lauantai 3. maaliskuuta 2012

Nunnan tarina


Tämän vuoden lyhyiden dokumentti-filmien Oscar-ehdokkaana oli dokumentti nimeltä "God is the bigger Elvis",joka ei kuitenkaan voittanut Oscaria.Dokumentti kertoo entisestä Hollywood-tähdestä Dolores Hartista,joka 24-vuotiaana jätti elokuvamaailman taakseen ja lähti luostariin nunnaksi. Kahden näyttelijän tytär Dolores oli kuvankaunis ,ja häntä pidettiin uutena Grace Kellynä.Hän esiintyi useassa elokuvassa,ja hän oli myös Elvis Presleyn ensimmäisen elokuvasuudelman toinen osapuoli.


Ylläoleva video on vuodelta 2001,ja ABC-televisioaseman ohjelmassa kerrotaan Doloreksesta ja haastatellaan häntä.Hän on siinä 63-vuotias,ja edelleenkin hyvin kaunis.Päättäessään luostariin menosta Dolores oli kihloissa Don Robinsonin kanssa,joka ei koskaan mennyt naimisiin ,ja kävi tervehtimässä Doloresta luostarissa aina kuolemaansa saakka.

Dolores viime viikon Oscar-tilaisuudessa

Hyvän mielen haaste

Sain Ciacylta sekä Mariannalta  tällaisen hyvän mielen haasteen,jossa tulee listata vähintään 10 hyvän mielen asiaa.Jos saa haasteen uudelleen,niin pitää lisätä ainakin 5 lisää,mutta taidan pysyttäytyä tuossa kymmenessä. 

1.Talvi on täällä ollut aivan ihana ja nyt saimme takatalven,joka alkoi viime viikon puolivälissä.Ensi viikolla jo lämpenee,mutta monen leudon talven jälkeen on ihanaa,että sadetta on tänä talvena tullut reilusti ja muutenkin ollut "talvimaista" Ehdottomasti hyvän mielen juttu!

2.  Mukavat ihmiset tuovat aina hyvää mieltä. Kun on itsekin mukava muille,saa hyvää mieltä tuottavaa vastakaikua.

3.Bloggailu:blogini ovat tuoneet ja tuovat edelleenkin hyvää mieltä:) Olen tavannut sen kautta ihania ihmisiä ja mukavat kommentit ilahduttavat aina!
4. Ihana pikku koirani Bambi tuo hyvää mieltä joka päivä!

5. Hyvää mieltä minulle tuottaa sää,joka ei saa minua hikoilemaan,kuten kesällä;D
6. Rakastan tuoreita vihanneksia ja hedelmiä,ja olen onnekas että asun maassa,jossa aina on loistava valikoima tuoreita kasviksia,myös luomuna.
7.Kukat ja kasvit ulkona. Etenkin näin viileään aikaan nautin siitä,että kaikkialla on vihreää ja kukat kukkivat!

8. Tulevan kesän häät Suomessa.Olen iloinen,että poikani on löytänyt kumppanin,jonka kanssa hän on onnellinen.


9. Lauantai-aamut.Ei tarvitse herätä aikaisin ja päivän voi alkaa rennosti.
10. Kahvihetket aikaisin aamulla  muutaman kerran viikossa ihanassa Sugar Daddy-kahvilassa Tel Avivissa. Talvella juon kotona vaan teetä,mutta Sugar Daddyn ihana kahvi saa minut piristymään ja hyvälle tuulelle. Henkilökuntakin siellä on ihana ja minut toivotetaan aina tervetulleeksi hymyn kanssa:) Ja joka kymmenes kahvi on ilmainen;D

Hyvän mielen haaste tulee lähettää edelleen 5 bloggaajalle,ja koska olen vähän matti myöhäinen tämän haasteen kanssa,on hyvää mieltä jo jaettu monen monessa blogissa.Lähetän haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Susannelle,Sooloilijalle,Allulle,Elisabethille ja  Johannalle.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viluinen vierailu Jerusalemissa

Kuva otettu erään ikkunan kautta
Kävin tänään pitkästä aikaa Jerusalemissa. Ei mikään huvireissu,vaan asioiden järjestämistä,joten kaupunkia ei sitten tullut oikein nähtyä .
Sinne tullessa ei vielä satanut,mutta aika pian alkoi sataa ,ja kunnolla! Ja oli kamalan kylmää!! Välillä tuli vedensekaista lunta,joka sitten maahan tullessa oli jo vettä.Ja niin hurja tuuli,että yhdessä vaiheessa melkein lensin tuulen mukana.Mietin,mitä olisi tapahtunut,jos olisin tosi kevyt;D  Kävellessä pikaisesti kävelykadun läpi ehdin kuvata muutaman kuvan.
Näin ensimmäistä kertaa Jerusalemin uudehkon pikaraitiovaunun,ja pakkohan siitä oli ottaa kuva,vaikka olikin kiire.
Kuva netistä
Saavuin vaatteet märkinä kotiin.Matkalla kuulin,että Tel Avivin keskustan King George-kadulla oli puu kaatunut kadun yli.Onneksi kukaan ei loukkaantunut.


Ja kotiin tullessa oli täälläkin kylmä. Ulkona vain 8 astetta;taisi olla tämän vuoden kylmimpiä päiviä omalla suunnallani.Sisälläkin  kotiin tullessa.14,5 astetta.Sää kuulemma jatkuu tällaisena vielä ainakin huomenna:)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Bloggeriongelmia

Sää on täällä nyt keväisen epätasaista:eilen lämmintä ja aurinkoista,tänään edelleenkin lämmintä,mutta kova tuuli hieman viilentää,ja huomenna luvassa sadetta ja viilenevää säätä.
Jo viikon verran on ruokablogiini Appelsiineja ja Hunajaan mennessä ilmestynyt varoitus,joka varoittaa blogini sisältävän sisältöä eräästä tartunnan saaneesta,jo passiivisesta blogista. Poistin ruokablogistani sitten tuon kyseisen blogin listaltani ja  tarkistin,ettei siellä mitään muuta sieltä ollut. Tarkistin verkkovastaavan työkaluista,ja ruokablogistani ei löytynyt minkäänlaisia haittaohjelmia. Googleenhaan on melkein mahdottomuus saada suoraa yhteyttä,joten postitin Googlen foorumille jo 5 kertaa pyynnön,että poistaisivat tuon varoituksen,enkä ole saanut minkäänlaista vastausta. Otin myös yhteyttä kaikin mahdollisin tavoin sinne(hankalaa!)

Tarkistin myös tällaisen sivuston kautta,että onko blogi todellakin puhdas haittaohjelmista. Ja todellakaan mistään ei löydy minkäänlaista viitteitä siitä,että tuo blogini sisältäisi mitään haittaohjelmia.Mutta se varoitus tulee edelleenkin sinne blogia avattaessa enkä tiedä miten saan sen poistetuksi.En tiedä johtuuko se siitä,että tartunnan saanut blogi ei enään ole pitkään ollut käytössä.Bloggeri on ilmoittanut ,että sille blogille on ilmoitettu ongelmasta,mutta kun sitä blogia ei enään kukaan pidä....Joka tapauksessa,omassa blogissani ei siitä ole enään mitään viitteitä. Eli ruokablogini on ihan ok,vaikka siihen tulee varoitus.Miksi sitten se hiton varoitus ei häviä sieltä...
Edit:Ongelma on vihdoinkin hävinnyt:) Eli varoitusta ei enään tule;)

maanantai 27. helmikuuta 2012

Bambi kavereineen iltalenkillä

Iltaisin Bambi odottaa innokkaasti tyttöystänsä Toffin ja toisen koirakaverinsa Bunnyn tapaamista. Edessä on iltalenkki.
Sieltähän se Toffi jo tulikin!
Bunny,saksanpaimenkoiran ja huskyn sekoitus,liittyi sekin seuraan.Ja Kartush-kissa hännänhuippuna,kuten joka ilta;D

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntaiklassikko 28.2.12


Tällä kertaa sunnuntaiklassikoni on rakastamaani espanjankielistä musiikkia. Kolumbialaisen laulaja&lauluntekijän Marta Gomezin sävellys Frederico Garcia Lorcan runoon " Cancion del naranjo seco" eli kuivuneen appelsiinipuun laulu.Laulu on Gomezin albumilta "El corazon y el sombrero" vuodelta 2011. Sävelmä ei ole uusi, mutta Lorcan runot ovat klassikkoja....


Woodcutter,
Cut my shadow from me.
Free me from the torment
of seeing myself without fruit.

Why was I born among mirrors?
The day walks in circles around me,
and the night copies me
in all its stars.

I want to live without seeing myself.
And I will dream that ants
and thistleburrs are my
leaves and my birds

Woodcutter.
Cut my shadow from me.
Free me from the torment
of seeing myself without fruit. 



Muut klassikot löytyvät täältä

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kevätkukkia

Luvattiin sateista ja pilvistä,mutta tulikin aika aurinkoinen ja lämminkin päivä. Iltapäivälenkillä Bambi-koiran kanssa kuvasin vähän kevään kukkia,vaikka toinen siellä hihnan toisessa päässä vetikin kovasti.... Tämä keltainen päivänkakkaran sukulainen(Crown Daisy) on suosikkejani. Niitä kasvoi viellä viime vuonna runsaasti uudistetun jalkakäytävä/pyörätien varrella,mutta uudistuksen myötä nämä katosivat sieltä. Mutta muualtakin näitä onneksi löytää.
Lämmennyt sää on saanut nämäkin liikkeelle....
Olikohan tämä lutukka;capsella bursa-pastoris,pitää mennä seuraavalla kierroksella tarkistamaan sillä sekin on syötävä kasvi.
Kiiltomalvan kukka,hieman repsahtanut sellainen...
Upean värisiä unikkovuokkoja saa ihailla,muttei poimia.
Käenkaaleihin kuuluvaa Oxalis pes-capraeta kasvaa joka puolella.Kirpeät lehdet maistuvat nekin salaateissa,kunhan niitä ei syö liikaa,sillä se sisältävät oksaalihappoa.(kuten pinaatti jne)
Meidän talon puutarhassakin sitä kasvaa runsaasti.
Tämä oli nätti,muttei aavistustakaan nimestä.