keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Tule kanssani torikierrokselle

Tämän postauksen  ilmestyessä olen jo Helsingissä, mutta ennen lähtöäni keräsin viime aikoina puhelimella napsimiani torikuvia.   Kamerani putosi joku aika  sitten lattialle, ja tuntuu siltä että se vaikutti hieman kameran tarkkuuten,  mutta toivottavasti pidätte tästä torikierroksesta Carmel-torilta, jota niin rakastan:)

Carmel-tori on toiminut Tel Avivin keskustan torina jo vuodesta 1920. Vuosien aikana tori on laajentunut, ja käsittää nykyään  pääkadun,  rinnakkaiskadut, sekä poikkikadut. Tori ja viereinen jemeniläinen kortteli ovat kasvaneet kiinni toisiinsa,  joten tänään tori tuntuu aika suurelta.

Torin alkupuolella myydään enemmän tavaraa,  mutta sieltä löytyy myös  Adirin mehu&smoothiekoju.  Aikaisin aamulla Adir ja hänen apurinsa Max paloittelevat hedelmiä  hedelmäannoksia, mehuja ja smoothieita varten. Adirin mehukojun vasemmalla puolella on kahvikauppa, jossa pieni kahvilapiste.
Tästä pikku paikasta saa ostaa kahvia kotiin,  tai juoda paikan päällä,  ja kahvi on tosi hyvää. Kuvassa Nil,  alunperin Turkista.  Vasemmalla pitäisi olla kahvinpaahdin, mutta se oli kuvaa otettaessa korjattavana.  Tällä viikolla  kahvipiste sai jo upouuden kahvipaahtimen:)
Ja Rambo on joka aamu  kahvipisteessä:)  Kaikki rakastavat tätä kissaa:)
Ovadin lemmikkieläintarvikekaupasta hankin kissojen kuivaruokaa,  jolla ruokin meidän talon takana ja puistossa asuvia kissoja.  Kuvassa Ovadin apuri.  Kauppa on pienen pieni, ja aamuisin menee pari tuntia ennenkuin kauppa on valmis:)
Torilta saa ihan kaikkea.......
Sitten olemmekin jo ruokapuolella.
Tästä ostan yleensä yrtit.
Hedelmiä.
Torin varrella myös asutaan.  Olen joskus ajatellut että olisi kiva asua lähellä toria ( ensimmäisellä kerralla täällä asuinkin) mutta ehkä ei ihan näin lähellä.
Kaikenlaisia säilykkeitä, tahinia, ym.
Kobin koju,  jossa hän ja välillä apurit paistavat  sfinge-munkkeja ja uppopaistettuja , suolaisia burika-piiraita. Kobi osallistui viime vuonna  MKR (My Kitchen Rules) -ohjelman täkäläiseen versioon,  ja hänestä tuli sen myötä jonkinlainen julkkis. Tai olihan hän sitä ollut hieman aikaisemminkin kun  ruotsalainen TV-kokki Tina Nordström valmisti Kobin kanssa falafeleita hänen kojussaan,  kun Tina teki ruoka&matka-ohjelmaa Tel Avivista.
Kiinalaisen naisen tekemät  nyytit olivat parhaita ikinä maistamiani nyyttejä:)
Minun mehumieheni, eli tältä herralta ostan aina välillä  smoothien:)
Eräänä aikaisena sateisena aamuna kun oli vielä kylmempää.
Torin juustokaupan valikoimasta löytyy sekä täkäläisiä että muulta maailmasta tulleita juustoja.
Ihanat juustot:)
Taateleita, nam:)
Kirsikkatomaatteja.
Näistä hedelmistä (alemapana  japaninmispelit) tietää että alkaa olla jo lämpimämpää.
Kevät on tuoreiden valkosipuleiden aikaa.
Samoin papujen.
Luomukauppaketjullakin on kauppa torilla.
Mausteista ei puutu värikkyyttä:)

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Ennen matkaa

Perjantaiaamuna,  päivää ennen lentoani,  vein Bambin hoitoon Eläinsuojeluyhdistyksen  kenneliin.   Tuossa paikassa ei ole mitään vikaa, ja  bonuksena on joka-aamuinen  eläinlääkärikierros,  mutta  parempi olisi ollut jos Bambi olisi voinut olla jonkun luona, eikä yksin kopperossa tuolla, mutta tällä kertaa ei sellainen järjestynyt. Tuo on myös ainoa paikka mikä on suhtkoht lähellä, ja mihin pääsen helposti bussilla Bambin kanssa. Ennen kuin menimme eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin,  vein Bambin ulkoilemaan viereiseen metsikköpuistoon,  joka on suosikkipuistojani Tel Avivissa.
Nyt jo huomaa että luonto on kuivumassa, mutta vielä näyttää vihreältä ja kauniilta. Viime vuonna tähän aikaan  taisi kaikki tämä olla jo niin kuivaa että kasvit oli leikattu pois, mutta tämä sateinen talvi on pitänyt luonnon vihreänä pidemmän aikaa.  Ihan tallensin tätä silmillä ja parilla kuvalla aamulla,  sillä kun palaan  ,  kaikki tämä on varmaan jo leikattu pois.
Unikkojakin näki vielä, mutta keltaiset kruunukakkarat ovat jo aika nuutuneen näköisiä.
Huomasin sitruunapuissa pieniä sitruunan alkuja. Näiden kasvua on mielenkiintoista seurata. Tässä puussa oli valtava määrä tällaisia pieniä sitruunan alkuja, mutta luulen että vain osa kehittyy sitruunoiksi.
Näin on ainakin avokadolla. Tässä avokadokukan nuppuja,  mutta vain osa kehittyy avokadoiksi.
Kauniin värisiä violetteja kukkia, mutta en tunnista niitä. Ah ihana luonto!

torstai 28. maaliskuuta 2019

Ihanat Niveat

Peiliselfien kautta Nivea-purkin kirjoitus näkyy väärinpäin;D

Tuotteet saatu PR-näytteenä

Lokakuun  ja marraskuun vaihteessa  Helsingissä minulla oli ilo osallistua Nivea-iltaan, jossa pääsimme tutustumaan Nivea Q10 Power-tuotteisiin.  Nivea on tietenkin minulle tuttu,  ja olen käyttänyt Nivean deodorantteja , suihkusaippuoita,  vartalovoiteita ja  Nivean klassista peltipurkkivoidetta,  mutta kasvoille tarkoitetut Nivea-tuotteet olivat minulle vähemmän tuttuja,  joten oli hienoa saada tutustua näihin tehokkaisiin mutta hintaystävällisiin tuotteisiin. Tuosta tilaisuudesta on jo hieman aikaa, mutta nyt kun olen käyttänyt kaikki saamani tuotteet loppuun,  on  aika kirjoittaa näistä.
Kuvan on ottanut Pinkit Korkokengät-Maiju,  sillä oma puhelimeni oli kastunut eikä suostunut
toimimaan
Nivea -iltamme  oli tosi mukava;  opimme kasvojoogaliikkeitä sekä saimme kaikki samanlaiset sukat.
Tämänkin kuvan otti Pinkit Korkokengät-Maiju, koska puhelimeni ei toiminut tuona iltana.
Sain kokeiluun Nivean Q10 Power Anti-Wrinkle + Pore Refine- päivävoiteen , sekä  kiinteyttävän päivävoiteen.   Nivea Q10 Power Anti-Wrinkle +Pore Refine-voide sisältää yhdistelmän ihosolujen toimintaa aktivoivaa Q10  entsyymiä sekä 10 kertaa enemmän kreatiinia,  joka stimuloi ihosolujen kollageenituotantoa. Voiteen sisältämä merileväuute auttaa vähentämään ihohuokosten näkyvyyttä.  Saman sarjan voide herkälle iholle  sisältää lakritsiuutetta, joka helpottaa kolmea  herkän ihon ongelmaa, eli kuivuutta , punoitusta  ja kireyden tunnetta.  
Toinen päivävoiteista ,  Nivea Q10 Anti Wrinkle+Firming päivävoide  lupaa madaltaa ryppyjä  ja kiinteyttää ihoa.  .Päivävoide täyttää ihon omat ravinnevarastot soluaktiivisella Q10:llä, sekä  kymmenkertaisella  määrällä kreatiinia. Voiteessa on UVA/ UVB -suoja suojakertoimelle 15  (saatavilla myös suojakertoimella 10).

Nivea Q10 Power Anti-Wrinkle yövoide herkälle iholle antaa hellää uudistumista herkälle iholle. . Voiteessa on ihoa rauhoittavaa lakritsiuutetta, joka hoitaa herkkää ihoa vähentäen  kuivuutta, punaisuutta  ja kireyden tunnetta.  Voide sopii myös couperosa-iholle, ja koska omalla ihollani on couperosaa, tuntui tämä voide erityisen hyvältä ihollani.  Nivean herkälle iholle tarkoitetut voiteet ovat myös hajusteettomia:)

Toinen Q10 Power Anti-Wrinkle yövoide oli  kiinteyttävä ja uudistava voide, joka uudistaa ihoa nukkuessa. Täyteläinen  voide  vähentää ryppyjä luonnollisesti ja tehokkaasti sekä hidastaa uusien juonteiden syntyä.

Nivea Q10 Power-silmänympärysvoide vähentää silmänympärysalueen ryppyjä, madaltaa juonteita, kiinteyttää silmänympärysalueen ihoa ja kirjastaa tummia  silmänalusia.

Omat kokemukseni voiteista:  Rakastuin näihin voiteisiin heti:)  Kaikissa voiteissa oli  miellyttävän  mieto tuoksu,  ja voiteita oli helppo levittää iholle,  ja niiden imeytymiskyky oli hyvä.   Voiteet tuntuivat ihollani paremmalta kuin monet muut voiteet joita olen käyttänyt,  ja sain monelta kuulla että ihoni näyttää hyvältä:)  Sanoin kaikille että syynä on Nivea;D  Näissä voiteissa siis hinta-laatukerroin on todella hyvä!

Minulla on erittäin herkkä silmänympärysiho,  joka ärsyyntyy etenkin ilmastoinnista.  Silloin  silmäni vuotavat,  ja silmänympärysiho muuttuu kuivaksi, punertavaksi ja lopulta hilseileväksi.  Olen herkistynyt monelle silmänymärysvoiteelle,  mutta Nivea Q10 Power-voide ei aiheuttanut minkäänlaista ärsytystä,  joten tätä tulen käyttämään jatkossakin.
Saimme myös purkillisen Nivean klassista voidetta,  ihastuttavalla kannella.  Nivean  klassikkovoidetta on valmistettu vuodesta 1911,  eikä ihme  , sillä  voide sopii niin moneen. Luin jostain että voidetta voisi käyttää myös silmänympärysalueella.  Koska minulla aina välillä tulee tuo  edellä mainittu ongelma  silmänympärysiholle,  päätin kokeilla miten Nivean klassikkovoide vaikuttaa kuivahtaneeseen  silmänympärysihoon.  Ja tiedättekö mitä?   Se todellakin auttaa silloin kun ihoni ärsyyntyy, joten nyt käytän Nivean klassikkovoidetta joka kerta kun  silmät vuotavat ja iho ärsyyntyy:) Magic!
Saimme myös kuvassa näkyvät Labello Crayon Lipstick-tuotteet,  jotka hoitavat huulia , mutta näissä on enemmän pigmenttejä kuin Labellon värillisissä   huulirasvoissa. Olen jo vuosia käyttänyt Labellon värillisiä  huulirasvoja,  usein huulipunan sijaan,  ja näissä hyvänä puolena on huulirasvoja parempi näkyvyys ja kestävyys.   Harmikseni tuo kauniimpi sävy,  eli koralllinpunainen huulirasva/puna hävisi jotenkuten laukustani,  mutta olen käyttänyt  ahkerasti Black Cherry-sävyä.  Miinusta näissä tuotteissa on huonosti pysyvä  läpinäkyvä korkki.  Se irtosi jatkuvasti  ,  ja lopulta en voinut  enään pitää  Labello Crayon Lipstick-tuotetta laukussani.  Harmi,  sillä tuote on muuten erinomainen.
Kaikenkaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen  näihin Nivean voiteisiin,  ja tulen varmasti käyttämään niitä jatkossakin . Erityisesti pidin siitä miten lakritsauute hoitaa herkkää ihoa. Kun voide loppui, menin täällä  etsimään lakritsiuutetta sisältävää voidetta.  Q10 Power-voiteita löytyi, mutta ei lakritsauutteella.  Mutta ensi viikolla olen Helsingissä ,  ja sieltä sitä varmasti löytyy:)

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Purim-päivänä 2019

Eilen oli sitten virallinen Purim-päivä tosin  Jerusalemissa  varsinainen Purim on tänään perjantaina.  Jerusalemin Purimia kutsutaan Shushan Purimiksi,  ja  myöhempi ajankohta johtuu siitä että  Jerusalem oli muurien takana oleva kaupunki Joosuan aikaan. 
Yleensä olen mennyt Tel Avivin keskustaan bongaamaan ja kuvaamaan  hauskoja asuja,  tai sitten mennyt katsomaan ja kuvaamaan asuinkaupunkini Holonin purim-paraatia,  jonka alku on kävelyetäisyydellä kodistani.  Kauhea dilemma taas minne mennä,   etenkin koska tuo Holonin paraati on maan suurin ja hienoin,  mutta matkustin kuitenkin bussilla Tel Avivin keskustaan.  Oli vielä liian aikaista:  keskiviikkoiltana oli joka paikassa  purim-juhlia,  ja  illalla juhlineet ihmiset alkoivat ilmestyä kaduille vasta puolenpäivän aikaan.  Minä sen sijaan olin liikkeellä paljon aikaisemmin;  juuri kun kauppoja oltiin avaamassa , kuten tässä.  Tuossa edessä näkyy naamiaisasuja  myyvä pop-up-kauppa.  Naisten asut ovat paljastavia ja suorastaan seksikkäitä: voipa olla että kerran vuodcssa sitä uskaltaa olla mitä ei muuten oikein uskalla olla.
Vaatetorikin oli vielä tyhjä.
Sain luvan ottaa kuvan isosta prinsessasta,  mutta kesken kuvaamisen hän räpläsikin puhelintaan.
Niinpä palasin takaisin   asuinkaupunkiini Holoniin (20 minuutin matka Tel Avivin keskustasta kun liikenne on suotuisa) . Eksäni soitti ja kysyi tulenko katsomaan paraatia,  mutta olin jo hieman väsähtänyt enkä jaksanut kävellä sinne asti.  Sen sijaan vein Bambin lenkille,  ja poikkesimme kodin lähellä olevaan Business Centeriin,  jossa oli lapsivoittoinen  purim-tapahtuma.
Ihan selvästi suurin osa haluaa olla prinsessoja 😀
Tuolla oli järjestetty kaikkea kivaa pienille.  Myös  keskuksen ravintolat olivat täynnä.

Myös vanhempia näkyi naamiosasuissa:)
Pomppulinna

Kiva asu.

Tällainenkin oli.
Kun tulin asuintaloni kotiovelle,  näin viereisessä  talossa asuvan perheen.  Pyysin saada kuvata heitä , ja he suostuivat ilomielin.  Jopa perheen koira oli puettu samaan teemaan:) 
Edit: Nyt lauantai-iltana, kun vein Bambin iltapisulle, näin kotikadullani tämän pariskunnan,  jotka olivat juuri menossa erääseen taloon. Juoksin heidän perässään ja sanoin että minun on ihan pakko kuvata heidät.  He olivat tosi mukavia ja suostuivat,  mutta Bambi näki jotain mielenkiintoista ,   ja veti niin että käteni ei pysynyt milläään vakaana, ja  kuvasta tuli tosi tärähtänyt. Mutta jopa tästä tärähtäneestä kuvasta näkee miten hienot asut heillä oli:)