sunnuntai 16. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 16.8 Woodstock-teemasoitto

Woodstockin festareista on kulunut kokonaiset 40 vuotta ja sen kunniaksi Lepis laittoi mahtavan biisilistan, josta sai valita oman suosikkinsa tämänkertaiseen teemasoittoon. Listalla oli monta loistavaa kappaletta,joista laitan tänne pari kappaletta (niitä olisi saanut laittaa kuulemma vaikka kuinka monta)

Listalta valitsin ykköseksi kappaleen "Helplessly Hoping" Tutustuin tähän ja muuhunkin Woodstockiin liittyvään musiikkiin joskus 70-luvulla, ja etenkin Crosby,Still,Nash and Young olivat suosikkejani. "Helplessly Hoping" on kaunis,kaunis kappale,ja yhtyeen jäsenien äänellinen harmonia kadehdittavan upeaa!Tänne laittamani versio on nauhoitetettu joskus 90-luvun alussa;YouTubessa oli myös ihan Woodstock-festareilla nauhoitettu versio,mutta se on aika huonolaatuinen,joten laitan tämän.



Kakkoseni on Joe Cockerin versio Lennonin ja McCartneyn kappaleesta " With a little help of my friends"Aivan mahtava kappale, nimenomaan Cockerin versiona,kunnon klassikkokamaa! Richie Havensin versio on myös loistava, mutta valitsen näistä Cockerin version.

Kolmoseni on Jefferson Airplanen ja Grace Slickin "Somebody to love" Kappaleen oli alunperin Great Society-yhtyeen kappale,jonka Jefferson Airplane myöhemmin levytti.Myös Grace Slick lauloi ensin tuossa Great Society-yhtyeessä. Aah,Grace,mikä mahtava ääni!!

Ja neljänneksi suosikikseni laittaisin Tim Hardinin "If I were a carpenter" Netistä en löytänyt yhtäkään Hardinin laulamaa versiota;löysin ainoastaan tämän lyhyen kuunneltavan pätkän.Muistan pitäneeni paljon tästä kauniista kappaleesta ja Hardinin äänestä.

Kyllä vaan oli mahtavaa musaa Woodstockissa! Muita Woodstock-biisejä löytyy täältä

17 kommenttia:

  1. Nämä on kaikki hyviä.
    Crosby, Stills and Nashin laulu on suosikkini.

    Joe Cockerilla on ollut oma erikoinen tyyli jo nuoresta lähtien. Tämä versio on hänen! Beatlesit jäävät itse kakkoseksi.

    VastaaPoista
  2. Hienosti soivat tämän trion (Crosby, Still and Nash) äänet yhdessä. On todellakin sääli, että useimmat Woodstockista tallennetut pätkät ovat niin huonolaatuisia.

    VastaaPoista
  3. CSN laulaa kyllä sienosti. Kiinnostavat valinnat muutenkin - Jefferson Airplanen Somebody to Love olisi melkein voinut olla yksi Woodstockin tunnuslauluista.

    VastaaPoista
  4. Leffa tuli katsottua eilen, kolme ja puoli tuntia, kuinkakohan mones kerta mahtoi olla?

    CSN ei petä koskaan. Taidokasta.

    VastaaPoista
  5. Jep. Toimii. CSN&Y oli hieno bändi. Tuo Jefferson Airplane oli kaiketi yksi tuon ajan hippi-ikoneja.

    VastaaPoista
  6. Kaunis, on ja intiimissä esityksessä ei mitään turhaa, osaavat esiintyjät antavat musiikin puhua puolestaan.

    VastaaPoista
  7. Bändin nimi on niin tuttu, mutta jostain syystä suunnilleen kaikki kappaleensa ovat jääneet jotenkin tuntemattomiksi itselleni. Mukava balladi kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Hieno tuo CSN! Totta, että kauniisti soivat yhteen!
    Yksi suosikkini ois ollu Joan Baez!

    VastaaPoista
  9. jag gillar 'daylight again' med crosby, stills and nash.

    VastaaPoista
  10. Kaunista ja hienoa, kiva kuunnella. Kyylä varmaan tuo leffa pitää hankkia, jotta voi näitä kuunnella useammankin.

    VastaaPoista
  11. Tämä sinun setti on varsin komea. Itse en osaisi niitä paremmuusjärjestykseen laittaa :) Crosby, Stills and Nash esitti tässä varmasti yhden kaikkien aikojen parhaimpansa!

    VastaaPoista
  12. Sooloilija;Crosby,Stills,Nash and Youngin musa on ollut suosikkejani ihan teinistä saakka.Ja Cockerin versio tuosta laulusta tosiaankin se paras versio.

    Viides rooli:Oli tosiaankin huono se tämän biisin konserttitallentointi,sääli!

    Tuima:Hienosti laulavat,totta:-) Ja Jefferson Airplanekin oli tosi upea yhtye,ja upeaääninen solisti,

    SusuPetal:En ole koskaan tuota leffaa nähnyt,tekis mieli. CSN laulavat tosiaankin niin hyvin yhteen!

    Vaiheinen:Molemmat yhtyeet tosi hyviä;oman aikakautensa huippuja.

    BLOGItse:likewise:-)

    Oopee:Pidänkin tästä kauniista akustisesta esityksestä.

    Timo: Kaunis balladi tosiaankin...

    ArjaAnneli:Totta,ja Joan Baez ehdottamasti kuuluu Woodstockin helmiin. Listassa vaan oli niin monta hyvää biisiä!

    Kyllimarjaana:-)

    Sara:Daylight again är också en fin låt

    Hirlii:Munkin tekee kovasti mieli nähdä tuo leffa,en ole koskaan nähnyt.

    Lepis:Kiitos:-)Tosi hieno kappale onkin!

    VastaaPoista
  13. Kiitokset myös sinulle Kuusela-vierailustasi. Nuo kissat ja koirat saavat tosiaan tunteet pintaan lähes jokaisella. Puolesta ja vastaan. ;-)

    VastaaPoista
  14. Pekka:niinpä taitavat saadakin ;-)

    VastaaPoista
  15. Tsau!
    Lisasin 'suomeksi' blogiini linkin alkuperaiseen kirjoitukseen siita vanhuuteen varautumisesta! :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...