torstai 3. tammikuuta 2013

Naamiograffiti

Huomasin tämän graffitin erään autiotalon nurkassa.Mikä siitä teki vielä paremman oli tuo naamio,joka teki siitä hieman kolmiulotteisen:)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Söpöläisiä

Keskiviikkoisin iltapäivällä menen vierastyöläisten lasten iltapäiväkerhoon ja tänä vuonna suojattini B. on jo sen verran iso,että menemme hänen ja parin muun isomman lapsen kanssa tunniksi leikkimään ihan pienten lasten kanssa. Kyseessä on ns.Unitaf-lastentarha,jossa lastenhoitajat ovat yleensä kokemattomia  afrikkalaisia mutta näissä Unitaf-systeemiin liittyneet lastentarhat saavat tukea ja opetusta sekä kaupungin taholta ,Magen Davidilta,joka vastaa Punaista Ristiä sekä privaattitahoilta. Unitaf-tarhat ovat lähes täysin täkäläisten tarhojen tasolla. Syy miksi vierastyöläisillä on näitä omia tarhoja on se,että alle 3-vuotiaille ei ole kaupungin taholta järjestelmää ja järjestöjen tarhat tai yksityiset lastentarhat ovat heille liian kalliita.Tässä tarhassa on vajaa 30 2-vuotiasta lasta,joiden kanssa käymme leikkimässä kerran viikossa.
Tämä tarha sijaitsee Tel Avivin erittäin sokkeloisessa ns.uudessa pääbussiasemarakennuksessa,joka ei ole mikään uusi nimestään huolimatta.Alue on iltaisin hieman  rauhatonta ja siellä asuu paljon sekä vierastyöläisiä että pakolaisia.Alueella on myös etnisiä kauppoja sekä ravintoloita.
Tunti tällaisten naperoiden kanssa per viikko on juuri passeli aika,vaikka välillä tuntuu,että voisin tulla useamminkin,ehkä ensi vuonna kun suojattini vaihtaa isompien lasten iltapäiväkerhoon.Ovat vaan niin ihania nämä pikkuiset. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä hymypoika Joel on suosikkini , vaikka suosikkia ei oikeastaan saisi olla,mutta mitä voin tehdä kun tulen sinne ja poika ryntää iloisena syliini eikä tahdo päästää  minua tarhasta  pois.Olen myyty!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen päivä

Poroja näkee nyt joka paikassa Tel Avivin downtownissa.Taitavat porot olla kovassa kurssissa tänä vuonna!
Keskipäivällä kiersin hieman kaupunkia ystävän kanssa. Tänään on ollut lämmintä ,21 astetta mutta tuntui melkein kesältä(minä taas haikailen kylmemmän sään perään) ja aurinkoista.
Vanha Bezalel-tori,josta suuri talonrakennusprojekti valloitti ison osan,näytti aamulla hieman lohduttomalta.
Mutta pystyy siellä edelleekin tekemään löytöjä.Tämä oloasu irtosi 6 eurolla.
Ystävän kanssa ihastelimme restauroituja taloja Tel Avivin sydämessä.
Tämäkin on hieno
ja tämä
Tälla rakennuksella taas on selvää potentiaalia....

Uutta vuotta ei täällä erityisemmin näy.Monissa ravintoloissa sitä juhlitaan ja niissä on uuden vuoden menu. Mutta huomenna on arkipäivä ja muistaakseni vain pankit ovat kiinni.

Oikein hyvää uutta vuotta 2013 lukijoille!


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen kollaasi

Vuoden viimeisen kollaasin väri on "Golden Hue"
Minulle tuosta tulivat appelsiinit mieleen....

Muut vuoden viimeiset kollaasit löydät täältä

Musiikkia tälle päivälle


Israelin arabi Nasreen Kadri Haifan kaupungista voitti keväällä täkäläisen ns.mizrahi-musiikkiin  (selitys linkin takaa suomeksi) keskittyvän laulukilpailun.En ole kyseistä laulukilpailua seurannut tai nähnyt,mutta olin sivumennen kuullut laulajasta jossain yhteydessä. Näin nettilehdessä tämän videon,jossa Nasrinin uusi laulu:hepreaksi ja arabiaksi laulettu rakkauslaulu,joka on juuri tuota mizrahityyliä.En erityisemmin välitä tuosta tyylistä,mutta Nasreenilla on syvä,hyvin tunteikas ääni ja kuuntelin laulua varmaan 4 kertaa.Joten laitan sen tännekin.

P.S. Tuula ei onnistunut kuulemaan sitä tästä mutta ehkä kappaleen kuulee täällä

Tämä ei sitten tainnutkaan kuulua muualla kuin täällä,harmi:(

lauantai 29. joulukuuta 2012

Appelsiinipuupuisto

Asuinkaupunkini pääsisäänkäynnin varrella on pieni puisto,jonka melkein kaikki puut ovat appelsiinipuita.Kaunista,etenkin nyt kun niissä on hedelmiä.
Rakastan hedelmiä täynnä olevia sitruspuita!
Appelsiinipuukuja
Puiston lähellä,kadun varrella,on kaikenlaisia taideteoksia
Eivät nämä nyt mitenkään erikoisia ole

tiistai 25. joulukuuta 2012

Täällä tänään

Asuinkaupunkini keskustan herkkukaupassa on hurja määrä erilaisia joulumakeisia ja suklaita,mutta näitä ostavat enimmäkseen entiset venäläiset,joille nuo merkitsevät uutta vuotta.
Keskustan kävelykadun erään kahvilan edessä koristeltiin tällaista tekokuusta,johon tuli  kovetettuja ilmapalloja,joissa jokaisessa oli jonkinlainen viesti.Tänään tunsin vihdoinkin toipuneeni vatsataudista ja  lähdin liikkeelle.
Eräs bussipysäkki oli koristeltu siinä näkyvän hajuvesimainoksen mukaan.Tosin olivat tekokukkia,mutta kivalta näytti pysäkki näin:)
Ja torin ja käsityöläistorin edessä olevan aukion reunalla soitti tämä rumpalipoika,josta olin lukenut edellisellä viikolla.
Rumpali-Ben on taitava rummuttaja,mutta kaupunki ei anna hänen soittaa eikä myönnä hänelle katusoittajan lupaa,vaan Benille mätkähtää sakkoja koko ajan.Ennen kesää hän oli rummuttamassa Yhdysvalloissa,jossa kuulemma sai helpolla ostettua katusoittajaluvan.
Rumpalipoika rummutteli niin innokkaasti ja tukka heilui niin,että naamaa ei näkynyt,mutta tässä kuva lehdestä,jossa juttu hänestä oli(englanniksi) Hänellä oli todella paljon kuulijoita tuolla ja hyvää rumpalia oli mukava kuunnella,joten toivoisi kaupungin jättävän Benin rauhaan ja antavat hänelle luvan soittaa. Tuo yläosattomuus taitaa olla hänen esiintymisasunsa;D

Mukavaa joulun ajan jatkoa!