torstai 25. toukokuuta 2017

Etelään päin

Huono kuva auringonkukkapellosta kun piti kuvata sisältä, huonossa valaistuksessa.
Eilen etelässä  näimme auton ikkunasta kymmeniä auringonkukkapeltoja ,mutta aina  liikkuvasta 
autosta...
 Olen täällä aiemmin kertonut  Israelin traumakeskuksen tapahtumista,  joissa olen ollut mukana, kiitos siellä työskentelevän ihanan ystäväni. Tällä kertaa hän kutsui minut mukaansa pienelle eteläiseen Israeliin suuntaavalle matkalle, jonne hän aikoi viedä ulkomaalaiset harjoittelijatytöt (yksi Kanadasta ,toinen  Brasiliasta ja kolmas Venäjältä).  Eteläinen Israel on jäänyt minulle hieman tuntemattomaksi , toisin kuin pohjoinen Israel jossa asuin hieman yli vuoden.  
Lähdimme hyvin aikaisin liikkeelle,  ja ensimmäinen pysähdys etelässä oli aamiaista varten. 
Aamiaispaikasta matkasimme Ofakimin kaupunkiin , ja siellä olevaan keskukseen , jota Natal ylläpitää. Ofakim on vajaan 30 000 asukkaan vaatimaton periferiakaupunki, joka onnettomuudekseen on muutaman kilometrin päässä siitä näkymättömästä rajasta,  joka määrää mikä periferiakaupunki saa valtion tukea  ja mikä ei.  Tämä on aika epäreilua sillä Ofakim on saanut oman osuutensa Gazasta tulevasta ohjussateesta. Ofakim on vuosia kärsinyt suurista työttömyysluvuista ja matalapalkkaisista työpaikoista , mutta kun kaupunkiin tuli juna-yhteys,  paransi se kaupungin asemaa , ja uusia rakennusprojekteja on tännekin tulossa ,sillä asunnot ovat täällä edullisia , ja junalla pääsee kauemmaksi töihin.
Keskuksessa tapasimme sen vetäjän,  Yahaloman,  (nimi tarkoittaa jalokiveä) joka on uskomaton pakkaus. Yahaloma toimi lähes 30 vuotta lentokonemekaanikkona armeijassa , ja on aina toiminut vapaaehtoisena muita auttaen, mutta kun hänen kotinsa viereen iskeytyi ohjus, tarvitsi hän itsekin apua, ja hän löysi Natalin kliinisen yksikön kaupungissa. Ofakimiin tuli aiemmin (ja vieläkin välillä) jatkuvasti ohjuksia  , mikä traumatisoi ihmisiä,  ja vaikka tilanne rauhoittuu  on trauma pinnalla ellei sitä hoideta.  Koska valtio ei avusta Ofakimissa tällaisia palveluita , jää se Natalin ja muiden järjestöjen hoidettavaksi. Yahaloman vahvuutena on  vahvuus vastoinkäymisissä, ja  hän päätti että jos valtio ei auta niin apu tulee heistä itsestäään. Hän kiersi ympäri kaupunkia , koputti oville ja päätti että kaupunkilaiset eivät ole uhreja vaikka ohjuksia tuleekin kaupunkiin.  Kun Natalin keskukseen Ofakimissa etsittiin vetäjää,  Yahaloma oli luonnollinen valinta siihen tehtävään. Minua ilahdutti myös se että Yahaloma on kuuluu Woman Wage Peace-järjestöön. (linkin takana Yahaloma kertoo itsestään, englanniksi) Vaikka ohjuksia nyt tulee vain harvakseen (toivottavasti näin jatkossakin) niin asukkaista koottuja vapaaehtoisryhmiä koulutetaan jatkuvasti , jotta he olisivat valmiita kun tilanne sen vaatii. Monet kaupungin asukkaat kärsivät traumaperäisistä stressihäiriöistä, ja  he saavat siihen apua keskuksessa.
Emme kierrelleet paljon Ofakimissa, mutta se mitä näimme auton ikkunasta oli suurimmaksi osaksi tätä: saman muotin mukaan tehtyjä tylsiä rakennuksia eikä paljon muuta.
Ofakimista jatkoimme Sderotin kaupunkiin, joka on kaikista lähimpänä Gazaa,  ja se kaupunki joka on eniten kärsinyt ohjuksista.   Sen vuoksi Sderot onkin saanut muita kaupunkeja enemmän valtion tukia ja avustuksia , mutta aina ei ollut näin.  En ollut ennen käynyt Sderotissa , ja odotin näkeväni hieman Ofakimin tapaisen kaupungin, mutta jo  kaupungin sisääntulossa huomasi että kyseessä oli  erilainen kaupunki: näytti siistiltä ja kauniilta.
Kaupungin sisääntulon kohdalla on uudehko kauppakeskus, ja kivan näköistä liikenneympyrää oltiin juuri laittamassa parempaan kuntoon kun ajoimme siitä ohi. Juna-asema on kaupungin sisääntuloa vastapäätä , ja sinne pääsee helposti kadun alaisen tunnelin kautta.  Erikoista Sderotissa (kiitos ohjusten...)  on se että  juna-asema on tien alapuolella, ja se on tietenkin ohjussuojattu.
Sderotissa pistää silmään myös  jokaisen bussipysäkin kohdalla oleva ohjussuoja , eli tuo pieni vaalea rakennus.
Tämä kiinnitti huomiomme (auton ikkunasta..) vanhan talon seinällä..  Sderotissa huomasimme että siellä on menossa kunnon rakennusbuumi: uusia kaupunginosia nousee siellä sun täällä.
Meidän määränpäämme Sderotissa oli keskus jossa hoidetaan Sderotin asukkaiden  post-traumaattisia stressihäiriöitä , ja niitä riittää tässä kaupungissa.  Keskus on samassa paikassa kuin opiskelijoiden konttiasunnot. Aika kivan näköiset muuten nuo konteista tehdyt asunnot, ainakin ulkoapäin.
Kuulimme keskuksen toiminnasta huoneessa, jossa  terapiaan kuuluvat myös eläimet. Näiden pitkäkarvaisten marsujen lisäksi oli kaneja,  lintuja, käärmeitä (sain pidellä pythonkäärmettä!) ja muita jyrsijöitä,  sekä yhden terapeutin ihastuttava Jack Russel koira,  joka tulee keskukseen "töihin". Eläimet auttavan lapsia käsittelemään stressioireita.  Keskusta rahoitti ennen Natal, mutta nykyään raha tulee valtiolta, toisin kuin Ofakimissa.
Kävimme katsomassa myös uudehkoa, lahjoituksen avulla rakennettua  leikkipuistoa, joka oli tietenkin ohjussuojattu kuten muutkin paikat tässä kaupungissa.  Kun kovaäänisistä kuuluu " punainen väri" , ( siellä ei kuulu sireeniä, sillä se stressaa  liikaa) lapsilla ja aikuisilla on muutama sekunti aikaa juosta käärmeen sisälle turvaan.
Käärmeen sisällä.  Se olisi voinut olla siistimmässä kunnossa...
Tämäkin on ohjussuoja.
Sitten oli aika jättää Sderot taaksemme , ja ajoimme Sderotin lähelle paikkaan,   josta voi nähdä Gazan talot.  
Viimeinen etappimme matkalla oli Kedman nuorisokylä  , joka näytti aivan kibbutsilta. Se olikin aikoinaan perustettu kibbutsina, mutta on jo vuosia toiminut nuorisokylänä, jossa asuu ja opiskelee nuoria jotka ovat pudonneet pois opetusjärjestelmistä , tai muuten vaarassa joutua väärälle tielle. Natal on kustantanut  tyttöjen valokuvaterapiakurssin, ja tulimme valokuvanäyttelyn avajaisiin. Siellä oli hienoja töitä, ja tosi lahjakkaita tyttöjä , jotka toivottavasti onnistuvat elämässään; kiitos nuorisokylän. 
Sitten olikin jo aika lähteä kotiinpäin;  oli jo melkein ilta.  Matka etelään olikin hyvin avartava matka.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Korkeita paikkoja ja liljoja

Jo pitkän aikaa olen ihaillut näitä kukkia kodin viereisen  puiston muistomerkin ympärillä.  Ovat kauniita, ja lopulta päätin ottaa niistä muutaman kuvankin, ennenkuin kuihtuvat kokonaan pois.
Niitä on myös keltaisena samassa paikassa.
Päivänlilja , joka on saanut nimensä siitä että kukka elää vain päivän. aamusta iltaan. 
Kaunista.
Viime viikolla kävimme Annelin kanssa ihmettelemässä miltä kaupunki näyttää ylhäältä päin.   Kaikki näytti 49. kerroksesta katsottuna lilliputtimaiselta.
Tässä kuvassa näkyy sekä Välimerta että osa Saronan puistoalueesta.
Täällä on ollut tänään taas tosi lämmintä  mutta onneksi oli aika kuivaa.  Lauantaina jopa satoi, mutta täällä omalla alueellani sadetta tuli ehkä 2 minuutin ajan.  Puhdisti  kuitenkin kivasti ilmaa.  

perjantai 19. toukokuuta 2017

Suomi designia Jaffassa

Tänään täällä vietettiin "Finnish Design in Israeli Homes" -näyttelyn avajaisia Jaffassa, arkkitehtien talon galleriatiloissa.  Näyttely on osa satavuotiaan  Suomen juhlallisuuksista ulkomailla,  ja oli Suomen suurlähetystön järjestämä.
Tavarat ovat  lainassa täällä asuvien suomalaisten kodeista , tai  israelilaisilta joilla on suomalaista designia kotonaan.
Näyttely oli tosi hienosti järjestetty.
Tulin aikaisin jolloin ihmisiä oli vielä aika vähän, mutta ei niin suuri tila täyttyi todella nopeasti; näyttelyn avajaisiin tuli hurjan paljon ihmisiä.
Muumeja , tottakai;D
Suomi-esitteitä oli jaossa gallerian alakerrassa.
Tässä ei näy kaikki seinällä olevat Marimekko-mekot, mutta meille kerrottiin että Marimekon Iloisen Takin  oli näyttelyyn lainannut  100-vuotias Ruth Dayan, legendaarisen Moshe Dayanin ensimmäinen vaimo. 
Tosi kivaa oli nähdä tuolla myös äitiyspakkaus;oletan että se oli tullut suurlähetystöön  näyttelyä varten.
Herkkujakin oli tarjolla; mm. minikokoisia karjalanpiirakoita, nam:)  Näyttely on onneksi avoinna yleisölle muutaman viikon ajan, niin että myös ne jotka eivät tänään päässeet voivat sen nähdä. 

torstai 18. toukokuuta 2017

Kissanpentusesonki

Vaikka suurin osa  lähiympäristön kissoista  on sterilisoitu; yleensä kaupungin toimesta,  niin aina on sellaisia jotka ovat jääneet sterilisoimatta, ja kun lämmin aika koittaa niin se tarkoittaa myös uusia kissanpentuja. Samalla kadulla asuva tuttu kertoi että erään talon roskiksen vieressä on 4 kissanpentua. Kävimme katsomassa mitä näille pikkuisille rääpäleille kuuluu,
Nämä uskalsivat tulla aika lähelle,  ja näköjään joku on tuonut pennuille ruokaa .
Mistäköhän näillekin löytyisi koti...
Meillä oli kissanruokaa mukana, ja hyvin näytti maistuvan pennuille.
2 uskaliasta pentua, ja kaksi ujompaa jotka piilottelivat auton alla.
Pari päivää myöhemmin kun vein Bambin ulos, kuulin kissanpennun surkeaa maukunaa.  Pensaan keskellä, kauempana aiemmasta paikasta  ,oli yksi pennuista.  Sain sen otettua syliin mutta pentu säikähti ja hyppi pois.  Hieman myöhemmin toin ruokaa mutten enään löytänyt pentua.
Tässä äitikissa,joka oli laiha.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Lautasellani

Tällä viikolla MakroTex-haasteessa on herkullinen aihe: mitä on lautasellani. Ruokabloggaajana ruokakuvani ovat yleensä ruokablogin puolella  , ja tämä annos lautasellani oli eräässä ravintolassa joitakin päiviä sitten. Alkupalalautasella oli labneh-juuston keskellä linssisalaattia, jossa selleriä, tomaattia, punaista paprikaa, korianteria  ja linssejä. Hyvää oli.

Muitten lautasannokset löytyvät täältä.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Museoviikko- ja päivä

Paperiveneitä paperinäyttelyssä
Tällä viikolla on taas kansainvälisen museopäivän vuoro, jota vietetään eri  puolilla maailmaa toukokuun 18. päivänä.  Täällä sitä siirrettiin hieman aikaisemmaksi, eli toukokuun 15.  päivä, ja syy taisi olla se että lapsilla oli tänään vapaata koulusta.  Tuo vapaa johtui siitä että täällä vietettiin eilen (ja sitä ennenkin ) inhokkipyhääni  Lag Baomeria   Tuota arkipyhää inhoan sen vuoksi että joka paikassa sytytetään kokkoja, ja pariin päivään olin aivan köh köh ,ja tuntui kuin olisin tulipalon keskellä.   Pyhää kuitenkin siirrettiin päivällä, mikä sai monen lapsen vanhemmat varmaankin raivon valtaan kun piti joko jäädä töistä pois tai löytää joku joka hoitaa lapsia.   Ilmaisena museopäivänä museot olivatkin sitten täynnä lapsia...  Suomessa  on torstaina 18.5 moneen museoon ilmainen pääsy, ja lista sellaisista museoista löytyy täällä.
Olin jo aikoja sitten merkinnyt museopäivän allakkaani, ja tarkoitus oli mennä 3 museoon.  Saavuin Beit Hatfutsot-museoon , joka sijaitsee Tel Avivin yliopiston kampusalueella , ja jossa halusin nähdä Bob Dylan-näyttelyn  , mutta sain kuulla että ilmainen sisäänpääsy oli vasta myöhemmin. Miksi ihmeessä sellaisesta ei ollut minkäänlaista tietoa..En millään olisi jaksanut odotella tuolla paria tuntia, joten otin bussin kohti seuraavaa museota.
Eretz Israel-museo kuuluu suosikkeihi täällä , sillä museon laajalla puistomaisella alueella löytyy monta erilaista taidepaviljonkia ja niiden välissä ihastuttavia vihreitä nurkkauksia. Olin etukäteen päättänyt meneväni  katsomaan vain yhtä näyttelyä, eli On the Edge-näyttelyä , jossa katsaus täkäläisten paperia materiaalina käyttävien taiteilijoiden töihin.  Museossa on aiempina vuosina ollut täkäläisten lasi-ja tekstiilitaiteilijoiden näyttelyt, ja mitäköhän materiaalia käytetään ensi vuoden näyttelyssä...Näyttely oli huikea; mitä kaikkea voikaan tehdä paperista.
En kuvannut tuolla kuin muutaman kuvan, minkä jälkeen kiertelin hieman museon puistoalueella. Oli kamalan kuuma päivä! En muista tällaisia päiviä toukokuussa, joka yleensä on  miellyttävä kuukausi mitä tulee säähän. Eli Suomessa kylmempi toukokuu ja täällä lämpímämpi toukokuu kuin yleensä...
Tämän jälkeen otin bussin Tel Avivin taidemuseoon, jossa oli se kaikkein kiinnostavin näyttely: "Regarding Africa: Contemporary Art and Afro-Futurism" , eli afrikkalaista nykytaidetta ja afrofuturismiin  liittyvää taidetta. Näyttelyssä oli kauniita valokuvia, taidetta  mutta ei mitään joka viittaisi tuon mantereen veriseen historiaan tai muihin epäkohtiin.
Osa näyttelyä liittyi  Tel Avivin Pikku Afrikkaan, joka on   kaupungin huonompien osien afrikkalaisten pakolaisten (suurin osa eritrealaisia, joita täällä ei virallisesti pidetä pakolaisina) asuttamaa aluetta. Seinällä oli vaihtuva kuvasarja täällä asuvista eritrealaisista miehistä,  joita on kuvannut myös eritrealainen Abiel Amanuel. Amanuel perusti vuosi tänne tulonsa jälkeen pienen valokuvausstudion, jossa hän kuvaa maamiehiään, ja käsittelee kuvia muokaten niitä hieman taiteellisemmaksi.  Hän kuvaa myös naisia, mutta eritrealaiset naiset eivät halunneet että heidän kuviansa näytetään julkisesti.
Eritrealaiset lähettävät kuviaan sukulaisilleen kotimaassa. Katselen kuvia ja mietin olenko mahdollisesti nähnyt jonkun heistä bussissa ,tai kenties jossain ravintolassa tiskaamassa...
Myös  Zoya Cherkassky-Nnadin maalaus liittyy Tel Avivin pikku Afrikkaan:  taulu esittää Levinsky-puistoa joka on pikku Afrikan alueella.  Nigerialaisen kanssa naimisissa oleva Cherkassy-Nnadi  kuuluu 5 entisen Neuvostoliiton alueella syntyneen taiteiljan ryhmään ,  joilla on jonkinlainen yhteys Afrikkaan.  Löysin linkin Cherkassky -Nnadin töihin missä hän kuvaa nigerialaista elämää.
Cheri Samba on yksi Afrikan tunnetuimpia nykytaiteilijoita  ja hänen töitään oli näyttelyssä 3 kappaletta. 
Samba yhdistelee tauluissaan kuvaa ja tekstiä, ja hänen tauluissaan näkyy monta tarinaa.
Tämä valokuva edustaa eteläafrikkalaisen kuvataiteilijan ja valokuvaajan Zwelethu Mthetwan kuvasarjaa. Näyttely  Tel Avivin taidemuseossa oli jo pystytetty kun maaliskuussa tuli tieto että Mthetwa oli tuomittu murhasta . Museolla oli  moraalinen dilemma:  voiko taideteoksen ja sen tekijää erotella toisistaan?   Jos kuvat jäävät seinälle, tarkoittaako se sitä että sillä kannustetaan murhaajataiteilijaa? 
 Tel Avivin taidemuseolle tämä oli yksi sen vaikeimmista päätöksistä , ja vaikka  museossa tunnettiin syvää inhoa taiteilijan teon johdosta,  päätettiin teokset kuitenkin jättää seinille . mutta samalla niiden eteen laitettiin isot kyltit, jotta jokaiselle tulisi selväksi mitä taiteilija oli tehnyt .