sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Superkuu-kollaasi

Eilen huomasin täyden kuun joka vaikutti olevan lähellä vaikka oli vielä valoisaa.Tänään illalla Bambin kanssa ulkoillessa ilta oli juuri pimenemässä mutta kuuta ei näkynyt.Nyt äsken sitten näin superkuun ikkunan kautta ja kollaasi on vähän epäselvistä kuukuvista;D
Ja odotellessani naapuritalon tuttua koiranomistajaa huomasin kauempana tämän kauniin mutta niin säikyn kissan  lepäämässä auton katolla.Kuva on aika kaukaa otettu pikkukameralla.

Kaikki järjestyy....

Kaikki järjestyikin hyvin eli kun vielä viime viikolla olin vähän onneton siitä että joudun jättämään Bambin koko Suomessa oloni ajaksi Eläinsuojelulaitoksen pensionaattiin niin lopulta löytyi mitä parhain järjestely:) Bambi jää tähän kotitaloon  mutta 2 kerrosta alemmaksi. Mahtavaa sillä nyt Bambilla on koko matkani ajan tuttu ympäristö vaikka onkin eri kodissa. 
Torstaina olin tutun bloggarin jäähyväistapahtumassa ja koska tulin liian aikaisin;tapoin aikaa katselemalla näitä asuintorneja.Suomalainen kirjasto on myös aivan näiden lähellä.
Perjantaina kiertelin torilla ja sen lähettyvillä Marian kanssa ja tällainen vähän parempi graffiti tuli vastaan.
Torilla oli taas kaikenlaista hyvää:)

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusterveiset!

Näiden kukkasten kera toivon kaikille oikein hyvää juhannusta. Täällähän ei sellaista vietetä vaan on tavallisen sapatti ,tosin vuoden pisin päivä tällä kertaa. Ja melkein heti juhannuksen jälkeen suuntaan kohti Suomea,sillä maanantain ja tiistain välisenä yönä on lento Suomeen,ja tällä kertaa suoraan Finnairin siivillä. Mahtava juttu sillä aiempina vuosina lento on venynyt tosi pitkäksi kun on pitänyt välillä vaihtaa konetta ja odotella joskus pitkäänkin. 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tel Aviv-maailman 9. paras rantakaupunki:)

Aamulla tein rantakävelyn ja tuuli niin mukavasti että hyvä oli kävellä vaikka oli luvattu paljon lämpimämpää säätä.
Rantakatua ollaan remontoimassa.Kaikki eivät tosin ole siitä kovin innoissaan....
Tätä puolta ei vielä ole ehditty remontoida
Rantaelämää
Mäkkäri josta on rantanäköala.Toinen Mäkkäri josta on hyvä näköala on Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevan McDonaldsin pääkonttorin Mäkkäri,josta näkee Pikku Huopalahdelle.
Tämä rakennus (tuo beige) on mielestäni aina ollut aika erikoinen
Nätisti restauroitu vanha talo lähellä rantaa-hotelli Bell.

National Geographic valitsi juuri Tel Avivin maailman 9 parhaimmaksi rantakaupungiks,hieno sijoitus:)

Ja Kaukokaipuussa on juuri tehty tosi hyvä Tel Aviv-postaus:)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Syntymäpäiviä ja vieraita

Ei minun tosin vaan Israelin presidentti Shimon Peresin,jonka 90-vuotispäiviä vietetään tänään.Oikeastaan tuo syntymäpäivä onkin vasta elokuun toisena mutta tänään sitä juhlitaan,tosin me tavalliset pulliaiset emme sitä huomaa tai juhli.
Erikoinen mies tämä presidentti; 90-vuotias ja niin energinen että puolta nuoremmat väsähtäisivät paljon ennen häntä.Mikäköhän on tuon energisyyden ja pitkän iän salaisuus,ehkä jokaisen aterian jälkeen nautittu vihreä tee;D ...Viime syyskuussa olin presidentin virallisessa asunnossa palkinnonhakumatkalla(vapaaehtoispaikkani sai palkinnon),josta kuva,tosin ei minun ottamani.
Kuva täältä
Ja äärimmäisen suosittu mies kun   on niin vieraita tuli paljon. Robert de Niro saapui tänään eikä häntä melkein meinaa tuntea kuvan perusteella.
Kuva täältä
Barbra Streisand saapui muutama päivä sitten  koirineen (huomaa sävy sävyyn vaatetus sekä koiralla että emännällä;D  ja laulaa presidentille tänään.
Bill Clintonkin saapui muutama päivä sitten ja vitsaili että presidentti Peres tulee sitten aikoinaan hänen 90-vuotispäivilleen ja puhuu myös hänen hautajaisissaan.Clintonin saamaa puhepalkkaa moitittiin mutta Clinton lahjoittikin ne rahat eräälle stipendejä nuorille jakavalle säätiölle  joten enään ei ole syytä moittia sitä että hänelle maksettiin puheesta puoli miljoonaa dollaria......Tiesittekö muuten että Clinton on nykyään vegaani;kahden sydänleikkauksen jälkeen hän tuli siihen tulokseen että on tehtävä täydellinen ruokaremontti ja hänen mukaansa se  pelasti hänet.
Kuva täältä
Sharon Stone tuli eilen ja kävi tänään Hadassa-sairaalassa tapaamassa sairaita lapsia.Hän ei näy vanhenevan lainkaan....

Täällä voi nähdä Barbran laulavan livenä tänään klo 9

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Vaatoria taas tutkimassa

Kävin pitkästä aikaa taas Bezalel-vaatetorilla Tel Avivin keskustassa,vaikka usein kuljenkin siitä ohi. Viimeksi ihmettelin miten torin käy,koska sen alueelle rakennetaan kalliita luksustaloja ja tori taas on paikka missä tekee halpoja löytöjä. Kun torille tulee King George-kadulta,ei vielä huomaa mitään rakennustyömaata,paitsi että kadulla ei enään näy autoliikennettä...
Näkymä torin alkupäästä King George-kadulle.
Mutta kun edetään vähän sisemmälle ,huomaa muutoksen.Rakennustyömaan aitaus toimii seinänä ja vaatteiden ripustuspaikkanakin. Paljon ahtaampaa kuin ennen.....
Tästä olisi löytynyt bikinit 2 eurolla....
Torikäytävä on katettu kankaalla ja veikkaan että se on tuolla estääksen rakennustyömaalta tulevaa hiekkapölyä.Mutta tuon kattamisen johdosta tuolla oli kuumaa. Rakennustyömaa on vielä monttuvaiheessa joten kestää vielä pitkään ennenkuin luksustalot ovat valmiita mutta entä sitten;miten torin käy......
Korupöytä torilla
Sitten tuli nälkä ja suuntasin Hippo-luomufalafelipaikkaan. Syön harvoin falafelia mutta kun syön ,se on aina tuossa paikassa enkä ota pitaleipää vaan pyydän annoksen lautasella,salaatteineen.  Kastikebaarista voi itse ottaa kastikkeita niin paljon kuin haluaa,nami:) Hippon falafelit ovat mielestäni kaikkein parhaimpia;niissä on paljon vähemmän öljyä eikä niissä ole lainkaan jauhoa,eli ovat myös gluteenittomat.

Ja sen kunniaksi että Barbra Streisand tänään saapuu tänne laitan tänne linkin Barbran laulamaan ihanaan My Man-lauluun. Hän ei tule tänne pelkästään esiintymään vaan myös presidenttimme Shimon Peresin 90-vuotispäiviä juhlistamaan.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maanantai

Näkymä ystävän parvekkeelta Tel Avivin keskustassa. Tuolta aina huomaa missä rakennetaan taas jotain uutta...
Asunnon parvekkeelta kun katsoo alas luulisi olevansa melkein sademetsässä sillä edessä on tosi tiheästi puita monta metriä ennen seuraavaa taloa.
Vakiokahvilassani kahvintaimet kasvavat kahvikupissa....
Bambi hieman väsähtäneen näköisenä eilen illalla. Bambi menee eläinsuojeluyhdistyksen pensionaattiin Suomessa oloni ajaksi mutta olisin toivonut löytäväni mieluummin jonkun ihmisen hoitamaan Bambia siksi ajaksi.

Ja käykääpä katsomassa Marian blogia.Maria on varmaan joillekin tuttu  Kello viiden kahvi-blogistaan mutta tällä hetkellä Maria on täällä vapaaehtoisena eräässä sairaalassa ja kertoo siitä tuossa uudessa blogissaan;englanniksi ja suomeksi.Viime viikolla kävimme vähän kävelyllä Tel Avivissa.