lauantai 10. huhtikuuta 2010

Tomaateille astia decoupage-tekniikalla

Pari postausta sitten kirjoitin saamistani ihanista lautasliinoista;Iittalan Taika-liinoista ja Marimekoin Unikko-liinoista. Halusin käyttää niitä decoupage-töissä.Decoupage-työ on mukavaa, sillä sitä voi tehdä  myös tällainen vähemmän askartelutöitä hallitseva henkilö kuten minä,ja kuitenkin aikaansaada ihan kivojakin asioita. En ole koskaan oppinut tätä tekniikkaa missään,mutta asuessani täällä edellisellä kerralla viime vuosikymmenen alussa ostin decoupage-lakkoja,tein pari työtä,ja sitten ne lakat olivatkin 5 vuotta varastossa eksän vanhempien luona,eikä niille tapahtunut mitään!Olivat siis edelleen aivan samassa kunnossa:-)
Olin saanut lahjaksi tällaisen puukipon,jossa oli ollut pari kosmetiikkatuotetta.Kippo oli ihan kiva sellaisenaankin,mutta halusin päällystää sen.
Taika-sarjan kuviot olivat kuitenkin liian isoja tähän työhön,joten käytin sen sijaan tällaista ihanaa Caprece-salaaatti-aiheista lautasliinaa. Värit tässä ovat upeat!
Liina leikataan ensin sopivan kokoiseksi.Jos olisin voinut käyttää Taika-liinaa,olisin todennäköisesti leikannut siitä sen ihanan lintu-hahmon ja liimannut sen,mutta se oli liian suuri tähän.
Lautasliinoissa on yleensä kolme kerrosta,ja decoupage-työhön käytetään sitä ulointa,missä näkyy se kuvio.
Niitä varastossa seisseitä,aiemmin ostettuja lakkoja oli kaksi erilaista,joita silloin neuvottiin käyttämään niin,että ensin kerros 1,ja sen kuivattua toinen kerros lakalla numero 2,mutta näihin töihin käyvät tavalliset askareluliimatkin,kunhan ne kuivuessaan ovat läpinäkyviä.Näillä käyttämilläni lakoilla saa varmaankin kestävämmän pinnan.
Kun 2 ensimmäistä kerrosta olivat kuivuneet,laitoin päälle vielä kerroksen kiiltävää kristallilakkaa,jolla tuli ihana,kauniin kiiltävä pinta,joka ei nyt millään tule esille näissä kuvissa.Koska esineen alkuperäinen pinta oli osittain tumma,olisi se pitänyt ensin maalata vaaleammaksi, mitä en tehnyt,ja siitä syystä tuo tummempi pinta tulee vähän ikävästi esille,kuten kuvassa näkyy.No,ei se minua kauheasti haittaa,sillä tästä tuli ihan kiva astia tomaateille.
Tässä yksi aiempi työ.Olin vähän huolimaton tätä tehdessä,ja tuli aika paljon "ryppyjä"- Myös tuossa lukon kohdalla jäi pienen pieni osa paljaaksi,kun siihen oli tosi vaikeaa saada sitä kuviota laitettua.Tätä laatikkoa ei myöskään ole päällystetty kiiltolakalla,joten se ei kiillä,kuten ylempi työ.

28 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Mullakin on tuota lakkaa, kun muutama vuosi sitten ostin sellaisen aloituspaketin. Nyt en ole tehnyt mitaan vuosikausiin. Taidanpa kaivaa valineet esille ;).

Ihana tomaattiastia!

Allu kirjoitti...

Aivan ihana tuo tomaattiastia. Saksassa on aina harrastettu tuollaista, sanovat serviettitekniikaksi, mutta en ole itse edes tiennyt, miten se toimii. Pitäiskin yrittää.

SusuPetal kirjoitti...

Vau, onpa upea kulho.
Mielenkiintoinen tekniikka. Minulla ei taitaisi kärsivällisyys riittää, meinaa hermot mennä ohuiden papereiden kanssa.

Yaelian kirjoitti...

Tuula:Siitä vaan ne lakat esille,tämä on kivaa ja ei ole vaikeaa.

Allu;Se servietti on aivan ihana.Täällä onkin yksi askartelukauppa,mistä serviettejä voi ostaa ihan yksitellen,just tähän tarkoitukseen.

SusuPetal:Kiitos:-) Ohuttahan se paperikerros on,mutta voi käyttää paksumpiakin papereita decoupageen.

sarapirat kirjoitti...

fint pyssel! ha en bra vecka!

♥ Hannele kirjoitti...

Nuohan hienoja.

lepis kirjoitti...

Pirtsakka kulho! Tämä taito pitäisi varmaan opetella, annoit niin hyvät ohjeet :)

Unelma kirjoitti...

Kiva askarteluidea. Ihastelin myös noita tomaatti-mozzarella lautasliinoja. On muuten minun lempisalaattiani basilika-tomaatti-mozzarella. :)

Leena Lumi kirjoitti...

Voi vitsi, kuinka hienoja! Minulla oli eilen vieras, joka ei tee mitään käsitöitä, mutta juuri tätä decoupagea kyllä. Annoin hänelle mukaan PIENIÄ Taika-lautasliinoja sinisiä, sillä hän on hulluna siniseen. Hän katseli Ajan patinaa kirjaa sillä silmällä, että joku LIPASTO uudistuu nyt.

Tiedätkö, etsin eilen uusia kotimaisia tomaatteja ja ne olivat kaupassa ihan raakoina. Minne ovat kadonneet vanhat hyvät ajat, jolloin saime jo tammikuussa kotimaisia tomaatteja. varmaan energian säästöjuttu! onet ovat valmiit niistä maksamaankin, kunhan vain saavat.

Yaelian kirjoitti...

Sara:Tack det samma;.)

Hannele:-)

Lepis:Ihan helppo juttu opetella:-)

Unelma:tuolta tekniikalla voi tehdä vaikka mitä kivaa.Tuo Caprece-servietti onkin ihana! Ja niin on se salaattikin;-)

Leena:Siitähän tämä onkin kiva tekniikka,että ei kauheasti mitään taitoja vaadi.Ja tulos on hienoa.Sitten on olemassa kaikenlaisia lakkosprayta,millä saa esim, antiikkisen ilmeen jne.Decoupage-tekniikka lipastossa,ihana tulos varmaankin! Tähän olisin käyttänyt Taikaa,jos olis ollut niitä pienempiä liinoja,nyt pitää etsiä jotain suurempaa,johon sitä suurta voi käyttää.
Mutta eiväthän kasvihuonetomaatit,koskaan olekaan erityisen herkullisia tähän aikaan vuodesta.Sellaisina kalpeina minäkin ne muistan....

Sooloilija kirjoitti...

Oi tomaatteja! Leenan tavoin olen pettynyt nyt tomaatteihin, sekä kotimaisiin raakoihin että ulkomaisiin, myös osittain raakoihin.

Ja tuo tomaattiastia on hieno, olet ahkera tekemään käsillä! Hieno!

BLOGitse kirjoitti...

Kasityotaidetta koteihin a la Yaelian!

BLOGitse

lumiomena kirjoitti...

Kiinnostavan oloinen tekniikka tuo decoupage! Olet saanut aikaan todella hienoa jälkeä :) Minua kiinnostaisi kokeilla ko. tekniikkaa, mutta pelkään, ettei oma kärsivällisyyteni riittäisi. Ehdotin tosin anopille, joka on innokas tekemään kaikenlaista käsillään, että kokeilisimme tätä yhdessä.

Leenan ja Sooliksen tavoin minäkin rakastan tomaatteja. Ja voin vain kuvitella/haaveilla, kuinka ihanalta tomaatit siellä maistuvat :)

Yaelian kirjoitti...

Sooloilija:mutta pianhan on kesä ja sitten saa taas hyviä tomaatteja.Kiitos,tämä on tosi kiva tekniikka,kun ei kauheasti vaadi taitoja:-)

BLOGitse:D

Lumiomena:Kiitos:-)Tätä voi kokeilla ihan tavallisella askarteluliimallakin,ei siihen kauheasti kärsivällisyyttä tarvitse,ellei sitten päällystä vähän vaikeampia esineitä. Kokeilepa....

Villiviini kirjoitti...

Onpa kiva idea ja kaunis lopputulos!

Kirlah kirjoitti...

Kiva tekniikka. Vaikka olen tehnyt aina kaikenlaisia käsitöitä kaikenlaisilla tekniikoillakin, on askartelupuoli jäänyt tuntemattomammaksi. Pitäisi kai kokeilla tällaistakin.

Lissu kirjoitti...

Jahas, siellà on alettu askarteluhommat ja tulosta syntyy oitis. Missàs tuossa alimmassa kuvassa ne rypyt on?

Sirokko kirjoitti...

Onkin kätsy tomaattiastia ja kivan näköinen. Minustakin decoupage on maailman yksinkertaisin konsti uusia tavaroita. Olen (joskus) tehnyt paperimassastakin kippoja ja päällystänyt niitä samalla tekniikalla. Nyt odottaa kaapissa samanlainen puuboksi kuin sinulla tuossa alhaalla..koskahan taas saisi kaivettua tarvikkeet esiin.

Marja-Leena kirjoitti...

Minulla oli käytössä samansorttinen tekniikka.Käytin puuliimaa, värikuvallisia mainoksia ja venelakkaa.Pöydän pinta on kestänyt muutaman vuoden kesämökillä.

Yaelian kirjoitti...

Villiviini:kiitos:-)

Kirlah:Kokeile,ei ole hankalaa ja kiva lopputulos:-)

Sirokko:Olenkin nähnyt sellaisia papier mache töitä täälläkin,ovat hienoja.Todellakin hieno juttu tuo decoupage:-)

Marja-Leena:näissä näkyy käytettävän paljon erilaisia liimoja,riippuen siitä,millaista materiaalia on pinta.Tuo tekemäsi pöytä kuulostaa hienolta!

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Onpa hauska toi tomaattiastia ja kiva on rasiakin.

Olipas kiva, etta teit taman postauksen, mulla on jaanyt roikkumaan rasioita yms. jotka olen ajattellut paallystaa. Ehka tama nyt innostaa ottamaan lakat ja pensselit esille...taytyy kylla ekaks siivota...mutta ehka sitten. :)

Sateenkaari kirjoitti...

Taalla myös tekevat tuolla tekniikalla erilaisia askarteluja.Tarjottimia,pikku rasioita jne.
Kauniit työt sinulla.

Yaelian kirjoitti...

Itkupilli:Sulla onkin niin kivoja värejä siellä blogissasi,että varmaan niistä sun rasioistakin tulee ihanan värisiä!

Sateenkaari:Täällä myös näkee paljon sellaisia markkinoilla:-)

Susanne kirjoitti...

Tulipa sopivaan aikaan tämä postauksesi:) Olen miettinyt miten noita decoupage-töitä tehdään. Kiitos hyvästä tietopaketista!
Tekemäsi työt ovat kauniita!
Mukavaa viikonloppua!

Elegia kirjoitti...

No kylläpäs sattuikin! Olen noista decoupage-lakoista lukenut, mutten en ole oikein koskaan tajunnut, miten niiden kanssa toimitaan. Tämä selvensikin paljon.

Tomaattiämpäri on aivan ihana ja myöt alempi rasia on uskomattoman kaunis.

Voiko noilla decoupage-lakoilla päällystää myös esinettä, joka on tehty vanhvasta pahvista? Minulla on sellainen pahvinen laatikosto, jonka haluaisin päällystää, mutta en ole toistaiseksi osannut tehdä asialle mitään.

Yaelian kirjoitti...

Susanne:No kiva että oli tästä hyötyä:-)Ja kiitos ja samoin sinulle hyvää sunnuntaita!

Elegia:Netistä voikin löytää tästä aika paljon tietoa.Esim.nuo lakat,niin ainakin askartelukaupassa sanottiin,että eri pinnoille eri lakat. Pahvista en tiedä,kokeile vaikka tavallisella askarteluliimalla.Kokeilin tehdä Taika-liinalla ohuelle muoviselle kukkapurkille,ja se ei onnnistunut niin hyvin kuin nuo vahvemmat pohjat.

Lisay kirjoitti...

Mina olen paljonkin askarrellut talla lautasliinatekniikalla.
Kavin muutama vuosi sitten Matnaksen tiloissa kurssia,jossa yhtena oli tama lautasliinatekniikka monien muiden askartelujen lisaksi.

Yaelian kirjoitti...

Lisay;Sitten varmaan hallitsetkin tämän tekniikan tosi hyvin! Mä osaan vaan ihan perusjutun.