maanantai 24. elokuuta 2009

Portrettini ;-)

SusuPetalin ja Lepiksen blogeissa näin parisen päivää sitten hienot taideteokset, jotka oli tehty nettipohjaisella PhotoFunia-ohjelmalla. Niinpä minäkin kävin siellä portrettikuvan teettämässä ,ja ylemmässä kuvassa taiteilija juuri viimeistelee kuvaa. Tuossa leuan kohdalla on Bambi-koirani pää,mutta se ei näy vielä kunnolla....kun työ oli vielä kesken. Eikä tarttenut kuin pari minuutttia siellä taiteilijan mallina istua..Käykääpä kurkkimassa, tosi kiva ohjelma!

Niilosta ei ole oikein kuulunut mitään. Toissayönä olivat poikani ja tyttöystävä kuulleet naukumista,mutta eivät löytäneet Niiloa kuitenkaan.Se on kohta ollut jo viikon kateissa,mutta toivon,ettei se siltä samalta alueelta, eli Puu-Vallilasta katoa. Onneksi yöt eivät vielä ole kauhean kylmiä. Jos Niilo sielläpäin liikkuu,sitä ei voi olla huomaamatta:iso eurooppalainen kissa, yli 7 kiloa, kauniin siniharmaa valkoisilla tassuilla,rintakehällä ja naamiolla,ja aivan vaaleanpunainen nenä. Ehdotin heille,että menisivät sinne Otto-kissan kanssa,niin että Otto olisi valjaissa.Ehkä se houkuttelisi Niilon esille. En vieläkään ymmärrä,miten se ei oikein tule esille ihmisten ilmoille siellä,kesy kun on.Ainoa selitys on se,että se on edelleenkin aivan paniikissa.

25. 8 Poikani soitti juuri Suomesta ja kertoi,että Niilo oli saatu vihdoinkin kiinni. Hoitopaikan emäntä oli saanut sen houkuteltua sisälle, mutta siihen oli kuulemma mennyt parisen tuntia, siihen houkuttelemiseen.Ihanaa,että se löytyi;puhelimesta kuului helpottunut ääni:-) Ja kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista!

35 kommenttia:

  1. Hei, vinkkaahan pojallesi ja hänen tyttöystävälleen, että kadonneesta kissasta kannattaa ilmoittaa myös paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle. Jos joku on sattunut saamaan kissan kiinni (joskus eksyneet kissat saattavat pyrkiä vieraiden ihmisten asuntoihin - varsinkin jos ovat hyvin sosiaalisia), se on saatettu toimittaa eläinsuojeluyhdistykselle.

    Eläinsuojeluyhdistys voi myös lainata loukkuja, joiden avulla kissakarkuria voi "pyydystää". Loukku on siis sellainen häkki, johon laitetaan ruokaa, ja kun kissa menee sinne ruuan perässä, häkki sulkeutuu. Tällaiset loukut käydään tietysti tarkistamassa muutaman tunnin välein ja ne ovat kissalle vaarattomia.

    Pitäkää toivoa yllä. Eräällä ystävälläni katosi kissa toissa kesänä ja se ehti ollakin kateissa kolmatta viikkoa. Olimme jo melkein luopuneet toivosta, kun kissa sitten lopulta osui juuri kuvailemani kaltaiseen eläinsuojeluyhdistyksen loukkuun. Kovasti oli laihtunut ja tappelussakin ollut, mutta pohjimmiltaan kisu oli kuitenkin kunnossa ja on sen jälkeen viettänyt rauhallista elämää enimmäkseen sisäoloissa.

    Tsemppiä! Kissat ovat sitkeitä.

    VastaaPoista
  2. Anitta:Kiitos noista vinkeistä. Nettisivuille,karkurit.fi, on laitettu ilmoitus heti alussa, ja koko alueelle laitettu kuvallisia ilmoituksia. ONko tuo loukku jotenkuten erilainen kuin tavallinen kissojen kuljetuskori? Täytyypä viestittää tuosta eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Tuo ohjelma on kyllä mukava, siihen jää koukkuun, kun kokeilee eri vaihtoehtoja.

    Voi Niiloa, toivottavasti löytyy.

    VastaaPoista
  4. Todella taitavan taiteilijan malliksi olet päässyt ;D

    Upeaa. Kaikkia versioita en ole vielä kokeillut. Se on liian koukuttava, kuten Susupetal toteaa.

    Kissoja sen kummemmin tuntematta, mieleeni on jäänyt käsitys että ne aina palaavat. Ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Onpa kuvasi näköinen, kauniit bambinsilmäsi ja kaikki:)

    Voi kun Niilo on vielä kateissa. Pitääköhän minun lähteä Puu-Vallilaan vaaka kainalossa ja punnita kaikki näkemäni kissat?

    VastaaPoista
  6. Pitäsköhän käydä tuolla photo funiassa !
    Voi Niiloa ! .
    Minä opetin omalle kissalleni erikoisen syömäänkutsuhuudon .Sitä se ei voi vastustaa . Kerran se oli tapellut eikä tullut kotiin .Keksin huudella sitä syömään kutsua kylän raitilla ja kömpihän se piilostaan .

    VastaaPoista
  7. Mä jäin ihan koukkuun tuohon photo funiaan...sillä on tosi hauska leikkiä ;o)

    VastaaPoista
  8. SusuPetal:Tuon ohjelman parissa saisi ihan hyvin kulumaan kokonainen päivä!
    Voi kun se Niilo tosiaankin jo löytyisi!

    Lepis;Juu,taiteilija oli hyvä! Ja tuohon jääkin helposti koukkuun!Toivottavasti Niilo palaa tosiaankin;olisi ollut helpompaa jos olisi kadonnut kodin lähellä.

    Tuure:Suosittelen!

    Rita;kiitos! Bambinsilmät,hih...
    Niilo tosiaankin on kookas kissa,ja huomionherättävän komeakin. Taitaa olla vähän liian pitkä matka sieltä sun seuduilta Niiloa etsimään..

    Kyllimarjaana;Tuo on tosi kiva ohjelma! Niilo on ollut sisäkissa totaalisesti ,joten sille ei tuollaista kutsua ole opetettu,harmin paikka!

    Hane:Kauhean helposti jääkin tuohon koukkuun!

    VastaaPoista
  9. Niilo saattaa hyvinkin olla paniikissa,ja pelkaa kaikkia ihmisia.Kumpa jo astelisi pois piilostaan.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kuva on syntymässä, tietenkin mallista johtuen.

    Onnea Niilon etsinnälle.

    VastaaPoista
  11. Kaunis kuva taiteilijalla työn alla.

    Surettaa Niilon tilanne.

    VastaaPoista
  12. Anu:Tosiaankin hauska ohjelma!

    Sateenkaari;Ehkä sitten kun nälkä alkaa todellakin ahdistaa, niin pakkohan sen on tulla ihmisten ilmoille..

    Arleena;Oli lahjakas taiteilija;-)

    Nurkkalintu:Kiitos.Toivottavasti nyt Niilo löytyisi pian!

    VastaaPoista
  13. jaa taas uusi ohjelma...taytyypa tsekata!
    toivottavasti kissakarkulainen loytyy pian...

    VastaaPoista
  14. Voi toivottavasti Niilo-kissa löytyy. Tuolla alempana olevia herkkuja katselen mutten enää suustani alas saa,liian makoisaa.
    Ja nyt täytyy tsekata tuo ohjelma.

    VastaaPoista
  15. Hauska nähdä sinut piirroksena. Tosi kaunis työ. Toivottavasti kissa löytyy!

    VastaaPoista
  16. BLOGitse: varo,siihen jää koukkuun;-) Kissan soisi jo löytyvän.

    Pikkujutut;Koko ajan toivon ,että Niilo löytyy. Toivon vaan,ettei kukaan ole saanut sitä otettua ja pitää sen,kun on niin komea kissa. En minäkään oikein jaksa noita baklawoja nykyään syödä,ovat niin äklön makeita.Ehkä joskus harvoin,pienen palan.

    Annie:Kiitos:-) Saisi kissa jo löytyä!

    VastaaPoista
  17. Hannele:oli oikein helpotus,että löytyi..

    VastaaPoista
  18. Hyvä, että Niilo on tallessa!

    VastaaPoista
  19. JIPPII! huokaisemme kaikki helpotuksesta! :)

    VastaaPoista
  20. Kaunis kuva - ja varmaankin ihan näköinen! :-)

    Parempi, että mä en sitten edes mene katsomaan tuota ohjelmaa, jos kerta siihen jää koukkuun. :-D

    Ihanaa, että Niilo löytyi!

    VastaaPoista
  21. Mikä helpotus, että Niilo löytyi!

    Kiva kuva sinusta, Jael!

    VastaaPoista
  22. Krisu: Hyvä tosiaankin:-)

    BLOGitse:-)

    Hippu;Kiitos,tuo kuva tosin on taiteilijan kovasti kaunistama....Ihan hauska ohjelma ,jossa voi leikitellä omilla kuvillaan.

    Leena.Helpotus tosiaankin! Kiitos,kuten mainitsin tuossa aikaisemmassa kommentissa, niin taiteilija vähän siloitteli sitä kuvaa.....;-)

    VastaaPoista
  23. No olipa hyva, etta Niilo loytyi lopultakin!!!

    VastaaPoista
  24. Tuula: Oli tosiaankin helpottunut olo nuorten puolesta!

    VastaaPoista
  25. Hieno potrettikuva sinusta!
    TÄytyy käydä tutkimassa tuota ohjelmaa!! :)

    Ihanaa, että Niilo on löytynyt ja on turvassa! Varmaan ei ikinä enää lähde karkuteille! :)

    VastaaPoista
  26. MaaMaa:Ihanaa tosiaankin kun Niilo löytyi! Kotoa se ei takuulla pääse karkuteille;karkuun se pääsi hoitopaikasta, jossa ei oikein katsottu tarkkaan sen ja Oton perään.

    VastaaPoista
  27. Olipa iloisia Niilo-uutisia! :)
    Nyt minä & kamut voimme mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hyvää yötä!

    VastaaPoista
  28. Nurkkalintu:-) Kiitos:-) Oli kyllä tosi hyvä että Niilo lopulta löytyi!

    VastaaPoista
  29. kaunis kuva :) ja ihanaa, että niilo vihdoin löytyi!! vanhempien luona maalla kissani saattaa välillä viipyä reissulla ja aina se kouraisee sydämestä, onneksi tähän asti se on aina palannut itse kotiin.

    VastaaPoista
  30. Juanita:-) Oli tosiaankin helpotus,kun se Niilo löytyi! Niilo tuskin olisi edes osannut palata kotiinsa,koska se on totaalisesti sisäkissa ja oli kaukana kotoa. Toivottavasti ei enään pääse karkuteille!

    VastaaPoista
  31. Halo Efekti:Kiitos:-) Onneksi löytyi:-)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...