torstai 23. helmikuuta 2012

Hieman musiikkia välillä....



Nuoren täkäläisen artistin Riff Cohenin nimi on tullut esille viime aikoina muutaman kerran,sitä ennen en ollut hänestä kuullut. 
Riff laulaa ranskaksi(asui Ranskassa muutaman vuoden) ja englanniksi. Ihanan iloisen energinen ja eksoottinen,ranskaksi laulettu   " Â Paris"  on kuvattu Pariisissa.Siinä on mukana myös Suomessa osittain asuva Jemen Bluesin Ravid Kahalani.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Torikäynti ja pieni yllätys naapurilta

Näin suloisella  huopaisella hauvelillä yllätti viereisen talon naapuri eilen:) Hän tekee näitä harrastusmielessä.Vien Bambia ulos iltaisin yhdessä 2 muun koiranomistajanaisen kanssa,ja asumme kaikki viereisissä taloissa. Eilen sitten Bambin tyttöystävän Toffin emäntä yllätti meidät 2 muuta tällaisilla:)
Kävin pikaisesti  Tel Avivin Hatikva-kaupunginosan torilla tai sen läpi oikeastaan. Hatikvaa pidetään vähän huonompana alueena,mutta siellä kävellessä ainakin päiväsaikaan sitä ei kauheasti huomaa,vaikka siellä sun täällä talojen kunnostukset olisivat paikallaan. Edesmennyt laulaja Ofra Haza oli kotoisin tältä alueelta.Viimeksi kävin tuolla 9 vuotta sitten asuessani edellisen kerran Israelissa,ja sen jälkeen on toria kunnostettu;se on leveämpi kuin Tel Avivin Karmel-tori ja kokonaan katettu.En ostanut sieltä muuta kuin pari veriappelsiinia,mutta mielestäni myös hinnat tuolla olivat Karmel-toria halvemmat.
Sieniä torilla.Blogiystäväni Liz on kuvannut enemmän tätä toria täällä.
Muistin,että edellisellä käynnilläni tuolla olimme ostaneet leipää  leipomosta joissa oli tällaiset uunit. Kävelin pitkin alueen pääkatua ja sitten löytýikin etsimäni leipomo,jossa leivotaan kuvassa näkyviä litteitä irakilaisia pitaleipiä.
En ostanut leipää,mutta omistaja antoi luvan kuvata.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Kiva kuvamuunteluohjelma ja lenkki Bambin kanssa

Tämän kuvan otin viime postauksen puistoretken aikana.
Ja tässä olen vähän käsitellyt kuvaa Psykopaintin avulla.Ilmaisessa versiossa tulee tosin tuo ohjelman vesileima mukaan.Muokatusta kuvasta voi myös lähettää ilmaisen e-kortin.Ohjelmaa ei tarvitse ladata koneelle;se on nettipohjainen.
Tänään on ollut kylmä ja välillä aika pilvinen päivä.Talvitakki,jonka luulin jo menneen odottelemaan seuraavaa talvea,otettiin taas esille. Tein Bambin kanssa yli tunnin lenkin,sellaisen,jota en kesän kuumuudessa millään jaksa tehdä.
Bambillakin oli kylmä.Bambin asu on leikattu vauvan fleece-haalarista,joka maksoi vaivaiset 3 euroa.
Uudistetun jalka/pyöräkäytävän varrelle on laitettu useita vesi-automaatteja,mitkä tulevatkin tarpeeseen jos tuolla lenkkeilee kesällä.
Asuintaloni takana on puisto,mutta 10 minuutin kävelymatkan päässä on kaupungin pääpuisto.Puisto ei ole mikään pieni puisto,mutta alemman postauksen Yarkon-puistoon verrattuna se on kyllä aika pieni.Kävelimme siis sinne.Ja siellä olikin tyhjää tänään.Kesälauantaisin puistossa on niin paljon ihmisiä,että hyvä kun pääsee kulkemaan. Kuvassa näkyy puistossa oleva lasten museo ja elämyskeskus.
Puistossa on tekokanaali ja siellä voi vuokrata polkuveneitä.Ylemmässä kuvassa vasemmalla näkyy alue,jossa lämpimänä kautena pidetään konsertteja ja tapahtumia.Minusta kanaali-alue on hieman kalsea,mutta alemman kuvan vasemmalle puolelle ollaan rakentamassa huvittelukeskusta,jonne tulee kahviloita,ravintoloita ja muuta mukavaa,joten kunhan se on muutaman vuoden jälkeen valmis,on tuo kanaali-aluekin vähemmän kalsea.
Mutta onneksi kanaalissa on sorsia ja muita vesilintuja:)

torstai 16. helmikuuta 2012

Puistoretki

Eilen olin ihanalla kävelyretkellä Tel Avivin Yarkon-puistossa.Kävelyretkipäivä oli lyöty lukkoon jo yli kuukausi sitten,ja sääkin sattui olemaan sopivasti sellainen,josta pidän.Puisto on iso,kooltaan 380 hehtaaria,ja hyvin monipuolinen.Viime vierailusta siellä on jo aikaa,sillä viimeksi olin siellä edellisen vuoden kesäkuun alussa yhdessä Elegian kanssa,joka silloin oli juuri Tel Avivissa.Vaikka puisto silloinkin oli kaunis,oli jo sen verran kuivaa,että kaikki tämä kuvassa nyt näkyvä vihreys oli jo häipynyt. Tämä onkin parasta aikaa vierailla puistossa,sillä luonto on nyt parhaimmillaan.
Aloitimme kävelyretkemme Sportekin alueelta,eli puiston urheilullisesta osasta.Ulkokuntosalissa voi kuntoilla katoksen alla vaikka sadepäivinä:) 
Kiipeilyseinää olisi kiva kokeilla!
Kävelimme jokea pitkin.
Yhtäkkiä alkoi kuulua kamalaa mekkalaa
Lohikäärmeveneissä rummutettiin ja muutenkin porukka oli kovin iloisen ja äänekkään kuuloista.
Ankkalammikossa oli vaikka minkälaisia lintuja
Kuten tämä...
Villisinappi kukkii juuri nyt.Sitäkin tuli kerättyä mukaan.Villisinappissa on A.C,D-ja K-vitamiinia,potassiumia,kalsiumia,rautaa ja kuituja.Villisinapissa on kiva sinappinen maku ja se sopii hyvin salaatteihin.
Naapurikaupunki Ramat-Ganin tornit näkyvät taustalla
Kauniin vihreää kaikkialla puistossa
Tekojärvessä voi vuokrata polkuveneitä
 Tämä mies yritti kalastaa joella mutta kalaa ei kuulemma ollut tullut.En kyllä söisi tuosta joesta nostettua kalaa,sillä vaikka jokea on puhdistettu,on se edelleenkin jonkin verran  saastunut. Kaloja syövät vesilinnut,nutriat ja muut eläimet voivat kuitenkin hyvin.....
Bambikin oli mukana,tässä ystäväni Maryn taluttamana. 3 tunnin  kävelylenkin jälkeen se oli aivan poikki!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Linnut puistossa

Tipuja tänään Tel Avivin Yarkon -puistossa.Tuttuja sorsia,mutta harmitti,ettei ollut leipäpaloja mukana niille.Ensi kerralla sitten....
Minulta kysyttiin,mikä tuo oikeassa alalaidassa oleva lintu on.Luulen sen olevan afrikanhanhi

tiistai 14. helmikuuta 2012

Matkamessuilla ja ihana ystävänpäivätervehdys:)

Tänään tullessani kotiin oli postilaatikossa odottamassa näin ihana ystävänpäivätervehdys:) Kiitos Hanne ihanainen! Toivottavasti kaikilla oli oikein hyvä ystävänpäivä;täällähän tuolla päivällä on romanttinen tarkoitus eikä ystävänpäivä ,kuten Suomessa.
Alkuillasta kävin Tel Avivin  messukeskuksessa matkamessuilla.Messut ovat auki tänään ja huomenna,ja aamupäivällä se ovat auki vain ammattilaisille  kun taas kello 14 jälkeen sinne pääsee tavallinenkin kansa,ja sisääpääsy messuille on täysin ilmainen:)
Vaikka näillä matkamessuilla painopiste oli etupäässä Välimeren alueen maissa,oli mukana  myös monia muitakin maita,esimerkiksi Aasiasta,Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Myanmarin eli entisen Burman kojuun en ole tainnut ennen törmätä millään matkamessuilla(Helsingissä asuessa kävin joka kerta matkamessuilla). Nyt kun siellä ei enään ole sotilasjunttaa on maa  luultavasti avoimempi turismille.Olisikin mielenkiintoista mennä sinne tai vaikkapa safarille Keniaan!
Välimeren alueen maatkin olivatkin  näyttävästi mukana,kuten esimerkiksi Kypros.Myös Espanjalla,Italialla ja Turkilla oli suuret osastot.Intiakin oli mukana suurella osastolla. Latvia ja Liettuakin olivat kivasti edustettuina,mutta kun olin aiemmin lukenut lehdestä tästä näyttelystä ja mennyt  siellä olevan linkin kautta katsomaan näytteilleasettajia ,näin siellä esimerkiksi Tallinkin nimen ja pari suomalaista turismiin liittyvää yritystä,mutta etsin niitä tuolta,tuloksetta.  Luin näyttelyluettelon monta kertaa läpi,mutta ei siellä näkynyt yhtään pohjoismaista esittelijää. Ehkä olin vahingossa nähnyt aiempien vuosien näytteilleasettajalistan.
Israelin druusi-ja tserkessi-väestöllä oli yhteinen osasto.Heidän kyliinsä järjestetään mieleenpainuvia vierailuja,ja samalla voi tutustua molempien väestöryhmien keittiöön.Lisätietoa näistä mielenkiintoisista väestöryhmistä  täällä
Tämä nainen oli kai loikannut jostain menneisyydestä....
Japanin osastolla ystävällinen nuorimies kehoitti minua ottamaan kiinnostavia esitteitä.
HIenoja esitteitä japanilaisesta ruuasta ja step-by step ohjeet siitä,miten tarjotaan vihreää teetä.
Kauniita ruusuasetelmia;muistuttamassa Haifan kansainvälisestä kukkanäyttelystä huhtikuussa.
Paljon tuli materiaalia kerättyä noilla messuilla,mutta pidin erityisen paljon Turkin osaston ja Kyproksen osaston digitaalisista esitteistä!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Melkein kesä!

Lämmin sää yllätti aamulla;poplari alkoi tuntua liian lämpimältä! Talvitakin voi varmaankin laittaa kaappiin seuraavaa talvea varten;tuskin sille enään tänä talvena tulee käyttöä,vaikka loppuviikkoa kohti pitäisi taas viilentyä ja toivottavasti jopa sataakin. 
Pulun syöttäjiä löytyy aina,joten ei ihmekään,että niistä tulee ongelma (minullekin) .Minua ärsyttänyt pulupariskunta pelästyi kai kun hätistelin niitä koko ajan pois,ja hylkäsivät pyykinkuivaustasanteen lattialle munimaansa 2 munaa,onneksi;D
Lakko loppui onneksi eilen aamupäivällä,ja kun tulin kotiin iltapäivällä oli jäteastia jo ehditty tyhjentää monen päivän roskista. Kävellessäni Tel Avivin keskustassa näin uuden leipomon ikkunasta vanhan seinän,ja oli pakko kuvata se. Tuo vanha seinä ja nuo leivät,näytti hyvältä!
Ja lähelle toria oli parkkerattu mopo,joka oli kokonaan päällystetty jollain turkoosin värisellä kiiltävällä maalilla. Oli kyllä aika erikoinen näky!