ilmestyi äkkiä 2 tuiman näköistä tullimiestä tai sen tapaista ja halusivat ehdottomasti tietää,mikä repussani piti ääntä. Olin ihan punainen ja minun piti poistaa siinä heti lattialle kaikki repussa olleeni tavarani,sillä ukkeli oli ihan pohjalla,ja koska olin jo tarpeeksi hermostunut,siinä meni aikaa ja laite vaan surisi. Kun sitten vihdoin sain sen esille,katselivat tullimiehet toisiaan hieman ihmeellisellä tavalla,ja sitten tajusin,että he näköjään luulivat tuon laitteen olevan vibraattori! Siinä sain sitten selitellä heille että se oli niskahierontaa varten ja eksä vaan nauroi siinä vieressä....