maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hurjia kynsiä ja sirkkoja

Lähellä kotiani on vihanneskauppa,josta en yleensä mitään osta sillä minusta tavara  ei siellä ole yhtä hyvää kuin esim. torilla tai jättimarketissa,jossa käyn ja hinta-laatusuhdekaan ei ole ihan paras mahdollinen.Mutta jos puuttuu pari sipulia tai sellaista,käyn sieltä hakemassa täydennystä.Kaupan kassaneidillä on aina aikamoiset kynsiasetelmat mutta muutama päivä sitten hänellä oli tällaiset korukynnet.Miten ihmeessä hän pystyy noilla työskentelemään tai tekemään mitään muutakaan? En minä ainakaan pystyisi..Kysyinkin sitä häneltä ja kuulemma eivät lainkaan häiritse nuo hökötykset ja ylpeänä hän niitä sitten esittelikin.
Eilen menin ystävän luokse ja hänen parveketerassillaan oli tällainen sirkka.Sirkka oli koko ajan lattialla eivätkä valo-olosuhteet kuvaamiselle olleet parhaimmat.
Emme olleet varmoja mikä sirkka oli kyseessä mutta aika kaunishan se oli.
Kotona sitten googletin ja yritin saada selville mikä sirkka tämä onkaan.Ei tullut lainkaan mieleen että tämä saattaisi olla "Desert Locust" eli se kulkusirkka joita  viime aikoina on tullut tänne parveittain ja aiheuttanut hallaa maataloudelle.
Mutta sehän se olikin.Ja tämä on se parveileva muoto mutta jossain vaiheessa sirkkojen parvi hajoaa ja tämä oli kai sellaisesta. Vähän huolestuttavaa että tällainen löytyi Tel Avivin keskustasta mutta toivottavasti kyse oli vain yksittäisestä tapauksesta;nämähän syövät kaiken eteensa tulevan kasvillisuuden ja ovat juuri niitä Raamatun 10 vitsauksen sirkkoja.
Kuva BBC;n uutissivuilta
Luin joku aika sitten että keittiömestari Moshe Basson jerusalemilaisesta Eucalyptus-ravintolasta tarjoili sirkkoja (kuvassa).Ovat kuulemma herkullisia ja rapeita.Hyönteisethän ovat tulevaisuuden ruokaa.....

25 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onpa tosiaan kynnet! Omalla tavallaan hienot, mutta ehkä samalla hieman pelottavat. :)

Komea sirkka, vaikka saakin aikaan harmia. Muistan, miten Bolognassa oli kovaäänisiä sirkkoja.

Mukavaa viikkoa!

Irmastiina kirjoitti...

No jopas on kynnet...ei varmasti ihan helppoa kanssatyöskentely noilla...ja jos joku on kiinnostunut mielipiteestäni niin se on: ne on rumat...:))
Kaunis sirkka, mutta tosi harmillinen, jos kaiken kasvillisuuden syö.

Jael kirjoitti...

Katja;minustakin vähän pelottomat mutta kantajansa mielestä tosi hienot...no makuja on monta;D Tuo on nätti sirkka mutta tosiaankin harmillinen ja voin siitä syyttää vihanesten hinnannousua...
Kiitos,mukavaa alkanutta huhtikuuta sinulle!

Irmastiina:aika kamalat minunkin mielestäni vaikka tuovatkin mieleen korut.En tajua miten se tyttö noilla työskentelee...
Nätti mutta harmillinen sirkka mutta kuulemma tosi herkullinen friteerattuna;D

SusuPetal kirjoitti...

Huh, mitkä kynnet! Vaikea kuvitella, että pystyisi tekemään töitä noiden kanssa, minulta ei ainakaan maalaaminen ja käsityöt sujuisi.
Vaan ehkä noihin tottuu, niin kuin korkokenkiinkin.

Voisin hyvin uskoa, että sirkat maistuisivat minulle esim. grillattuna.

Matkatar kirjoitti...

Aika hurjat kynnet! Ihan takuulla vaikuttaa tekemiseen. Itselläkin omat kynnet kasvaa pitkiksi, ja kun alkavat hankaloittaa esim. läppärillä kirjoittamista, pukemista yms., niin lyhennän niitä taas. Minusta nuo eivät olleet edes kauniit, liikaa helmiä :)

Komea sirkka!

Eeviregina kirjoitti...

Huh mitkä kynnet! Ei kyllä onnistuisi minulta mitkään työt tuollaisilla kynsillä.
Ja toivottavasti sirkat häviävät pian, onneksi en nähnyt noin isoja siellä ollessani. Olisi kyllä pihahommat jääneet tekemättä!

Nelli L kirjoitti...

Meinasin juur sanoo, et eikös tuo on se sirkka mikä on ainoa kosher.

Petra kirjoitti...

Hehheee mitka kynnet, tallaisia en ole nahnytkaan vaikka aika hurjia tapauksia varsinkin kampaamoiden työntekijöilla toisinaan nakeekin. Onpa hauska sirkka vaikka osottautuikin sitten tuholaiseksi. Mukavaa paasiaisen aikaa!

Jael kirjoitti...

SusuPetal:en kyllä minä tottuisi tuollaisiin,sillä heti kun kynteni kasvavat liian pitkiksi alkaa näppäimistöllä naputtelu tuntua jo hankalalta... Kuulemma tosiaankin ovat nameja.Näin myös yhtenä päivänä aamun uutisohjelmassa kun aamulähetyksen väki maistoi ja tykkäsivät jopa;D

Matkatar:ihan sama juttu,sen vuoksi en voi mitenkään ymmärtää miten tuo tyttö noilla kynsillään työskentelee...Minusta aivan liian liioitellut kynnet...

Eeviregina:aika ekstreme-kynnet tosiaankin ja hän oli niin ylpeä niistä! Tuo sirkka tuollai yksinään oli ihan ok mutta ne parvet ovat aika kamalia.Toivottavasti niitä ei tule lisää...

Nelli:tuo juuri;D Mutta jo vuosia sitten luin suklaapäällystetyistä sirkoista joita joku amerikkalainen firma möi.

Petra:täälläkin joillakin näkee aika hurjia kynsiä mutta tuolla tytöllä oli kyllä mennyt ihan överiksi,,,,Sirkka oli ihan nätti ja vähän hämmentynyt siellä terassilla mutta lisää en noita haluaisi nähdä;D Kiitos ja mukavaa kevättä Ankaraan!

sannabanana kirjoitti...

Vautsi mitkä kynnet, mutta ei kiitos itselleni! Minua kun häiritsee jo, jos omat kynnet kasvavat liian pitkiksi, saatika tuollaiset lisäykset ja koristeet!

Meilläkin on tuollaisia tuholaissirkkoja monea eri kokoa. Se on kamalaa, jos joutuu sellaisen parven keskelle, ja se tuho minkä ne saavat reitillään aikaan - uskomaton!

Amalia kirjoitti...

Ei kyl ihan ekaks tulis meileen syödä noita sirkkoja.

Sirokko kirjoitti...

Uh, liian koristeelliset kynnet minunkin mielestäni, mutta täällä varmasti olisi hienot juhlavaatteiden kanssa. Kaipa niillä joku oppii työskentelemäänkin. Viimeksi Suomessa oli pankkineidillä tosi pitkät ja kauniisti koristellut kynnet (tykkäsin, mutta en kehdannut kysyä kuvattavaksi :) ja aika näpsään silti niillä naputteli. Ei onnistuisi minulta.

Hippu kirjoitti...

Onpa hurjat kynnet! Täällä pitää kynsien olla lyhyet jo ihan käytännön syistä: jos on kovin pitkät kynnet, niin ei ole kiva kaivella sitä ruokaa sieltä sormien alta, jos tulee syöneeksi sormin. Ja epähygieenisetkin ne olisivat.

anneaulikki kirjoitti...

Hui noita kynsiä ! Kauniit ja vähän pelottavatkin - ihan niin kuin tuo sirkkakin :)

Leena Lumi kirjoitti...

Hurjat kynnet;-)

Kaunis sirkka, mutta muistan Raamatun vitsaukset...

Mine kirjoitti...

Minulla ei pysy kynsissä edes minkäänlainen lakka. Tuollaisia en edes haluaisi. En kynsiä enkä sirkkoja. Sirkka näyttää tosi isolta. Ei ihme, että se syö paljon:D.

Jael kirjoitti...

Sannabanana:minä en tuollaisilla kynsillä saisi mitään tehtyä,sen vuoksi aina ihmettelen tuon tytön kynsiä..
Onneksi en ole joutunut parven keskelle mutta näin uutisissa miten ne parveilivat ja kaikki oli ihan pimeää niiden johdosta.Onneksi törmäsiin vain yhteen,,,ovat kyllä aika tuholaisia.

Amalia.No ei ehkä ihan livenä,mutta friteerattuna jo näyttävät paremmilta;D

Sirokko:Ehkä jonkun juhlamekon kanssa...Aika hirvetä minusta.Jos on suht normaalin pituiset kynnet ja niissä koristeet niin ne ovat ihan nättejä mutta nuo eivät.Mutta en minäkään pitkillä kynsillä onnistuisi mitään naputtamaan....

Hippu:no sormillla syömiseen nuo eivät takuulla sovi;D Mietin miten tuo tyttö toimittaa ihan arkiaskareita tuollaisilla kynsillä...

Anneaulikki:korumaisiahan nuo ovat mutta eivät nätit kynnen päässä.Sirkka taas oli vähän säälittävä mutta onneksi ei näkynyt sen kavereita enempää...

Leena:tosiaankin hurjat...ja taisivat tänä keväänä tuhota aika paljon viljelyksiä nuo sirkat:(

Mine:minulla on keskipitkät kynnet ja aina kynsilakkaa mutta tuollaisia en huolisi. Sirkka syö joka päivä painonsa verran eli aika reilusti.Tuo oli sellainen 5 sentin kokoinen.,

Marja-Leena kirjoitti...

Yritin kerran pitää rakennekynsiä, mutta ne tuntuivat ikäviltä. En kyllä osaisi niiden kanssa tehdä mitään mitä haluan. Sopii sellaiselle, joka ei harrasta askartelua, piirtämistä ja maalaamista, leipomista yms.
Minä en mielelläni söisi tuollaisia sirkkoja. :)

arleena kirjoitti...

Muistankohan väärin, olin lukevinani lehdestä, että Israelissa on sirkkoja pilvin pimein ja niistä jo ongelmia.
Kaunis yksilö noin läheltä katsottuna.

-K- kirjoitti...

En huolis tuollaisia kynsiä vaikka maksettais :P

Harkitsin joskus sirkkojen kokeilemista ravintona, mutta kun nykyisin syön vain kasvisruokaa niin ei tarvi kokeilla. Mutta uskon, että ovat maukkaita, tai ainakin rapeita :)

PW kirjoitti...

Aika, hmmnnn, mielenkiintoiset kynnet. Tuota kauheampia en voisi juuri kuvitella.

Meillakin on ollut 'jo' 2 naita sirkkoja kattoterassilla, toinen tuli sisalle saakka :(

Jael kirjoitti...

Marja-Leena;olen joskus ajatellut laittaa rakennekynnet mutten sittenkään laittanut.Olen niin paljon tietokoneella etten liian pitkillä kynsillä pärjäisi. Jos nuo sirkat tulisi eteen friteerattuna voisin maistella...

Arleena:eteläisessä Israelissa tosiaankin oli viime kuussa ihan taivas pimeänä noiden sirkkojen vuoksi..Mutta tosiaankin aika nätti tuo on:)

K:En minäkään tuollaisia huolisi..En syö lihaaa mutta kalaa kyllä ja tuo ei tuo lihaa mieleen...

Pilvi:Aika kamalat nuo ovatkin ja miten tyttö noilla työskentelee beats me...
Huh,ihan sisällekin! No onneksi nuo eivät ole niin kamalia kun ovat ilman parvea...

1ritva kirjoitti...

Heippa pitkästä aikaan sinulle ja Bambille

Kuva, minkä olet laittanut meille niin hämmästyttää kovasti. Valtavan kokoinen sirkka. Tulipahan tuokin ihme nähtyä.

Voikaapa hyvin, terkut talven keskeltä vielä, lunta riittää ja taidamme olle kolme viikkoa keväästä jäljessä, kuitenkin kohti lämpöä päin-

Ritva p

MaaMaa kirjoitti...

Hui mikä sirkka. minkä kokoinen se oli? Näyttää kymmensenttiseltä! Oisit ottanut makupalaksi ;)

Jael kirjoitti...

Hei Ritva:tuo oli sellainen 5 sentin pituinen ,eli aika iso.Ja ei kauhean kiva kun syö kaiken vihreän minkä näkee.Teillä on kevät myöhässä ja meillä loppui talvi ennen aikojaan...

MaaMaa:no kun en silloin tuota kuvatessa vielä tiennyt että on syötävä;D Oli se jotain 5-6 senttiä pitkä.